52 päivää kaamosta

DSC_7007
27.11. aurinko ei enää nouse horisontin yläpuolelle. Tai no, monessa muussa kunnassa ympäri Suomea näin tapahtuu jatkossakin, mutta täällä meillä pohjoisimmassa kolkassa vuoden pimein aika kestää hyvin pitkään… Meillä on sentään se etu, että poikeuksetta joka vuosi tähän vuoteen mennessä maa on jossain vaiheessa kaamosta peittynyt valoa heijastavaan lumeen joka saa kaamoksen tuntumaan paljon valoisammalta kuin se tosiasiassa onkaan.

Etelä-Suomessa aurinko nousee taivaalle joka päivä, pilvien takaa sitä valitettavasti ei joka hetki pääse ihailemaan. Lumeton, pimeä talvi on varmasti mälsempi kuin lumellinen pimeä. Uskoisin näin.

Tämä on kuudes kaamokseni ja viime vuotinen oli ensimmäinen, joka tuntui lyhyeltä ja valoisalta. Ensimmäinen kaamos oli shokki – en ollut ajatellutkaan, että aurinko ei tosissaan nouse taivaalle _ollenkaan_. Ensimmäinen kerta kun aurinko nousi taivaalle oli mahtava – sitä oli tosissaan kaivattu.

DSC_7244
DSC_7322
Kaamoksella töissäkäynti ja ulkoilu saa arjen luistamaan, upeat revontuli-illat piristävät ja säännöllinen ulkoilu lasten kanssa pakottaa aikuisenkin ulkoilemaan.

Lapset ovat havainnoinneet kaamosta siten, että luulevat nukkumaanmenoajan tulevan nopeammin. Etenkin, jos eivät osaa lukea kelloa. Heillä on ollut hankala hahmottaa ajankulua kun pimeää on jo kahden jälkeen iltapäivällä. Monet kerrat ollaan yllätetty lapset kertomalla, että vielä on vaikka kuinka kauan aikaa leikkiä ennen iltatoimia.

Entäs se kyselyikä? Minne aurinko menee? Miksi aurinko nousee ja laskee? Yritäppä siinä selvittää kolmeveelle, mikä kaamos on. Olen yrittänyt kertoa kaamoksesta pojalle mahdollisimman ikätasoisesti, että koska talvi tulee, aurinko menee nukkumaan ja herää taas keväällä. (Oikeasti en ole jaksanut alkaa selittämään maapallosta ja sen liikkeistä -”mamma, mikä on maapallo?”- + 100 muuta jatkokysymystä.)

Jos pystyisin (ja olisi lunta), hiihtäisin halki  kaamoksen. Esikoisen raskausaika oli kaamoksella rankka (2. kaamokseni), tällä hetkellä en näe pimeyden vaikuttaneen lainkaan mielialaan.  Saa nähdä miten käy, kun tällä hetkellä en pysty kävelemään tasaisellakaan maastolla pitkiä matkoja, luonnon läsnäolo jää siis minimiin.

DSC_7155Muutamat lähes itseselvät vinkkini kaamoksen selättämiseen:

  • Ulkoile!
  • Näe ystäviä, harrasta, poistu kotoa
  • Tuo arkeen valoa: kynttilät, nuotiot, kaamos/jouluvalot
  • Aloita uusi harrastus, joka ei ole riippuvainen kelistä (esim. käsityöt, leipominen)
  • Käännä kaamos positiiviseksi asiaksi (10 syytä iloita kaamoksesta)

Lupaan raportoida kaamoksen päätteeksi, miten pärjäsin ilman säännöllistä retkeilyä ja ulkoilua. Laskettuun aikaan on 74 päivää, josta 52 menee pimeydessä… Kaamos voi tuntua tänä vuonna hyyyyvin pitkältä.

Lähiseikkailua Kalkujoenlammella

DSC_7087 DSC_7083
DSC_7093
Tunturialueen vaikutus mielialaan on tsemppaava ja innostava, sen sain kokea jälleen tiisaina kun lähdin kokeilemaan metsäsuksia Kalkujoenlammelle.

Vaikka jossain kaukana nouseva aurinko värjäsikin taivaan upeilla väreillä, mulla oli ärsyyntynyt fiilis jo ennen lähtöä. Suksien kanssa oli ongelmia, viskasin ne kerran hankeen odottelemaan että sain kotoa haettua toiset kengät jalkaani, kaiken tohinan keskellä onnistuin potkaisemaan rukkaseni sisään lunta… Nousu tunturialueelle oli yhtä tuskaa liiallisen vaatetuksen ja poluttomassa hangessa  tarpomisen jäljiltä… Motivaatio oli hieman hukassa.

Mäessä hengästymistä tasaillessani mietin, etten voisi luovuttaa – yleensä kaikki on kääntynyt parhain päin ja harvemmin olen tullut kotiin tunturista ärsyyntyneenä.

 

DSC_7096 DSC_7115
DSC_7105 DSC_7119
Ja kuin kaikissa parhaimmissa retkitarinoissa käy, mielialani kohosi heti kun saavuin viimein poroaidalle jonka kohdilla oli hyvä laittaa sukset jalkaan ja alkaa hiihtelemään kohti puurajaa. Seikkailufiilis valtasi mielen, yhtäkkiä olin keskellä lumista satumaata.

Oli hämärää, hiihtelin suon halki kohti Johtalanvárria. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat ympäriinsä koivikoissa, muutamat ketunjäljet kulkivat niiden lähellä. Pääsin Kalkujoenlammelle ja samoihin aikoihin tunsin kuinka pakkanen alkoi kiristyä taivaan värien hiipuessa vähitellen horisontin alle.

Luonto teki jälleen tehtävänsä – palasin kotiin väsyneenä, mutta hyväntuulisena ja voimaantuneenpana. Suksetkin toimivat hyvin, tuskin maltan odottaa seuraavaa hiihtoreissua! Saa nähdä minne päädyn seuraavilla vapaillani.

Juttu Johtalanvárrista
Kalkujoenlampi kesäkuussa

Vielä on muutama päivä aikaa äänestää Nordic Outdoor Blogger Award 2017 – kisan suosikkia! Lisää kisasta täältä.

Ilo irti kaamoksesta

DSC_7071-2 DSC_7067-2
Kieltämättä sanaa ”kaamos” suussa mutustellessa tulee mieleen vain pimeä, väsymys ja kaamosmasennus, mutta kun olen alkanut korjaamaan ”pessimisti ei pety” ajattelutapaani, päätin listata kaamosajan lystikkäimpiä puolia! Ja hei, kaamos kestää Utsjoella vain hieman yli 50 päivää! Eihän se ole aika eikä mikään…

1. Revontulet ilmestyvät taivaalle aikaisemmin
Ei tarvitse odotella myöhäisiltaan, että olisi tarpeeksi pimeää niiden kuvaamiselle. Ja pienet lapsetkin ehtivät näkemään ne ennen nukkumaanmenoa.

2. Sininen hetki
Päivän ”valoisimman” hetken jälkeen koittava maaginen aika, kun aurinko laskee kauempana kaamosalueen ulkopuolella. Pilvettömällä säällä valoilmiö on parhaimmillaan.

3. Muut taivaan värit, jotka pakkanen saa aikaan
Punaisen eri sävyt valtaavat taivaan. Aamulla on tiedossa auton ikkunoiden raappausta mutta illalla päivällä silmä lepää. Ja silloin vasta onkin upeaa kun kaamos lähestyy loppuaan!

4. Jos vapaapäivänä aikoo ehtiä ulkoilemaan hämärän aikaan (eli kun ulkona näkee vielä jotain) täytyy lähteä heti – lähtöä ei voi viivytellä kovinkaan pitkään kun kuitenkin on kohta pimeää…

DSC_7066-2 DSC_7072-2
5. Auringon puuttuminen taivaalta
Kun ensimmäinen kaamokseni viitisen vuotta sitten oli ohi, oli mieletöntä ilahtua auringon näkemisestä! Sitä ei kaamoksen aikana hoksannutkaan, että koko palloa ei taivaalla näkynyt kertaakaan koko +50 vuorokauden aikana. Kaamoksen päättymisen jälkeenkin saa odotella vielä päiviä ennen kuin aurinko alkaa näkymään tunturien takaa.

6. Jouluvalot
Hyvä syy koristella kotpiha ties millä valoilla, jotta eteensä näkisi klo 15 aikaan lasten kanssa ulkoillessa. Tähän voi laskea myös mukaan kynttilät.

7. Sisäliikuntatunneille osallistuminen ja hiihtäminen
Itselläni ei ainakaan kauheasti nappaa lähteä pimeään metsään samoilemaan ja kylänraitin jatkuva ympärikävely alkaa puuduttamaan, ryhdyn kuluttamaan latua. Hiihtäminen on kaamosajan parasta antia – raitis ulkoilma piristää! Aiempina vuosina olen myös osallistunut joogaan, kuntosalillakin tuli käytyä… Olisikohan aika kaivaa avain esiin?

8. Lenkkeilystä tulee astetta jännempää
Etenkään jos niitä katulamppuja ei ole. Kätevä tapa lievittää pimeän pelkoa, kun et tiedä kuulokkeet korvissa koirasi reagoinnista, mikä ihme sieltä pimeästä on tulossa vastaan…

9. Ei harmita olla aamu- tai iltavuorossa
Kun kuitenkin on pimeä kun pääset töistä!

10. + 50 vuorokauden jälkeen, kun kaamos on viimein ohi
Tajuat jälleen selvinneesi pimeästä aikakaudesta ja tiedät auringon alkavan taas pian paistaa – tunturiin pääsee arkisinkin valoisaan aikaan, kevät lähestyy…

Kaamos on Lapin ainutlaatuinen ajanjakso joka vaikuttaa mieleen ja kehoon erilailla henkilöstä riippuen. Vitamiinit ja kirkasvalolamput auttavat siitä selviytymisessä – mutta aina sekään ei riitä. Kaamoksen aikana luonto lepää – kaipa mekin sitten.

Kaamosajan postauksia;
Vanha blogi – aurinkoa etsimässä
Vanha blogi – Kaamos
Vanha blogi – narinaa kaamoksesta
Vanha blogi – hiljaisuus Kaldoaivin erämaassa 

*Revontulikuvat kuvattu Ailikkaalla 22.11.17

Ps. Nordic Outdoor Blogger Award – lukijaäänestys on auki 3.12 saakka. Käy äänestämässä suosikkiasi!