Fielmmajärvi – Erämaan vaeltajatar

Kahlaten Fielbmajärvelle – lounas Nuorgamissa

2.11.2020julkaissut adventurelandlapland2 kommenttia

Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa Kiiskin kanssa retkeilemään! Sen toipuminen suolitukosleikkauksesta on mennyt hyvin eikä takapakkia ole tullut. Ensimmäiset kaksi viikkoa otimme varovaisesti, pikkuhiljaa pidensin lenkkien pituutta ja määrää.

Ajattelin ottaa ensimmäisen retken rennosti ja mennä lyhyen matkan päähän istuskelemaan. Tuli yllätyksenä kuinka paljon lunta Nuorgamin avotunturissa oli, sain kahlata polvia myöten tuulen kokoamissa hangissa.

Suot olivat pehmeitä. Jalassani olivat outletista löytämäni Merrelin talvikengät, (jotka menisivät melkein vaelluskengistä), jalat eivät kastuneet vaikka löllö imaisi kengät nilkkoja myöten sisäänsä kulkiessani omia reittejä pitkin. Kerrankin tein mahtavan löydön! Linkki kenkiin.

Kulku hangessa kävi kuitenkin raskaaksi ja karttasovelluksen avulla suuntasin Fielmmajärven mönkijäjäljelle. Hanki ei kantanut ollenkaan eikä puhtia meinannut riittää.

Postaus Fielmmajärven laavusta

Kiiski oli kuin ei olisi käynytkään missään leikkauksessa. Se kieriskeli hangessa kieriskelemästä päästyään, se oli kuin tasapainoa ei olisi ollut ollenkaan. Menomatka meni hypellessä ja spurttaillessa, pelkäsin hieman leikkaushaavan puolesta.

Fielmmalle päästessämme vauhti hidastui ja ojan kohdalla Kiiski alkoi empiä. Se varmasti muisti Kevon joenylitykset ja etsi sopivan kohdan josta hypätä toiselle puolelle. Tuo pisti silmään, oja ei ollut kovin leveä.

Kauppareissun yhteydessä ostin lounaaksi Adventurefoodin pasta bolognesen. Pasta oli syötävää ja varmasti maistuisi ongelmitta vaelluksillakin. Kuuntelin tyhjän kaasupullon vaivalloista palamista Kiiskiä rapsutellessani, onneksi koira pelastui. Vielä on kiloja mitä ottaa takaisin ja tuskin sen kuntokaan on enää yhtä hyvä mitä se kesällä oli, meillä on aikaa kuntoutua seuraavia vaelluksia varten.

Paluumatkalla seurasimme suosiolla hangesta erottuvaa mönkijäuraa. Kiken vauhti hidastui ja se löntösti perässäni hitaasti. Ahnehti liikaa vapautta.

Fielmmajärvelle on ehdottomasti helpompi hiihtää kuin kävellä. Talvisin tuuli on puhaltanut hanget koviksi ja helppokulkuisiksi suksin, 9,5 kilometrin ladulla matka taittuu helpoiten.

Pikkuhiljaa auto alkoi erottua kukkulan päältä. Kulku kävi raskaaksi syvässä hangessa, olin erehtynyt kulkemaan lähialueen syvimpään hankeen. Reisiä pakotti, laskin askelia noustessani mäkeä ylös moottorikelkkauralle. 400 askelta, kuten epäilinkin.

Pieni hengähdystauko teki terää. Katselin tuulen puhaltamia kuvioita hangessa, ihana talvi! Käynistäessäni auton katselin hetken kauas Kaldoaivin erämaahan, sukset odottelivat malttamattomina varastossa pääsyä hangille, mitä seikkailuja pääsisinkään kokemaan piakkoin…

… Kunnes tuli leuto ja suurin osa lumista tuli marraskuun puolella.

Fielmmalla sain kokea palan raikasta alkutalvea. Ilmastonmuutoksen huolestuttamana on mielenkiintoista seurata kuinka kauan leuto sää jatkuu. Entä jos tämä on se talvi, kun lumi jättää satamasta pohjoiseen ensimmäisen kerran? Toivottavasti ei!

Fielmmajávri, Hiihtäminen, kaldoaivin erämaa, kodat, tuvat, kammit, Nuorgam, Retkeilykohteet, Talvi, Yleinen

Auringon nousu Nuorgamissa

26.1.202026.1.2020julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Sunnuntaina Nuorgamiin ajellessani satoi lunta taivaan täydeltä. Pelkäsin sään olevan niin huono etten kauaa viihtyisi avotunturissa hiihdellen.

Juuri Nuorgamiin saapuessani lumisade loppui ja Pulmankijärventien korkeimmalle kohdalle saapuessani huomasin ilokseni osuneeni paikalle auringon nousun aikaan. Kiireellä kaivoin sukset ja repun takakontista ja lähdin hiihtelemään etelään kohti oranssina kajastavaa valoa.

Hetki oli kaunis. Pysähtelin katselemaan maisemia ja hämmästelin jo unholaan joutunutta kaamosta, auringon pilkahdellessa horisontin yläpuolelle oli vaikea uskoa ettei pimeästä ajasta ole vielä montaakaan päivää.

Kiersin reilusti etelään ennen voimalinjoille hiihtämistä. Suuntanani oli Fielmmajärvi ja yritin löytää sille ulkomuistista. Hanki kantoi hyvin ja suksi luisti.

Oli niin hiljaista että pystyin kuulemaan naisen ja miehen puhetta jostain kaukaa. En nähnyt kuitenkaan ketään hiihdellessäni tunturikoivikon halki. Sähkölinja piti kamalaa värisevää ääntä hiihdellessäni sen ali.

Hiihtämään lähtiessäni sormet jäätyivät kuvatessa, pakkanen oli selvästi laskenut kuluneen tunnin aikana kun aloin viimein lähestyä Fielmmajärven kotaa.

Vierailin kodalla ensimmäistä kertaa vuoden 2018 maaliskuussa. Kuluneesta ajasta huolimatta tuntui kuin olisin vastikää vieraillut paikalla – mikään ei ollut muuttunut. Huussi ja halkovarasto olivat siistit, ainoastaan lunta oli reilusti enemmän mitä edeltävällä kerralla.

Riisuin sukseni ja aloin kasaamaan joululahjaksi saamaani Jetboilin keitintä. Meni hetki ennen kuin sain kaasupullon paikoilleen ja yhdellä naksautuksella syntyi liekki ja muki alkoi lämmetä. Vesi kiehui uskomattoman nopeasti ja sain nauttia teeni ennätysajassa.

Nautin yksinäisyydestä. Katselin maisemia ja mietiskelin jaksaisivatko lapset kävellä ensi kesänä kodalle retkeilemään. Teeni juotuani jatkoin hiihtämistä länteen tavoitteenani päästä takaisin autolle.

Avotunturiin päästessäni tuuli oli yltynyt. Puin hupun pääni suojaksi ja hiihtelin verkkaiseen tahtiin. Hoksasin menneeni liikaa pohjoiseen ja yritin tarkistaa suunnan puhelimellani, yllätyin kun B-bark ehdotti kartan vaihtamista Norjan puolelle. En hoksannutkaan hiihtäneeni lähelle rajaa.

Pian parkkipaikka alkoi näkyä korkeammalla rinteessä. Autoni oli saanut seuraa kolmesta muusta ja muutama lenkkeilijä näytti kävelevän tien varrella.

1,5 kilometrin loppusuoralla pohdiskelin kuinka vahva tyyppi luonto onkaan kun ottaa vastaan murheet ja huolet vuodesta toiseen. Silti se jaksaa palauttaa kotiin huolettomamman retkeilijän.

Haikeana katselin taakse jäävää erämaata pakatessani varusteitani takakonttiin. Nuorgamissa pitäisi käydä useimmin hiihtelemässä kauppareissun yhteydessä.

Linkki Fielmmajärven postaukseeni

Fielmmajávri, kaldoaivin erämaa, kodat, tuvat, kammit, Nuorgam, Retkeilykohteet, Talvi, Utsjoen reitit, Yleinen

Nuorgam: Fielmmajávrin laavu

14.3.20187.6.2018julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Taidattekin muistaa vastikään kirjoittamani Skáidejávrin kodan postauksen? Nimittäin helmikuun lopulla innostuin jälleen ajamaan Nuorgamiin ja suuntaamaan Pulmangintien levikkeeltä vastakkaiseen suuntaan, kuin missä Skaidijärvi sijaitsee, Fielmmajávria päin.

Aamu oli kylmä ja sumuinen. Maisemat levikkeeltä avaraan tunturiin olivat mykistävän kauniit – lumi kimmelteli auringossa ja Hárremahčohkasta ei erottanut kuin huipun! Lähdin levikkeeltä hiihtelemään karttasovelluksen avulla kohti järveä, lumi kantoi loistavasti ja retkeilyfiilis oli huipussaan.

Hiihtelin Bohttovárrille tähystämään järven sijaintia. Erotin kaukaa pienen rakennuksen järven rannalla ja suuntasin sitä kohti. Jo hyvissä ajoin hoksasin, että rakennus ei ollutkaan laavu vaan yksityinen mökki, joten jouduin uudelleen kaivamaan puhelimen esiin ja tutkimaan B-barkista järven muita rakennuksia.

Kartasta ei löytynyt muita merkittyjä rakennuksia ja olin hieman ihmeissäni. Kuin tuurilla satuin hiihtelemään kohti suurjännitelinjaa ja päästyäni pienen nyppylän päälle laavu ilmestyi kuin tyhjästä esiin.

Laavu on sijoitettu Fielmmajärven alapuolelle pienemmän järven rantaan. Laavulta löytyy käymälä ja puuvarasto. Laavu oli oikein viihtyisä ja jäljistä päätellen sitä käytetään ahkerasti, ainakin talviaikana. Tulien teko oli helppoa kuivien puiden ansiosta ja sain nauttia broilerinakkini täydessä hiljaisuudessa. Pari moottorikelkkailijaa ohittivat laavun, muuten sain olla yksin.

Aikani aurinkoisesta kelistä nautittuani päätin jatkaa matkaa järven yli kulkevaa hiihtouraa pitkin takaisin maantielle. Jälkikäteen löysin lisää tietoa ladusta, se kulkee Skaidijärven ja Fielmmajärven vierestä yhteensä 10 kilometrin matkan. Hiihdellessäni voimalinjojen alla vastaani tuli muutamia lumikenkäilijöitä.

Linjan alla hiihtely ei houkuttanut, kaipasin takaisin koskemattomaan luontoon joten otin suunnan takaisin kohti Bohttovárria. Ei aikaakaan, kun löysin omat jälkeni ja jatkoin niiden rinnalla takaisin levikkeelle.

Pakkanen ei ollut hellitänyt, sormien paleltuminen ei kuitenkaan häirinnyt kulkua erämaamaisissa maisemissa jotka saivat ajatukset liitelemään kesän vaellusten parissa. Laavulle on helppo hiihdellä talvisaikaan (etenkin kartan avulla) ja matkaa kertyi yhteensä neljän kilometrin verran. Suosittelen paikkaa jokaiselle maisemahaaveilijalle ja rauhaan kaipaavalle!