Voi kuulostaa hieman hassulta, mutta olen aivan hukassa tämän yllättäen saapuneen kesän kanssa!
Jostain syystä tuntuu ettei kesästä ole saanut otetta. Viikon aikana olen ehtinyt yöpyä kotipihassa teltassa kahdesti, juhlistaa syntymäpäivää lettukestein, olen viimein päässyt iltalenkille lumesta vapautuneeseen luontoon ja laittanut pihakukkia – silti tuntuu ettei oikein osaa asennoitua kesään.
Ei ole kuukauttakaan jäiden lähdöstä Tenojoesta ja vastahan me iloitsimme puihin ilmestyneistä silmuista. Vastahan tarvoin lumihangessa Skaidijärvelle yöksi!
Positiivista on, että kesä tuli aikaisin. Näin suuren joukon nuoria vaeltajia lähdössä matkaan, tuntui kutkuttavalta heidän puolestaan. Mikä seikkailu heitä odottaisikaan! Samalla kauhistelin vielä kosteita jänkiä, toivottavasti märät kengät eivät vie intoa.
Samalla muistelin omaa ensimmäistä vaellusta riparilla, ei tuolloin osannut olettaakkaan mitä Lapin mystinen luonto kätkee sisäänsä. Kesällä luonto herää talven horroksesta ja näyttää kauneutensa monimutkaisimmat salat kukinnoin, uuden elämän luomisella ja parhaimman elinympäristön tarjoamalla, kunnes taas talven tullen luopuu loistostaan ja vaipuu uneen.
Kesällä sisäinen suorittajani herää henkiin. Kesä on lyhyt ja vähäluminen, meinaa tulla kiire suorittaa kaikki mistä talven aikana haaveili! Lisääntyntynyt valon määrä antaa energiaa, onneksi työt haittaavat vapaa-ajan viettoa joten edes jokin asia pitää rytmin kunnossa lasten lisäksi.
Pienen lapsen kanssa kesä on helpointa aikaa retkeilyn kannalta. Kaksivuotiaan kanssa on ihana opetella retkeilemään ja tuntemaan luontoa, kun isompi on jo hieman itsenäisempi seikkailija. Pienemmän kanssa alamme totuuttelemaan teltassa yöpymiseen ja poluilla tallusteluun kun esikoulun aloittava pääsee pidemmälle vaellukselle jossain vaiheessa kesää.
Heinäkuun alulle olen varannut aikaa lyhyemmälle vaellukselle. Pysyttelen Utsjoen kunnan rajojen sisäpuolella ja en oikein vieläkään ole varma mihin lähden. En ole vielä edes aloittanut kuivaamaan muonia. En tahtoisi kiirettä!
Minulla on kova kaipuu Urho Kekkosen kansallispuiston Suomujoen varrelle vaeltamaan. Vaikka viime kesänä itikat olivat haittana, tykästyin joen mutkaisiin uomiin ja maisemiin niin kovasti, että olen ajatellut keskittää jonkun vaelluksen kokonaan sille avotunturien sijaan.
Näin meidän kesämme on alkanut. Vaikka olen hieman hukassa ja hämmentynyt äkkilähdöstä kesäpuuhiin, mielestäni ensimmäinen lämmin viikko on ollut täynnä upeita hetkiä.
Mitä vaellussuunnitelmia teillä on kesäksi? Moni on jo jakanut suunnitelmiaan blogin Instagram tilillä @adventurelandlapland ja kuulisin mielelläni lisää! On mukavaa vaihtaa kuulumisia ja saada uusia ideoita omille retkille.
Toivottavasti teidänkin kesä on alkanut yhtä mukavasti!