Juhannus Sollomusjärvellä

DSC_9475

Semekurtan erotusaidalla on tilaa parkkeerata auto, mutta eri asia on se kannattaako sinne tai ylipäätään mihikkään syrjempään jätää autoaan vahtimatta.

Alkuun pieni varoitus, joka on hyvä ottaa huomioon jättäessään autonsa minne tahansa parkkiin valvomatta, tarkista lähtiessäsi auton ympäristö, renkaiden alukset ja pultit! Meidän autoon on todennäköisesti tehty ilkivaltaa sinä aikana kun auto seisoi erotusaidan lähistöllä tien viereisellä levikkeellä.

Noin parikymmentä kilometriä Sevettijärveltä pois ajettuamme autosta alkoi kuulua kolinaa joka vahvistui mitä pidemmälle ajoin. Ulkoa en erottanut auton alta tai renkaista mitään, eikä yksikään varoitusvalo syttynyt nuorehkossa autossamme palamaan.

Kotona puolisoni huomasi molempien eturenkaiden pulttien olevan löystytetty ja kuskin puoleisen renkaan olevan lähes irti. Myös takarengas alkoi tyhjetä seuraavana päivänä, sieltä löytyi naula.

Jatkossa otan aina kuvat auton ympäristöstä ennen kuin lähden vaeltamaan ja tarkistan auton kunnon ennen ajamaan lähtöä. Tehkää tekin samoin!

(Tein rikosilmoituksen.)

DSC_9411

Semekurtan erotusaidalta matkaa Sollomusjärvelle on kuutisen kilometriä matkaa. Ensin emme tohtineet mennä suoraan erotusaidan läpi mönkijäuralle vaan etsimme toista polkua jota lähtä kulkemaan. Polku oli hyvin märkä sateiden jäljiltä ja poitsu menikin pahasti nurin suolla, palasimme aidalle ja rohkenimme kulkemaan sen läpi.

Ja aidalta löytyikin sen läpi kulkeva merkitty reitti.

Sollomusjärvelle vievä polku on aluksi helppokulkuinen ja puista erottaa hyvin oranssit merkinnät. Pidemmälle kulkiessa maasto muuttuu Vätsärimäiseksi, kivikkoiseksi paikoittain hyvinkin hankalakulkuiseksi poluksi.

IMG_20260618_170730

Meillä oli kalastusvehkeet mukanamme. Tarkoitus oli yöpyä Sollomusjärven autiotuvan pihapiirissä ja vierailla lähijärvillä kalassa. Hauska oli, kun eräluvilta puolisolleni vakuutettiin etten tarvitsisi ollenkaan lupaa vavalla kalastamiseen vuorokauden takia. En kalastele muuten, joten en ole maksanut kalastonhoitomaksua tälle vuodelle. Pilkkimiseen yksityishenkilönä poislukien erikoisalueet lupaa ei tarvitse. (muoks. Innostuin nyt sitten kalastamaan joten hankin luvat itselleni)

Emme uskaltaneet luottaa tähän vaan hankimme luvan vuorokaudeksi.

DSC_9393

Sollomusjärvellä kävimme taloksi autiotupaan. Emme vielä levittäneet varusteitamme muita vaeltajia ajatellen, siirtyisimme ulos yöpymään koiran takia muiden saapuessa paikalle.

Poika kävi kokeilemassa kalastamista Kurttejärvellä valmistaessani päivällistä nuotiopaikalla. Hän oli hieman flunssainen joten ilta nautiskeltiin tuvalla.

DSC_9402
DSC_9410

Ketään muuta ei ilmestynyt autiotuvalle koko juhannuksen aikana, joten saimme nauttia autiotuvasta koko viipymämme ajan.

Aamulla nukuimme huonosti sujuneen yön jälkeen myöhään. Valmistelimme aamiaista, siivosimme varusteemme nättiin kasaan tuvan laverille, jätin vieraskirjaan merkinnän olevamme lähistöllä kalassa ja lähdimme Kiiskin kanssa patikoimaan lähijärvelle.

DSC_9416

Oli mukava päästä kalaan! Tuijotin tyhjyyteen vispoessani viehettä tyhjältä vaikuttavaan järveen. Kiiski puuhasi rannalla, hieman protestoi haukkumalla ollessaan kytkettynä mäntyyn.

Kalastelimme aikamme, kunnes päätimme lopetella ja siirtyä lounaan tekoon autiotuvalle. Texmex tortillat paprika chili – koskenlaskijalla toimivat aina.

DSC_9429

Vesitaso lensi edestakaisin tuvan yli kolmesti. Muuta juhannusliikennettä emme havainneet.

Nukuin päiväunet, joka on itselleni harvinaista. Oliko flunssa tavoittamassa minutkin?

DSC_9466
DSC_9420

Iltapäivästä jatkoimme kalastelua. Jo korkeammalta näimme harjusten uiskentelevat rantavedessä. Innostuimme kalastelemaan pitkänkin pätkän ennen kuin suunnittelimme takaisin paluuta.

Harjus kävi pinnassa lähellä ja tuumasin kokeilevani vielä kerran. Ja mitä vielä! Kala otti kiinni, emme vielä juhlineet…

Saatuani kalan rantaan koitti totuuden hetki. Mitattuamme kalan totesimme sen 32 senttiseksi, mittakalaksi! Sitten juhlittiin, kalastusretkemme oli onnistunut.

DSC_9447

Päivälliseksi nautittiinkin harjusta ja makkaraa. Jälkiruoaksi lettua ja hattaraa, juhannustunnelma oli huipussaan nuotiolla istuskellessa.

Kesäkuu on ollut pitkästä aikaa viileä ja sateinen. Vaikka päivisin oli lämmin, ei aurinko paahtanut samalla voimalla kuin parina edeltävänä kesänä tähän aikaan vuodesta.

Kävin vielä illasta kalastelemassa tuvan lähellä tuloksetta. Käväisimme myös kävelemässä Kurttejärven niemellä, sieltä löytyi kaunis telttapaikka tulevaisuuden telttaöitä varten.

DSC_9464

Ensimmäisenä iltana olin pitänyt pientä liekkiä kaminassa saadaksemme poitsun suolla kastuneet vaatteet kuiviksi, tupa lämpeni herkästi liian kuumaksi joten emme myöhemmin pitäneet kaminassa ollenkaan liekkiä. Tupaan laskeutui yöllä hieman kylmä, olin ottanut mukaani untuvapussin jonka suojissa oli jopa liian kuuma. Yöllä oli siis joko liian kylmä hyttysten armoilla tai liian kuuma hyttysiltä suojissa.

Aamusella yritimme olla reippaita ja saada aamutoimet hyvissä ajoin valmiiksi. Tupa kuntoon ja menoksi!

DSC_9478

Kuljimme samaa kuuden kilometrin reittiä pitkin takaisin autolle. Tutkiskelin hetken Sollomusjärven ja Kurttetjärven välistä venetietä, joka on aikoinaan rakennettu puista. Vätsärissä vanhoja veneteitä on useampi jäljellä.

Sollomusjärven polun varrella on puihin maalattujen merkintöjen lisäksi kivikasoja. Karttaan kyseinen polku on merkitty jatkumaan lähes koko Vätsärin halki, onkohan kyseessä Ruijanpolku?

Päästessämme autolle emme hoksanneet katsoa sen ympäristöä sen enempää kuin sen että vierellä edelleen oli muita autoja parkissa. Kävimme Sevetin baarilta hakemassa jäätelöt ja ajelimme kotiin kolinan saattelemana.

IMG_20260618_210201

Harmillinen loppu hyvälle retkelle!

Erotusaitojen läheisyyteen ei tietenkään tule parkeerata kun siellä on erotukset meneillään, sen järkikin sanoo. Jos automme ei ollut ainoa ilkivaltaa nähnyt, voisi henkilö joka koki mielihyvää tihuloinnistaan pystyttää vaikka kyltin alueelle pysäköintikiellosta, niin muutkin hoksaisivat vältellä kyseistä aluetta jos sinne ei saa autoa jätttää.

Yöretki & järjestelmäkameran paluu

DSC_9060
DSC_9059

Eräänä lokakuisena aamuna tein kohtalokkaan virheen ja pakkasin kamerani samaan pussiin hillahillopurkin kanssa.

Pari vuotta meni, kunnes sain puhdistettua kamerani, ostettua uuden linssin laajakuvan kaveriksi ja innostuin valokuvaamisesta uudelleen!

Kamerani painaa paljon ja kiinnostuttuani videokuvaamisesta tuntui liian monimutkaiselta kuskata mukana kolmea eri taltiointivälinettä. Siispä kamera sai jäädä matkasta ja puhelinkuvat riittää.

DSC_9067
DSC_9077

Haikeana olen katsellut blogin vanhempia kuvia ja pohtinut miten saisin samanlaista fiilistä postauksiin, kuin mitä ennen olen saanut. Puhelimessani (Honor Magic 6 pro) on hyvä ja riittävä kamera, näppäryys on kuitenkin johtanut siihen etten enää ole nähnyt vaivaa kuvien eteen.

Keväällä hankin itselleni näppärämmän kokoisen linssin ja putsasimme kamerani hillosta. Olen muutaman kerran harjoitellut linssin käyttöä ja odotan innoissani mitä kaikkea pääsen kesän aikana ikuistamaan!

DSC_9104

Lähdin Erätoverin kanssa lähiretkelle Utsjoen mäntymetsäalueelle. Leiriydyimme muutaman sadan metrin päähän autosta pienen lammen rantaan.

Vaikka kuulimme nelostiellä kulkevien autojen huminan leiriimme, totesimme alueen olevan kuin suoraan Urho Kekkosen kansallispuistosta. Mäntykankaat ja harjut olivat kuin etelästä!

DSC_9073

Ilta meni höpötellessä ja lähialuetta kolutessa. Ihmettelimme kelottuneita puita ja ihmisten jättämiä jälkiä, bongailimme lintuja ja juhlistimme Erätoverin syntymäpäiviä vain puoli vuotta myöhässä skumpan ja korvapuustien voimin.

Auringon peittyessä pilviin vilu hiipi luihin ja ytimiin. Vaikka kevät on todella aikaisessa, lämpötila painuu lähelle nollaa.

DSC_9085

Olimme varautuneet viileään yöhön. Sormia paleli lukiessa ja jouduin kaivamaan tunturiviitan lämmikkeeksi jo alkuyöstä.

45 minuuttia herätyskellon soitosta havahduin hereille ja tuumasin että on aika nousta.

Seistessäni teltan ulkopuolella jänis juoksi leiriin uraa pitkin. Se pysähtyi ja jäi tuijottamaan. Pudotin kädessäni olleen vessapaperirullan säikäyttämättä sitä. Aikansa tuijotettuaan jänis jatkoi matkaansa.

DSC_9090

Loput skumpista aamukahvin kera ja leivät nassuun. Kietouduimme tunturiviittaan, koleassa aamussa edes villapaita ja untuvatakki tuulitakin alla eivät riittäneet.

Havahduimme jäniksen juostessa takaisin leirin lähelle. Se jäi taas hetkeksi tuijottamaan ennen kuin loikki syvemmälle metsään.

Minusta on tullut ihme leirilorvija. Varusteiden kasaaminen ei oikein innosta ja menee aikansa että saan rinkan selkääni. Onneksi luonnossa ei ole kiire.

DSC_9084

Retkellä oli mukava päästä testaamaan linssi tositoimissa! Aivan en saanut lammessa uiskentelevia haapanoita kuviin, jänis olisi ollut tarpeeksi lähellä kuviin, harmi ettei kamera ollut.

Toivottavasti tästä alkaa kunnon kuvauskesä! Retkeilen niin kauniissa maisemissa, että jokainen ansaitsisi tulla kuvatuksi kunnon välineillä.

Kiehiset – osa katoavaa eräkulttuuria?

DSC_2346

Tämä postaus on toinen osa Tuparäntit- sarjaa.

Suomalainen eränkäynti. Tervashonka tuoksuu, nuotio rätisee vanhan kahvipannun keikkuessa sen yllä oksan nokassa, rakovalkea palaa läpi yön leiriytyjiä lämmittäen.

Perinteitä vaalitaan ja arvostetaan. Vaeltaminen on ollut osa suomalaista eränkäyntiä vuosikymmeniä ja suosion noustessa palveluita monipuolistettiin ja lisättiin. Nyt säästösyistä moni palvelu on lakannut tai uhkaa lakata, luontokeskuksia suljetaan, tauko- ja leiripaikkojen huoltoa vähennetään ja osittain lakkautetaan kokonaan vaikka suosio kasvaa.

kuoppilas-maja

Tieto siirtyy luontokeskuksista internettiin. Ennen eräkulttuuri siirtyi ”isältä pojalle” (tai mammalta tyttärelle). Autio- ja varaustuvilla alkaa olla hyvät esitteet kuinka tuvilla toimitaan. Ohjeet löytyvät esim. Käsivarren erämaan tuvilta ainakin suomeksi, saameksi ja englanniksi.

DSC_4590

Silti osa tärkeää eräkulttuuria uhkaa kadota. Tai näin ainakin itse olen havainnut tuvilla ja taukopaikoilla vieraillessani.

Kiehisiä ei enää tehdä seuraaville tupaan saapujille.

Okei, kärjistän. Oli vaelluksellani suurimmassa osassa tuvista jonkinmoiset sytykkeet tehty puusta. Vuosien aikana olen kuitenkin havainnut ettei etenkään päivätuvilta, laavuilta tai kodilta enää löydy valmiiksi tehtyjä sytykkeitä. Hyvä että on edes jaksettu tuoda vajasta lisää puuta paikalle.

DSC_5530

Paras muisto on Tsaarajärven autiotuvalta. Laudanpätkä ja vieraskirjasta revitty sivu. Kiitti?

Ovatko kiehiset katoavaa kulttuuria sytytysnesteiden takia? Autiotuvilla ohjeistetaan olemaan käyttämättä nestemäisiä sytykkeitä kamiinoissa.

Kiehiset tai muut vastaavat puusta kyhätyt sytykkeet ovat mielestäni ehkä enemmän ”tervetuliaisia”. On läikähdyttävän ihanaa saapua väsyneenä tupaan ja huomata täyden puukorin päällä nököttävän kiehisen. Olkoon kiehinen kuinka hienosti tehty, palaa se pienikin iloisesti halosta revityn tuohen kaverina.

DSC_5649

Minua on muistettu. Edeltävä vaeltaja on lähtiessään huolehtinut minulle sytykkeet! Miksi en siis itsekin kaivertelisi seuraavallekin? Kiehiseni eivät ole upeita, aina kuitenkin huolehdin että jälkeeni jää siisti tupa, puuta, kiehisentekele, valmiiksi halosta revittyä tuohta ja muutama syttypuu.

Upeimmat tuvilta löytyvät kiehiset jätän polttamatta, joku muu saa iloita niistä.

”Mutta enhän mä osaa tehdä kiehisiä, niistä tulee rumia”, kuulen lukijan ajattelevan. Kiehisten teko ei ole mikään taitokisa. Jos puukon käyttö ei luonnistu, kaivele esille pienempää kuivaa halkoa, jossa on runsaasti röpelöistä, ilmavaa tuohta. Jos kirvestä uskallat käyttää, voit pieniä puita valmiiksi seuraavalle. Muutamakin halko auttaa. Minä olen käyttänyt puukkoa kirveenä, en suosittele. Terä voi irrota (on irronnut) ja terä tylsyy.

DSC_6094

Kiehisten tekoa helpottaa oksaton, ”suora” halko. Katso miten päin halon syyt ovat, puukko uppoaa hyvin halon kylkeen kun puu on oikein päin. Käytä puukon terän keskivaihetta, paina kevyesti liu’uttaessasi terää kylkeä myöten alas. Oppiessasi tekemään kiehisiä voit liu’uttaa terää keskeltä päätyyn puukon liukuessa halkoa myöten. Halkoa voit pidellä maata tai tuvan lattiaa vasten, kunhan et vaurioita lattiaa. Älä ikinä pidä kättä puukon edessä.

Me vaeltajat ollaan ”samaa porukkaa”. Jos voidaan pysähtyä poluilla juttelemaan tuntemattomien kanssa, jakamaan yöksi sama laveri ja jopa saunomaan keskenämme, emmekö myös voisi ylläpitää vanhaa kohteliaisuusperinnettä ja jättää sytykkeet tervetuliaisiksi siistiin tupaan seuraavillekin?

DSC_6253

Se seuraava voi olla väsynyt, kylmissään ja hyvin ilahtunut siitä kuivasta tuohikasasta kamiinan juurella.

Ne tupaan jätetyt ruokapussit ei muuten ilahduta ketään muuta kuin hiiriä ja myyriä. Eikä ketään kiinnosta oliko ”Marja-Krista98 ❤ Jukkalol” vuonna 2026 tuvalla ja päättänyt kaivertaa nimensä hirsiseinään.

Ränttisarja loppuu toistaiseksi tähän toteamukseen.

Lue edeltävä räntti varamajoitteista täältä

DSC_6677

Kun haahuilu vei huomion – Utsjoen Áilegas-tunturin uusi merkitty reitti

IMG_20250823_144001

Utsjoelle on ilmestynyt muutaman vuoden aikana pari uutta merkittyä reittiä, joka on kaivattu asia näin retkeilijän silmin.

Merkityt päiväretkeilykohteet  houkuttelevat alueelle matkailijoita ja samalla ohjaavat suuremmat joukot tietyille alueille vähentäen maaston kulutusta.

Ellinpolun merkitty reitti on ollut yksi suosituimmista ja on hyvin harmillista että kauniin, helpohkon ja lyhyen reitin tulevaisuus on mysteeri. Tällä hetkellä reitti ei ole käytettävissä. Siksipä Ailikkaan näköalareitti on mahtava lisä kylän tarjontaan!

IMG_20250823_141348

Áilegas- reitille pääsee joko jättämällä auton Ailikkaantien juureen parkkipaikalle ja kävelemällä parin kilometrin verran huipulle hiekkatietä pitkin, tai maksamalla viiden euron tienkäyttöluvan ja ajamalla ylös parkkipaikalle. Tie on ainakin tätä kirjoittaessa hyväkuntoinen ja ohjeet tienkäyttöluvan maksamiseen löydät tien alussa olevasta kyltistä.

Parkkialueelle mahtuu 4-6 autoa. Reitti lähtee kolmeen eri suuntaan, voit valita joko suoran piston pelkälle näköalapaikalle tai kiertää jompaan kumpaan suuntaan koko reitti.

IMG_20250823_141639
IMG_20250823_141806_edit_109327502683294

Lähdin tyttäreni kanssa kulkemaan kaakkoon kohti tähtitornia. Heti oli selvää että reitti on hyvin merkitty  kiviin maalatuin oranssein maalitilkoin. Vierailimme Utsjoen Ursan tähtitornilla ja jatkoimme ajatuksissamme leveää polkua tovin, kunnes hoksasin ettemme olleet hetkeen nähneet reittimerkkejä.

Ennen tähtitornia oli ollut vierekkäin kaksi maalattua kivikasaa polkujen risteymässä – sinnehän meidän olisi pitänyt jatkaa! Kesti tovi kunnes löysimme takaisin oikealle polulle.

IMG_20250823_143105
IMG_20250823_142517_1

Polku kulkee avarassa maastossa ja eksymisen vaaraa ei ole, kunhan pidät kivet mielessä ja radiomaston näkyvillä. Polku on pääsääntöisesti helppokulkuinen, menee tosin vielä tovi että uusi polku muodostuu varvikkoihin. Toisen kerran eksyimme varvikossa polulta, oikea reitti löytyi onneksi heti.

Vaikka polun hahmottaminen oli ajoittain hankalaa, löysimme oikean polun nopeasti. Tärkeää on seurata merkittyä reittiä jottei ylimääräisiä polkuja pääsisi muodostumaan maastoon. Sateiden jälkeen polku on kostea, vaikka kuinka tekisi mieli oikoa kuivemman kautta, ajatellaan herkkää luontoa ja mielummin kastellaan kengät ja kuljetaan alkuperäsiä reittejä pitkin.

IMG_20250823_143925
IMG_20250823_143956
IMG_20250823_144020

Maisemat Ailikkaalla ovat aina kauniit säästä riippunatta. Kulkemallamme reitillä oli kaksi näköalapaikkaa, toinen polun varrella ja toinen pistolla.

Korkealla tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua nopeasti, 1,4 kilometrin patikalle kannattaa varata lämmintä ja juotavaa jos kylmä saderintama yllättää. Tähtitornin lisäksi reitillä ei ole suojapaikkaa.

Áilegas on vanha tuttu retkeilykohde. Se sopii parhaiten lumettoman ajan retkeilyyn, talvisin tiellä ei ole huoltoa.

IMG_20250823_144113

Kävellessämme takaisin autolle olimme hämmentyneitä – mikäs merkitty reitti tuolla menee? Reitti olisi jatkunut kallioilla muodostaen rengasreitin. Reitin läpi kulkeva merkitty polku voi siis harhauttaa ja kuljet vahingossa lyhyemmän pätkän kuin piti. Olisimme voineet poiketa parkkipaikalta reitille, mutta päätimme päättää lyhyen retkemme.

Reitistä löytyy lyhyt kuvaus ja pelkistetty karttakuva luontoon.fi palvelusta. Reitti kaipaa lähtöpaikalle kylttiä selventämään reitin kulkusuuntaa ja profiilia – alueen lukuisat merkitsemättömät polut ja merkityn polun poikkeamat tähtitornille ja näköalapaikalle voivat sekoittaa kulkijan. Kannattaa siis pitää mielessä kaikki merkityt kivet mitä näet – polku ei välttämättä jatku eteenpäin poikkeamalta. Näköalapaikalla kivessä on kääntöpaikkaa selventävä nuoli.

IMG_20250823_144736

Siitä ei ole huolta etteikö löytäisi seuraavaa reittimerkkiä, polku on hyvin merkitty ja sen jatkumon näkee pitkälle.

Postauksen tarkoitus ei ole luoda negatiivista kuvaa reitistä, reitti on hyvä, kauniilla alueella ja todellakin kaivattu lisä! Se kuitenkin tarvitsisi edellämainittujen seikkojen vuoksi selvennystä. Lähtiessä tarkistin maastokartat-sovelluksesta reitin, ainakaan sinne sitä ei ole vielä merkitty. Olen opiskellut retkeilyrakenteiden rakentamista ja kunnostamista, siksi nämä asiat pistävät herkemmin silmään. Kulkija voisi kävellä ristiin rastiin huipulla, se taas lisäisi edellämainittua maaston kulumista. Siksi on tärkeää seurata valmiita polkuja.

Ehkä nämä kaivatut lisät ovat vasta tulossa Áilegakselle. En kuitenkaan jättäisi polulla vierailua väliin, pitämällä kivet mielessä reitin kulkeminen onnistuu vaivatta.

Karttakuva ja reittiseloste luontoon.fi-palvelussa

IMG_20250823_144117