Ensimmäistä kertaa luonnossa

DSC_9619 DSC_9615
Huonosti nukuttu yö ja 16 asteen pakkanen eivät paljoa kannustaneet lähtemään ulos. Olin jo päiviä aikaisemmin luvannut itselleni, että keskiviikko olisi se päivä kun viimein lähden hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle.

Olen jo jonkin aikaa sitten tehnyt itselleni lupauksen,  vaikka väsyttäisi eikä millään jaksaisi, lähtisin silti ulos. Ja lähes joka kerta olen palannut kotiin paljon virkeämpänä ja jaksanut loppupäivän paremmin. Keskiviikkona puin lämpimästi päälleni ja suuntasin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Ellin polulle.

Auto piti kamalaa ääntä lämmetessään kotipihalla, J oli valmiiksi nostanut liukulumisukseni varastosta esiin ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta – hieman jännitti lähtä testaamaan, mitä äkillisen painopisteen muutoksen kokenut kroppa pitäisi urheilemisesta.

DSC_9605 DSC_9603
Ellin polun metsä on peittynyt kauniiseen lumivaippaan. Aurinko paistoi matalalta saaden lumikiteet kimmeltämään kultaisena valossaan. Suksien siteet sopivat viime talven jäljiltä kenkiini ilman säätämistä, pääsin matkaan ilman hermojen kiristymistä. Mikä oli hyvä, kun motivaatio lähtä hiihtelemään ei ollut kovin korkealla…

Hiihtäminen tuntui hyvältä. Raskauden jälkeen ei suositella kuuteen viikkoon liikuntaa jossa tulee nopeita käännöksiä, tärähtelyä tai hyppelyä, joten rauhallinen perinteinen hiihto on turvallinen ja hyvä tapa kohottaa kuntoa hiljalleen. Kunhan ei kaadu mäessä!

Sormia ja kasvoja palelsi. Kaunis metsä kutsui syvemmälle, valmiiksi tampattu ura kannusti hiihtämään. Tämähän on helppoa!

DSC_9598 DSC_9600
DSC_9577
Hiihtelin hiljalleen Ellin polun näköalapaikalle. Rástigáisáa ei erottanut pilviltä, Norjan puolen rinteet näyttivät karvaisilta lehdittömien puittensa takia. Ajatus karvaisista tuntureista nauratti.

Oli outoa olla pitkästä aikaa keskellä luontoa. Lukuisat lumikenkien jäljet ilahduttivat, mukavaa, että paikalla oli vieraillut muitakin. Edeltävinäkin talvina Ellin polulla on riittänyt talviaikaan liikkujia, kahtena edeltävänä talvena määrä tuntuu vain kasvaneen!

Lähdin hiihtelemään takaisinpäin samaa reittiä pitkin – vielä en uskaltanut lähteä uppohankeen tarpomaan. Tämä muutaman kilometrin pikkulenkki riitti ja onneksi en lähtenyt rasittamaan itseäni enempää. En meinannut aamulla päästä sängystä ylös kipeän selän takia.

Viikonloppuna voisin lähteä uudelleen hiihtelemään. Eihän tämä selkä ja muu keho muuten kuntoudu kuin liikkumalla ;). Täytyy vain muistaa levätäkkin, vaikka ulkoilu piristää. Nämä unettomat yöt tulevat jatkumaan vielä pitkälle kevääseen :D.

 

Teehetki Härkävaarassa

DSC_9319 DSC_9326
DSC_9334Vapaapäivä ja pakko päästä ulkoilemaan. Väsytti ja selkää särki, kovin korkealle en jaksanut lähteä kiipeämään joten valitsin teehetkeni kohteeksi mahdollisimman tasaisen reitin varrella sijaitsevan Härkävaaran nuotiopaikan.

Tekstini Härkävaaran nuotiopaikasta.

Retkipaikan juttuni Utsjoen retkeilyreitistä.

Lähdin merkatulle reitille Mantojärven pohjoispäästä lähtevän mönkijäuran kautta. Oikea lähtöpiste on Utsjoen kirkon viereisellä parkkipaikalla, mutta ajattelin viiden kilometrin pituisen matkan riittävän minulle ennen uutta alkavaa työviikkoa. Tämänhetkisen olotilani takia lyhyetkin rasitukset näkyvät seuraavana päivänä väsmyksenä sekä iskias-kipuna, joten varmuuden vuoksi otan retkeilyn hieman rennommin.

Aluksi pohkeeni tuntuivat väsyneiltä pölkyiltä, mutta hetken aikaa käveltyäni mitään kohtaa ei enää kolottanut ja kulku kävi leikiten. Väistelin lätäköitä uran varrella ja yritin kuvata kauniita kanervia. Korppi raakkui takanani luoden erämaafiilistä.

Mänkijäura ylittää Vuolleseavttet – joen. Kävellen joen yli pääsee hieman mönkijäjäljen jälkeen. Reitti oli jo itsessään niin kostea, ettei kenkien kastumista olisi joen kostealla rannalla huomannutkaan.

DSC_9338 DSC_9340
Ilmassa leijaili talven tuoksu. Pientä raemaista sadetta sateli hetkittäin ja pienet lammikot olivat yön aikana saaneet päälleen ohuen jääkerroksen.

Mönkijäuran yhdistyessä merkattuun reittiin jouduin kulkemaan osittain metsässä pitääkseni kenkäni edes hieman kuivempina. En pitänyt kiirettä, pysähtelin katselemaan taakse jääviä maisemia ja tutkin karuksi muuttunutta luontoa. Poron jäljet kulkivat samaa reittiä pitkin kohti nuotiopaikkaa.

Säikähdin saapuessani perille – nuotiopaikan varasto oli siirtynyt paikoiltaan ja kattokin makasi levällään maassa. Mielessäni kävi monta eri mielikuvaa ilkivallasta ja harmistuin tosissani. Onneksi sain tietää tuulen nakanneen varaston ympäri kevättalvesta – huh! Siinä taas muistutus, millainen voima tunturin tuulella on. Ja kuinka ihmiset arvostavat yhteisiä retkeilykohteita pitämällä ne kunnossa vierailuittensa aikana.

Istahdin nuotiopaikan pöytäryhmän ääreen ja korkkasin teeni. Olin kotona syönyt sen verran tuhdisti, etten tarvinnut evästä matkalle. Kesällä tuo ei olisi tullut kuuloonkaan, vähintään huonon olon takia olisin joutunut napsimaan matkalla jotain pientä purtavaa.

DSC_9344 DSC_9364
DSC_9350
Kun pitkään aikaan ei ole jaksanut retkeillä kunnolla, huomaa kuinka paljon sitä kaipaa. Näinkin lyhyestä ja yksinkertaisesta retkestä into ulkoilua kohtaan koki jyrkän nousun ja sain iltalenkkeilynkin säännöllisemmäksi.

Härkävaaran nuotiopaikka on yksi ensi kesän telttailukohteista. Koska siellä on ulkokäymäläkin, paikka soveltuu hyvin lasten kanssa retkeilemiseenkin. Vieressä kulkeva joki tarjoaa raikasta juotavaa ja Vuolleseavttetvárrille jatkuva retkeilyreitti vie aina Utsjoen keskustaan saakka. Olemme miettineetkin, jos koko perheen kanssa kävelisimme kahdeksan kilometrin matkan Kalkujoen lammen kodalle ja siitä kotiin. Uskoisi, että hyvin tauottamalla myös tuolloin neljän vuoden ikäinen jaksaisi kävellä matkan.

Teeni juotuani lähdin kävelemään takaisin Mantojärveä kohti. Näin, kuinka lunta satoi vasten vastapäisen mäen rinnettä. Talvi on lähempänä kuin arvaammekaan!

Yöttömän yön ilta Kirkkotuvilla

DSC_8750 DSC_8752
DSC_8769
Kuuman hellepäivän iltana tunturin taakse laskeutuva aurinko sai aikaan varjon, jonka keskellä oli jopa siedettävää ulkoilla. Kirkkotuvilla lukuisat kukat ympäröivät hiljaa paikoillaan seisovia tupia, auringonpaiste loi kesäillan tunnelmaa.

Ainoa äänen lähde oli hiljalleen tietä pitkin kulkeva vaeltaja, joka ilmeisesti oli juuri saapunut tunturista ihmisten ilmoille. Ampiaiset pörräsivät kukkien seassa harppoessani niiden ohitse kohti rantaa.

DSC_8759 DSC_8782
DSC_8779
Olin ehkä liian myöhään liikkeillä, kun aurinko alkoi laskeutua nopeammin tunturin taakse. Maisemien painuessa varjon alle mäkäräiset loittonivat ja keli kävi entistä siedettävämmäksi.

Mietin, mahtoiko kirkkotupien ympäristö olla 1800 – luvullakin näin kukkiva, vai oliko keskeisellä paikalla niin paljon käyttöä, että piha oli täynnä polkuja ja tampattuja alueita, kenties laavuille?

Tupien ikkunat olivat melkeinpä aavemaiset niistä näkyvien sisällä olevien kalusteidensa takia. Pihalle vievällä sillalla katselin hetken pienen linnun puuhia ennen kuin poistuin takaisin autolleni ja kotia kohti.

Yötön yö päättyy 29.7, mutta valoisia öitä riittää vielä elokuun puolelle luoden yö yöltä upeampia auringonlaskuja. Viime kesänä kävimmekin Erätoverin kanssa yöpymässä yöttömän yön päätyttyä, tässä linkki postaukseen yöstä.

Minulla on enää vapaiden jälkeen vain kolme päivää töitä! Sitten alkaakin kesäloma, jonka yhtä viikkoa lukuunottamatta pyhitän retkeilylle.

Sitä odotellessa!

Välimaan saamelaistila

DSC_8667 DSC_8651
Tenojoen jokilaaksossa, Välimaassa on lammastila jonka Antti Jouninpoika Warsi perusti jokikalastukseen ja karjanhoitoon vuonna 1858-1866 (netistä löytyy kahta eri tietoa). Tilalla asuttiin aina vuoteen 1970 saakka, vuosien aikana tilalle nousi uusia rakennuksia tarpeiden mukaan. Arvellaan, että tilaa on asutettu jo 1600- luvulta lähtien, ellei jopa kivikaudelta saakka.

Tila on nykyään museokohde ja vapaa retkeilijöille. Tilalla on vanhoja rakenuksia, mm. hirsinen asuintalo, lampaiden asuttama turvekammi ja sauna sekä vinttikaivo.

Käväisimme tilalla lasten kanssa, tavoitteena päästä syöttämään paikalla laiduntavia lampaita. Tilalla oli helppo liikkua, pehmeän nurmikon takia sinne kannattaa suunnata lenkkikengät jalassa. Tila ei ole esteetön, eli sinne ei pääse lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Tenojoen ranta on aivan tilan vieressä.

DSC_8660 DSC_8664
Lampaat laidunsivat kauempana rakennuksista. Kävelimme hiljalleen niitä kohti, mutta innoissaan kaatuillut poika taisi säikäyttää ne saaden lampaat siirtymään yhä kauemmas. Jätettiin lampaiden lähestyminen sikseen, ei haluttu säikäyttää niitä sen enempää ja tyydyimme ihastelemaan niiden puuhia kauempaa.

Vanhat hirsirakennukset olivat mielenkiintoisia ja yllätyttiinkin, että yhden uumenista löytyi sauna! Tilalla on kesäisin lammaspaimenia, jotka ovat hakeneet pestiin Luontoon.fi- sivujen kautta. Siispä, lampaiden hoidosta kiinnostuneet, laitelkaapas ensi keväänä hakua menemään!

Tila on Utsjoen ja Nuorgamin välissä. Paikalle on hyvät opasteet Välimaan kohdilla. Tilan edessä on parkkipaikka.

Lähde: http://www.luontoon.fi/valimaa/historia