Perinneretki pälville

DSC_8813

Ensimmäisiä kevään merkkejä ovat avotunturiin auringon lämmössä sulavat paljaat laikut, pälvet. Lumeton alue on vielä roudassa mutta sammal ja muu kasvusto tuoksuvat keväältä maaperän jatkaessa hidasta sulamistaan.

Minulla on ollut jo muutamana keväänä tapana hakeutua yöksi pälvelle aurinkoisena iltana. Parhaimmillaan pääsin aamusta kävelemään takaisin autolle kovaa hankea pitkin, iltaisin on saanut hiihtää perille. Pälviretken ideana on helppous ja vaivattomuus – tee leiri lähelle autoa sellaiselle paikalle jonka maisemat miellyttävät mahdollisimman vähällä vaivalla.

DSC_8818

Keväisin päivät voivat olla yllättävänkin lämpimiä, yöllä pikkupakkaset kovettavat hanget jolloin aamun paluu autolle käy kuin leikiten.

Ilokseni sain seuraa tämän kevään pälviretkelle Vastuuttomien vaellusten porukasta. Yöretkemme osui kivasti vappuiltaan.

Parkkeerasimme autot Pulmankijärventien uudelle parkkipaikalle joka on kätevästi Skaidijärven tikutetun reitin pohjoispäässä. Olin jo aikaisemmin päillä zoomaillut ohiajaessa sopivaa reittiä kauemmas tiestä tasaiselle lumettomalle alueelle.

Olin täysin varma ettemme tarvitsisi apuvälineitä pälvelle päästäksemme. Kiertelimme hankiplänttejä parhaamme mukaan, mutta juuri ennen kohdetta jouduimme kahlaamaan polveen yltävässä hangessa. Nauru raikasi kaatuillessamme raskaiden rinkkojen kanssa jalkojen jäädessä hangen syövereihin.

DSC_8822
IMG_20240430_214826

Kevättalvella varusteet ovat käytännössä samat kuin talviaikaan yöpakkasten takia. Sulat alueet hankaloittavat suksien ja ahkion kanssa liikkumista joten en ajoittaisi hiihtovaellusta pohjoisimpaan Suomeen huhti-toukokuun vaihteeseen.

Leiriytyminen yhdellä teltalla on huomattavasti helpompaa kuin useamman kanssa – pälveltä ei meinannut löytyä sopivia tasaisia kohtia. Pienet kuopat eivät yleensä haittaa, mutta roudan aikaan sula vesi ei imeydy maahan vaan kastelee telttojen pohjat herkemmin.

Olemme sen verran mukavuudenhaluisia että jokaiselle oli oma teltta, omani sentään jaoin Kiiskin kanssa. Olen nukkunut niin monia öitä yksin teltassa etten välttämättä osaisi nukkua seurassa. Lapset vielä menevät, heidän kanssaan telttayöt ovat joka tapauksessa unettomia (minulle).

DSC_8825
IMG_20240501_091000

Illan ohjelmana oli koiran hellimistä, omena-kaurapaistosta ilman omenaa ja alkoholitonta hillakuoharia. Vapputunnelman kruunasi kylmä viima. Pulmankijärventiellä oli yllättävän paljon liikennettä ajankohtaan nähden, autojen hurina kuului ikävästi leiripaikkaamme muttemme antaneet asian häiritä – menohan oli kuin vapputorilta! Miinus ilmapallot ja ihmispaljous.

Ilta ei enää hämärtynyt lähestyvän yöttömän yön vuoksi joten nukkumaan kömmittiin väsyn iskiessä. Kiiski kömpi tutulle omalle paikalleen teltan perälle ja vain mulkoili sille mukaan ottamaani peitettä. Peite päätyi omaan käyttööni lämpötilan laskiessa.

Kiiski läpsi tassullaan muutamaan otteeseen vaihtaessani asentoa. Se si selvästikään ollut vielä täysin orientoitunut telttaelämään talven jäljiltä.

Routaisen maan vuoksi telttaa ei saanut kiilattua kunnolla. Tuulen koventuessa hieman jännitti pysyykö absidi kasassa yön yli, emme jaksaneet paljoa ajatella tuulen suuntaakaan leiriä pystyttäessä.

DSC_8827
IMG-20240501-WA0049

Aamulla nautimme vappuperinteiden mukaisesti kahvit ja munkit vihmovassa lumisateessa. Saderintamaa sai seurata Tenojoen laaksossa ennen kuin se iski päällemme.

Ja kuten tosiyöretkellä kuuluu tapahtuakkin, sade loppui juuri kun aloimme pakkaamaan leiriämme kasaan. Olin löytänyt muka paremman reitin takaisin autoille, saimmekin jälleen kahlata hangessa kovaa jälkeä etsien.

Kevään tulo oli vapun aikaan hidasta, tällä hetkellä tätä kirjoittaessani Tenojoki on jo menettänyt jäänsä ja tunturi sulaa vauhdilla.

DSC_8834
DSC_8837

Ruskaa ja pakkasta – yöretki Vetsijoelle

DSC_8247

Ruskan ajasta on vasta kuukausi! Tuntuu, että syksy oli ikuisuus sitten kun katselee alkutalven tuomaa kevyen lumipeitteen alla uinuvaa maata.

Syksy oli aktiivista aikaa kaikkine retkineen. On ollut mukavaa levätä ja valmistautua pitkään talveen. Blogi on ollut hiljaa vaikka paljon on tapahtunut. Olen ollut etsijäkoulutuksessa, yöpynyt kotipihassa ja työpaikan laavulla sekä käynyt pitkällä kävelyllä tuntureilla Kiiskin kanssa. Kamera tarttuu harvemmin mukaan sen painon takia. Pitäisi hankkia kevyempi linssi laajiksen tilalle.

DSC_8245
DSC_8250
DSC_8252

Oli kenties viimeinen päivä kun ruskaa pystyi vielä ihastelemaan sen täydessä loistossa kun suuntasin ystävän kanssa yöretkelle Vetsijoelle yhdelle sen komeimmista maisemapaikoista. Vetsijoen vartta pystyy kulkemaan polkua pitkin lähes seitsemän kilometrin verran ennen kuin polku katoaa pajukkoon. Polku on paikoitellen vaikeakulkuinen sen hiljalleen painuessa suon ja runsaan pajukon syövereihin vähäisen kulun ansiosta.

Bongasin nuotiopaikan vaelluksellani ja palo palata komeiden maisemien luokse oli suuri. Patikoimme parin kilometrin matkan jokea reunustavaa polkua pitkin, kauniit keltaiset ruskan sävyt värjäsivät maisemat miltei maalauksen kaltaiseksi.

Vetsijoen varrella on paljon yksityistä maata. Leiripaikkamme sijaitsi valtion mailla joten teimme nuotion vanhalle kiviringille. Kostean syksyn vuoksi kaikki maastosta löytyvä irtopuu oli läpimärkää, otin kotoa kassillisen puuta mukaamme jotta saisimme hieman valoa pimenevään iltaan.

Pystytimme telttamme nuotiopaikan läheisyyteen ja kävimme ihailemassa leiripaikan viereistä koskea. Kun etsii tarkasti, koskelle löytää hyvän polun kävellä. Rannan kalliolla ei voinut kuin vain katsella voimalla virtaavan veden kiemuroita ja ihmetellä luonnon voimaa ja korvia huumaavaa kohinaa.

DSC_8258
DSC_8260
DSC_8263

Nuotion äärellä paistelimme eväsleivät halsterilla, ruisleivästä tulee herkullisen rapeaa pienellä vaivalla. Jälkiruoaksi nautimme mokkapalat. Ystäväni oli jaksanut tuoda mukanaan kaksi porontaljaa jolla oli mukava makoilla ja katsella kuinka tähdet hiljalleen tulivat esiin yötaivaalle. Tunnelma oli upea, pimeyteen valoa tuova nuotio ja taivalle hiljalleen ilmestyvät revontulet kruunasivat illan.

Pieni pakkanen kipristeli poskia ja täytyi pukea lisää ylle. Syksyn ensimmäinen pakkasyö alkoi lempeästi vatsat täynnä.

Ennen nukkumaan menoa lueskelin hetken teltassani. Kiristyvä pakkanen sai kuitenkin nopeasti vetäytymään pussin suojiin. Juuri kun olin nukahtamaisillani kuulin naisen puhetta. Mitä ihmettä ystäväni höpöttää yksinään teltassaan?

DSC_8282
DSC_8278

Aamulla herätessäni haistoin pakkasen. Ulos kömpiessäni vastassa oli auringossa kimmeltelevä vaalea maisema, kaikki ympärillämme oli jäätynyt yön aikana kuuraan.

Pieni talven lähestymisen aiheuttama ahdistus sai väistyä kun kuljin leirimme lähettyvillä ihastelemassa jäätyneitä sieniä ja marjoja. Ystävänikin ilmestyi pihalle ja aloitimme aamiaisen valmistamisen.

Kaasuni oli jäätynyt yön aikana joten aamukahvit keiteltiin bensakeittimellä. Enpä olisi uskonut että kauniin aurinkoisen päivän jälkeen lämpötila laskee näinkin alas.

DSC_8269
DSC_8284

Aamiaisen jälkeen menimme joelle katselemaan sumun etenemistä. Maaginen maisema oli kuin kauneimmista Instagram- julkaisuista, onneksi saimme kokea hetken paikan päällä.

Auringossa sulava kuura sai lehdet hiljalleen putoamaan puista. Oli haikeaa seurata yhden upean vuodenajan vaihtuvan toiseen.

Yöllinen naisen ääni jäi vaivaamaan kun ystäväni kertoi itsekkin kuuleen äänen yössä. Hetken jo olin kauhuissani – kuka oli käynyt pimeässä yössä telttojemme lähistöllä jälkiä jättämättä? Jälkikäteen asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että äänen täytyi kuulua läheiseltä mökiltä.

Leirin purettuamme patikoimme takaisin autolle samaa polkua pitkin ja lähdimme kotiin. Lyhyt reissu Vetsijoelle oli täyttänyt kaikki toiveemme täydellisestä yöretkestä!

Yöpymishaasteen 12. yö – Skaidijärvi

DSC_3031
DSC_3019
DSC_3034
Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi – haasteen tavoitteeni tuli saavutettua nopeammin kuin uskoinkaan. Alunperin tarkoituksenani oli nukkua joka kuukausi ulkona vähintään kerran, eli 12 yön verran vuoden aikana. Nyt vuodesta on meneillään 7. kuukausi ja viime viikonlopun Skaidejávrin telttareissu oli haasteen 12. ulkona luonnossa nukuttu yö.

Öitä on nyt kertynyt 8 teltassa, 3 autiotuvassa ja 1 kodassa. Toivon että öitä kertyisi jäljellä olevien kuukausien aikana useampi kuin yksi kuukaudelle.

Skaidijärven telttaretki oli esikoiseni ehdotus. Koska Ellin polun yöretkemme keskeytyi, hän ehdottomasti tahtoi  Nuorgamiin yöksi. Skaidijärvellä yövyimme viimekin syksynä.

DSC_3066 DSC_3061
DSC_3063
Polku päivälaavulle oli kostea, enkä ollut ajatellut asiaa ollenkaan pakatessamme rinkkojamme. Jouduimme hieman kiertämään polulta, mutta aivan laavun nurkilla vettä oli suolla niin paljon että poitsun kengät kastuivat.

Märät kengät eivät haitanneet illan ohjelmaa. Tiedossa oli makkaran paistoa muun iltapalan nauttimisen ohella ja päänumerona päästiin kokoamaan teltta yhdessä. Skaidijärven ranta on tuulinen paikka ja tällä kertaa pystytin teltan tarkemmin tarkasteltuani tuulen suuntaa. Illan kuluessa suunta vaihtui, muttei ottanut seiniin yhtä inhottavasti kiinni kuin viime syksynä.

Laavulta poistui kaksi retkeilijää ennen meitä ja saimme paistella eväämme kunnon hiiloksilla. Laavu oli lämmin ja kotoisa, teki niin kovasti mieli jäädä sinne yöksi. Koska paikka on suosittu, päätin viettävämme yön suosiolla teltassa.

Luvattoman sokerisen iltapalan jälkeen oli aika ryhtyä iltatoimiin. Hampaiden pesu luonnossa on paljon jännittävämpää kuin kotikylppärissä ja sain vaelluksestani lähtien kaipaamaani fiilistä takaisin. Aurinko oli alkanut mennä pilveen ja ranta väreili kauniisti sen viimeisissä esiin pilkahtelevissa valonsäteissä.

Teltassa oli kotoisaa. Lueskelin kirjaa ja kuuntelin hyttyskuoron laulua ulkopuolella. Poitsu pisti nukkumaan kerrastossa ja villasukissa, puin itselleni kerraston lisäksi fleecen.

DSC_3088 DSC_3080
Yö oli levoton. En taaskaan meinannut saada unta, tarvitsen selvästi melatonia telttaöihin nukahtamisen avuksi. Retkikaverini valui patjaltaan viereeni ja jouduin useamman kerran yössä siirtämään hänet paikoilleen.

Yöllä alkoi sataa rankasti. Kuuntelin hetken sadetta ja ihailin telttamme vedenkestävyyttä. Kerrankin sai nukkua pelkäämättä että aamulla kaikki olisi märkänä.

Aamu kuudelta havahduin poitsun heräämiseen. Sain armoa heräämiselle vielä hetkisen antamalla hänen katsoa piiretyitä puhelimestani, oli pakko saada nukutuksi vielä hetki jotta olisin skarppina myöhemmin päivällä jäädessäni kolmen lapsen kanssa keskenään kotiin.

Vapaiden telttaöissä on riski väsymisestä, työssä käyvänä vapailla on tarkoitus rentoutua ja vaikka kuinka luonto rentouttaa, yöunet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Retkeilyharrastuksen huono puoli onkin se, ettei voi kerralla ahmia liikaa…

Puimme sadevaatteet yllemme matalassa teltassa. Poitsua huvitti konttaamiseni, suht pitkänä tyyppinä pukeutuminen teltassa ei ole mikään helpoin nakki.

Aamupalaksi päätimme nauttia puuron sijasta makkaraa ja pullaa. Keittelin jetboililla kahvivedet ja aloin sytytellä kamiinaan tulia. Yleensä käytän pientä leukuani halkojen halkomiseen, tällä kertaa mukana ei ollut kuin pieni puukkoni. Ei mennyt montakaan iskua kun puukkoni terä jäi törröttämään halkoon ja kahva putosi lattialle.

DSC_3095 DSC_3100
DSC_3104
Katsoin puukkoani hieman typertyneenä. Harmitti, puolisoni isän tekemä puukko oli paras mitä koskaan olen käyttänyt. Yritin turhaan korjailla juuresta katkennutta terää ja lopulta tungin sen karvaiseen hirven nahkatuppeensa. Ei auttanut kuin lähtä halkovajalle heilumaan kirveen kanssa.

Poitsu katseli kiinnostuneena kun pätkin halkoja pienemmäksi ja keräsin niistä tuohta. Saimme kamiinan syttymään ilman puukkoakin ja aamupala nautittiin rauhassa.

Sade piti pieniä taukoja. Yhden aikana aloitimme teltan purkamisen ja sain sisäteltan pussiinsa ilman että se kastui. Läpimärän ulkoteltan tungin teltan säilytyspussin ulompaan taskuun.

Kävellessämme kohti autoa sade lakkasi, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi lämmittää. Loistava loppu retkellemme! Kukkivat hillat ja suopursut reunustivat kosteaa polkua kävellessämme kohti parkkipaikkaa. Istumakivellä kävimme katsomassa kivistä pöytäryhmää ja ihmettelimme sinne jätettyä yksinäistä kenkää.

DSC_3108 DSC_3115
Kotona nostin teltan kuivumaan ulos aurinkoon. Myös sisäteltan kosteuden poistamiseksi. Lepäillessäni makuuhuoneessamme kuulin rankkasateen rummuttavan ikkunalautaa… Ulkona kuivunut teltta muistui heti mieleeni. Olisi vain pitänyt nostaa se suoraan autotalliin kuivumaan! Onneksi makuupussit roikkuivat pitkin asuntoa.

Puukollani on mahdollisuudet pelastua. Sen terässä saattoi olla valmistusvirhe metallin erisävyisen sisustan perusteella.

Postauksen Skaidejávrin rengasreitistä löydät täältä.