Revontulia!

DSC_9399
Iltavuorosta kotiin päästyäni se iski – jo monena iltana Facebookiin oli ilmestynyt toistaan upeimpia revontulikuvia, oma innostus revontulien kuvaamista kohtaan nosti arasti päätään. Pitäisikö lähteä?

Pojalle iltapusut, miehelle ilmoitus että mä lähden ny, auto käyntiin ja menoksi. Toki nopeasti googletin kuinka kameran objektiivin tarkennuksen saa äärettömään ennen lähtöä.

Edeltävän illan kauhuleffan tapahtumat pyörivät mielessäni pysähtyessäni Mantojärven levikkeelle. Taivaalla pyörivät revontulet valaisivat tienoon sen verran hyvin, ettei otsalamppua tarvinut tarkastaakseen mörköjen läsnäoloa.

DSC_9382 DSC_9387
DSC_9388
Pelko unohtui sitä mukaan, mitä syvemmälle revontulien tanssiin pääsin. Autoliikenne oli runsasta, joten en ainakaan yksin joutunut seisoskelemaan pimeydessä. Revontulet pitivät vain pieniä taukoja loimutessaan, niitä tuntui ilmestyvät useammasta eri kohdasta Kaldoaivin erämaahan vievien tunturien takaa.

Kameran tarkennuksen kanssa minulla oli ongelmia. En ole kovin paljoa revontulia kuvannut, muut asetukset kelpasivat minulle sellaisinaankin. Käytin lcd-näyttöä apunani zoomatessani vastarannan asutuksen valoihin, lopulta parhaimman tarkennuksen sain aikaan käyttämällä apuna auton rekisterikilpeä.

Mietin, mikä ihme saa ihmiset villiintymään revontulista. Ovathan ne kauniit ja uskomattoman ihmeellinen asia yön pimeydessä, mutta eikö pelkkä katsominen riitä? Itseäni revontulikuvauksessa kiehtoo kameran asetuksiin tutustuminen syvemmin, sekä onnistuneen työn näkeminen jälkikäteen.

DSC_9393 DSC_9401
Olin jopa positiivisesti yllättynyt tuloksista! Kuvat olivat suht tarkkoja, horisontti tosin näytti joltain aivan muulta kuin promillettoman näkökulmasta kuvatulta. En ole Lightroomin mestarikäyttäjä, mutta jonkin verran sain muokattua kuvia siedettävämmiksi.

Toiveenani on, että tulevina talvina innostuisin enemmän revontulikuvauksesta. Olen tosin joka talvi luvannut saman asian itselleni enkä koskaan ole käynyt kuvaamassa revontulia kuin parin kerran verran.

Jos sitä tänä talvena sitten!

Teehetki Härkävaarassa

DSC_9319 DSC_9326
DSC_9334Vapaapäivä ja pakko päästä ulkoilemaan. Väsytti ja selkää särki, kovin korkealle en jaksanut lähteä kiipeämään joten valitsin teehetkeni kohteeksi mahdollisimman tasaisen reitin varrella sijaitsevan Härkävaaran nuotiopaikan.

Tekstini Härkävaaran nuotiopaikasta.

Retkipaikan juttuni Utsjoen retkeilyreitistä.

Lähdin merkatulle reitille Mantojärven pohjoispäästä lähtevän mönkijäuran kautta. Oikea lähtöpiste on Utsjoen kirkon viereisellä parkkipaikalla, mutta ajattelin viiden kilometrin pituisen matkan riittävän minulle ennen uutta alkavaa työviikkoa. Tämänhetkisen olotilani takia lyhyetkin rasitukset näkyvät seuraavana päivänä väsmyksenä sekä iskias-kipuna, joten varmuuden vuoksi otan retkeilyn hieman rennommin.

Aluksi pohkeeni tuntuivat väsyneiltä pölkyiltä, mutta hetken aikaa käveltyäni mitään kohtaa ei enää kolottanut ja kulku kävi leikiten. Väistelin lätäköitä uran varrella ja yritin kuvata kauniita kanervia. Korppi raakkui takanani luoden erämaafiilistä.

Mänkijäura ylittää Vuolleseavttet – joen. Kävellen joen yli pääsee hieman mönkijäjäljen jälkeen. Reitti oli jo itsessään niin kostea, ettei kenkien kastumista olisi joen kostealla rannalla huomannutkaan.

DSC_9338 DSC_9340
Ilmassa leijaili talven tuoksu. Pientä raemaista sadetta sateli hetkittäin ja pienet lammikot olivat yön aikana saaneet päälleen ohuen jääkerroksen.

Mönkijäuran yhdistyessä merkattuun reittiin jouduin kulkemaan osittain metsässä pitääkseni kenkäni edes hieman kuivempina. En pitänyt kiirettä, pysähtelin katselemaan taakse jääviä maisemia ja tutkin karuksi muuttunutta luontoa. Poron jäljet kulkivat samaa reittiä pitkin kohti nuotiopaikkaa.

Säikähdin saapuessani perille – nuotiopaikan varasto oli siirtynyt paikoiltaan ja kattokin makasi levällään maassa. Mielessäni kävi monta eri mielikuvaa ilkivallasta ja harmistuin tosissani. Onneksi sain tietää tuulen nakanneen varaston ympäri kevättalvesta – huh! Siinä taas muistutus, millainen voima tunturin tuulella on. Ja kuinka ihmiset arvostavat yhteisiä retkeilykohteita pitämällä ne kunnossa vierailuittensa aikana.

Istahdin nuotiopaikan pöytäryhmän ääreen ja korkkasin teeni. Olin kotona syönyt sen verran tuhdisti, etten tarvinnut evästä matkalle. Kesällä tuo ei olisi tullut kuuloonkaan, vähintään huonon olon takia olisin joutunut napsimaan matkalla jotain pientä purtavaa.

DSC_9344 DSC_9364
DSC_9350
Kun pitkään aikaan ei ole jaksanut retkeillä kunnolla, huomaa kuinka paljon sitä kaipaa. Näinkin lyhyestä ja yksinkertaisesta retkestä into ulkoilua kohtaan koki jyrkän nousun ja sain iltalenkkeilynkin säännöllisemmäksi.

Härkävaaran nuotiopaikka on yksi ensi kesän telttailukohteista. Koska siellä on ulkokäymäläkin, paikka soveltuu hyvin lasten kanssa retkeilemiseenkin. Vieressä kulkeva joki tarjoaa raikasta juotavaa ja Vuolleseavttetvárrille jatkuva retkeilyreitti vie aina Utsjoen keskustaan saakka. Olemme miettineetkin, jos koko perheen kanssa kävelisimme kahdeksan kilometrin matkan Kalkujoen lammen kodalle ja siitä kotiin. Uskoisi, että hyvin tauottamalla myös tuolloin neljän vuoden ikäinen jaksaisi kävellä matkan.

Teeni juotuani lähdin kävelemään takaisin Mantojärveä kohti. Näin, kuinka lunta satoi vasten vastapäisen mäen rinnettä. Talvi on lähempänä kuin arvaammekaan!

Retki perhe-elämään

Kesäkuussa koitti aika lähteä vuoden ensimmäiselle vaellukselle. Kuten tiedättekin, keskeytin vaelluksen ensimmäisen yön jälkeen. (Postaukset päivä 1 & päivä 2)

Mietin kauan, miten kertoisin keskeytymisen oikean syyn blogissani. Olemme jo pitkään haaveilleet toisesta yhteisestä lapsesta ja kuten arvata saattaa, marraskuinen ilonaihe päättyi katkerasti tammikuussa. Olin jo tuolloin asennoitunut siihen etten vaeltaisi tulevana kesänä vaan odottaisin pienen sisaruksen syntymää. Onneksi koulu ja kevään hiihtoretket auttoivat pääsemään yli keskenmenosta.

Juuri ennen vaellukselle lähtöä saimme tietää uudesta raskaudesta. Olin oikeastaan aavistanut asian, kun en osannut aloittaa vaelluksen suunnittelua vakavissani. Pelokkaana päätin, että joka tapauksessa lähtisin vaeltamaan – olisihan pikkuinen vasta nuppineulan pään kokoinen, mitäpä hänelle tapahtuisi. Kunnes edeltävänä iltana tutut, pelottavat oireet palasivat.

DSC_9360

Lähdin kuitenkin matkaan, mutta jo ensimmäisenä päivänä oireilu alkoi olla henkisesti raskasta. Yritin jatkaa, mutta ajatus siitä että joutuisin kokemaan saman yksin poissa kotoa, ilman J:n tukea sai minut vaeltamaan huimat 25 kilometriä takaisin tielle ja kotiin. Vaikka raskaus oli tuolloin viikolla 4, huomasin kehossani muutoksia – en jaksanut yhtä hyvin kuin normaalisti.

Meni viikkoja ennen kuin sain tietää kaiken olevan hyvin. Siitä alkoi pahoinvointi ja ylitsepääsemätön väsymys. Onneksi pahimman ajan olin kesälomalla, mutta kesän harvinaislaatuinen hellekausi esti luonnossa liikkumista entisestään. Pikkuhiljaa huonovointisuus ja väsymys ovat väistyneet ja olemme saaneet tietää pikkuisen voivan oikein hyvin yksiössään. Pikkusisaren arvioitu saapumisaika on helmikuun alussa ja pidämme sormet ja varpaat ristissä, että kaikki menisi hyvin loppuun saakka. Eihän sitä tiedä kuin vasta silloin, kun lapsen pakkaa ensimmäistä kertaa kaukaloon kotiinlähtöä varten.

DSC_9358
Nyt, kun olen sairastanut syksyn flunssat ja saanut levättyä kunnolla, on aika aloitella retkeilyä normaalimpaan tahtiin. Kuntoni sallimassa määrässä. Oletin, että toista (kolmatta) kertaa odottaessani olisin paljon paremmassa kunnossa kuin mitä esikoisen aikana, totuus onkin jotain aivan muuta :D. Keväällä onkin onneksi aikaa hankkia vaelluskunto takaisin, vaikken ensimmäisen vuoden aikana aijokaan lähteä kuin maksimissaan 1-2 yön reissuille yksinäni tai ystävän kanssa. Nyt yhden vauva-ajan jälkeen tiedän paremmin, miten liikkua luonnossa pienokaisen kanssa joten uskon ensi vuoden olevan täynnä monenlaisia seikkailuja meidän perheelle.

Haaveissani olisi päästä edes yhdelle hirvimetsäreissulle tälle syksylle, mutta saa nähdä miten käy kun maastoautossakin istuminen on epämukavaa. Mönkijän kyytiin en enää istu. Olen myös miettinyt mahdollisimman tasaisia hiihtomaastoja – en kestä ajatusta, etten pääsisi ollenkaan hiihtämään alkutalvesta! Onneksi on lumikengät.

Loppuun vielä, että tällä kaikella on tarkoituksensa. Tuskin olisin valmistunut kevääksi ja saanut vakituista työpaikkaa, mikäli raskaus olisi jatkunut. Elokuu ei ollut meille oikea aika, ehkä helmikuu sitten on.

Edullinen Trimm Spark- teltta

DSC_8520 DSC_8518Olen haaveillut jo pitkään kevyemmästä teltasta, joka mahdollistaisi pidempien vaellusten tekemisen yksin. Nykyisin käytössä ollut Jack Wolfskinin teltta painaa abouttiarallaa nelisen kiloa, eli aivan liikaa yhden kannettavaksi.

Selailin nettiä tuloksetta. 600-800 euron teltan osto ei tullut kuuloonkaan juuri opiskelut päättäneenä, joten uskoin teltan oston jäävän ensi kesään. J löysi yllättäen Vaeltajan kaupasta teltan, jonka hinta ei paljoa lompakkoa keventänyt.

Trimm merkkinä on minulle edelleen hieman tuntematon. 119 euron teltaksi suhtauduin ostokseen skeptisesti.

Plussaa se saa pienestä koostaan ja 2,6 kilon painosta. Teltta itsessään painaa vain kaksi kiloa, maakiilat 600 grammaa. Ne vaihtamalla kevyempiin teltasta saa entistä kevyemmän.
(Teltan säilytyspussiin paino on merkitty väärin)

DSC_9253 DSC_9254
DSC_9257
Kasaamiseen ei mene kauaa, kunhan ensin hahmottaa miten päin teltta kasataan. Teltan säilytyspussi on pieni ja kompakti, joten takaisin rullauksessa saa olla tarkkana että pötkö mahtuu pussiinsa kerralla.

Teltan sivuseinät saa rullattua ylös irroittamalla takaseinän tarran, jolloin siitä tulee ilmavampi näköalateltta. Sivujen hyttysverkot eivät ole tuulella haitanneet, mutta oviaukon verkosta kylmä ilma pääsee sisään. Teltan eteinen on lähes olematon, rinkalle täytyy ottaa mukaan jätesäkki/joku muu suoja, jotta sen saa teltan ulkopuolelle säilöön yöksi. Lähes 170 senttiselle rungolleni teltta on just sopivan pitkä.

DSC_9263
DSC_9266 DSC_9269
DSC_9271
Teltta on kahden hengen, mutta jo koiran kanssa tilasta meinaa olla pulaa. Kuten varmasti muissakin 1-2 hengen teltoista, teltan sisällä on hankala pukeutua eikä siellä mahdu kunnolla istumaan.

Telttakangas vaikuttaa kestävältä. Ulkonarut joutunee jossain vaiheessa uusimaan tai ompelemaan takaisin kiinni, jos käyttöä tulee paljon. Vedenpitävyys on 4000 mm kattokankaassa ja pohjassa 10 000mm. Niinä öinä, joina teltassa olen yöpynyt on satanut vettä ja teltta on kestänyt sateet hyvin. Teltta on parhaimmillaan kesän lämpimillä keleillä ilmastoinninsa takia.

DSC_9259
DSC_9260 DSC_9261
DSC_9273
Mielestäni teltta on hintansa väärti. Suunnitelmissani on edelleen ostaa tilavampi teltta, joten tämä on lähinnä väliaikaisratkaisu.  Itse tarvitsisin teltalta tilaa koiran takia, jotta sadekeleillä sen sisällä pystyisi pukeutumaan ja pakkaamaan, vaikka ympärillä pyörisikin ylimääräinen karvakasa. Vielä kiinnostaisi testata teltta kunnon tunturimyräkässä, pysyisikö se pystyssä kovimmillakin tuulilla?

Onko teillä kokemuksia Trimmin tuotteista?

Muokkaus 22.7.2019 – Telttaa en itse ottaisi avotunturiin viileällä kelillä, kylmä ilma pääsee liian herkästi virtaamaan teltan lävitse. Teltta soveltunee parhaiten kesän helteille. Kestää hyvin vesisateen.