Talvi alkaa uhkaavasti lähestymään loppuaan (toivottavasti saadaan nauttia talvesta vielä huhtikuussa!) joten jokainen pienikin vapaa on käytettävä hyväksi. Tänään työvuoroni päättyi jo yhdeltä ja puolen tunnin päästä olinkin jo ajelemassa kohti Paistunturin erämaata.
Viikonlopun aikana Utsjoelle on satanut aivan älyttömästi lunta, ja voi sitä riemua kun pääsi hieman hurjastelemaan pökötillä! Tai hurjastelemaan ja hurjastelemaan, 380 GTX:llä ei kauheasti rällätä…
Keli oli seesteinen, mutta kamalan pilvinen. Mulla oli vaikeuksia erottaa varjoja lumihangesta ja valokuvaaminenkaan ei onnistunut niin kuin olisin toivonut. Ajelin Oađašangielakselta luoteeseen ja viimeinen varma paikka on ollut Njálaoaivi. Seurailin aikani edellä ajaneen kelkan jälkiä ja päädyin Kuoppilasjärven pohjoispäähän, josta ajelin suoraan tuvan ohitse tuttua reittiä kotiin.
Ajellessani mietin kuluvan talven ja tulevan kevään suunnitelmia. Vilkaisin marraskuussa laatimaani suunnitelmaa ja aika hyvin olen saanut toteutettua suunnitelemiani tavoitteita, jäljellä ei enää olekaan kuin hiihto keväthangilla ja läskipyöräily kelkkauralla.
Innostuin blogin Facebook- sivulla jakamastani Pyryn luomasta Yötä ulkona/luonnossa- haasteesta niin paljon, että suunnittelen tosissani yöpymistä teltassa vielä kun lunta riittää! Tiedän, että varusteillani pystyn yöpymään pakkasillakin teltassa, mutta ongelmaksi muodostuu edelleenkin se kamala pimeys.
Pimeää on tähän aikaan vuodesta n. 12 tunnin verran. Jos vielä vitkuttelisin huhtikuulle saakka, niin pimeää aikaa päivästä ei olisi enää niin paljoa…? Saa nähdä toteutuuko tämä haave keväällä vai ei! Hei, kyllä miekin uskallan jos muutkin uskaltaa!
Sitä paitsi voinhan mie aina ottaa Peku- koiran mukaan mörönsyötiksi…
Erämaan vaeltajatar 