Pääsiäispäivä lasten tahtiin

DSC_7960 DSC_7958
DSC_7965
Jo aikaisin aamulla suunnattiin Kaldoaivin erämaan puolelle pienelle pilkkijärvelle kalaan. Lapset odottivat reissua innoissaan, mukana oli pikkukelkasta lähtien roinaa joilla lasten aika saataisiin kulumaan tunturissa.

Tunturia ympäröi sankka sumu, joka hiljalleen loittoni järven yltä. Ei mennyt aikaakaan, kun se jo palasi uudelleen ympärillemme ja jälleen loittoni hiljalleen kaukaisuuteen. Kala söi auringon pilkahdellessa taivaalta, lapset olivat villeinä sätkivien rautujen hypähdellessä jäällä, kunnes kalojen elo hiljeni yhtä nopeasti kuin syöntikin.

DSC_7972 DSC_7974
Pulkkailu ei kauaa innostanut upottavassa hangessa ja pieni kelkkakaan ei pysynyt käynnissä niin kauaa, että sillä olisi pystynyt ajamaan. Lapset istuskelivatkin isompien kelkkojen kyydissä ja leikkivät ajelevansa ympäri erämaata – välillä jumiin jääden jolloin aina toinen kävi vetämässä suksesta, jolloin kelkka irtosi ja matka jatkui.

Nuotiolla nautittiin makkarat ja juotiin kahvit. Pikku-J dippaili sinappia kannolta ja joi siskonsa kanssa vaarin tuomaa teetä. Kalakin alkoi jälleen syödä ja seurattavaa riitti.

Sohjokauhat saivat kyytiä lasten kaivellessa pilkkireijistä sohjoa ylös, muutamat jäiset taideteoksetkin saatiin aikaan märkien hanskojen kera.
DSC_7989 DSC_7978
DSC_7993 DSC_7991
Päivää jatkettiin myöhemmin pulkkamäessä auringonlaskun värjätessä maisemat oranssin kirjaviksi. Mitä alemmas aurinko laski, sitä kylmempi meille tuli ja hiljalleen lähdimme lipumaan lämpimiä petejä kohti.

Meidän pääsiäinen kului ulkoillessa, päivät menivät vauhdilla ohi ja pian sitä taas istuinkin auton ratissa ja ajelin kohti Rovaniemeä. Tämän viikonlopun aikana aijon viimeinkin suorittaa sen kauan haaveiltun Kuoppilaksen hiihtoreissun, toivotaan että säät suosivat.

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, mulla on enää viisi kokonaista koulupäivää jäljellä, jotka on jaettu kahdelle eri käynnille! Kohta tämä kiireinen kevät on ohi ja viimeinkin loppuu tämä Rovaniemellä hyppääminen ja valmistun lähihoitajaksi oppisopimuksella.

Aurinkoista kevättä teille kaikille!

Hiihtoretki Oađašangielaan juurelle

DSC_7869 DSC_7840
DSC_7848
Oađašangielas on alueena kiehtonut minua jo siitä saakka, kun olen siellä ensimmäisen kerran vaeltanut. Se on mielestäni kesäauringossakin synkkä paikka ja Oađašanjávrin rannalla tönöttävä yksinäinen tupa ei helpota alueen mystisyyttä ollenkaan. Retkikohdetta miettiessäni päätin pyrkiväni hiihtämään tunturin juurelle, vasta siellä päättäisin jatkaisinko matkaani huipulle vai takaisin kylille. Olin toki katsellut valmiiksi jo mahdollisia paluureittejä, omia jälkiäni pitkin en tahtonut hiihtää takaisin.

Vapaapäivänäni aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja vain pieni tuulenvire pyyhki irtolunta maasta lentoon. Aloitin hiihtelyni Kalkujoen läheisyydestä, olin saanut J:ltä kelkkakyydin ylös tunturiin voimieni säästelemiseksi.

DSC_7857 DSC_7861
DSC_7855 DSC_7863
DSC_7868
Hanki kantoi hyvin, eikä mennyt kauaakaan kun olin jo ylittänyt Johtalanvárrin. Pidin pienen evästauon suojaisassa paikassa ja jatkoin hiihtämistäni Oađašangielasta päin. Kuuntelin musiikkia ja suunnistin maisemien perusteella rinteiden ympäröimälle aukiolle.

Oađašangielas seisoi edessäni jylhänä. Yksinäinen korppi leijaili taivaalla tehden paikasta tutun karmivan. Kaivoin kartan esille ja tein jatkosuunnitelman – hiihtäisin tunturilta kohti Tenoa, vasta lumitilanteen nähdessäni tietäisin paremmin mihin päätyisin. Laitoin J:lle viestiä suunnitelmistani mahdollisten puutteellisten kenttien varalta ja jatkoin hiihtelyäni pohjoista kohti.

DSC_7873 DSC_7879
DSC_7882
Kuljin kapeaa kurua pitkin kohti suota ja jo kaukaa näin siellä makoilevat porot. Säikähdin jo hetkeksi niiden olevan kuolleita, kunnes ne pikkuhiljaa alkoivat nostelemaan päitään kuullessaan lähestymiseni. Pysähdyin ja hermostuksissani katsoin ensin, montako sarvipäätä porukasta löytyi ja mitä kautta kiertäisin ne saamatta niitä liikahtamaan.

Lähdin hiihtämään suon vastakkaista reunaa pitkin kohti sen pohjoispäätä. Porot ryntäsivät porukalla vastakkaiseen rinteeseen ja jäivät sinne katselemaan perääni. Päästessäni suon yli ne palasivat yksitellen takaisin siihen paikkaan, missä alunperinkin olivat – ehkä hieman hämillään.

Suolta löysin merkatun hiihtouran. Kieltämättä hieman harmitti, että suunnistukseni päättyi siihen mutta tieto siitä, etten ainakan minkään kauhean ryteikön läpi ole hiihtelemässä tielle helpotti!

DSC_7889 DSC_7891
DSC_7894 DSC_7905
Uralla hiihtäminen oli omalla tavallaan raskaampaa kuin pehmeällä hangella. En tiedä tekivätkö 8 jo hiihdettyä kilometriä tehtävänsä, mutta ilolla laskin vaaralliseksi laskuksi merkatun mäen alas siinä kaatumatta! Kesken laskun tosin oli lähellä, ettei tyyli vaihtunut pyllymäeksi…

Avara tunturimaisema vaihtui metsäksi ja lopulta tieksi. Hiihdin Ellinpolun parkkipaikalle, jossa J odottelikin minua autokyydin kera ja Sports Tracker ilmoitti hiihdetyiksi kilometreiksi kymmenisen kappaletta.

Odotan jo innolla edessä häämöttävää Kuoppilaksen hiihtoreissua! Tunturiin muuten kannattaa jo laittaa aurinkorasvaa, kevätaurinko polttelee poskilla jo oikein nätisti.

Nuorgam: Fielmmajávrin laavu

DSC_7746 DSC_7753
DSC_7758
Taidattekin muistaa vastikään kirjoittamani Skáidejávrin kodan postauksen? Nimittäin helmikuun lopulla innostuin jälleen ajamaan Nuorgamiin ja suuntaamaan Pulmangintien levikkeeltä vastakkaiseen suuntaan, kuin missä Skaidijärvi sijaitsee, Fielmmajávria päin.

Aamu oli kylmä ja sumuinen. Maisemat levikkeeltä avaraan tunturiin olivat mykistävän kauniit – lumi kimmelteli auringossa ja Hárremahčohkasta ei erottanut kuin huipun! Lähdin levikkeeltä hiihtelemään karttasovelluksen avulla kohti järveä, lumi kantoi loistavasti ja retkeilyfiilis oli huipussaan.

DSC_7762 DSC_7764
DSC_7778
Hiihtelin Bohttovárrille tähystämään järven sijaintia. Erotin kaukaa pienen rakennuksen järven rannalla ja suuntasin sitä kohti. Jo hyvissä ajoin hoksasin, että rakennus ei ollutkaan laavu vaan yksityinen mökki, joten jouduin uudelleen kaivamaan puhelimen esiin ja tutkimaan B-barkista järven muita rakennuksia.

Kartasta ei löytynyt muita merkittyjä rakennuksia ja olin hieman ihmeissäni. Kuin tuurilla satuin hiihtelemään kohti suurjännitelinjaa ja päästyäni pienen nyppylän päälle laavu ilmestyi kuin tyhjästä esiin.

DSC_7779 DSC_7781
DSC_7785 DSC_7790
Laavu on sijoitettu Fielmmajärven alapuolelle pienemmän järven rantaan. Laavulta löytyy käymälä ja puuvarasto. Laavu oli oikein viihtyisä ja jäljistä päätellen sitä käytetään ahkerasti, ainakin talviaikana. Tulien teko oli helppoa kuivien puiden ansiosta ja sain nauttia broilerinakkini täydessä hiljaisuudessa. Pari moottorikelkkailijaa ohittivat laavun, muuten sain olla yksin.

Aikani aurinkoisesta kelistä nautittuani päätin jatkaa matkaa järven yli kulkevaa hiihtouraa pitkin takaisin maantielle. Jälkikäteen löysin lisää tietoa ladusta, se kulkee Skaidijärven ja Fielmmajärven vierestä yhteensä 10 kilometrin matkan. Hiihdellessäni voimalinjojen alla vastaani tuli muutamia lumikenkäilijöitä.

DSC_7797 DSC_7807
Linjan alla hiihtely ei houkuttanut, kaipasin takaisin koskemattomaan luontoon joten otin suunnan takaisin kohti Bohttovárria. Ei aikaakaan, kun löysin omat jälkeni ja jatkoin niiden rinnalla takaisin levikkeelle.

Pakkanen ei ollut hellitänyt, sormien paleltuminen ei kuitenkaan häirinnyt kulkua erämaamaisissa maisemissa jotka saivat ajatukset liitelemään kesän vaellusten parissa. Laavulle on helppo hiihdellä talvisaikaan (etenkin kartan avulla) ja matkaa kertyi yhteensä neljän kilometrin verran. Suosittelen paikkaa jokaiselle maisemahaaveilijalle ja rauhaan kaipaavalle!

Kokemukseni OAC XCD 160 – suksista

DSC_7802 DSC_7808
DSC_7804
Tänä talvena olen tosissani innostunut hiihtämisestä tunturissa. Enää en tahtonut hiihdellä perinteisillä latusuksilla, vaan lainasin kunnon eräsukset. Eräsuksissa ei ollut muuta vikaa kuin niiden suuri koko joka vaikeutti risukoissa hiihtoa ja niistä ei löytynyt pitoa mäkiin. Myös kengät tuottivat päänvaivaa, huopakumisaappaat eivät pitäneet jalkojani tarpeeksi lämpiminä.

Aloin etsimään itselleni kevyempiä suksia, jotka soveltuvat sekä kelkkauralla, että syvässä hangssa hiihtoon. Niiden tulisi sopia myös kovalle hangelle ja rinteiden nousuun. Vastaan tuli monia potentiaalisia vaihtoehtoja, mutta sukset olisivat vaatineet kunnon monot. Hinnan noustessa moniin satoihin euroihin, päätin etten ota riskiä ja osta monollisia suksia, koska en tiedä pitävätkö parhaimmatkaan monot jalkojani lämpiminä.
Lyhyitä liukulumikenkiä en tahtonut, koska kaipasin sukselta myös hiihdettävyyttä. Kyselin muilta hiihtoa harrastavilta apua ja sainkin hyviä vinkkejä ja mielipiteitä. Otin myös yhteyttä suksia myyviin yrityksiin ja yhdestä sainkin kattavimman selostuksen Oacin suksista.

Aluksi innostuin lyhyemmistä ja leveämmistä suksista, mutta lopulta päädyin ostamaan pitokarvalliset ja teräskantilliset 160 senttiset Oac XCD- sukset, jotka toimivat sekä lumikenkinä, että suksina.

DSC_7788
DSC_7793

Suksien toimivuus

Aluksi odotukseni suksien karvapohjan pitoon olivat liian suuret ja menetinkin hermoni ensimmäisellä reissullani tunturiin. Tässä useamman kerran suksilla rinnettä kiivettyäni olen tullut siihen tulokseen, että mitä pehmeämpi ja urattomampi jäki on, sitä paremmin suksilla pääsee ylös. Etenkin lumikenkämäinen tallustelu auttaa pitämään pidon.

Suksilla on helppo hiihdellä kovalla ja pehmeällä pohjalla. Ne kantavat paremmin kuin lumikengät, mutta runsaslumisessa mäessä saattavat olla jopa hankalat. Kovalla kelkanjäljellä ja lumella ne saattavat luistaa sivuun.

Sukset eivät mahdu tavalliselle latu-uralle. Ne ovat joustavat, joten niillä on miellyttävä hiihdellä myös epätasaisessa maastossa. Mäkien lasku on kuin laskettelisi, suksien karvapohja hidastaa vauhtia aavistuksen verran ja suksilla on helppo mutkitella rinteessä. Olen käynyt vain kerran laskettelemassa ja laskun helppous yllätti – voisin joskus jopa pyhittää reissun vain laskemiseen…

Kuten kuvastakin huomaa, karvapohjiin voi pehmeällä kelillä tarttua lunta, joka loputa jäätyy pohjaan kiinni. Tämä on ainoa miinus jonka suksista olen käytön jälkeen huomannut.

DSC_7689 DSC_7690

Ea- binding

Suksien pakettiin kuuluivat siteet, joihin mainonnan mukaan sopisi mikä tahansa pohjapituudeltaan 24-38 senttinen kenkä. Itse hiihtelen pyöreäkärkisten kenkien kanssa jotka eivät aivan istu siteiden kärkikuppiin, jonka voi myös tarvittaessa poistaa isomman kengän mahduttamiseksi siteisiin.  Kunhan remmit kiinnittää kunnolla, kengät kyllä pysyvät mukavasti paikoillaan.

Siteet piti kiinnittää itse suksiin kiinni. Netistä löytyy ohje siteiden kiinnitykseen, eikä niiden ruuvaamiseen mennyt kovinkaan kauaa aikaa. Koon säätäminen omaan kenkään sopivaksi käy leikiten pohjan oranssia lukkoa nostamalla ja pohjalevyä säätämällä. Ainoa siteiden miinus on toki pakkaskeleillä, jolloin lukkoa joutuu nostamaan avokäsin – siksipä säädöt kannattaa tarkistaa ennen reissuun lähtemistä…

Siteiden remmien lukot ovat jämäkät ja nopeat kiinnittää. Aluksi siteet tuntuivat jäykiltä, mutta ajan kanssa ne ovat vetreytyneet ja hiihtäminen on miellyttävämpää.

Itse olen viehättynyt hiihtämisestä aivan uudella tavalla! Lumikengätkin luovutin takaisin omistajalleen, en koe että tarvitsisin niitä suksien rinnalle. Kenkinä käytän Sorellin kaltaisia North Icen kumipohjaisia kenkiä, jotka ovat aavistuksen liian pehmeät tähän tarkoitukseen (jalkapohjani kipeytyvät). Kunhan löydän lahkeisiin kiinnitettävät lumilukkoni, alan käyttämään talvilenkkareita.

Toivottavasti postauksesta on jollekin apua! Itse ostin sukset kokeilematta vastaavia, meni pari hiihtokertaa että kunnolla pääsin suksista jyvälle ja voin kertoa, etten kadu ostopäätöstä!

*Kuvat on otettu Fielbmajärven hiihtoreissultani 23.2, seuraavaksi juttua siitä! Hyvää maaliskuuta kaikille!