En ehtinyt käydä kuin pari kertaa pimeään aikaan lenkkeilemässä ennen ensilumien tuloa. Kun muutimme syrjään alkutalvi oli pimeä pitkään – pysyvä lumi satoi maahan muistaakseni vasta marras- joulukuun vaihteessa. Tuolloin oli hankala opetella koiran kanssa iltaulkoilua pilkkopimeällä tiellä.
Entisenä pimeää hysteerisesti pelkäävänä ihmisenä syrjään muuttaminen on edesauttanut pimeänpelon voittamisessa. Enää ei iltalenkeillä pimeässä kiiluvat silmät saa kääntymään takaisin kotiin päin, mikäpä muu tuolla lähimetsissä liikkuisi kuin kettu tai poro? Tuurilla ilves vierailee täällä.
Ensilumien tultua on ollut mukavaa kulkea luonnossa. Suuntasin heti Nuorgamin Skaidijärven reitille kävelylle ihastelemaan auringon kimaltelua hangilla ja ihmettelemään eläinten jättämiä jälkiä. Yllätyin kuinka paljon jäniksiä täällä nyt liikkuu! Jälkiä tuntuu löytyvän vähän vaikka mistä.
Alkutalvi on muutosten aikaa. Teno jäätyy vauhdilla ja osa suopurojen jäistä kestää kävellä yli. Ajoinpa mönkijälläkin viikonloppuna jään yli – kesti! Ja löysin lähistöltä suolammen jonka jäällä voisi vaikka luistella. Kunhan kolaisi lumet pois ensin. Vielä kuitenkin täytyy muistaa järvien jäiden olevan petollisia, eikä suurimmille lammille kannata suunnata pilkkimään ilman naskaleita.
Minulla oli lokakuulle toiveissa mennä vielä yhdelle yöretkelle, saimme kuitenkin jonkun pöpön tulijaisina koulusta ja sairasteltiin viime viikko. Että on ollut mälsää!
Lohdutuksena tulevana viikonloppuna pääsen kolmen yön reissulle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tahtoisin tehdä reissustani vaelluksen, haaveissa oli vaeltaa Aittajärveltä Paratiisikuruun ja Muorravaarakan kautta takaisin, mutta totesin ettei suunnitelmani ole fiksu ottaen huomion vuodenaikaan ja oma jaksaminen. Olen varannut Tammakkolammen vuokrakammin viimeiseksi yöksi ja vielä pohdin mitä reittiä sinne kuljen. Haaveena on yöpyä yksi yö jollain lähilaavuista.
Eli seuraavaksi olisi luvassa juttua alkutalven vaelluksesta postauksen ja videon muodossa.
Syyskuun -toivottavasti ei- ainoaksi jäänyt yöretki tehtiin huikean erätoverin kanssa Utsjoen retkeilyreitin varrella olevalle Nammajärvelle. Vuosiin yöretkelle lähteminen ei ole tuntunut yhtä nihkeältä kuin tänä syksynä, ensin oli helppo vedota vaellukselta palautumiseen, seuraavaksi säät olivat kylmiä, sumuisia ja sateisia. Kun kuun loppu alkoi uhkaavasti lähestyä oli otettava itseään niskasta kiinni ja toimittava.
Ja onneksi näin tehtiin. Ruska veteli selvästi viimeisiään noustessamme hautausmaan parkkipaikalta kohti merkittyä polkua. Merkitty reitti alkaa useammasta pisteestä muodostaen Utsjoen retkeilyreitin jota pitkin kävelemällä pääsee niin Kuoppilasjärvelle, Utsjoen geologiselle polulle, arktiselle aikavaellukselle ja kylän keskustaan. Reitillä on yksi joen ylitys jonka pääsee kätevästi kiertämään tien kautta.
Olin pitkästä aikaa pukenut useamman vuoden vanhat Revolution racen housuni jalkaan ja kaduin valintaa heti. Kyseinen housumalli on reisistä kapea ja vyötäröltä löysä. Eli ahdistavat. Ilman vyötä sain olla vähän väliä irrottamassa rinkan lantiovyötä ja kiskomassa housuja ylös. Olen kuullut kyseisen merkin vaatteista paljon hyvää, eli en tuomitse merkkiä täysin yksien housujen perusteella.
Sää oli tuulinen ja mitä ylemmäs polkua pitkin pääsimme sen tuulisemmaksi keli kävi. Aurinko näyttäytyi ensimmäistä kertaa päiviin, oli uskomattoman kaunista katsella ruskan värjäämiä maisemia ja taivasta jonka pilvet eivät olleet harmillisen harmaita.
Kävellessä oli mukava heittää läpyskää ja syventyä välillä vakavempiinkin aiheisiin. Pidimme lyhyitä taukoja, viiden kilometrin patikalla emme kokeneet tarpeelliseksi pitää suurempia päivällistaukoja.
Reitti kulkee hetken aikaa tasaisella nousun jälkeen, kun maisema Nammajärven alueelle avautuu alkaa pidempi laskeutuminen puurajalta metsään ja sieltä suolle. Suo on kostea ja polku on haarautunut useammaksi kulku-uraksi mättäiden läpi.
Kodalla etsittiin aluksi telttapaikkaa, alkoi olla hämärää. Järveä reunustavat rinteet eivät antaneet suojaa kovalta tuulelta, oli tärkeää saada teltta tuulen suuntaisesti.
Oli ihanaa nauttia kodan lämmöstä pimenevässä illassa. Viimeksi maaliskuussa olen tainnut yöpyä pimeässä, yöttömät yöt tekevät telttailemisesta helppoa valaistuksen kannalta. Valmistimme päivällistä ja nautimme teet ennen iltatoimia.
Seisoskelin ulkosalla ja kuuntelin pimeyttä. Ei mitään, ei ketään. Kuun kajo erottui pilviverhon lävitse, revontulia tuskin näkisimme yön aikana. Kivillä kimmelsi otsalampun valon osuessa niihin, pilvet punertavaksi värjännyt auringonlasku kielikin kylmästä yöstä.
Yö totta tosiaan oli viileä. Aamutoimet oli helpottavaa saada tehdä kodan lämmössä, kylmän yön jälkeen selän lihakset tuntuivat olevan normaalia enemmän jumissa.
Saatuamme aamupalat syötyä ja pakkaamiset tehtyä oli aika siivota jälkemme ja suunnata kotimatkalle. Samaa reittiä pitkin kävely oli palelevana lohduttavaa, olisin voinut pukeutua hieman lämpimämmin mutten kesän jäljiltä hoksannut ettei liikkuessa syntyvä lämpö välttämättä enää riitä lämpimänä pysymiseen.
Aurinko sentään lämmitti ja tuulikin helpotti laskeutuessamme puiden suojiin Badjeseavttet joen varrelle. Kävimme joen rannalla tutkimassa sen suurten kivien väleissä mutkittelevaa virtaa ja leikittelimme ajatuksella luonnon spa-hetkistä.
Viimeisillä metreillä pelastimme kohmeisen sammakon polulta. En tohtinut jättää sitä tallottavaksi vaan siirsin sen kauemmas polusta lähemmäs jokea. Ajatus väärään paikkaan talviunille laittaneesta, tallotuksi joutuneesta sammakosta kylmäsi. Elämä luonnossa voi olla pahimmillaan hyvinkin karu. Täytyy vaan osata arvioida tilanteet milloin ihmisenä pystyy vaikuttamaan tilanteeseen tuomatta lisää haittaa eläimelle.
Lyhyestä yöretkestä päälimmäiseksi ajatukseksi jäi mukava ja helpottunut fiilis. Pimeä talvi tekee tuloaan ja edessä on vähintään kuuden kuukauden ajanjakso jolloin jokaisen kuukauden ulkona yöpymiset tapahtuvat pimeässä. Aluksi yöt voivat tuntua jännittäviltä, täytyy vaan unohtaa kotisohvan mukavuus ja lähteä yöksi ulos luontoon.
Löytyykö lukijoista muitakin joka kuukausi vähintään kerran ulkona yöpyjiä? Miltä loppuvuosi vaikuttaa? Oletteko valmiita talveen?
Vautsi vau minkälainen ruska meitä onkaan taas ilahduttanut!
Elokuun puolella jokilaakson koivut alkoivat huolestuttavan nopeasti vaihtamaan väriään oranssiksi kesäisen vihreästä. Yleensä syyskuun toista viikkoa pidetään ruskan alkuna joten pieni epäillys ruskan loistokkuudesta hiipi mieleen. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi että syksyn runsaat sateet olivat saaneet aikaan koivuruosteen joka hiljalleen muutti lehdet ruskean-kellertäviksi.
Vaikka vaatteista saikin pyyhkiä ruostepölyä metsässä käymisen jälkeen ruska ei ollut täysin menetetty – mitä korkeammalta ruskaa etsi, sen paremmaksi se muuttui. Ruoste ei ollut yltänyt kaikkialle!
Erätoverin kanssa muikeana retkellä, pulla kai mielessä. Hirvestysalueilla on hyvä pitää huomiovärit päällä
Maaruska loisti (ja loistaa edelleen) komeasti. Punaisen ja oranssin eri sävyt luovat tilkkutäkkimäisiä kuvioita maastoon, tunturin laelta katsellessa maisema näytti täysin oranssilta. Ruskan värit saavat pysähtymään. Sille ei mahtanut mitään, oli pakko keskeyttää eteneminen kävelyillä ja jäädä vain katselemaan.
Värillistoa ehdin ihailla Nuorgamin suunnilla, Vetsikossa, Utsjoella kirkkopahdalla ja yhden yön retkellä Nammajärvellä. Syyskuun tekemättömyydestä kertoo ehkä parhaiten se että ulkona nukuttuja öitä on kertynyt vain yksi tälle kuulle.
Mutta tärkeintä lienee se, että ehdin ja sain nauttia ruskasta ilman huolta sen väliin jäämisestä. Sateisten kelien vuoksi ei haitannut etten taaskaan ollut vaeltamassa ruskan aikaan, ehkä joskus on sen aika.
Osa lukijoista onkin jo tilastojen mukaan löytänyt bloginiuudelle sivulle josta löydätte Utsjoella opastamiani retkiä, kuten alkutalven talvitelttailukurssin jonka vedän Nuorgamissa Kaldoaivin erämaassa työpaikkani 70Northin upean Kieppi- mökin pihapiirissä. Talvitelttailukurssin aikana opetellaan nimenomaan talviaikaan telttailua, retkeilyä sekä hieman vaeltamistakin jotta ensimmäisistä talvisista yöretkistäsi tulisi mahdollisimman mukavia.
Aloitettuani työt matkailualalla olen toiminut sivutyönä yrittäjänä ja haaveenani on tuoda Utsjoen alueelle enemmän vaeltamiseen ja retkeilyyn liittyvää tarjontaa. Instagramistani @adventurelandansku löydätte ajankohtaista tietoa opastuksistani.
Ruskapatikoiden maisemaa Vetsikosta
Kylmät kuohut lämpimän sävyisten puiden varjostamana
Pidän ruskan aikaa luonnon viimeisenä taidonnäytteenä ennen kaamoksen synkkiä sävyjä ja talven tuomia mahtituulia. Nyt alkaa odotuksen ajanjakso jota taivaalla loimuavat revontulet piristävät, loka-marraskuun väli voi olla lumettomuudellaan synkkä, mutta pienet yksityiskohdat tuovat retkille säväyksen. Riite, huurre ja kuura, talven tuoksu sekä hiljalleen jäätyvät vesistöt kertovat vuoden kiertokulun loppumisen läheisyydestä. Vaikka lähestyvä pimeä ajanjakso voi tuntua ankealta, täytyy muistaa että pimeydelläkin on kauneutensa.
Tätä on odotettu! Pienin retkeilijämme odotteli jo päiviä ennen yöretkeä maltamattomana milloin päästään matkaan. Isoveljen seikkailut ovat varmasti kuulostaneet jännittäviltä pienen kolmevuotiaan mielessä.
Pakkasimme yhdessä ja jutustelimme mitä yöksi luontoon lähteminen tarkoittaa. Kävellään, pystytetään teltta (jonka kokoaminen on hänelle jo tuttua, kotipihassa yöpyessäni lapset ovat usein mukana pystytyksessä), syödään ja mennään iltapesujen kautta nukkumaan. Kerroin myös että teltassa voi olla jännittävää ja yöllä voi kuulla ääniä joita ei omassa huoneessa kuule.
En löytänyt kumpaakaan pienistä kerhorepuistamme joten tytär sai kannettavakseen kevyimmän repun mitä omistan. Sen hän sai täyttää itse, rakkaimmat pehmot ja hieno käsilaukku sujahtivat reppuun. Kun kyselin mitä käsilaukussa on hän näytti sieltä ponnarin ja paperitollon .
Hyvä että sain oman rinkkani selkään kun lapset jo juoksivat Skaidijärvelle vievää polkua pitkin kohti yöpaikkaa. Tupasvillat olivat kuulemma yhtä pehmeitä kuin kissamme Kinttaan karva. Sadevesien synnyttämiä mutaisia kohtia ei millään voinut väistää polulla ja suon ylittävillä pitkospuilla oli jännittävää kävellä.
Kolmevuotiaana on mielestäni oikein hyvä aloittaa yöretkeily. Taaperovaiheen ohittava lapsi alkaa olemaan jo hieman itsenäisempi ja jaksaa kulkea muutamia kilometrejä. Vanhemman turva on edelleen tärkeää, mutta silmät on oltava selässäkin pienen seikkailijan koetellessa taitojaan. Isosisaren läsnäolo tuo helpotusta, on seuraa jonka kanssa puuhastella ja leikkiä.
Kannoin tyttären muutaman kostean kohdan yli. Ajatuksena oli pukea lapsille kumisaappaat mutta vauhdikkaassa lähdössä jalkoihin eksyi vaelluskengät ja Reiman välikausikengät. Hellejakson päätteeksi ukonilmat ja rankat sateet olivat nostattaneet soiden vesimäärää huomattavasti.
Skaidijärven laavulle päästessämme pystytimme ensin teltan jotta iltatoimien aikaan ei tarvitsisi huolehtia majoitteesta. Kannoin kaikkien makuupussit, omat ja tyttären vaatteet sekä ruokapuolen. Poitsu kantoi omat varusteensa.
Iltapalaksi oli tarjolla monenlaista sorttia. Ei ole mitään inhottavampaa kuin herätä nälkään teltassa! Jälkiruoaksi tekaisin letut kevättalvella ostamallani Primuksen Omnifuelilla, vitsi että on kätevä keitin. Kaminassa paisteltiin makkaraa, välillä oli pakko käydä viilentymässä ovella. Samalla sai ihailla kauniita tunturimaisemia.
Hieman harmaita hiuksia aiheutti sotkuinen kota. Meitä ennen kodalla ollut oli vieraskirjan mukaan vähän siivoillut, meille jäi silti lakaistavaa ja roskien keräämistä. Ihmiset, siivotkaa jälkenne. Arvostakaa näitä retkeilykohteita joita saamme käyttää!
Suosittelen ensimmäisen yöretken kohteeksi paikkaa jossa on käymälä. Kota, laavut tai autiotuvat toimivat hyvinä sääsuojina ja ruokailupaikkoina.
Iltatoimet hoidettiin ulkona. Seurailimme saderintaman kehittymistä kauempana Norjan puolella. En ollut paljoa selaillut säätiedotusta, aamuyöksi lupaili sateita.
Pienemmän nukahtamisessa meni arvatenkin hetki, joka on täysin ymmärrettävää. Harmiksemme hänen ensimmäistä kertaa käytössä ollut Haltin 500 pump matress vuosi, pumppasin sen uudelleen täyteen tarkistettuani pumpun ja venttiilin olevan kiinni. Lapsen nukahdettua totesin patjan vuotavan edelleen.
Molempien nukahdettua kuuntelin kuinka poro jolkutteli teltan viereen roukumaan. Lokit kaakattivat ja riekot käkättivät. Luonto aloitti konserttinsa. Onneksi lapset eivät heränneet!
Yö oli levoton. Harmitti tyttären puolesta hänen nukkuessaan tyhjällä patjalla, en tohtinut kuitenkaan herättää. Heräilin vähänväliä, neljän aikaan otin hereillä käyneen pienen omaan makuupussiini nukkumaan. Lopulta molemmat nukuimme omissa pusseissa patjallani.
Yö oli lämmin, joten lapset pärjäsivät ilman kerrastoja tai pipoja yön yli.
Näin unta särkevästä selästäni. Inhottavaa kun selkäkivut riivaavat niin kotona kuin ulkona nukkuessakin.
Aamulla puettiin sadevaatetta päälle pisaroiden ropistessa teltan kattoon. Oli luxusta tehdä aamiainen kodan suojissa.
Lähes kaikki varusteemme kastuivat purkaessamme telttaa. Tyhmänä vaihdoin sadehousut pois sateen hellittäessä hetkeksi ja kastuin läpimäräksi kuoritakkia lukuunottamatta.
Kyllähän se niin on, että mitä enemmän lasten kanssa retkeilee sitä innokkaammin hekin näyttävät suunnittelevan uusia retkiä. Yöretkien kohokohta vaikuttaa toiselle olevan retken jälkeinen päiväsauna kun toinen vasta alkaa hahmottamaan kokonaisuutta.
Tämän yöretken perusteella olemme pian suuntaamassa toiselle yhteiselle telttaretkelle! Tyttären makuualusta täytyy reklamoida sitä ennen.
Heräsikö kysyttävää yöretkestä? Heitä kommenttia postaukseen tai ole Instagramissa yhteydessä @adventurelandansku
