Lähtö koittaa!

vaeltaja lokta autiotupa-kuoppilas
DSC_3312
Nyt on rinkka pakattu ja kamppeet käyty tarkasti läpi. Hetta- Enontekiön säätiedotukset on nyt muuttuneet päivittäin joten otan mukaani Mitä vaellukselle mukaan? – listan lisäksi hupparin ja kuoritakin + housut. Täällä Utsjoella on ollut nyt viikon verran kylmää ja aamuisin töihin tallustellessani olen vannonut ottavani mukaan myös fleecehousut – ja rinkkaan ne myös päätyivät.

Kiiskille hankittiin passi keskiviikkona kun menomatkalla ajamme Norjan kautta Hettaan. Jännä päästä ajamaan vihdoinkin tuo osa Norjasta!  Pitää vain muistaa tankata auto Suomen puolella ja pysähtyä tulleilla näyttämään koiran passia… 😀

DSC_3305
DSC_3283 DSC_3213
Viime vuonna Birkejoki- Utsjoki vaelluksella rinkkani painoi 18 kiloa. Nyt kun kannan kaiken itse kiinnitin enemmän huomiota tavaramäärään ja siihen, miten pakkaan varusteet rinkan sisään. Tänään punnitsin rinkan kaikki tavarat sisällään ja painoa on kertynyt vain 2 kiloa enemmän kuin päivän lyhyemmälle reissulle. Kiiskin reppu painaa 2kg sisältäen sen omat ruuat.

Alun ”toivottavasti siellä on muitakin vaeltajia”- ajatus on muuttunut päinvastaiseksi. Tällä hetkellä toivon, että vastaan tulisi vain muutamia ihmisiä jotta yksin vaeltamisen fiilis säilyisi.

Yksin pärjääminen mietityttää, onhan tämä ensimmäinen vaellukseni yksin. Uskon pärjääväni hyvin erätaidoillani ja olen listannut asioita kuinka varmistan turvallisuuteni;

  • Ruokaa mulla on ylimääräistäkin, tarvittaessa voin viettää tunturissa extrapäivänkin
  • Pidän huolta varusteistani, lueskelin että yksi kohtalokkain tapaturma tunturissa on jonkun tärkeän varusteen hukkuminen – kuten teltan! Okei, tuon JackWolfskinin Tundra- teltan putoamisen kyllä huomaa… Ihan kuin olisin viime viikonloppuna kuullut jotain juttua että se olisi markka-aikaan ostettu…
  • Mukana on varavaatetta kylmien ja sateisten kelien varalle
  • Liikun vain merkityillä alueilla, jolla minimoin eksymisen mahdollisuuden ja tapaturman sattuessa ohikulkija saattaa osua kohdille
  • Pysyn koko ajan kartalla, vaikka reitti onkin merkattu
  • Kerron olinpaikkani eteenpäin ja kerron mahdollisista reittien muutoksista aina kenttien salliessa
  • Minulla on kaksi eri reittisuunnitelmaa, jos ensimmäisenä päivänä en jaksakaan vaeltaa koko matkaa kuljen toisen suunnitelman mukaan
  • Jätän reittisuunnitelmani kotiin luotettavalle henkilölle
  • Kuuntelen kehoani ja mieltäni – en yritä liikaa vaan pidän taukoja tarpeen tullen ja kuljen ilman tarkempaa päiväaikataulua. Mulla on kuitenkin mahdollisuus pitää extrapäiviä tunturissa
  • …Tunnen itseni sen verran hyvin, että ruokaa on saatava tai alkaa hermot kiristymään 😀

Tässä nyt muutamia asioita joita mieleeni on putkahtanut. Minulla on myös ensiapupakkaus ja varavirtalähde (jolla pystyy käynnistämään kelkankin…) mukana. Nyt vaan toivon että säätiedotukset muuttuvat aurinkoisiksi (tai pysyvät ennallaan) ja että kaikki tarpeellinen olisi mukana.

*Kuvat Birkejohkalta, Bađđáskáidilta ja Kuoppilasjärveltä.

Paluu tutuille poluille

DSC_5152 DSC_5167
DSC_5154 Heippa hei! Kevät on ollut aina blogissani hiljaista aikaa – lumi alkaa sulaa ja muuttuu höttömäiseksi, luonnon väreissä korostuu harmaa ja ruskea… Tekosyitä, mutten ole koskaan tuntenut toukokuista tunturia vetävänä. Toukokuussa olen lähinnä keskittynyt ihastelemaan lumen alta heräävää kylää.

Mä päätin, että lähden vaeltamaan yksin koiran kanssa kesäkuun loppupuolella. Mietin kauan kohteeksi Sevettijärvi-Pulmanki- reittiä, mutta kerran reen kyydissä istuskellessani mieleeni juolahti eräs kauan sitten vaellettu reitti. Hetta-Pallas reitti on mulle tuttu  vuoden 2008 riparivaellukselta. Tuolloin olin täysin kokematon vaeltaja, varusteet olivat surkeimmasta päästä ja kunto oli mitä oli. Tuon reissun jälkeen mun koko luontoidentiteetti koki suuren mullistuksen ja uskon että ilman vaellusriparille lähtöä en koskaan olisi eksynyt luonto-ohjaajan alalle ja muuttanut Lappiin. Hetta-Pallas reitti on mulle omalla tavallaan hyvin rakas ja muistorikas paikka, joten ensimmäiselle yksinvaellukselle ei liene parempaakaan paikkaa.

Kokeilin 2012 kaverin kanssa palata Hetta-Pallas- reittille reitin eteläsuunnasta, mutta lumen määrä yllätti meidät ja jouduimme keskeyttämään vaelluksen jo ensimmäisenä yönä. Nytkin tuntuisi loogisemmalta vaeltaa etelästä pohjoiseen, jättää auto Pallashotellille ja tulla Hetasta taksilla tai muulla kyydillä takaisin. Mulle on ehdottoman tärkeää että kuljen reitin samoja polkuja pitkin kuin ensimmäisellä kerralla, joten saan pikkuhiljaa alkaa selvittelemään venetaksin ja autonsiirtopalvelun mahdollisuutta. Riparivaelluksella ajoimme yksityistietä pitkin vaellusreitin alkuun.
DSC_5204
DSC_5193 DSC_5200

Varaan vaellukselle 4 päivää ja kolme yötä. Jokaiselle päivälle kuljettavaa kertyy lähemmäs 14 kilometrin verran, jota olen pitänyt hyvänä päivän ”maksimikilometreinä” omilla reissuillani. Hetta-Pallas reitillä on plussaa joka yön mahdollisuus päästä tupaan nukkumaan, mutta koska mulla on koira mukana muut vaeltajat täytyy ottaa huomioon ja voi olla että nukun koko reissun teltassa. Pääasia, että saan mahdollisesti vesisateessa kastuvat vaatteet yön aikana kuiviksi.

  1. Hetta- Sioskuru 14,7km (riparilla yövyttiin Pyhäkerolla)
  2. Sioskuru- (Pahakuru/)Hannukuru 13,6km
  3. Hannukuru- Nammalakuru 13,7km
  4. Nammalakuru- Raattaman Vuontisjärvi 5,3km tai Nammalakuru – Pallashotelli 13km

Neljäntenä päivänä fiiliksen ja voinnin mukaan valitsen, vaellanko suoraan Vuontisjärvelle jossa auto on vai Pallashotellille ja sieltä taksilla autolle. Tutulle reitille palaaminen on hyvä vaihtoehto, kun tietää jo valmiiksi maastot ja reitin rankkuuden.

Mitä lähemmäs vaelluksen ajankohtaa päästään, sitä enemmän mietin ja suunnittelen reissua. Olen edelleen käsitellyt yksin yöpymisen pelkojani ja tullut siihen tulokseen, että esimerkiksi Skoarralla viettämäni yöt ovat olleet mahdollisesti yksiä elämäni turvallisimpia öitä – maailmalla tapahtuu tällä hetkellä paljon kamaluuksia ja tunturi alkaa olemaan yksiä turvallisimpia paikkoja maan päällä. Onnettomuuden sattuessa avunsaanti on toki hankalampaa, mutta on vain luotettava ensiaputaitoihinsa ja pyrkiä parhaansa mukaan ennalta ehkäisemään ja välttämään tapaturmia. Aamuöiset stressaamiseni ovat vaihtuneet telttailuhaaveisiin.

Vielä pitäisi sopia jonkun ohjelmapalveluyrityksen kanssa venekyydistä Enontekiölle Ounasjärvelle ja autonsiirto Raattaman Vuontisjärvelle. Pitää olla kyllä tarkka tuon Vuontisjärven kanssa, niitä näyttää olevan kyseisellä alueella ainakin kaksi! Kiiskille hankin passin, sillä Norjan kautta on paljon lyhyempi ajaa Enontekiölle kuin Kittilän. Koiralla on onneksi jo kaikki muu tarvittava kunnossa.

Harmi, ettei minulla enää ole riparilta otettuja kuvia tallessa. Postauksen kuvat on otettu maanantaina 29.5 Kevon reitin pohjoispäästä ja tiistaina 30.5 Ellinpolulta. Tunturialueiden lumitilanne on edelleen hankalasti kuljettava.

Josko tänä kesänä?

DSC_3156 DSC_3240
jackwolfsskintundra
Mä tahtoisin vaeltaa ja retkeillä enemmän. Yleensä esteenä tälle on ollut seuran puute, jonka takia vaelletut kilometrit ovat viime vuosina vähentyneet verrattuna partio- ja kouluaikoihin. Nykyään mulla onkin onneksi kaksi luottoretkeilijää elämässäni joiden kanssa pääsen nauttimaan luonnosta, kunhan aikataulut vain sopivat yhteen. Ajatus yksin vaeltamisesta on vaivannut jo toissakesästä lähtien ihan tosissaan (myönnän että Kuukausi yksin erämaassa- Minnan seikkailu on vaikuttanut suuresti ajatuksiini). Aikaisempina vuosina olen miettinyt että yksin vaeltaminen on aloitettava mikäli seuraa ei löydy, mutta pelko pärjäämättömyydestä on estänyt haaveet.
pekuteltta
ff DSC_3245Ja tämän talven olen miettinyt että miksi en pärjäisi? Tuskin olen täysin valmis vaeltaja, mutta kokemusta ja osaamista on kertynyt vuosien varrella sen verran että voisin väittää pärjääväni yksin enemmän kuin sen yhden yön. Suurin haaste on nimenomaan se henkinen yksinäisyys.

Olen kirjoitellut aikaisemminkin peloistani karhuja kohtaan. Nyt karhupelko alkaa olemaan takana päin pohdittuani muita vaeltajia. Kuinka moni on joutunut vaaralliseen tilanteeseen villieläimen kanssa vaelluksen aikana? Aika harva. Kuinka todennäköistä on että juuri minä törmään karhuun? Pieni, mutta mahdollinen.

Tuttavapiiristäni on yhtäkkiä ponnahdellut esiin yksin vaeltavia henkilöitä. Yksi lähti suunnitellusti pimeään aikaan Karhunkierrokselle ja toinen joutui vaelluskaverin peruutuksen takia lähtemään yksin matkaan. Ja molemmat selvisivät reissustaan.

eeee DSC_3283cc
sds
Viime kesänä kokeilin yksin luonnossa yöpymistä Pekun kanssa Skoarrajávrilla. Stressasin reissua hirveästi, jännitin yöllä ja en millään meinannut saada unta. ”Mä selvisin” oli eka ajatus aamulla ja teltan absidin oven avattuani sokaistuin kauniista auringonpaisteesta. Reissu ei ollut kovin onnistunut monesta muusta syystä, mutta se vaikutti syksyn vaelluksen öihin. Kevon reissulla edeltävänä kesänä pelkäsin koko yön vaikka erätoverini torkkui vieressä. Birkejohkalla viime syksynä nukuin korvatulpat korvissani, en pelännyt ollenkaan ja se yö oli tähän astisista telttaöistäni paras.

Skoarrajávrin yön jälkeen olen ehdottoman varma siitä, ettei musta ehkä vielä lähivuosina ole tulossa maailman rohkeinta yksin yöpyjää. Tarvitsen rinnalleni sen joka tuo turvaa ja vahtii puolestani vaikka koko yön ollessani yksin reissussa. Peku on loistava vahtikoira ja hyväluontoinen höpsö, mutta valitettavasti se ei sovellu vaelluskaveriksi vahvan riistaviettinsä vuoksi. Lyhyillä retkillä ja patikkamatkoilla se on mukavaa seuraa (ja kätevä jyrkissä ylämäissä, saa emäntään liikettä vetämisellään) mutta rinkka selässä Pekun kanssa kulkeminen on hyvin haastavaa. Peku vetää paljon ja yllättäen sen saadessa nokkaansa jonkun herkullisen riistaeläimen tuoksun se on menoa sitten…

Ensi kesänä mä aion yöpyä enemmän yksin ulkona. Ajoittaminen voi olla hankalaa töiden ja perheen takia mutta eiköhän sekin järjesty. Haaveilen myös useamman yön vaelluksesta yksin sekä kaverin kanssa erikseen.

En tiedä onko tää kesä se kesä kun viimein voitan pelkoni, mutta yritän.

Onko lukijoissa yöpymispelkonsa voittanutta? 🙂 Aukaisemalla tekstin omaan välilehteensä löytää kommenttiboksin, johon otan mielelläni vastaan kommentteja ja vinkkejä aiheeseen liittyen!

Postauksen kuvat Birkejohkalta, Rástegáisálta (linkki Retkipaikan juttuun) ja Vuolleseavttetvárrilta. Rástegáiśalta otetut ovat Emilia T:n kuvaamia.