Yöretki neljävuotiaan kanssa sateiseen luontoon

IMG_20230726_173357

Postaus sisältää vinkkejä vastuullisempaan retkeilyyn.

Nuorgamin Skaidijärven merkitty retkeilyreitti on varmasti tuttu monelle pohjoisimmassa Saamenmaalla matkanneelle. Reitin voi kulkea joko rengasreittinä tai edestakaisin parkkipaikalta kodalle ja takaisin.

Me lasten kanssa suositaan Isonkivenvaaran levikkeeltä aloittamista, tällöin patikoitavaa matkaa kertyy yhteensä kolme kilometriä, rengasreittinä viisi.

Skaidijärvi on avoimen tunturin puolella jolloin retkeilijän on hyvä varustautua lämpimin taukovaattein. Järven rannalla on metsähallituksen ylläpitämä kota käymälöineen.

IMG_20230726_173412

Lähdin tyttären kanssa eräänä sateisena päivänä yöretkelle Skaidijärvelle. Paikka on suosittu yöpaikka etenkin Kaldoaivin erämaan puolelle suuntaaville.

Kuljimme merkittyä uraa pitkin tihkusateen luodessa kauniin sumun kauemmille tuntureille ja vaaroille. Sade ei haitannut kun tiedossa oli iltapala kodan suojissa jossa saisimme vaatteet kuivumaan.

Tiesitkö, että reitit on merkitty näkyvästi myös eksymisen ehkäisyn ja paikalle löytämisen vuoksi, mutta myös maaston kulumisen vähentämisen takia? Merkeillä ohjataan ihmiset kulkemaan tiettyä reittiä pitkin.

Merkitystä reitistä huolimatta Skaidijärvelle on jopa vuoden aikana muodostunut oikopolku hyvin kuljettavasta polusta huolimatta. Näiden kymmenen Utsjoella asutun vuoden aikana on omien havaintojeni mukaan maaston kuluminen lisääntynyt suosituimpien retkeilykohteiden luona koronavuosien aikana ja jälkeen. Retkeilyn lisääntyminen on hieno asia mutta muistetaan olla fiksuja!

IMG_20230726_173438

Telttapaikaksi valitsimme sen saman kuluneen kohdan jossa aikaisemminkin olemme telttaa pitäneet. Kohta on suhteellisen tasainen, hyvän matkan päässä kodasta ja lähellä rantaa. Voit itse vaikuttaa teltan aiheuttaman kulutuksen vähentämiseen suosimalla merkittyjä telttapaikkoja mahdollisuuksien mukaan, suosimalla jo käytettyjä kohtia sekä hankkimalla kunnon kiilat jottei maa-ainesta tarvitse käyttää teltan maahan kiinnittämiseen.

Teltan pystytyksen jälkeen oli aika siirtyä sateen suojaan. Tyttären ulkoiluhousut olivat läpimärät kun en hoksannut pukea hälle sadehousuja ylle, onneksi kerrasto oli pysynyt kuivana.

IMG_20230726_173448

Vaatteet kuivuen kamiinan lämmössä valmistimme iltapalaa joka meni aikamoiseksi herkutteluksi vaikkei letut onnistuneetkaan! Vadelmia kermavaahdolla, nam.

Jälkemme siivottuamme ja astiat tiskattuamme rannassa (huom. Ei likavesiä suoraan vesistöön vaan imeytä ne kauemmaksi maahan! Ja suosi biohajoavaa tiskiainetta tai tiskaa pelkästään kiehuvalla vedellä.)

Menimme suhteellisen myöhään nukkumaan. Pian ulkoa kuuluikin ääniä ja huikkasin pihaan tulleille vaeltajille pahoitteluni siitä että varusteemme kuivuivat kodassa. Heitä ei haitannut kunhan koira pääsisi kotaan varusteistamme huolimatta – sehän passasi oikein hyvin. Oli varmaan mukavaa päästä kodan lämpöön sateessa vaeltamisen jälkeen.

Kuuntelimme pitkälle yöhön sateen ropinaa telttakankaaseen. Olin jo täysin loppu lapsen viimeinkin nukahtaessa.

Kahden aikaan yöllä heräsin sateen hakatessa telttakangasta ja mönkijän muristessa ohi. Tunsin hieman pelkoa, epämukavaa kun yöllä ihmeelliseen aikaan joku liikkuu raskaalla koneella ohitsesi.

IMG_20230726_173501
IMG_20230726_173510

Aamulla heräilin kipeän selän kanssa, makuualustani alla oli suurehko kivi.

Teimme aamupalaa kodalla, siivosimme loputkin jälkemme ja hain lisää puita halkovajasta käytettyjen tilalle. Roskamme sulloin rinkkaani syötyjen eväiden tilalle.

Paluumatkalla saimme nauttia sateettomasta säästä. Kapustarinnat viheltelivät lähellämme ja pienen retkeilijän kehut yöretkestä lämmittivät mieltä.

On tärkeää opettaa vaatuullisen retkeilyn pelisäännöt myös lapsille jotta heilläkin olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nauttia luonnostamme. Suurimman työn teemme me aikuiset, eikä kovin suurella vaivalla!

IMG_20230726_173524

Jätä kommentti