Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa Kiiskin kanssa retkeilemään! Sen toipuminen suolitukosleikkauksesta on mennyt hyvin eikä takapakkia ole tullut. Ensimmäiset kaksi viikkoa otimme varovaisesti, pikkuhiljaa pidensin lenkkien pituutta ja määrää.
Ajattelin ottaa ensimmäisen retken rennosti ja mennä lyhyen matkan päähän istuskelemaan. Tuli yllätyksenä kuinka paljon lunta Nuorgamin avotunturissa oli, sain kahlata polvia myöten tuulen kokoamissa hangissa.
Suot olivat pehmeitä. Jalassani olivat outletista löytämäni Merrelin talvikengät, (jotka menisivät melkein vaelluskengistä), jalat eivät kastuneet vaikka löllö imaisi kengät nilkkoja myöten sisäänsä kulkiessani omia reittejä pitkin. Kerrankin tein mahtavan löydön! Linkki kenkiin.
Kulku hangessa kävi kuitenkin raskaaksi ja karttasovelluksen avulla suuntasin Fielmmajärven mönkijäjäljelle. Hanki ei kantanut ollenkaan eikä puhtia meinannut riittää.
Postaus Fielmmajärven laavusta
Kiiski oli kuin ei olisi käynytkään missään leikkauksessa. Se kieriskeli hangessa kieriskelemästä päästyään, se oli kuin tasapainoa ei olisi ollut ollenkaan. Menomatka meni hypellessä ja spurttaillessa, pelkäsin hieman leikkaushaavan puolesta.
Fielmmalle päästessämme vauhti hidastui ja ojan kohdalla Kiiski alkoi empiä. Se varmasti muisti Kevon joenylitykset ja etsi sopivan kohdan josta hypätä toiselle puolelle. Tuo pisti silmään, oja ei ollut kovin leveä.
Kauppareissun yhteydessä ostin lounaaksi Adventurefoodin pasta bolognesen. Pasta oli syötävää ja varmasti maistuisi ongelmitta vaelluksillakin. Kuuntelin tyhjän kaasupullon vaivalloista palamista Kiiskiä rapsutellessani, onneksi koira pelastui. Vielä on kiloja mitä ottaa takaisin ja tuskin sen kuntokaan on enää yhtä hyvä mitä se kesällä oli, meillä on aikaa kuntoutua seuraavia vaelluksia varten.
Paluumatkalla seurasimme suosiolla hangesta erottuvaa mönkijäuraa. Kiken vauhti hidastui ja se löntösti perässäni hitaasti. Ahnehti liikaa vapautta.
Fielmmajärvelle on ehdottomasti helpompi hiihtää kuin kävellä. Talvisin tuuli on puhaltanut hanget koviksi ja helppokulkuisiksi suksin, 9,5 kilometrin ladulla matka taittuu helpoiten.
Pikkuhiljaa auto alkoi erottua kukkulan päältä. Kulku kävi raskaaksi syvässä hangessa, olin erehtynyt kulkemaan lähialueen syvimpään hankeen. Reisiä pakotti, laskin askelia noustessani mäkeä ylös moottorikelkkauralle. 400 askelta, kuten epäilinkin.
Pieni hengähdystauko teki terää. Katselin tuulen puhaltamia kuvioita hangessa, ihana talvi! Käynistäessäni auton katselin hetken kauas Kaldoaivin erämaahan, sukset odottelivat malttamattomina varastossa pääsyä hangille, mitä seikkailuja pääsisinkään kokemaan piakkoin…
… Kunnes tuli leuto ja suurin osa lumista tuli marraskuun puolella.
Fielmmalla sain kokea palan raikasta alkutalvea. Ilmastonmuutoksen huolestuttamana on mielenkiintoista seurata kuinka kauan leuto sää jatkuu. Entä jos tämä on se talvi, kun lumi jättää satamasta pohjoiseen ensimmäisen kerran? Toivottavasti ei!
Erämaan vaeltajatar 