Yö Skaidejávrilla Nuorgamissa

DSC_2252-2
Kerroin ”Tammikuinen telttayö kotipihassa” – postauksessani haasteesta johon olen lähtenyt mukaan. Tavoitteenani on nukkua jokainen kuukausi vähintään kerran ulkona.

Haasteen facebook-sivun ansiosta uskallauduin lähtemään yksin Nuorgamin Skaidijärvelle yöksi. Ryhmässä on monia muita yksin yöpyviä naisia, heidän innoittamana uskalsin kohdata pimeän.

Lähdin ajelemaan Utsjoelta vasta kuuden aikaan illalla, halusin käyttää suurimman osan vapaistani lasten kanssa olemiseen. Matkalla ei jännittänyt, vasta Nuorgamin Pulmankijärvelle vievän tien parkkipaikalla pakokauhu valtasi mielen. Pimeä tuntui kamalimmalta asialta ikinä ja hetken jo mietin kääntäväni auton kotia kohti.

IMG_20200210_193322
Ahkio ja aisojen väliaikainen kiinnityssysteemi

En tahtonut antaa periksi, vaan astuin henkisen kynnyksen yli ja lähdin lumikenkäilemään kohti järveä ahkiota vetäen Kiiski kiinni ahkiovyössä. Ahkio kaatui kyljelleen parin ensimmäisen metrin jälkeen ja jouduin irroittamaan itseni aisoista. Kipattuani ahkion ympäri matka jatkui kunnes jouduin uudelleen nostamaan sen pystyyn. Alkoi hermostuttamaan kun lopulta kaaduin lumikenkien jäätyä hankeen kiinni.

Olin pakannut ahkion huonosti. Lopulta vedin sitä perässäni ahkiovyöstä kiinni pitäen, kovassa tuulessa kulkiessani en viitsinyt alkaa purkamaan sitä. Plussakelin ja vesisateen takia lumi paakkuuntui kenkiin ja Kiiskin villahousuista roikkui suuria lumikimpaleita.

Pysähdyin katsomaan B-barkin karttaa ja huomasin kulkeneeni reilusti etelään lännen sijaan. Näin kaukana jotain heijastavaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti, samalla karttaa vilkuillen. Pian näinkin kaukana punaisena loistavat Njállavárrin maston valot ja käytin niitä suuntanani.

Unohdin pelkoni kokonaan. Tunsin oloni suuremmaksikin seikkailijaksi katsellessani kauemmaksi jäävää tiellä ajelevan auton valoja.

IMG_20200210_205023 IMG_20200210_214746
Kodalle päästyäni petyin hieman kun vastassani oli edeltävien retkeilijöiden roskia. Puitakaan ei oltu tuotu lisää joten ensitöikseni hain kotaan halkovarastosta täyden pussillisen halkoja. Siivosin, tein tulet ja pienin tuomani puut itselleni ja seuraaville valmiiksi. Onneksi en ollut kylmissäni tai väsynyt.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului yöpyä teltassa, mutta tuulen vain yltyessä päätin jäädä kodan suojiin. Kamiina lämmitti sitä mukavasti ja samalla sain valmistettua itselleni ruokaa. Vettä minun ei tarvinnut sulattaa kuin koiralle, otin kotoa mukaani kaksi termosta joiden vesiä käytin juomavetenä.

Ilta meni Kiiskiä rapsutellessa ja ulkona käydessä. Ihmettelin kuinka hyvin pihalla näki ilman otsalamppua. Tuuli ujelsi kodan savupiippuun, muuten oli hiljaista.

Kymmenen jälkeen laitoin nukkumaan. Meni kauan ennen kuin nukahdin ja harmitti herätä Kiiskin metelöintiin! Heräilin yöllä useamman kerran ja näin paljon unia. Aamu kolmen aikaan käytin Kiiskin ulkona, kota oli viilentynyt.

DSC_2246 DSC_2253
DSC_2263Lopulta heräsin vasta kymmentä vaille kahdeksan! Puin makuupussissa lämpimässä olleen villapaidan ylleni ja hipsin laukulleni pukemaan villahousut, toppahousut ja untuvatakin päälleni. Tökerössä join yön aikana kylmentyneen veden ja laitoin tulet kamiinaan.

Kämmäsin kaasukeittimen kanssa ja onnekseni en polttanut kulmakarvojani kaasupilven palaessa edessäni. Hups, vielä on opeteltavaa jetboilin kanssa. Söin aamupalaksi laiskan evään, ”lisää vain vesi” nuudelikupin.

Jo illalla harmitti kotiin jääneet teet ja kahvinpurut, join pelkkää lämmintä vettä janooni. Hiljalleen pakkasin kamppeeni, puin hiihtovarusteet ylleni ja varmistin ettei ahkio pääse kaatumaan toispuoleisesta painosta.

Tuuli oli laantunut, mutta edelleen sateli vedensekaista lunta. Autolle lumikenkäillessäni pohdiskelin talviretkeilyä ja tulin siihen tulokseen etten vielä ole valmis lähtemään yksin telttailemaan pidemmälle talviaikaan. Siihen tarvitsen kaverin. Odotan entistä innommalla maaliskuun hiihtovaellustani Hetta-Pallakselle, varaustupien käyttö helpottaa talvivaeltamisen harjoitteluani roimasti.

Yö Skaidejávrilla rohkaisi ja kasvatti luottamusta omiin taitoihin. En vieläkään uskalla mennä metsään pimeällä, avotunturiin kyllä! Ja se jos mikä, on mahtavaa.

Nuorgam: Skáidejávrin kota

DSC_7529 DSC_7531
DSC_7534
DSC_7573 Nuorgam, Suomen pohjoisin kylä on vain 48 kilometrin päässä Utsjoelta. Sinne ajaminen ei vie tuntiakaan ja monipuoliset, vaihtelevat maisemat tarjoavat matkaajalle mielenkiintoiset näkymät ennen kohteeseen saapumista.

Kylän keskustasta nousee tie Pulmankijärvelle jonka lähettyvillä on useampi retkeilykohde, mm. Sevettijärvi – Nuorgam vaellusreitti ja sen alusta löytyvä riippusilta, muinaisia asuinpaikkoja sekä Skáidejávrin kota. Itse Pulmankijärven ympäristö on jo näkemisen arvoinen paikka.

Itse en ollut aikaisemmin käynyt Skáidejávrilla, joten pyysin Erätoveri E:n mukaani lyhyelle aamureippailulle. Pakkasta ei ollut kuin nimeksi ja pieni tuulenvirekään ei haitannut menoa. Jätimme auton mäen huipulla olevalle levikkeelle, jonka vierestä löytyi opasteet kodalle.

DSC_7539 DSC_7541 DSC_7546 DSC_7548 DSC_7565 Erätoveri E lumikenkäili kovalla, tuulen puhaltamalla hangella ongelmitta, itse jäin vähän jälkeen suksineni liukkaassa mäessä jota en tohinut suoraan lasketella alas. Kodalle menee polkukin ja näin talviaikaan hiihtourakin, mutta helpoiten pääsimme perille suoraan jängän yli kulkien.

Matkalla kodalle maisemat olivat ilahduttavan erilaiset verrattuna Utsjoen kotien metsäiseen ympäristöön. Mihin tahansa katsoi, näki ympärillään tunturia tunturin perään. Seikkailufiilis alkoi jälleen vallata mielen, mitä kaikkea alueelta löytyisikään jos lähtisi syvemmälle erämaahan?

DSC_7551
DSC_7554 DSC_7556
DSC_7562
Skáidejávrin yli kulkee Utsjoki-Nuorgam moottorikelkkaura. Kota on aivan järven rannassa, sen takaa löytyy kierrätyspiste, ulkokäymälä sekä halkovaja. Kota on kuten muutkin Metsähallituksen ylläpitämät, sisältä löytyy kamiina sekä istuimet. Skáidejärven kodan penkkejä oltiin levennetty ylimääräisellä laudalla – luultavasti yöpymistarkoitusta varten. Kodat ovat pääsääntöisesti tarkoitettu päiväretkiin, joten etenkin talvella ne voivat olla vetoisia ja kylmiä kamiinasta huolimatta, joten etenkin talviaikaan kodassa yöpyjän on varauduttava lämpimillä varusteilla.

Joimme kupilliset lämmikettä, kirjasimme käynnistämme vieraskirjaan ja jatkoimme matkaa takaisin autolle hiihtouraa pitkin.

DSC_7590 DSC_7578
Juttelimme koko matkan kodalta takaisin tielle, kova tuuli kohmetti poskia ja kädet jäätyivät ilman hanskoja kuvatessa. Vaikka kuljimme hitaasti ja pysähtelimme paljon, saimme aikaa kulutettua takaisin kulkemiseen puolisen tuntia. Retkeilyreitin pituus tieltä kodalle on kartasta mitattuna 1,5 kilometriä, talvella metrejä kertyy vähemmän linnuntietä kulkien. Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös lapsiperheille.

Skáidejávrilla kulkee myös 5,8 kilometrin pituinen rengasreitti joka alkaa moottorikelkkauran portilta.

Parkkipaikan läheisyydessä on myös kartoitusmuistomerkki.

Kuvat, joissa esiinnyn suksieni kanssa ovat Emilia T:n ottamia.