Yöretki Kevon luonnonpuiston Silkeájalle

Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöt löydät tästä Metsä.fi- sivuston julkaisusta. Niihin on hyvä tutustua ennen luonnonpuistossa retkeilemistä.

IMG_20210807_181517__01

Elokuun ensimmäinen retki tehtiin Kevon luonnonpuiston pohjoispään leiripaikalle Silkeájalle (karttapaikka.fi linkki). Silkeája on parkkipaikalta 2,5 kilometrin päässä ja on maastoltaan haastavahko kivikkoisen pätkän kohdilla ennen Bálddotjärviä.

Kenestupien parkkipaikalta nousevat reitin ensimmäiset (tai viimeiset, riippuu kummasta päästä reitin aloitat!) portaat, ja portaitahan Kevolla riittää (suosittelen lukemaan postaukseni Kevon luonnonpuiston vaelluksesta, linkki). Poitsu kauhisteli portaita ja hämmästyi entisestään kertoessani kauempana olevan yli kolmensadan askelman portaat. Niille emme onneksi yöretkemme aikana päätyneet.

Lähdimme kävelemään kuuden maissa. Oli lämmin ja pidimme pieniä juomataukoja mäntymetsän suojissa, poikkesimme hieman polulta ennen Kevon luonnonpuiston rajaa ihastelemaan kelopuita, joita reitin varrella oli muutamia. Samalla kertasimme puun elämänkiertoa, lahottajien tehtäviä ja kelopuun syntyä. Kelopuut ovat metsien selviytyjiä, ihan joka puulla ei ole mahdollisuuksia kelottua ja seistä paikoillaan satojakin vuosia.

IMG_20210807_182906__01
IMG_20210807_184552__01

Kevon luonnonpuistoon astutaan juhlallisesti kolisevan poroaidan portin läpi. Lahonneet pitkospuut ja suuret polun ympärillä uinuvat kivet toivat jännitystä patikkaan.

Leiripaikka on pienen järven rannalla koivumetsän suojissa. Leiripaikalla on nuotiorinki, halkovaja sekä käymälä. Telttapaikkoja on useampi.

Silkeájan leiripaikalla etsimme ensimmäiseksi tasaisimman paikan teltalle. Odotimme innoissamme pian saapuvaa seuraa, Erätoveri ystävineen olivat juuri saapuneet parkkipaikalle.

Ehdimme paistella iltapalat nuotiolla ja koota teltan ennen kuin he saapuivat perille. Paistelimme makkarat ja kauan himoitun suklaabanaanin joka oli suuri pettymys -raakasuklaa maistui kamalalta sen välissä! Mikä virhe! Onneksi oli kaakaota ja tuc- keksejä paikkaamaan herkun puutetta.

IMG_20210807_193828__01
IMG_20210807_205308__01
IMG_20210807_205420__01

Kaunis laskeva aurinko loi tummaa valoaan koivumetsään. Nuotio paloi viimeisiään kuullessamme iloista höpötystä polulta, seuramme oli saapunut.

Ilta kului iltatoimia tehdessä, poitsu vetäytyi makuupussiinsa alkuillasta jäädessäni lähistölle jutustelemaan naisten kanssa. Olen kaivannut iltasella leiripaikassa istuskelua ja jutustelua! Yksin kulkiessa en ole hoksannutkaan kuinka mukavaa seura ennen nukkumaanmenoa onkaan.

Kyykkäsin hetken ennen makuupussiin vetäytymistä, olin nukkunut edeltävän yön kotipihassa taaperon kanssa, joka kylläkin päätti jatkaa uniaan sisällä, yö oli ollut yllättävän kylmä enkä ollut hoksannut ottaa mukaan lämpimämpää makuupussia. Unten rajamailla säikähdin kahinaa metsästä, kauempaa kuuluvan vetoketjun ratinan perusteella päättelin naapuritelttojen asukkien kömpineen nukkumaan. Heräilin pari kertaa tarkistamaan poitsun voinnin, tämä nukkui täyttä häkää vaikka itseäni hieman palelsi samanlaisessa makuupussissa villapaita päällä…

Aamulla heräsin niskat mutkilla, teltassa nukkumisen huono puoli on herkästi jumiin mevä yläkroppa josta seuraa poikkeuksetta päivien päänsärky.

Aamupalaksi olin pakannut minigrip-pusseihin mysliä ja muroja maitojauheessa, sekaan lisäsin vain veden ja tadaa- maistuva aamiainen oli hetkessä valmis. Kaunis aurinkoinen ilta jatkui vähintäänkin yhtä kauniilla aamulla, kahvikupponen puisen pöydän äärellä oli arjen lottovoitto.

Emme pitäneet kiirettä pakkaamisen suhteen, loppukesästä viileät ja kosteat yöt saavat sumun nousemaan, josta teltta oli kerännyt kosteutta ulkokankaan sisäpintaan yön aikana.

Päivästä oli tulossa lämmin. Tarkoituksenani oli kuvata paluumatkalla maisemia polulta, akun loputtua puhelimestani sain tyytyä tallentamaan tunnelman vain mieleeni.

Muut postaukseni Kevon luonnonpuiston Silkeájasta

Tuulinen yö Oakkostanjávrilla

DSC_8216 DSC_8203
DSC_8213 DSC_8240
Ihan yllätyin, kun J suostui lähtemään kanssani telttailemaan tähän aikaan vuodesta. Myös Pikku-J ja Kiiski osallistuivat reissuumme.

Lähdimme kohti Njállavárria ja ajoimme maastotietä pitkin niin pitkälle kuin Subarulla pääsee (huom. maastoajoneuvoilla ajamiseen urilla tarvitset maastoajoneuvoluvat). Ja pitkälle pääsimmekin ennen tien ylittävää suota. Leiripaikallemme oli lopulta enää vain kolmisen sataa metriä matkaa. Olin varautunut pidempään kävelymatkaan ja vähän harmittikin lyhyt taivallus.

Pikku-J:lle olimme ottaneet menopeliksi hänen potkupyöränsä, jonka kanssa poika lähti oitis kulkemaan pitkin uraa Kiiski perässään. Pakkailimme J:n kanssa loputkin kamppeet kasaan ja lähdimme kulkemaan kohti yöpaikkaamme, Oakkostanjávria 

Vielä tuolloin sää oli aurinkoinen ja lämmin. Kuljimme muhkuraisen jängän yli romahtaneelle kammille, josta aluksi etsimme sopivaa telttapaikkaa.

DSC_8248 DSC_8274
DSC_8243 DSC_8271
J lähti etsimään telttapaikkaa  rannasta ja itse kiertelin kammia ympäri lasinsirujen varalta. Ja niitähän löytyi kamalan paljon pitkin poikin kammin läheltä. Paikka ei siis sopinut lainkaan yöpaikaksi koiralle ja lapselle, suosiolla siirsimme kamppeemme lähemmäs rantaa.

Aikamme kierreltyämme sopiva tasanne löytyi vanhan nuotiopaikan läheltä. Kiinnitimme Kiiskin vaijerin vaivaiskoivuun kiinni, kun suurempia runkoja ei löytynyt. Koira puuhasteli tyytyväisenä paikkansa lähettyvillä samaan aikaan kun kokosimme teltan ja sytytimme nuotion lähistön kuivista irtopuista. Koiran irtipito ei tullut kuuloonkaan, kun molemmin puolin järveä näkyi poroja.

Paistelimme eväämme auringon mennessä pilveen. Kylmäkin alkoi tulla ja päätimme lähteä kiertämään Oakkostanjärveä aikamme kuluksi. Kalastelimme hetken, mutta ilta-auringon puskiessa jälleen esiin pilvien takaa päädyimme vain ihastelemaan maisemia. Joutsenpariskuntakin lensi järven ylitse ja Uhcit Njallavárrin huipulla tallustelevien porojen siluetit loivat tunnelmaa auringon paistaessa niiden takaa.

DSC_8258 DSC_8257
DSC_8300
Palasimme takaisin teltallemme Kiiskin luokse, joka jo rauhattomana odottelikin paluutamme. Aurinko meni jälleen pilveen ja hiljalleen Pikku-J alkoi hakeutua teltan uumeniin yöunille. Hän innoissaan sulloutui omaan makuupussiinsa ja kurkisteli sen aukosta tyytyväisenä. Nukkua hän ei tosin malttanut ennen kuin mekin tulimme telttaan, istuskellessamme vielä nuotiolla hän huuteli teltasta juttujaan tyytyväisenä.

Kello oli noin yksitoista kun aloimme nukkumaan. Iltavillistä ei ollut tietoakaan ja pikkuinen sammahti oitis. Kiiskikin paineli jalkopäähämme kerälle nukkumaan. Kapustarinnat viheltelivät rannalla ja joku hyvin outoa ääntä pitävä lintu lenteli edestakaisin telttamme yläpuolella. Samoihin aikoihin alkoi kova tuuli, jota emme sen enempää noteeranneet.

Nukuin koko yön rauhattomasti. Tuuli yltyi niin kovaksi, että se ravisteli telttaamme joka suuntaan ja aamuyöstä jouduin nousemaan ulos kiinnittämään absidin takaisin maahan. Samalla katsoin, ettei mikään tavaroistamme ollut karannut tuulen mukana. Kylmäkin oli. Pikku-J heräsi vasta kuuden aikaan ja kömpi pussiini jatkamaan unia. Yllättäen hän ei ollenkaan välittänyt tuulesta joka väänteli teltan seiniä mukanaan ja piti kamalaa meteliä!

DSC_8305 DSC_8315
DSC_8318
Aamulla kellään meistä ei tehnyt mieli nousta pussistaan ulos. Kuulimme kuinka absidi irtosi jälleen, J urhollisena puki päälleen teltassa nautitun aamupalan jälkeen ja painui pihalle. Absidi oli lentänyt teltan kattoa vasten ja sen takaisin saaminen paikoilleen vei aikansa.

Pakkailin sisällä tavaramme kasaan Pikku-J:n kanssa ja poistuimme teltasta vasta kun kaikki oli valmista. Kiiski oli mennyt kuoppaan kiepille ja J:n kanssa ryhdyimme kokoamaan tuulessa vääntynyttä telttaa kasaan. Jos yöllä olisimme jaksaneet kääntää tunneliteltan tuulensuuntaisesti, olisimme saaneet nukkua kaikessa rauhassa. Mutta eipä yöllä siinä kamalassa metelissä tullut mieleenkään tälläinen vaihtoehto…

Jäätkin olivat siirtyneet järven toiseen päähän tuulen voimasta. J katsoi säätiedotuksesta, että yön puuskat olivat olleet parhaimmillaan 20m/s.

Näin ne tunturin sääolosuhteet voivat muuttua hetkessä. Kovia tuulia oltiin ennustettu vasta lauantai- aamulle, jonka takia siirsimme lähtöämme perjantaipäivälle. Tuuli toi retkeilyyn pientä seikkailufiilistä, onneksi saimme kamppeemme kasaan vaivatta ja matka autolle onnistui leikiten.

Tuskin maltan odottaa seuraavia telttaretkiä perheen kesken!