Video: Hiihtovaellus Paistunturin erämaahan huhtikuussa

Kevään hiihtovaellukseni kohdistui pitkästä aikaa Paistunturin erämaahan! Reissu oli ikäänkuin revanssi Paistunturin aikaisemmasta hiihtovaelluksesta joka ikävästi jäi kesken.

Aloitin vaellukseni Utsjoen Baddasta ja hiihtelin ensimmäiseksi yöksi Rohtojärvelle. Kerrankin säät tuntuivat olevan puolellani! Tuuli yltyi tasaiseen tahtiin päivien aikana hurjistuen myräkäksi kahden vuorokauden ajaksi. Toisen yön yövyin Erttetvárrin alapuolella josta hiihtelin Gáimmoaivin juurelle kolmanneksi yöksi. Vierailin Guivin huipun alapuolella, harmikseni sää oli sen verran haastava etten nähnyt eteeni mitään, osa päivän matkasta hiihdettiin pelkän gepsin avulla!

IMG_20250405_120632
IMG_20250406_165227

Vaellus oli sekä mukavan rento, että haastava. Sain laittaa kaikki talvivaellustaitoni koetukselle ja ilokseni sain huomata vuosien harjoittelun riittävän pidemmille ja raskaammille yksinvaelluksille lumiseen aikaan. Kohtasin matkallani erilaisia suunnistushaasteita, hiostavaa ja kylmää säätä, kovia tuulia ja varjokatoa. Sain huoltaa retkikeittimeni ja todeta viimeisenä aamuna jättäneeni yhden venttiilin löysälle josta osa bensasta oli päässyt yön hiljaisuudessa vuotamaan.

Hiihdin neljänneksi yöksi Akukammille turvaan myräkältä ja viivyin lopulta suojassa vuorokauden ennen kuin rohkenin lähtä kohtaamaan tuulen. Löysin hyvän tuulensuojaisan paikan Akujärven lähistöltä ja ihastuin maisemiin, kolmannen päivän pitkät tasaiset suomaisemat olivat alkaneet jo lähes kyllästyttää mutta mitä idemmäs erämaassa pääsin, sen komeammaksi maisemat kävivät.

IMG_20250409_201042
IMG_20250409_103719

Tällä kertaa päätin, etten kirjoita erillistä reissukertomusta vaelluksestani vaan annan kaiken kunnian kuvaamalleni videolle jolla vaellukset tunnelmat pääsevät kaikkiin oikeuksiinsa.

Siitä tietää että reissu on ollut loistava, kun vielä kuukausi vaelluksen jälkeen haikailee takaisin.

Jätä kommentti