Hiihtovaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon maaliskuussa 2021

DSC_2389

Ensimmäisen hiihtovaellukseni postaukset löytyvät täältä

Odottelin työvuoroon lähtöä ja ajankuluksi katselin YouTubesta hiihtovaellusvideoita. Ali Leiniön ja Otso Productionin videot kolahtivat ja eksyin Urho Kekkosen kansallispuiston kartan syövereihin, tehden luultavasti ennätyksen vaellusreitin suunnittelussa.

Koska alue on käynyt muutaman vaelluksen aikana tutuksi, ennen työvuoroon lähtöä minulla oli reittisuunnitelma tehtynä. Videoista pystyi näkemään jonkin verran alueen maisemia talviaikaan, joka auttoi reitin suunnittelussa.

Mikäli koronatilanne on paha ja varaustuvat sulkeutuvat, en lähde matkaan.

DSC_2378

Hiihtovaellus

Ajankohtana on maaliskuun alku, jolloin puistossa ei oletetusti ole ruuhkaa. Urho Kekkosen kansallispuisto on suosittu retkeilykohde myös talvella, joten varasin tuvista paikat hyvissä ajoin. Postauksen kilometrit on mitattu abouttiarallaa- meiningillä, alkuperäinen suunnitelma on jossain muuttolaatikossa.

Ensimmäisenä päivänä vaellus starttaa nousulla Kiilopäältä. Hiihtelen Rautulammen hiihtoreittiä Rautulammelle ja jatkan matkaa vaellusreittiä myötäillen Lankojärven autio- ja varaustuvalle. Matkaa kertyy n. 17 kilometriä.

Toisena päivänä reittivalinta riippuu lumitilanteesta. Kyselin Metsähallituksen asiakaspalvelusta, miten mahdollinen huoltoreitti kulkee Lankojärven ja Luirojärven väliä, sain vastaukseksi että hyvin harvoin. Yritin etsiä netistä kertomuksia, mistä kävisi ilmi mitä reittiä muut ovat menneet. Kilometrejä kertyy n. 20, jos hiihtelen Palovangan joen rannoilla Livikönlammille ja siitä alas Luirojärvelle. Olen hieman skeptinen talvisia vesistöjä kohtaan, joten kierrettävää tulee.

Kolmas päivä on helpoin kilometreiltään. Toista päivää luonnehdittiin asiakaspalvelussa hankalakulkuiseksi, joten kahdeksan kilometrin päivämatkalla saa nukkua hieman myöhempään. Yön vietän Tuiskukurun varaustuvassa.

Neljäntenä päivänä huoltoura saattaa helpottaa kulkua kohti Suomunruoktua, muuten tiedossa on reititöntä hiihtelyä. Todennäköisesti hiihtelen Pikkutunturien etelärinnettä myötäillen Salonlammelle ja siitä Suomunruoktuun. Matkaa kertyy n. 14 km.

Viimeisenä päivänä hiihdän takaisin Kiilopäälle Suomunlatvaa pitkin. Matkaa tulee hiihdetyksi n. 14 kilometrin verran. Luvassa on hieman nousua.

DSC_2452

Vaelluksesta on tulossa raskaampi kuin viime talven Hetta- Pallaksesta. Tuolloin sain nauttia valmiista kelkanjäljestä, kun nyt on odotettavissa koskematonta hankea.

Suksina käytän jälleen OACin XCD160 suksiani, pidän niiden ominaisuuksista. Mukavat hiihtää, nousta rinteitä ja ottaa pois jaloista. Sorelin caribout mahtuvat siteisiin hyvin.

Ahkioni on tuunattu Paris-pulkka. Viimeksi minulla oli itse tuunatut aisat (Linkki Minna Jakosuon aisa-ohjeeseen), aisamateriaalini oli liian taipuisaa eivätkä liimaukset pysyneet kasassa, joten ostan valmiin aisapaketin. Kyllähän ne kiharat aisat naurattivat, mutta koska vaelluksesta on tulossa rankempi, pelaan varman päälle…

DSC_2466
Taipuneet aisat saivat Vuontiskeron rinteessä kyydin

Varaustupien varaaminen

Varaustuvat varasin Metsähallituksen asiakaspalvelun kautta. Varaustupiin saa päästää vain ne varanneet henkilöt, joten tuville päästessä yöpaikka on varma. Hetta-Pallaksella minulla kävi tuuri, kun sain nukkua kolme yötä joko kokonaan yksin tai yksin varaustuvan puolella. Oletukseni ensi vuoden reissulle on, että jaan tuvan muiden kanssa joten otan mukaani suu-nenäsuojaimia, just in case. Käsidesiä kului viimekin vuonna.

GPS tuo turvaa

Hetta- Pallaksella mukanani oli gps, jonka käyttöä en ollut harjoitellut kotona. Kun tarvitsin sitä, se heitti minut muualle kuin mihin piti, enkä osannut selata maastoa. Paikansin itseni lopulta paperikartalla. Hankimme Juhiksen kanssa meille oman, modernimman version johon merkitsen reittini, jotta pystyn paikantamaan itseni tarvittaessa. Ajattelin myös opetella käyttämään sitä :D.

DSC_2373

Yksin lähteminen mietityttää aina. Siksi on pelattava varman päälle ja huolehdittava varusteet ja kroppa kuntoon.

Nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet ovat tulleet tutuksi Lapissa asuttujen vuosien aikana, osaan jo jonkin verran lukea vaihtuvaa säätä ja ennakoida sateet.

Enää täytyy odotella vain hiihtokelejä, jotta pääsen treenaamaan hiihtelyä kuorman kanssa.

Toivottavasti hiihtovaellukseni onnistuu! Mitään ei voi lyödä lukkoon korona- aikana.

Onko teillä suunnitelmat valmiina talvelle?

Hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon Sioskuru – Hannukuru 13km

Tämä on toinen osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. Vaellukseni sijoittui ajalle 17-20.3.

Hiihtovaelluspostausten ensimmäinen osa Hetta-Sioskuru.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huollettujen latu-urien kunnon voit tarkistaa TÄÄLTÄ.

DSC_2388 DSC_2386
Aamu Sioskurussa valkeni aurinkoisena, yöllä myrskynnyt tuuli oli rauhoittunut kevyeksi puhuriksi. Makuupussissani maatessa tein suunnitelmaa aamutoimista. Nouseminen kylmään kämppään oli hankalaa ja heti ensitöikseni puin toppahousut ja untuvatakin päälle jotta tarkenin alkaa lämmittämään kamiinaa.

Käväisin ulkona käymälässä ja sen yhteydessä olevassa halkovajassa hakemassa puita. Aurinko pilkahteli Siosvaaran takaa, oli hiljaista. Tuuli oli puhaltanut illalla syntyneet kengänkälkeni ja tuvan ohi menevän hiihtouran piiloon.

Illalla keittämäni veet olivat vielä lämpimiä termospulloissa, sulattelin lumesta vain puuro- ja tiskiveet.

Normaalisti en ole aamuihmisiä, luonnossa on paljon helpompi herätä uuteen päivään ja ryhtyä toimimaan. Olen jopa liian nopea, usein saan vaan olla ja kuluttaa aikaa leiripaikoissa ennen lähtöä. Aamupuuroa ja ruisleipää syödessäni lueskelin kirjaa ja selailin karttaa. Siistin tupaa ja pakkailin varusteitani kaikessa rauhassa. Matkalle sulloin kuivatut pavut, kanat, paprikat, sipulit, valmiit nuudelit ja kermaisen kanakeiton jauheet kuumaan veteen ruokatermokseeni ja aloin hiljalleen olla valmis lähtöön.

DSC_2390 DSC_2397
DSC_2402
Ahkion aisan olin korjannut illalla sähköteipillä. Kiinnitin aisat ahkioon ja pakkasin varusteeni. Olin juuri lähdössä hakemaan lisää puita tupaan kun kuulin idästä hurinaa ja pihaan ajeli poromies kelkkoineen. Vaihdoimme kuulumiset ja juttelimme tovin, hänen jatkettuaan matkaa Tappuriin lähdin hiihtelemään tuoretta kelkanjälkeä pitkin kohti hiihtoreittiä. Kävipä tuuri!

Sioskurusta hiihtoreitti jatkuu huoltamattomana urana Hannukuruun saakka.

Aurinko paistoi kirkkaana puhdasta hankea vasten. Pysähtelin katsomaan taakseni jääviä upeita maisemia. Poromiehen kelkanjälki jatkui läpi avotunturin ja Tappurin kämpän risteyksessä sain jatkaa matkaani pehmeässä hangessa.

Nälkä oli alkanut kurnia jo lähes heti tuvalta poistuttuani. Etsin reitin varrelta mahdollisimman suojaisen paikan ja istahdin ahkion päälle syömään ruokatermokseen tekemääni ateriaa. Sörsselini olivat uskomattoman hyviä! Söin hyvällä ruokahalulla samalla nauttien maisemista. Hymyilytti ajatella taukopaikkani kauneutta.

DSC_2416 DSC_2417
DSC_2421
Jatkettuani hiihtelyä seurailin karttaa enkä ollut hahmottaa hiihtoreittiä maastoon. Kesäretkeilyreitti kulkee Tappurin ja Rouvivaaran välistä, hiihtoreitti taas Rouvikurusta. Rinnettä noustessani vastaan tuli kolme väsynyttä hiihtäjää joille sain neuvoa Tappurin autiotuvan sijainnin englanniksi. Toivottavasti ymmärsivät ohjeistuksen.

Rouvikuru oli upea! Ennen kuruun laskuetumista söin vielä proteiinipatukan, nälkä ei tuntunut millään pysyvän poissa. Kurun keskellä pidin pidemmän tauon kuvaten maisemia.

DSC_2422
DSC_2425
Edessä näkyi Suastunturista alkava Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunturijono. Hieman harmitti, etten tällä kertaa pääsisi kulkemaan tunturien yli. Hiihtoreitti jatkui kurusta avotunturina, myrskyisellä säällä siellä kulkeminen voi olla jopa vaarallista ilman kunnon suunnistustaitoja.

Nousin pientä rinnettä ylös kun kuulin takaani napsahduksen. Aisa irtosi teippauksestaan ja jouduin pysähtymään korjatakseni sen. Mittasin mukana olleesta narukerästä hieman aisaa lyhyemmän pätkän ja kiinnitin sen ristiin ehjän aisan lisäksi ahkiovyöhön. Paria senttiä lyhyempi naru otti ahkion painon vastaan joten ehjä aisa säästyi kuormitukselta.

Aisan puutetta ei onneksi huomannut vedossa ja ehjä aisa otti vastaan alamäissä. Hiihtely sujui loppumatkan hyvin. Avotunturi muuttui kauniiksi metsäksi laskeutuessani Pahakurun ohitse Hannukuruun.

Ei tullut yllätyksenä että Hannukurussa oli muitakin. Isohko ryhmä oli juuri saapunut varaustuvan pihaan hiihdellessäni paikalle. Kävi onneksi ilmi, että he olivat varanneet toisen puolen varaustuvista ja saisin olla yksin omalla puolellani. Suuremmasta porukasta ei ollut haittaa, hieman ihmettelin kun sain kommenttia etteivät he ole tottuneet siihen että joku muu säilyttää varusteitaan omiensa lähellä. Kun isompi porukka leiriytyy, tavaraa on paljon mutta pitäisi ottaa huomioon myös muut retkeilijät ja sijoittaa ne niin että myös muidenkin ahkiot ja sukset mahtuvat tuvan läheisyyteen. Itseäni pihassa olleet varusteet eivät haitanneet ja toivon että kommentti oli tarkoitettu hyvällä… Olin kuitenkin yksin matkassa, tuskin yksi suksipari ja seinän viereen penkan taakse sijoitettu ahkio häiritsi.

DSC_2435

DSC_2444
Päästäinen auringonlaskussa


Suuresta porukasta oli kuitenkin iloa, tupapuoleni kamiina savutti sisään ja kävin kysäisemästä heiltä vinkkejä miten saisin sen vetämään. Tuntui hieman hassulta lämmittää suurta tupaa vain itselleni.

Hannukurun autiotupa on jaettu kahteen osaan ja sinne mahtuu 16+16 henkeä. Varaustupia on kaksi, Hannu ja Hanna joihin molempiin mahtuu majoittumaan yhteensä 24 henkeä. Kurusta löytyy tupien lisäksi kota, käymälät ja varattava sauna! Jos tahtoo hieman rauhaa hälinästä, kahden kilometrin päässä Hannukurusta pohjoisessa on Pahakurun autiotupa.

Olin aikaisin perillä ja kulutin aikaani lunta sulattaen, syöden, kirjaa lukien ja ulkona hiihdellen. Olin varannut saunavuoron itselleni Hannukurun saunaan ja sovimme vuoroni viimeiseksi. Kiitokseksi saunan lämmityksestä ja vesien kannosta lupasin siistiä saunarakennuksen.

Hiihtelin Hannukurun autiotuvalle joka sijaitsee pienen nyppylän päällä. Sieltä ihailin laskevaa aurinkoa ja tutkin autiotupaa ajankuluksi. Varaustuvan läheisyydessä seurailin päästäisen puuhia. Oli mielenkiintoista.

Illan hämärtyessä oli vuoroni lähteä saunomaan. Saunatilat olivat siistit ja tilavat. Saunoessani mietin, ettei ratkaisuni ollut mikään fiksuin mahdollinen korona-aikaan joten löylyni jäivät hyvin lyhyiksi. Sain kuitenkin pestyä hiet pois ja olo oli oikein virkistynyt loppuillan! Saunan siistiminen oli helppoa.

Illalla kuuntelin kun ulkona ihailtiin revontulia. Laitoin nukkumaan kymmenen aikoihin syötyäni ensin iltapalaa ja valmisteltuani aamuksi kaiken valmiiksi. Aisoja en alkanut korjailemaan. Ilta Hannukurussa oli ollut mahtava lyhyen hiihtopäivän päätteeksi.