Lähtö koittaa!

vaeltaja lokta autiotupa-kuoppilas
DSC_3312
Nyt on rinkka pakattu ja kamppeet käyty tarkasti läpi. Hetta- Enontekiön säätiedotukset on nyt muuttuneet päivittäin joten otan mukaani Mitä vaellukselle mukaan? – listan lisäksi hupparin ja kuoritakin + housut. Täällä Utsjoella on ollut nyt viikon verran kylmää ja aamuisin töihin tallustellessani olen vannonut ottavani mukaan myös fleecehousut – ja rinkkaan ne myös päätyivät.

Kiiskille hankittiin passi keskiviikkona kun menomatkalla ajamme Norjan kautta Hettaan. Jännä päästä ajamaan vihdoinkin tuo osa Norjasta!  Pitää vain muistaa tankata auto Suomen puolella ja pysähtyä tulleilla näyttämään koiran passia… 😀

DSC_3305
DSC_3283 DSC_3213
Viime vuonna Birkejoki- Utsjoki vaelluksella rinkkani painoi 18 kiloa. Nyt kun kannan kaiken itse kiinnitin enemmän huomiota tavaramäärään ja siihen, miten pakkaan varusteet rinkan sisään. Tänään punnitsin rinkan kaikki tavarat sisällään ja painoa on kertynyt vain 2 kiloa enemmän kuin päivän lyhyemmälle reissulle. Kiiskin reppu painaa 2kg sisältäen sen omat ruuat.

Alun ”toivottavasti siellä on muitakin vaeltajia”- ajatus on muuttunut päinvastaiseksi. Tällä hetkellä toivon, että vastaan tulisi vain muutamia ihmisiä jotta yksin vaeltamisen fiilis säilyisi.

Yksin pärjääminen mietityttää, onhan tämä ensimmäinen vaellukseni yksin. Uskon pärjääväni hyvin erätaidoillani ja olen listannut asioita kuinka varmistan turvallisuuteni;

  • Ruokaa mulla on ylimääräistäkin, tarvittaessa voin viettää tunturissa extrapäivänkin
  • Pidän huolta varusteistani, lueskelin että yksi kohtalokkain tapaturma tunturissa on jonkun tärkeän varusteen hukkuminen – kuten teltan! Okei, tuon JackWolfskinin Tundra- teltan putoamisen kyllä huomaa… Ihan kuin olisin viime viikonloppuna kuullut jotain juttua että se olisi markka-aikaan ostettu…
  • Mukana on varavaatetta kylmien ja sateisten kelien varalle
  • Liikun vain merkityillä alueilla, jolla minimoin eksymisen mahdollisuuden ja tapaturman sattuessa ohikulkija saattaa osua kohdille
  • Pysyn koko ajan kartalla, vaikka reitti onkin merkattu
  • Kerron olinpaikkani eteenpäin ja kerron mahdollisista reittien muutoksista aina kenttien salliessa
  • Minulla on kaksi eri reittisuunnitelmaa, jos ensimmäisenä päivänä en jaksakaan vaeltaa koko matkaa kuljen toisen suunnitelman mukaan
  • Jätän reittisuunnitelmani kotiin luotettavalle henkilölle
  • Kuuntelen kehoani ja mieltäni – en yritä liikaa vaan pidän taukoja tarpeen tullen ja kuljen ilman tarkempaa päiväaikataulua. Mulla on kuitenkin mahdollisuus pitää extrapäiviä tunturissa
  • …Tunnen itseni sen verran hyvin, että ruokaa on saatava tai alkaa hermot kiristymään 😀

Tässä nyt muutamia asioita joita mieleeni on putkahtanut. Minulla on myös ensiapupakkaus ja varavirtalähde (jolla pystyy käynnistämään kelkankin…) mukana. Nyt vaan toivon että säätiedotukset muuttuvat aurinkoisiksi (tai pysyvät ennallaan) ja että kaikki tarpeellinen olisi mukana.

*Kuvat Birkejohkalta, Bađđáskáidilta ja Kuoppilasjärveltä.

Vetsikkojoen kuohut

DSC_4845 DSC_4766
DSC_4770 DSC_4772
Vetsikkojoki on tullut tutuksi kesäaikaan, kun olemme J:n kanssa patikoineet sen läheisyydessä kulkevilla poluilla ja mönkijäurilla. Talviaikaan olen päässyt ihailemaan jokea reen kyydistä kun olemme appivanhempien kanssa menneet Jeagelveaijávrille pilkille Tenon ja Vetsikkojoen kautta.

Jo viime talvena haaveilin lumikenkäreissusta alueelle, mutta jostain syystä koko reissu jäi väliin. Tiistaina keräsimme kamppeet kasaan ja ajoimme E:n kanssa kyliltä Vetsikkoon. Auton jätimme polkujen läheisyydessä sijaitsevalle parkkipaikalle, laitoimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kulkemaan moottorikelkkauraa pitkin joelle päin.

Joki on ollut kuulemani mukaan arvaamaton tänä talvena ja uskalsimme kulkea jäillä vain vastikään ajetuilla moottorikelkkojen jäljillä. Lukuisat sulat kohdat paljastivat joen kuohut useammasta kohtaa ja kevyt tuulenvire teki parhaansa piilottaakseen ne.

DSC_4777 DSC_4784
DSC_4785Kenkäilimme auringonpaisteessa rannalle ja seurasimme uraa metsään. Joessa oli sen verran sulia kohtia, että päätimme kulkea metsässä vielä jonkin aikaa. Nälkä alkoi kurnia molempien vatsoja ja etsimme suojaisan paikan pienelle evästauolle.

Vetsikkojoen seutu on paikoin helppokulkuista, etenkin kuivaan aikaan polkuja pitkin. Sitä ympäröivät maisemat ovat jylhiä ja upeita. Jo parin kilometrin kävelyllä pääsee näkemään lähimaastosta poikkeavia maisemia. Kesäisin joen länsipuolta kulkevan polun varrella on maastoon kuluneita telttapaikkoja. Itäpuolen mönkijäura haarautuu useampaan eri suuntaan Kaldoaivin erämaahan.

Eväät syötyämme ja teet juotuamme matkamme jatkui kelkkauraa seuraten. Välillä kävimme joen rannassa katsomassa hyviä ylityspaikkoja, mutta päätimme seurata jälkeä vielä tovin. Poikkesimme uralta Suovassuolun ja Bajitrohčin välissä ja seurasimme uuden lumen seasta erottuvaa vanhaa jälkeä.

DSC_4805
DSC_4807 DSC_4808
DSC_4811
Ylitimme joen turvallisimmasta kohtaa ja jatkoimme lumikenkäilyä joen itäpuolen rantaa myöten. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja jatkettiin ensi kesän reissujen haaveilua sekä suunnittelua.

Hiljalleen joki alkoi muuttua railoisammaksi ja sulemmaksi, päätimme nousta ylös rannalle ja jatkaa matkaamme maata myöten niin kauan, että pääsisimme takaisin kelkkauralle. Jouduimme nousemaan ylös Ánot-Biret njárgalle ja lumikengät jalassa kiipeäminen ei tietenkään sujunut ihan niin kuin  aluksi suunniteltiin.

DSC_4827
DSC_4834 DSC_4840
Ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan maisemia ja vilkuteltiin ohi ajaneelle rekiseurueelle. Lumikenkäreissumme tutkimusmatka jatkui jyrkän mäen rinteeseen, jonka laskimme lumikengät jaloissamme taidokkaasti alas. Ylitimme kaatuneen poroaidan ja samoilimme tiheässä metsässä, löysimme lahon vajan ja keskeneräisen huussin (tai hyvin ilmastoidun) sekä suuren linnunpesän koivun latvasta.

Aloimme jälleen lähestyä jokea ja päätimme hakeutua tutulle kelkkauralle pienen saaren kautta. Ylitimme puron suurten kivien kautta ja suuntasimme suoraan joen jäälle.

Palasimme uraa pitkin takaisin parkkipaikalle, puhdistimme kenkämme ja starttasimme auton hetken aikaa hengähdettyämme.

Vetsikkoon on Utsjoen keskustasta 13 kilometriä. Vetsikkojoen länsipuolella kohoaa Veahčatnjunnis– tunturi ja itäpuolella Rihtoalgi. Alueen polut ja mönkijäurat soveltuvat myös maastopyöräilylle.

Kaikki kuvat, paitsi jossa itse esiinnyn ((c)E.T), ovat ottamiani.

Juttu myös Retkipaikassa!

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.

Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.