Hiihtoretki lähimaastoon

IMG_20250127_123126

Tammikuun lopulla käytin vapaapäivän hyödyksi ja suuntasin kotoa suoraan tunturiin.

Utsjoella asuessa on kätevää, kun pystyy autoa käyttämättä siirtymään suoraan koskemattomille hangille. Vastoin odotuksiani rinteessä oli kantava hanki, olin varautunut tuskaiseen hikoiluun kantamattomassa hangessa.

Tammi-helmikuun aikana vesisateet jatkuivat. Hangella on kantoa, mutta sankat lumisateet ovat tehneet pehmeän peitteen jäisille alueille.

IMG_20250127_130334
IMG_20250127_130849

Jyrkässä rinteessä hiihtelyn jäljiltä löytyi vielä energiaa joten päätin suunnata alueen korkeimmalle kohdalle. Kivet raapivat suksien pohjia ja vaaran rinteestä pilkotti esiin kiviä joita ei normaalisti tähän aikaan vuodesta näe.

Aivan säikähdin auringon tullessa huipun takaa näkyviin! En ollut nähnyt aurinkoa hiihtovaelluksemme jälkeen enkä muistanut ollenkaan sen olemassaoloa.

IMG_20250127_131415
IMG_20250127_130842

Päästessäni Vetsijoelle avautuvien maisemien äärelle näin porojen kylpevän auringossa. Varovaisina ne siirtyivät hieman kauemmaksi jatkamaan ruokailuaan ihaillessani keskitalven maisemia.

Vetsijoki kiemurtelee suurten rinteiden lomassa ja kutsuu samoilemaan varrelleen. Olisi ihanaa hiihdellä sen rantoja myöten syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, mutta kerran kesäaikaan sen läpikulkeneena ajatus ahkion kanssa risukossa taistelemisesta ei houkuta.

IMG_20250127_131016

Saatuani tarpeeksi kauniista maisemista lähdin laskettelemaan kotia kohti. Mielikuvissani olin alppihiihtäjä, kiemurtelin höttörintteitä myöten vältellen hiihtämistä. Innostuin jatkamaan tunturisuksilla laskettelua aina kotipihaan saakka, mahdollisimman paljon metsässä kierrelläkseni. Kerran osuin vahingossa jäniksen pesälle, tällä kertaa metsissä kiertelyni ei tuottanut satunnaisia löytöjä.

IMG_20250127_130922

Utsjoella asuessa on tosiaan se etu, että luontoon pääsee heti autoa hyödyntämättä. Samat kohteet eivät kyllästytä, alueet ovat niin laajoja että joka kerralle löytää halutessaan uutta tutkittavaa ja nähtävää.

Kotini läheisyyteen on kesän aikana syntynyt uusi eläinten muodostama polku joka on hyvä esimerkki siitä kuinka maasto kuluu – käytäthän mahdollisuuksien mukaan valmiita polkuja seikkaillessasi lähiluonnossa! Jos eksyminen pelottaa, puhelin toimii nykyään lähes kaikkialla teiden läheisyydessä. Puhelimen kannattaa myös antaa siirtyä Norjan verkkoon.

Hiihtoretki kaamospäivänä & vinkit onnistuneeseen kaamosretkeen!

IMG_20231205_115400

Kotona Vetsikossa pakkasta oli mukavat -11 astetta lähtiessäni ajelemaan kohti Nuorgamia. Päivästä vaikutti tulevan upea, vasta Pulmankijärven Isonkivenvaaralla tajusi päivän koko komeuden.

Kaamos on alkanut lähes yllättäen, yhtäkkiä sitä vain huomasi pimeän tulevan nopeasti ja päivien lyhentyneen. Kahden jälkeen, jos kelloa ei seuraa, voi luulla kellon olevan paljon enemmänkin. Vuosi vuodelta kaamos tuntuu lyhenevän ja viikkojen kuluvan nopeammin, viime talvena jopa harmitti kaamoksen loppuminen!

Kaamostarinoita vuosien varrelta – millaista on elää ja asua Suomen pohjoisimmassa kunnassa pimeään aikaan

IMG_20231205_120804
IMG_20231205_122245

Kävin töissä mutkan ja nappasin tunturisukset mukaani hiihdelläkseni lähimaastossa. Pakkasta oli yllättäen -20 astetta! Onneksi olin pukeutunut riittävän lämpimästi.
Auton parkkeerasin Pulmankijärventien reunaan ja maisemista ihastuneena päätin napata pari kuvaa kameralla ennen lähtöä. Pettymyksekseni huomasin muistikortin jääneen kotiin. Kamera autoon ja matkaan puhelimen varassa!

Kameralleni kävi taannoin pieni äksidentti. Vaikken kovin hyvää huolta pidä siitä, se on säästynyt vuosien aikana suuremmilta haavereilta. Erään yöretken päätteeksi olin pakannut mukana olleet elektroniikat pusiin jossa oli myös avattu hillopurkki. Kassi unohtui autoon ja seuraavan kerran kameraa tarvitsiessani löysin kamerani lillumasta hillosta. Hihnan jouduin katkomaan ja meni aikansa että sain putsattua kameran jokaisen kolon hillosta! Pesun jälkeen näppäimet jäivät tahmaisiksi enkä saa enää muutettua asetuksia manuaalilta automaatille, käytettyä ajastinta… Noh. Pientä siihen nähden mitä kameralle olisi voinut tapahtua jollain vaelluksella.

IMG_20231205_123041

Joulukuun ensimmäisille päiville osuneella hiihtoretkelläni lumi oli pehmeää, varvikoissa oli hankala hiihtää suksien kärkien tarttuessa puskiin. Nyt melkein viikon kestäneen tuulisen ajanjakson jälkeen pehmeä hanki on muisto vain – tunturissa on hankalampi liikkua suksin tai lumikengin kovilla aalloilla, lipoilla ja kivien törröttäessä esiin tuulen puhaltamilta alueilta. Onneksi on luvattu lisää lunta!

Sormia palelsi kosteassa pakkasessa, lumeen vuorautuneet tunturikoivut houkuttelivat luokseen enkä malttanut palata autolle lämmittelemään.

Pyrin korkeammalle vaaran rinteeseen näkemään kauniit kaamostaivaan värit etelässä. Yllätyksekseni korkeammalla ilma tuntui paljon lämpimämmältä kuin alhaalla auton luona, meinasi tulla jopa hiki hiihdellessä yhä kauniimpien puiden luokse!

Aikani taivaan punertavia värejä katseltuani päätin hiihtää vielä hetken pohjoistaivasta päin nähdäkseni kauniin sinisen taivaan. Palatessani alas autolle huomasin jälleen pakastuvan.

IMG_20231205_115121

Näin koet kaamospäivän parhaimmillaan retkelläsi Utsjoella ja Nuorgamissa;

  • Ole liikenteessä 10 ja kello 15 välillä! Iltapäivä yhden ja kahden välillä taivas on kauneimmillaan
  • Valitse retkipäiväksi mahdollisimman kirkas päivä, pilvisellä säällä taivaan värit voivat jäädä näkemättä
  • Hakeudu korkealle (muista tarkistaa tuulen vahvuus!). Utsjoen kirkonkylällä Geologinen polku ja Ailigas- tunturi ovat hyviä kaamosretkikohteita, Nuorgamissa abouttiarallaa koko Pulmankijärventien alue, kuten Skaidijärven retkeilyreitti, Heikkovárri, Hárremahčohkka ja Fielbmajärven laavu
  • Varaudu lämpimillä lisävaatteilla, lämpimällä juomalla, eväillä ja otsalampulla sekä suksilla tai lumikengillä
  • Lataa kameran ja puhelimen akut täyteen, pyri pitämään ne lähellä kroppaasi jotteivät ne jäätyisi. Suosittelen puhelimelle Thermo bagia joita saa. mm. Partioaitasta
IMG_20231116_142109

Eräs ilta Kaldoaivilla

DSC_4926 DSC_4874
DSC_4947 DSC_4950Ristiriitaista. Kaamoksella sitä toivoo, että talvi olisi pian ohi. Keväällä auringon paistaessa ja lumien alkaessa sulaa alkaa toivomaan että talvi kestäisi vielä ainakin pari kuukautta.

Tällä hetkellä tahdon vain takaisin Utsjoelle täältä Rovaniemeltä – lumihan kerkeää sulaa pois tämän kouluviikon aikana! Ehkei ihan. Ehkä. Hanget, kestäkää vielä hetki!

Viikonloppuna vietimme paljon aikaa ulkona molempien lasten kanssa ja ajelimme ympäri Kaldoaivia pilkkien ja pulkalla tunturin rinteitä alas laskien. Auringon laskiessa haimme viimeiset ootto-onget pois, väsyneinä ja hiljaisina katselimme maisemia. On onni saada kasvattaa lapsensa pohjoisessa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka he muistavat vielä aikuisinakin.

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.