Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020 – Gamajotnsuohpášája – Fiellun putous 14 km

DSC_3558
DSC_3559

Kevon vaelluksen ensimmäisen osa

Ensimmäisenä yönä heräsin nakertavaan ääneen. Kuuntelin nakerrusta korvatulppieni lävitse, kurkistin nukkuvaa Kiiskiä ja jatkoin uniani todettuani äänen olleen vain harhaa.

Aamulla herättyäni kosteasta teltasta levitin makuupussin tuulettumaan patjan päälle ja könysin ulos teltasta auringonpaisteeseen. Kello oli hieman yli puoli kahdeksan, naapurit olivat jo täydessä touhussa aamutoimineen.

Selkä oli jumeista kipeä ja pohkeet tuntuivat täyteen puhalletuilta ilmapalloilta. Minkähänlainen olo olisi ilman illan buranaa ja huolellista venyttelyä?

Aloin kaivelemaan Kiiskille aamupalaa ja hämmennyin käteni osuessa puolityhjään muonapussiin. Illalla olin antanut koiralle kokonaisen pussillisen raksuja, joten sen repusta ei olisi pitänyt löytyä yhtäkään puolikasta. Tutkittuani mysteeriä tarkemmin havaitsin raksupussissa ja koiranrepussa reiät. Tehtyäni lisää salapoliisityötä huomasin teltan toisella puolella kaivausjälkiä… Joku, myyrä tai muu pienikokoinen eläin oli käynyt yöllä syömässä koirani eväät.

Olin kuitenkin pakannut koiralle ylimääräisenä eväänä kuivattua jauhelihaa, joten ruuasta ei tarvinut olla huolissaan.

Aamutoimien jälkeen pakkasin varusteemme ja matka jatkui. Kiiskillä oli vapaapäivä repun kannosta tulevien jokien ylitysten takia.
Avotunturista laskeuduimme jyrkkää rinnettä alas Gamajotnjálmmeluoppalin vaijerikahlaamolle tiheän lehtometsän halki. Metsän tiheys jännitti, tiesin olevani aamun ensimmäinen kulkija polulla.

Vaijerikahlaamo Gamajotnjálmmeluoppalissa oli pienivirtaisin. Kiiski lähti uimaan joen yli ilman suostuttelua kavahtaessani ensimmäistä askelta kylmässä vedessä. Jalat olivat polviin asti täysin jäässä päässessäni vastarannalle.

Telttapaikalla Kiiski pääsi hihnansa kanssa turhan lähelle nuotiopaikan vieressä olevalle teltalle ja yllätti aamutoimissa olleen naisen. Pahoittelin ja kiskoin Kiiskin takaisin vierelleni. Kuivasin jalkani retkipyyhkeellä huolellisesti ja vuolin hirven kuivalihaa helpottaakseni näläntunnetta.

Roájášjavrille kävelyä oli kolmisen kilometriä läpi mäntykankaan. Maisemat alkoivat jylhetä pienessä tihkusateessa. Puin sadetakin ylleni ja nautin sateen tuoksusta hiljaisessa metsässä. Kallionseinämä kulki polun vierttä seuraavalle joenylitykselle saakka.

Joenylitys Roájášjavrin pohjoispäässä oli haasteellisin. Virta oli kovin ja sateessa kahlatessani jouduin vetämään Kiiskiä pois virrasta raukan lipuessa vain kauemmas vastarannasta. Valjaat ovat koiralle melkeinpä suositeltavat jokien ylityksiin, niistä saa tarvittaessa otteen ja hihnalla ohjattua lempeämmin lähemmäs kuin kaulapannasta.

Roájásjavria ennen tulivat vastaan aamun ensimmäiset vaeltajat koiransa kanssa. Roájásjavrin telttapaikka kanjonissa oli mukavan suojaisa mäntypuiden lomassa. Suunnitelmanani oli vaeltaa 19 kilometriä, joten pidin lounastauon. Lounaaksi keittelin kanttarellikeittoa kuivattujen sienien kera. Odotin makuelämystä innolla, petyin karvaasti inhan kitkerän maun vallatessaan suuni puraistessani ensimmäistä sientä.

Kävin sylkäisemässä sienet varvikkoon. Olikohan kuivattujen sienien seassa sappitatti? Vai olivatko sienet pilalla? En ollut itse kuivannut sieniä, joten en uskaltanut jatkaa keiton syömistä…

DSC_3561
DSC_3564
DSC_3569

Pohjoisesta kulkiessa rankempia nousuja on kolme, Roajášjávrilta noustaan jälleen portaat ylös näköalapaikalle. Riisuin rinkkani rankan nousun päätteeksi ja jäin katselemaan pohjoiseen avautuvia maisemia haltioissani.

Polku kulki jälleen avotunturissa. Rinkka hiersi ilkeästi lonkkaa ja jouduin muokkaamaan säätöjä ärsyttävän usein. Laskin rinkkaa maahan ja yritin saada vaatteita suojaamaan hiertyvää kohtaa. Nälkäkin alkoi vihjailla tulostaan käveltyäni tunteroisen, veistelin loput kuivalihasta suihini.

Bođosroadjalla Guivin risteyksessä väsymys alkoi painaa. Vaeltajia alkoi tulla enemmän vastaan ja pysähtelin juttelemaan monien kanssa. Pohdin jatkanko matkaa Fiellulta vielä kuutisen kilometriä alkuperäisen suunnitelman mukaan vai jäänkö yöksi putoukselle. Ajatus lyhyemmästä päivästä tuntui hyvältä.

DSC_3574
DSC_3580

Bođošroadjalta mäki jyrkkeni ja laskeuduimme alas metsään. Jalkoja särki, jouduin komentamaan Kiiskiä portaissa sen alkaessa vetää havaittuaan alhaalla ihmisiä. Alastulo kesti pienen ikuisuuden, nilkka pyörähti ja kengät luistivat hiekalla manaillessani koiralle.

Vaarallisen alastulon jälkeen huokaisin helpotuksesta – viimeinkin perillä! Fiellun kammi nökötti paikoillaan ja sen molemmin puolin oli teltat. Telttailualue vaikutti pieneltä ensinäkemältä, mutta kävellessäni paikalla olleiden naisten perässä syvemmälle metsään vastaan tuli upea, tasainen kohta teltalleni. Laskin rinkan maahan ja nostin katseeni kohti Fiellun putousta.

Päätin jäädä yöksi putoukselle. Jalkojani särki, nilkat olivat kipeytyneet viimeisten kilometrien aikana ja epäilin jättäväni putouksen kokonaan väliin jos olisin jatkanut matkaa päivällisen jälkeen. Olin matkalla muodostanut pienen pakkomielteen nuudeleihin ja tekaisin erän vauhdilla ennen leirin pystytystä.

Fiellun putous oli upea! Kuvissa putous ei ole näyttänyt läheskään niin komealta mitä se luonnossa on. Vesipisarat lensivät sumuna pitkälle metsään ja ääni oli korvia huumaava. En mennyt kovin lähelle koiran takia, mutta olin tyytyväinen näkemääni.

Telttapaikkoja on lähempänä putousta, käymälän vierustalla. Kammi ei sovi yöpaikaksi, mutta on kätevä paikka ruuanlaitolle ja varusteiden kuivaamiselle.

DSC_3582
DSC_3584

Menin seitemän aikoihin telttaan herkkujeni kanssa. Mittailin seuraavan päivän kilometrit ja lueskelin dekkaria eteenpäin venytellessäni huolellisesti. Ulkoa kuului iloinen puheensorina, olin liian väsynyt ollakseni sosiaalinen joten tyydyin rapsuttelemaan patjalla makoilevaa koiraa.

Puoli yhdeksältä annoin itselleni luvan nukahtaa.

Kesän ensimmäinen patikka Utsjoen retkeilyreitille

DSC_0095Lähtö patikoimaan meinasi venyä iltaan saakka kun en millään meinannut jaksaa nousta sohvalta, joka on muodostunut eräänlaiseksi pesäksi kuluneen vuoden aikana. Onneksi kuitenkin kokemuksesta tiedän, että väsymys kaikkoaa lähes heti kun pääsee keskelle luontoa.

Tämän kertainen patikointikohteeni oli tuttuakin tutumpi retkeilyreitti joka saa alkunsa Utsjoen kirkon parkkipaikalta. Yleensä olen startannut Mantojärven kohdilta mönkijäuralta joka yhdistyy merkityn polun kanssa juuri ennen Härkävaaraa. Reitti kulkee aluksi mänty-koivumetsikön halki nousten hiljalleen puurajan yli avotunturiin. Pyysin kuitenkin hovikuskin viemään minut Mantojärveen laskevan puron läheisyyteen, jolta suunnistin poroaidalle ja sitä seuraten päädyin polulle joka johtaisi suoraan Vuolleseavttetvárrille skipaten Härkävaaran. (Polku lähtee erään talon pihasta, joten aluksi on kierrettävä kauempaa poroaidalle ja käveltävä sitä myöten portille!)

DSC_0069
DSC_0084 DSC_0082Uuden polun kulkeminen on aina yhtä jännittävää. Vaikka kirkonkylän seutu on käynyt vuosien aikana tutuksi, yllätyn joka kerta maaston vaihtelevuudesta pienenkin alueen sisällä. Polun noustessa korkeammalle taakse jäävä Mantojärvi ja Kaldoaivin erämaan tunturit näyttivät upeilta. Mitä korkeammalle pääsin, sitä komeammaksi maisemat kävivät.

Päästessäni huipun läheisyyteen maisemat alkoivat jäämään Vuolleseavttetin rinteen peittoon. Otin suunnan luoteeseen ja tarkistin karttasovelluksesta oikean kulkusuunnan. Innostuin nähdessäni Kalkujoen lammen läheisen rinteen, olin todella lähellä määränpäätäni. Näin Vuolleseavttetvárrin huippumerkin ja jatkoin matkaani kohti merkittyä reittiä.

DSC_0088 DSC_0090
DSC_0092Johtalanvárri, seuraava kohteeni alkoi nousta edessämme. Kiiski haisteli ilmaa ahnaasti ja puuhasi suurten kivien seassa etsien myyriä. Juuri kun ihmettelin tunturin hiljaisuutta kuulin tutun vihellyksen. Kapustarinta istui hieman kauempana ja vihelteli rauhoittavaa, yksinäistä ääntään. Jávvájávrin lähellä näytti olevan poroporukka makuulla. Ne olivat sen verran kaukana etteivät ne välittäneet läsnäolostamme. Vaihdoin kivikossa kävelyn valmiille polulle ja kiristin vaelluskenkieni naruja. Onneksi uudet kengät eivät ole vielä kertaakaan hiertäneet.

DSC_0098
DSC_0105 DSC_0104Johtalanvárrilla jännitti. Kiiski haisteli ilmaa tarkasti ja pysähteli tuijottamaan Kalkujoen lammen kodan suuntaan. Poikkesin jopa reitiltä kurkistaakseni tunturin rinteeseen, että mikä ihme siellä kiinnosti koiraa. Ei mitään.

Yöttömän yön ajasta huolimatta tunturissa oli synkkää. Laskeuduin Johtalanvárrilta alas ja päätin käväistä läheisellä nuotiopaikalla. Paikka on edelleen merkittynä karttasovelluksessani, mutta paikalta löysin vain ruosteisen nuotiokehän. Olin hieman hämmentynyt, muistaakseni paikalla oli vielä nelisen vuotta sitten pöytäryhmä ja hökkelö polttopuille. Hökkelön kohtalo selvisi löydettyäni muutamia hiiltyneitä puita, nauloja, saranoita ja kaasupullon. Onko Metsähallitus itse polttanut paikan, vai joku muu?

No, en itsekään ollut käyttänyt paikkaa neljään vuoteen ja epäilen ettei sillä ollut muutenkaan paljoa käyttöä Kalkujoen lammen kodan läheisyyden takia. Patikointini jatkui vielä hetken aikaa merkittyä reittiä pitkin kunnes oikaisin oikoreittiäni pitkin Geologiselle polulle ja sieltä kotiin. Kulkiessani oikoreitillä haistoin nuotion tuoksun. Sitä kai Kiiski haisteli Johtalanvárrin huipulla.

DSC_0112 DSC_0116Matkaani meni kaksi tuntia ja kuljin kuuden kilometrin matkan. Olin hyvin yllättynyt siitä kuinka hyvin jaksoin kulkea vuoden tauosta huolimatta. Oli myös lohduttavaa huomata kuinka edelleen retkeily ja luonnossa kulkeminen tuovat hyvän ja levollisen mielen.

Retkipaikasta löytyy kirjoittamani artikkelit Utsjoen retkeilyreitistä. Linkit tässä ja tässä.