Mitä vaellukselle mukaan?

DSC_5290 DSC_5283
DSC_5280
Jokaisella retkeilijällä on ne omat suosikkivaatteensa ja kamppeensa vaelluksille. Joku tykkää käyttää iänvanhoja samoja varusteita retkestä toiseen ja toinen varautuu reissuun upouusilla huippuvarusteilla. Mie kallistun enemmän tuohon vanhojen, tuttujen ja turvallisten kamppeiden käyttämiseen- joka kevät kyllä pohdin joko olis tarvetta uusille varusteille, mutta päädyn aina käyttämään vanhoja ainakin vielä yhden kesän. Uusin kamppeita sen mukaan, mitä ne rikkoutuvat, kuluvat tai menettävät käyttötarkoituksensa (esim. vedenkestävän takin kalvo hajoaa ja alkaa päästää vettä läpi, vaelluskengät kuluvat puhki tai eivät enää istu jalkaan…) Tällä hetkellä harmittelen sitä, että rinkkani on edelleen huippukunnossa eikä mulla ole syytä satsata uuteen ja että kivemman väriset vaellushousut ei ole syy ostaa uusia…

Kuivaan aikaan vaeltaessa mulla on lähes aina ne samat varusteet mukana. Ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan samoilla kamppeilla kuin edeltävilläkin kerroilla;

Aluskerrasto:
– merinovillainen aluspaita
– kuitualuspaita (varalle)
– kerraston housut
– t-paita
DSC_5360
DSC_5332 DSC_5314
Alimman kerroksen housuja en ota kuin yhdet. Sateen yllättäessä vaihdan ylleni kuorihousut, jotka estävät alla olevien housujen kastumisen. Merinovillainen aluspaita voi olla kesäaikaan liian kuuma, joten otan sen kastumisen ja epämukavuuden varalle kuituversion. T- paita on toive lämpimistä keleistä.

Ylempi kerrasto:
– paksumpi kerraston paita
– ohut neule
– huppari ?
– urheilutrikoot

Hupparia harkitsen vielä. Se ei sovi kunnolla takkini alle ja voi jäädä kokonaan käyttämättä, kun mukana on kuitenkin yhtä paksu ylemmän kerroksen paita. Ohut neule on ostettu kirpputorilta joskus vuonna 2009 ja on alunperin H&M:ltä! Mutta se on kulkenut mukana vuodesta toiseen ja toimii hyvin viileinä päivinä paksumman kerraston paidan alla. Urheilutrikoot otan mukaani iltoja varten.

DSC_5315 DSC_5302
DSC_5338

Ylin vaatekerta:
– Haglöfsin goretex-takki (+ harkitsen kuoritakkia)
– Lundhagsin vaellushousut
– North Icen kuorihousut (vedenkestävät)
– pipo ja putkihuivi x2 kaulaan ja päähän
– sormikkaat, paksummat ja ohuemmat

Muut:
– vaellussukat ja villasukat
– alusvaatteet
– Meindlin vaelluskengät (täysin vedenkestävät)
– taukokengiksi crocsin kaltaiset kumilaivat

Haglöfsin takki päästää kosteutta läpi mitä pidempään sateessa joutuu olemaan. Se kuitenkin kuivuu nopeasti ja toivon, että mahdollisten sateiden takia saisin takkini kuivumaan autiotupaan pahimmillakin ruuhkilla. Mulla on pelkkä kuoritakkikin, harkitsen senkin mukaan ottamista, riippuu sääennusteista. Lundhagsin vaellushousut eivät kestä lainkaan vettä, joten mukaan lähtevät epämukavat ja hiostavat kuorihousut sateiden varalta. Lapin kesä vaatii myös pipon matkaansa, villasukat lämmitävät iltaisin ja öisin.
DSC_5301
DSC_5325 DSC_5284

Kengiksi lähtevät loistaviksi osoittautuneet Meindlin Vacuum- vaelluskengät jotka kestävät täysin vettä. Kumilaivat lähtevät taukokengiksi mukaan, on ihana saada päivän päätteeksi jotain kevyempää jakaan vaikka vaelluskengät ovatkin hyvät jaloissa!

Tässäpä on ne, mitä mukaani aion ottaa. Lista saattaa vielä muuttua ennen lähtöä, mutta päivittelen sitä sen mukaan. Riippuen takista ja päälimmäisistä housuista kannattaa miettiä mukaan otettavia varavaatteita, sekä säätiedotuksia kannattaa katsella ahkeraan ennen vaellukselle lähtöä. Vaikka kesä olisikin kuuma ja aurinkoinen, tunturissa sää vaihtelee laidasta toiseen hetkessä ja mukaan on varattava myös lämmintä! Olen ottanut listassani huomioon myös sen, että saan mahdollisesti tarvittaessa jokaiselle yölle vaatteeni tupiin kuivumaan.

Toivottavasti mukaan valitsemani varusteet ovat sopivat!

Kuvat on otettu Härkävaara– Utsjoki väliltä, Utsjoen retkeilyreitin varrelta 11.6.2017. Lisää juttua reitistä Retkipaikan sivuilta .

Synttärikahlaus Kalkujoelle

DSC_5206 DSC_5209
DSC_5212
Synttäreiden kunniaksi lähdin ”yksille” tunturiin. Paikkakuntalaiset ovat lisänneet kuvia tunturista facebookiin ja vähän jännityksellä odotin miltä tunturin lumitilanne näyttää ylhäällä.
Nousin ylös suoraan takapihaltamme oikoreittiä pitkin geologiselle polulle. Aluksi polulta ei tarvinnut paljoa poiketa, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä lumisemmaksi maisemat kävivät. Koko patikan ajan taivaalta satoi vettä ja räntää, sinänsä hauskaa kun välillä sain kahlata polviin asti yltävässä lumihangessa.

DSC_5213 DSC_5216
DSC_5219 DSC_5223
Ylhäällä lumitilanne olikin lohdullisempi kuin mitä uskalsin edes toivoa! Siellä täällä oli paljasta maata ja jopa mustikan varpuihin oli ilmestynyt pienet silmun alut. Seurasin hirvien ja porojen jälkiä kohti Kalkujoen laavua ja tunsin kevätfiiliksen valtaavan mielen. Viimeisimmästä kuivan ajan tunturireissusta alkaa olemaankin jo tarpeeksi aikaa.

Vesisateen takia kameran linssiin tuli muutama tahra ja ne näkyvät ikävinä harmaina läntteinä kuvissa. Piilotin kameran takkini sisään ja kahlasin viimeiset metrit kodan pihaan. Samaan aikaan kaksi telkkää nousi lammen sulasta lentoon ja kapustarinta lauloi kauempana kaunista vihellyksen kaltaista ääntään. Olin aivan myyty, kesäisin paikalla vieraillessani en ole lammella kohdannut kertaakaan noin suurta ruuhkaa.

DSC_5224 DSC_5229
DSC_5227 DSC_5231
Kodalla korkkasin pari päivää sitten pilkkirepusta löytämäni siiderin. Kodan ovea en saanut kiinni puuttuvan hakasen takia, mutta mikäpä siinä oli istuskella ja ihastella maisemia vaikka kylmä tulikin.

Lueskelin laavun vieraskirjaa ja vähän siistin paikkoja. Kuvasin pihalla maisemia, varmistin että en jättänyt jälkeeni mitään ja lähdin kulkemaan polkua pitkin alas kylille. Alastulo kävi kuin leikiten (ei siiderin takia, kaadoin sen jängälle, lite ei ole mun makuun…) kun kuljin paljaalta laikulta toiselle. Vesisade yltyi päästessäni pururaalle ja jatkuu vielä tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Kesä tulee vauhdilla! Mun puolesta tuo vesisade saa kestää vaikka viikon putkeen, kunhan ensi viikonloppuna pääsen viimein kulkemaan luontoon kunnolla!

Paluu tutuille poluille

DSC_5152 DSC_5167
DSC_5154 Heippa hei! Kevät on ollut aina blogissani hiljaista aikaa – lumi alkaa sulaa ja muuttuu höttömäiseksi, luonnon väreissä korostuu harmaa ja ruskea… Tekosyitä, mutten ole koskaan tuntenut toukokuista tunturia vetävänä. Toukokuussa olen lähinnä keskittynyt ihastelemaan lumen alta heräävää kylää.

Mä päätin, että lähden vaeltamaan yksin koiran kanssa kesäkuun loppupuolella. Mietin kauan kohteeksi Sevettijärvi-Pulmanki- reittiä, mutta kerran reen kyydissä istuskellessani mieleeni juolahti eräs kauan sitten vaellettu reitti. Hetta-Pallas reitti on mulle tuttu  vuoden 2008 riparivaellukselta. Tuolloin olin täysin kokematon vaeltaja, varusteet olivat surkeimmasta päästä ja kunto oli mitä oli. Tuon reissun jälkeen mun koko luontoidentiteetti koki suuren mullistuksen ja uskon että ilman vaellusriparille lähtöä en koskaan olisi eksynyt luonto-ohjaajan alalle ja muuttanut Lappiin. Hetta-Pallas reitti on mulle omalla tavallaan hyvin rakas ja muistorikas paikka, joten ensimmäiselle yksinvaellukselle ei liene parempaakaan paikkaa.

Kokeilin 2012 kaverin kanssa palata Hetta-Pallas- reittille reitin eteläsuunnasta, mutta lumen määrä yllätti meidät ja jouduimme keskeyttämään vaelluksen jo ensimmäisenä yönä. Nytkin tuntuisi loogisemmalta vaeltaa etelästä pohjoiseen, jättää auto Pallashotellille ja tulla Hetasta taksilla tai muulla kyydillä takaisin. Mulle on ehdottoman tärkeää että kuljen reitin samoja polkuja pitkin kuin ensimmäisellä kerralla, joten saan pikkuhiljaa alkaa selvittelemään venetaksin ja autonsiirtopalvelun mahdollisuutta. Riparivaelluksella ajoimme yksityistietä pitkin vaellusreitin alkuun.
DSC_5204
DSC_5193 DSC_5200

Varaan vaellukselle 4 päivää ja kolme yötä. Jokaiselle päivälle kuljettavaa kertyy lähemmäs 14 kilometrin verran, jota olen pitänyt hyvänä päivän ”maksimikilometreinä” omilla reissuillani. Hetta-Pallas reitillä on plussaa joka yön mahdollisuus päästä tupaan nukkumaan, mutta koska mulla on koira mukana muut vaeltajat täytyy ottaa huomioon ja voi olla että nukun koko reissun teltassa. Pääasia, että saan mahdollisesti vesisateessa kastuvat vaatteet yön aikana kuiviksi.

  1. Hetta- Sioskuru 14,7km (riparilla yövyttiin Pyhäkerolla)
  2. Sioskuru- (Pahakuru/)Hannukuru 13,6km
  3. Hannukuru- Nammalakuru 13,7km
  4. Nammalakuru- Raattaman Vuontisjärvi 5,3km tai Nammalakuru – Pallashotelli 13km

Neljäntenä päivänä fiiliksen ja voinnin mukaan valitsen, vaellanko suoraan Vuontisjärvelle jossa auto on vai Pallashotellille ja sieltä taksilla autolle. Tutulle reitille palaaminen on hyvä vaihtoehto, kun tietää jo valmiiksi maastot ja reitin rankkuuden.

Mitä lähemmäs vaelluksen ajankohtaa päästään, sitä enemmän mietin ja suunnittelen reissua. Olen edelleen käsitellyt yksin yöpymisen pelkojani ja tullut siihen tulokseen, että esimerkiksi Skoarralla viettämäni yöt ovat olleet mahdollisesti yksiä elämäni turvallisimpia öitä – maailmalla tapahtuu tällä hetkellä paljon kamaluuksia ja tunturi alkaa olemaan yksiä turvallisimpia paikkoja maan päällä. Onnettomuuden sattuessa avunsaanti on toki hankalampaa, mutta on vain luotettava ensiaputaitoihinsa ja pyrkiä parhaansa mukaan ennalta ehkäisemään ja välttämään tapaturmia. Aamuöiset stressaamiseni ovat vaihtuneet telttailuhaaveisiin.

Vielä pitäisi sopia jonkun ohjelmapalveluyrityksen kanssa venekyydistä Enontekiölle Ounasjärvelle ja autonsiirto Raattaman Vuontisjärvelle. Pitää olla kyllä tarkka tuon Vuontisjärven kanssa, niitä näyttää olevan kyseisellä alueella ainakin kaksi! Kiiskille hankin passin, sillä Norjan kautta on paljon lyhyempi ajaa Enontekiölle kuin Kittilän. Koiralla on onneksi jo kaikki muu tarvittava kunnossa.

Harmi, ettei minulla enää ole riparilta otettuja kuvia tallessa. Postauksen kuvat on otettu maanantaina 29.5 Kevon reitin pohjoispäästä ja tiistaina 30.5 Ellinpolulta. Tunturialueiden lumitilanne on edelleen hankalasti kuljettava.

Lumitilannetta tarkistamassa

DSC_5132 DSC_5133
DSC_5136
Tälläisissä maisemissa lenkkeilin eilen Pekun kanssa. Alempana kylällä lumimäärä on vähentynyt lohduttavasti kuluneen viikon aikana, mutta korkeammalla tunturissa lunta riittää vielä parinkin viikon päähän.

Aikaisemmin päivällä sää vaihteli lumisateesta auringonpaisteeseen. Yksi varma merkki kesän tulosta on Tenon jäiden lähtö, jota saimme työporukalla ihailla Ravintola Deatnun ikkunoista eilen virkistyspäivämme aikana. Video jäiden lipumisesta löytyy blogin instagram- tililtä @adventurelandlapland.

DSC_5137 DSC_5139
DSC_5143 DSC_5149
Jätin auton Ailigastunturin kupeessa olevalle levikkeelle ja nousimme tietä pitkin ylös kohti huippua. Tie oli hyvässä kunnossa ja lähes huipulle asti paljas lumesta. Mulla oli suunnitelmissa kävellä huipulle asti, mutten viitsinyt lähteä lenkkikengät jalassa kastelemaan nilkkojani kauas siintävää lumihankea pitkin.

Juuri kun oltiin kääntymässä takaisin tiheä lumipyry yllätti meidät. Hieman häkeltyneenä jäin seisomaan keskelle tietä ja katsomaan tätä keväistä näkyä, aiemmin päivällä tihkuttaneet lumisateet eivät vetäneet vertoja. Pyry loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja saatiin tallustella takaisin autolle kaunissa auringonpaisteessa.

Kyllä tässä parisen viikkoa vielä menee ennenkuin pääsee retkeilyreiteille samoamaan kuivin jaloin. Toki jokien ylitykset ovat vielä jonkin aikaa hankalia, mut kukapa ei piristyisi kuumana kesäpäivänä pienestä pulahduksesta viileään veteen ? Olen kuitenkin sen verran optimisti, että joka kerta kun nokkani ulos pistän vuoraan kasvoni aurinkorasvalla ja toivon sen houkuttelevan auringon esiin.

Tosiasiassa aurinko paistaa just silloin kun sitä rasvaa ei ole kasvoilla.

Ja hei, jos kesäkuun 4. päivä tunturissa on vielä lumikenkäiltävä määrä lunta, lupaan käydä pienellä retkellä syntymäpäivieni kunniaksi :D. Enpä ole ennen lumikenkäillyt kesällä…