Aurinkokylpyä Skáidejávrilla – retki taaperon kanssa

DSC_4827
DSC_4852
DSC_4854

Muut postaukseni Skáidejávrilta

Viikonloppuvapaat täytyy viettää mahdollisimman hyvin ja mitäpä muutakaan sitä tekisi kuin ulkoilisi?

Ei kun oikeasti, mitä muutakaan? Ulkoilu piristää, rentouttaa mieltä ja kehoa sekä auttaa työelämässä jaksamisessa. Myös lapset hyötyvät ulkoilusta, liikuttua tulee huomaamatta, päivä- ja yöunet maistuvat paremmin, keskittymiskyky paranee ja vastustuskyky kasvaa.

Muiden lähdettyä pilkille lähijärvellemme jäin pienimmän kanssa kahdestaan kotiin. Vähälumisen alkutalven takia kotoamme ei pääse reen kanssa tunturiin joten joudumme odottelemaan pilkille pääsyä vielä jonkin aikaa.

Kahdenkeskeinen aika on arvokasta ja on ihanaa päästä retkeilemään kahdestaan taaperomme kanssa. Upeaa päästä uudelleen opettamaan lapselle retkeilyn salat, kun esikoinen alkaa olemaan kokeneempi retkeilijä.

Olen viikon kärsinyt rasittavista päänsäryistä niska-hartiaseudun jumin takia joten kantorinkan käyttö ei tullut kuuloonkaan. Viritin pienen pilkkiahkiomme ahkiovyöhöni kiinni ja laitoin sen pohjalle pieneksi käyneen Ticketin makuupussin.

DSC_4857
DSC_4859
DSC_4866

Isonkivenvaaralla tuuli voimakkaasti, autosta ulos astuessani teki mieli perääntyä ja skipata koko retki. Sisulla kuitenkin kaivoin sukset esiin ja suojasin taaperon ahkioon tuulelta piiloon. Valmistellessani lähtöä aurinko pyrki esiin pilvien takaa.

Vaaralta laskeutuessa pääsee nopeasti tuulelta suojaan. Ahkio kulki perässäni tahmeasti, rinteessä tuli ongelmia laskeutumisen suhteen. Suoraan alas laskiessa ahkio tulisi jalkoihini eikä sen vetonaru riittäisi vierellä laskuun. Irrotin ahkion vyöstä ja yritin laskea sen pulkkana alas tuloksetta. Lunta oli liikaa eikä ahkio liikahtanut mihinkään.

Taapero pääsi lopulta mäen alas työntämällä. Vielä olisi kehiteltävää pilkkiahkion käytössä.

Ylängöllä hiihtely oli hidasta. Nautiskelimme auringosta ja hiljaisuudesta. Talvi on viimeinkin päässyt loistoonsa! Päänsärkykin katosi raikkaassa ilmassa, aurinkokaan ei paistanut suoraan silmiin.

Kodalle päästessämme olin helpottunut, en uskaltanut ajatellakaan kuinka raskas paluumatka tulisi olemaan. Olin lähtenyt matkaan untuvatakki päällä, hiki virtasi ja aloin heti palella pysähtyessämme.

Yhtäkkiä laavun takaa juoksi lauma poroja kohti järveä. Kiireellä hihkuin taaperon huomion niihin ja huomasin kahden moottorikelkan ilmestyneen lähistölle. Laavun tienoo oli tosissaan herännyt henkiin, latua huoltava lanalla varustettu moottorikelkkailijakin huristeli ohitse. Paluumatkan huolet katosivat, nyt olisi kunnon ura jota pitkin hiihdellä.

DSC_4873

Eväänä meillä ei ollut kuin ”kakkaraa”, kuivaa lihaa ja välipalapatukkaa. Olen mieleltäni köyhä kun tullaan eväiden suunnitteluun… Eväät eivät kuitenkaan maistuneet retkiseuralleni, laavun aarteet kiinnostivat enemmän.

Taaperolle olin pukenut merinovillaisten lapasten lisäksi reilun kokoiset rukkaset ja kahdet villasukat pari kokoa isompiin Sorelin kenkiin. Kenkiin jää vielä ilmavaraakin sukkien jälkeen eivätkä pienet varpaat palelleet retkemme aikana. Tekokarvareunallisen hupun alla oli vain merinovillainen kypärälakki.

Lämmittelin kamiinan edessä tovin ennen kuin uskallauduin jatkamaan matkaa. Onneksi ei mennyt kauaa kun vilu väistyi.

Hiihtelimme ladun reunaa myöten varoen pilaamasta uria. Hiihtäminen oli paljon kevyempää kuin uppohangella, jopa mäen nousu sujui hyvin poiketessamme hiihtouralta moottorikelkan jäljelle.

Talvella valoisaan aikaan retkeily osuu ikävästi päiväunille ja väsymystä oli reippaasti ilmassa. Onneksi olimme jo lähellä autoa kun pienelle riitti ahkiossa istuskelu ja retkeily ylipäänsä.

Talviretkeily taaperon kanssa on helppoa, kunhan vain muistaa perusasiat – lämpö, ravinto ja suunnitelmallisuus! Liian kauas lämpimästä ei kannata lähteä vaikka mukana olisikin varavaatetta, masu täynnä on mukavampi retkeillä ja suunnittelemalla sekä varautumalla sään mahdolliseen muuttumiseen kaikilla on mukavaa. Taaperoikäinen on vielä pieni eikä jaksa kävellä pitkiä matkoja joten kantoväline tai muu kuljettamiseen tarkoitettu aparaatti kannattaa ottaa mukaan.

Skaidijärvelle matkaa parkkipaikalta patikoimalla kertyy suuntaansa 1,5 kilometriä. Talvella polku on lumen peitossa eikä reittimerkkejä välttämättä näy.

Itsenäisyyspäivän ulkoilu Isonkivenvaaralla

DSC_4510
DSC_4507
DSC_4516

Hyvää itsenäisyyspäivää itse juhlapäivän jälkeen!

Heti aamusta tuli olo, että on päästävä ulos nauttimaan kotimaamme luonnosta. Viime itsenäisyyspäivänä sain hiihdellä kaamoksen sylissä, nyt suksien kaivaminen esille on haave vain…

Pieni pakkanen tuntui kipristelevän poskilla jo kotipihassa. Avoin Teno saa ilman kosteaksi ja kylmä ilma tuntuu uiskentelevan syvälle vaatteiden väliin. Vielä ajellessamme Nuorgamiin en huomannut tuulen olevan mitenkään häiritsevä. Pari päivää maisemat piilottanut pilviverho oli viimein väistynyt antaen kuun loistaa yksinäisenä taivaalla.

Noustessamme ylös Pulmankijärven tietä auringon kajo horisontin takaa alkoi näkyä komeana. Innosta piukeana parkkeerasin auton vaaran huipulle.

DSC_4511
DSC_4522
DSC_4532
DSC_4534

Noustessani autosta rivakka tuuli nappasti kiinni ennen kuin ehdin varoa. Nostin taaperon autosta parkkipaikalle ja komensin lapset tuulensuojaan siksi aikaa kun kaivelin takakontista repun ja pulkan esille. Pulkkaa ei voinut pitää narusta, se lähti oitis lentelemään holtittomasti.

Lapsilla oli hauskaa, komentoni pysyä tuulelta suojassa oli lennellyt tuulen mukana Norjan puolelle, pienempi ei meinannut pysyä pystyssä tuulen työntäessä häntä mukanaan. Kävelimme tien yli Skaidijärven puolelle ja totesimme lunta olevan todella vähän pulkkailulle.

Päätös skipata Skaidijärven kodalle kävely syntyi nopeasti. Tuuli oli sen verran kova, etten tahtonut ottaa riskiä lasten paleltumisesta. Tuuli ei näyttänyt häiritsevän heitä lainkaan, joten kävelimme ristiin rastiin pulkkaa perässämme vetäen.

Keskittyessäni kuvaamaan maisemia lapset seikkailivat keskenään pulkan kanssa. Tuuli tuntui tyyntyneen hieman, olimme käyttäneet aikaa harhailuun jo jonkin aikaa emmekä lähteneet kodalle päin vaikka mieli olisi tehnyt. Pienemmän päiväuniaika ja kaamoksen valoisa aika sanelevat retkeen käytettävän ajan.

Ennen autolle paluuta kävimme moikkaamassa muutamaa tuttua joka oli sattunut paikalle. En meinannut saada pienempää autolle lasten löydettyä suuren jäisen rapakon, loppupeleissä ainoa jota tuuli häiritsi taisin olla minä.

Haave vuoden viimeisestä tupayöstä kummittelee edelleen mielessä. Mikäli lunta on näin vähän, joulukuun haasteyö tulee vietettyä jossain lähistöllä. Marraskuun yön vietin esikoisen kanssa kotipihassa, en tahtoisi lepsuilla viimeisen yön kohdilla. Käynti Nuorgamissa vahvisti sen tosiasian, että lunta on tultava lisää ennen kuin suksilla viitsii lähteä erämaahan.

Oikein hyvää alkanutta viikkoa! Aamulla katsottuani ulos sain yllätyksekseni todeta etupihan vihreyden kadonneet pienen hangen alle. Toivottavasti jo seuraavilla pidemmillä vapailla pääsisi hiihtämään!

Isonkivenvaara karttapaikka.fi:ssä

Nuorgam; Skáidejávrin reitti

DSC_8385
DSC_8391
DSC_8399 DSC_8411
Pulmangintien varrella sää vaikutti vielä kohtuullisen hyvältä. Olin toki varustautunut sadekelille, mutta kenkävalintani meni pieleen ja lenkkikenkäni kastuivat heti moottorikelkkareitin portin läpi kuljettuani suolle, jota pitkospuut poluttivat vain satunnaisilla kosteikoilla.

Pororitilän lähelle jättämä autoni alkoi jäädä taaksepäin kun astelin merkattua reittiä pitkin kohti Skáidejávria. Kapustarinnat viheltelivät piiloistaan tutulla tavallaan, ne tuovat läsnäolollaan omanlaista turvallisuudentunnetta kulkiessani yksin luonnossa. Jos ne yhtäkkiä hiljenisivät, vannon, että saattaisin hieman jopa säikähtää!

Skaidijärven polku oli hyvä kulkea, sen lukuisat kosteat kohdat olisivat mielestäni vaatineet muutamat pitkospuut lisää. Maisemat olivat jylhät monikerroksisten sadepilvien takia ja katsottavaa riitti kilometritolkulla. Mietiskelin tulevaa vaellustani ja hain retkeltäni seikkailufiilistä, jonka tavoitin saapuessani Skaidijärven rantaan.

DSC_8417 DSC_8421
DSC_8426 DSC_8427
Ranta oli hiljainen. Sadepisarat alkoivat ropista takkiani vasten kovan tuulen saattelemana, joten hipsin kiireellä laavun sisälle. Laavu oli siisti, jätin terveiset vieraskirjaan ja söin vähäiset evääni ulos ovesta katsellen. Sain kulutettua aikaa sen verran, että ulos astellessani sade ja tuuli olivat laantuneet. Kiersin aikaisemmin ylittämäni suon ja seurasin reittimerkkejä kohti Nuorgamin istumakiveä.

Luulin, että istumakivi olisi tasainen, istuttava kivi. Tosiasiassa olin kävellä sen ohitse, kunnes hoksasin suuressa lohkareessa tumman kyltin. Kyltti osoittautui kartoitusmuistomerkiksi. Kivestä itsestään löytyy sen verran tietoa, että muinoin sitä oltaisiin käytetty levähdyspaikkana. Ei ihmekään, kivi suojaisi nykyäänkin koonsa ansiosta kulkijan kovimmiltakin tuulilta.

DSC_8437 DSC_8440
DSC_8451
Tallustelin Pulmangintietä pohjoiseen päin takaisin autolleni. Pysähdyin vielä kuvaamaan aivan tien laidassa laiduntavia poroja.

Reitti on 5,8 kilometrin pituinen ja helppo kulkea kosteikoista huolimatta. Tsekkaa myös talven reissumme Skaidijärvelle!

Skáidejávrin reitti alkaa Nuorgamin Pulmangintien varrelta juuri ennen pororitilää, joka on merkattu kyltein. Reitti loppuu Istumakivenvaaralle, joka on suuren asfaltoidun levikkeen vieressä. Reitin voi kulkea kummin päin vain. Reitti on 5,8 kilometrin pituinen.

Nuorgam: Fielmmajávrin laavu

DSC_7746 DSC_7753
DSC_7758
Taidattekin muistaa vastikään kirjoittamani Skáidejávrin kodan postauksen? Nimittäin helmikuun lopulla innostuin jälleen ajamaan Nuorgamiin ja suuntaamaan Pulmangintien levikkeeltä vastakkaiseen suuntaan, kuin missä Skaidijärvi sijaitsee, Fielmmajávria päin.

Aamu oli kylmä ja sumuinen. Maisemat levikkeeltä avaraan tunturiin olivat mykistävän kauniit – lumi kimmelteli auringossa ja Hárremahčohkasta ei erottanut kuin huipun! Lähdin levikkeeltä hiihtelemään karttasovelluksen avulla kohti järveä, lumi kantoi loistavasti ja retkeilyfiilis oli huipussaan.

DSC_7762 DSC_7764
DSC_7778
Hiihtelin Bohttovárrille tähystämään järven sijaintia. Erotin kaukaa pienen rakennuksen järven rannalla ja suuntasin sitä kohti. Jo hyvissä ajoin hoksasin, että rakennus ei ollutkaan laavu vaan yksityinen mökki, joten jouduin uudelleen kaivamaan puhelimen esiin ja tutkimaan B-barkista järven muita rakennuksia.

Kartasta ei löytynyt muita merkittyjä rakennuksia ja olin hieman ihmeissäni. Kuin tuurilla satuin hiihtelemään kohti suurjännitelinjaa ja päästyäni pienen nyppylän päälle laavu ilmestyi kuin tyhjästä esiin.

DSC_7779 DSC_7781
DSC_7785 DSC_7790
Laavu on sijoitettu Fielmmajärven alapuolelle pienemmän järven rantaan. Laavulta löytyy käymälä ja puuvarasto. Laavu oli oikein viihtyisä ja jäljistä päätellen sitä käytetään ahkerasti, ainakin talviaikana. Tulien teko oli helppoa kuivien puiden ansiosta ja sain nauttia broilerinakkini täydessä hiljaisuudessa. Pari moottorikelkkailijaa ohittivat laavun, muuten sain olla yksin.

Aikani aurinkoisesta kelistä nautittuani päätin jatkaa matkaa järven yli kulkevaa hiihtouraa pitkin takaisin maantielle. Jälkikäteen löysin lisää tietoa ladusta, se kulkee Skaidijärven ja Fielmmajärven vierestä yhteensä 10 kilometrin matkan. Hiihdellessäni voimalinjojen alla vastaani tuli muutamia lumikenkäilijöitä.

DSC_7797 DSC_7807
Linjan alla hiihtely ei houkuttanut, kaipasin takaisin koskemattomaan luontoon joten otin suunnan takaisin kohti Bohttovárria. Ei aikaakaan, kun löysin omat jälkeni ja jatkoin niiden rinnalla takaisin levikkeelle.

Pakkanen ei ollut hellitänyt, sormien paleltuminen ei kuitenkaan häirinnyt kulkua erämaamaisissa maisemissa jotka saivat ajatukset liitelemään kesän vaellusten parissa. Laavulle on helppo hiihdellä talvisaikaan (etenkin kartan avulla) ja matkaa kertyi yhteensä neljän kilometrin verran. Suosittelen paikkaa jokaiselle maisemahaaveilijalle ja rauhaan kaipaavalle!