Sevettijärvi – Pulmankijärvi vaellusreitti / Tsaarajärvi – Rousajärvi – Sevettijärvi

DSC_5536

Kolmas vaellusaamu starttasi Tsaarajärven autiotuvan laverilta. Aamuisin ensimmäinen asia mitä näen makuupussin sumppuun ahdetusta aukosta on koirani Kiiskin kuono, kun se kyllästyessään tulee herättämään tassulla lähmien.

Yö autiotuvassa oli rauhallinen vaikken osaa rentoutua tuvissa odotellessani mahdollisia muita vaeltajia. Olisi inhottava säikähtää yöllä jonkun sisääntuloon!

Aamupalaksi puuroa pähkinöillä, kamppeiden pakkaus ja tuvan siivous. Oli kauhea kiire kävelemään pitkän illan jälkeen. Yksin vaeltaessa pitkät illat ovat heikoin kohtani.

DSC_5538
DSC_5543
Oranssit merkit opastavat suurimpien soiden ohi
DSC_5545

Tsaarajärveltä edetessä etelään edessä on mitäs muutakaan kuin soita! Iisakkijärvelle saakka vaellusreitti oli lähinnä erilaisia soita, harvaa koivumetsää ja paljakkaa. Suot saavat epämukavuutensa anteeksi rikkaan biodiversiteettinsä ansiosta ja vaikutuksestaan ilmastonmuutoksen hidastumiseen.

Sellainen vinkki vinkkelsön, jonka sain ohi vaeltaneilta henkilöiltä, Inarin ja Utsjoen kunnan raja-poroaidalta lähtee oranssiksi maalatut reittimerkit pohjoiseen. Niille ei ole vielä muodostunut polkua, ne johdattavat pahimpien soiden ohitse Tsaarajärven tuvalle. Seurasin muutamaa merkkiä kunnes suolla kadotin ne. Vanhaa reittiä kulkemalla soilla vierähti uskomattoman pitkään! Että suo voi ollakin ovela, se mitä epäilet kuivaksi kohdaksi onkin kunnon mömmöä.

Poroaidan jälkeen maasto oli miellyttävää. Kaunista harvaa tunturikoivikkoa pienten lampien (ja soiden) piristämänä.

DSC_5552
DSC_5556
Silisjoen ylitys

Silisjoen kauneus yllätti. Vesi ylityspaikalla oli niin matalalla ettei kenkiä tarvinnut riisua. Silisjoen eteläisempi haara, Gisttatbeljohka, oli hankalampi ylittää. Fiksuinta olisi ollut riisua kengät ja ylittää joki oikeaoppisesti, jostain syystä lähdin seikkailemaan kiveltä kivelle ja jouduin todeta keskellä jokea etten pääse toiselle puolelle kastelematta jalkojani.

Riisuin kenkäni kivellä taiteillen ja mokailin rantaan aikaansaaden nilkkaani pienen haavan. Olisi vain pitänyt jaksaa ylittää joki oikeaoppisesti.

Jokea ylittäessä avaa rinkan vyötärö- ja rintaremmi, ripusta kengät rinkasta roikkumaan ja käytä tarvittaessa seivästä tai vaellussauvaa apuna jokea ylittäessä. Crocsit, sandaalit tai vastaavat toimivat hyvin jalkapohjien suojana! Koiralta reppu pois, mikäli ui/ kahlaa itse.

DSC_5557
DSC_5563
DSC_5570
Huikkimajoen tupa

Joen jälkeen maastosta tuli mieleen hoitamaton pelto. Mäen alapuolella kävellessä tunnelma alkoi jännittyä, hukkasin polun lehtomaisella metsäpalstalla ja jouduin palaamaan takaisin päin. Selkäpiitä karmi. Polku oli muuttunut mönkijäuraksi, olin jo tottunut kosteaan suohon. Huokaisin helpotuksesta päivän ensimmäisen vaeltajan tullessa vastaan.

Huikkimajoen autiotuvalla söin matkan varrella ennallistamaani kuivattua tonnikalapastaa. Oli yllättävän hyvää! Autiotuvan ympäristö oli mielestäni uniikki ja todella kaunis aikaisemmin näkemiini paikkoihin verrattuna. Erityisesti pidin pienestä lammesta tuvan pihassa. Autiotuvalla ei vieraskirjan mukaan ollut paljoa liikennettä.

Päätin jatkaa matkaani Rousajärvelle. Tsaarajärveltä Huikkimajoelle on 12 kilometriä matkaa, jäljellä oli vaivaiset kuusi kilometriä.

Kosteikoissa lämpötila ja hyttysten määrä alkoi tuskastuttaa. Laitoin puhelimestani musiikit soimaan piristykseksi, jammailin menemään Kiiski edelläni tovin, kunnes hoksasin perässäni kovaa vauhtia lähestyvän vaeltajan.

Vaeltaja vaikutti oikein mukavalta, lyhyen keskustelun jälkeen hän paineli edelleni. Vaeltaja oli matkalla Pulmankiin, varmistin että tiesihän hän olevansa menossa pohjoisen sijasta itään Rousajärvelle.

DSC_5576
Rousajärvi tunturin rinteeltä

Maisemat lämmittivät mieltä. Tuuli alkoi tuivertaa päästessäni paljakalle, pikkuhiljaa polku alkoi kohota ja maasto muuttua tunturiksi. En ollut selannut karttaa tarkemmin, tunturin ylitys tuli yllätyksenä!

Vaellusreitin komein kohta on ehdottomasti tämän kartalla matalan, maastossa yllättävän korkean tunturin huipulla. En löytänyt kohoumalle nimeä, se sijaitsee Rousajärven itäpuolella. Yksinäinen vaeltaja oli jäänyt kiville istuskelemaan, jäin hetkeksi seisoskelemaan paikoilleni ihailemaan kauempana näkyvää Rousajärveä.

Soiden jälkeen tunturin ylitys tuntui voimaannuttavalta. Askel oli kevennyt kävellessäni viimeiset sadat metrit Rousajärven autiotuvan pihaan.

Tuvan pihapiiri oli hyvin miellyttävä. Teltan pystytyksen ja ruokailun jälkeen seikkailin lähiympäristössä koira seuranani, odottelin yksinäisen vaeltajan saapumista ja yllätyin hänen jatkaessaan matkaa itään. Toivottavasti hänen vaelluksensa jatkui hyvin!

Rousajärvellä oloni oli seesteinen. En osannut pelätä yksin jäämistä, odotin pääsyä makuupussin uumeniin. Söin suurella kivellä istuen vaellustakkiin hyttysiltä piiloon vuorautuneena. Jännä miten se, kauanko aikaa viettää yksin leirissä ennen nukkumaan menoa vaikuttaa mielialaan.

Aamutoimet tein tuvan suojissa. Hyttysmäärä oli tuplaantunut yön aikana ja pelkkä ajatus teltan purkamisesta sai ihon kutisemaan.

DSC_5579
DSC_5581
Iisakkijärven tuvalla nukuttiin vielä puolen päivän jälkeen

Lähdimme kulkemaan kohti Iisakkijärveä Pikku-Lyöttijärven ohittavaa polkua pitkin. Maasto oli kaunista, hieman jännitti kulkea rinteen suojissa. En tiedä mikä rinteissä on, niiden vierellä kulkeminen saa mieleni levottomaksi.

Näin jo lähtiessä ettei Kiiskiä kiinnostanut repun kantaminen. Noin kilometrin päässä Rousajärveltä pysähdyin ottamaan repun pois koiralta. Pienen taukomme aikana Kiiskistä näki että mäkärät häiritsivät sitä ja tekivät olon hankalaksi.

Helle painoi päälle ja paarmat saapuivat. Oli tuskastuttavaa kävellä soilla ja kosteissa metsiköissä. Lyöttijärven kaunis näköalapaikka piristi hieman, mutta pysähtyminen tiesi uusia ötökän puremia.

Iisakkijärvellä oli tarkoitus pitää ruokatauko tuvan suojissa. Avatessani tuvan oven suljin sen heti. Tupa oli täynnä! Vastassa lattialla oli kasa rinkkoja.

Kello oli puoli yksi iltapäivällä. Pihalla ei pystynyt istahtamaan pöytäryhmän ääreen verenimijöiden iskiessä säälimättä. Lisäsin hyttysmyrkkyä (hajuton roll-on on yhtä tyhjän kanssa) ja kävelin ympyrää välipalapatukoita syöden. Tein päätöksen jatkaa vaellusta Sevettiin yöpymättä Opukasjärvellä. 25 kilometrin päivämatka oli siinä rajoilla että jaksaisin kävellä sen hyvillä mielin.

Ilmoitin kotiin suunnitelmien muutoksesta, kyytini kotiin saapuisi Sevettiin päivää ennemmin.

Maasto Iisakkijärven jälkeen muuttui hetkeksi kuivahkoksi kankaaksi. Vastaan alkoi tulla vaeltajia, tunsin hieman sääliä helteen ja räkän takia.

Silisjoki ylitettiin veneellä. Meni aikansa ennen kuin ymmärsin miten lossi toimii. En saanut käännettyä venettä, kiskoin sitä eteenpäin käyttäen kaiken voiman mitä käsistä löytyi. Seisominen kiikkerän veneen kyydissä oli hurjaa, joki onneksi oli matala. Paarmat pureskelivat paljasta alaselkää roikkuessani vetoköydessä. Olin tyytyväinen ettei ylityksellä ollut silminnäkijöitä.

Pienen juomatauon jälkeen matka jatkui sileää mönkijäuraa pitkin. Opukasjärven lähettyvillä alkoi olla mökkejä, hetken jo luulin saapuvani paljon liikutulle alueelle.

DSC_5586
Lepotauko veneessä
DSC_5587
DSC_5588
Näätämöjoen silta

Söin patukoita nuotiopaikalla ennen Näätämöjoen sillan ylitystä. Olo oli hyvä ja uskoin jaksavani kävellä viimeiset kymmenen kilometriä.

Opukasjärven jälkeen alkoi haastavin osuus. Mönkijäura poikkesi muualle ja polku muuttui kiviseksi. Nousin suolta sankkaan metsään jossa verenimijät kävivät päälle säälimättä.

Hiki virtasi ja epätoivo kolkutti takaraivossa. Seurasin kartasta jokia, jotta tietäisin paljonko olisi vielä käveltävänä. Metsässä oli paljon kaunista, kivisiä puroja, suon laitoja, pieniä lampia.

Jostain kaukaa kuului kova jyrinä. Epäilin moottoriveneen käynnistyneen läheisellä järvellä.

Pian olin suuren Sunddejávrin eteläpuolella. Samoihin aikoihin näin vesitason lentävän taivaalla, jyrinän lähde selvisi. Oli outoa olla yhtäkkiä keskellä tapahtumia.

IMG_20210703_110514__01
Hyttysverkon läpi ei nähnyt mitään.

Seuraava kiintopiste oli poroaita, jonka saavutin epäilyttävän nopeasti. Oudon aidasta teki se, että polku jatkui sen toisella puolella. En löytänyt porttia, joten nostin aidan paikoiltaan, kaadoin sen, kävelin yli ja nostin takaisin paikoilleen. En ole varma, mutta olisiko aita ollut polulla kesämerkintöjen takia? Joka tapauksessa, pidin huolen että aita jäi sellaiseen kuntoon missä se olikin.

Karttaan merkitty poroaita löytyi hetken kuluttua. Päässä alkoi jyskyttää, enää ei menisi kauaa tielle pääsyyn. Kaikki väsymys unohtui ja talsin vauhdilla hiekkatielle.

25 kilometriä helteessä itikoiden, paarmojen ja mäkäröiden armoilla oli ohitse. Laskin rinkkani parkkipaikalle, lisäsin myrkkyä ja aurinkorasvaa. Kiiski paineli juomisen jälkeen varjoon piiloon. Vaihtaessani vaelluskengät kevyempiin huomasin nilkkani kipeytyneen ja turvonneen, missähän välissä se oli ottanut osumaa?

Puolen tunnin kuluttua perhe saapui paikalle ja kotimatka alkoi.

Sevettijärvi – Pulmankijärvi vaellusreitin läpikulkua suosittelen loppukesälle – syksylle. Alkukesästä suot ovat kosteita ja keskikesästä iskee räkkä. Reitti on pääosin helppokulkuinen, mutta tunturiolosuhteet voivat tehdä siitä haastavan.

Mivttejohkan yöretki Norjan rajalla

DSC_3413
DSC_3410

Olin suunnitellut Erätoverin kanssa yöretkeä elokuulle jo tovin, silti itse ajankohta tuli vastaan yllättäen. Päivää ennen lähtöä havahduin siihen, etten ollut edes aloittanut pakkaamista ja lähtö koittaisi pari tuntia töistä pääsyni jälkeen.

Pakkaaminen yöreissuille menee jo onneksi rutiinilla. Yöksi oli luvattu sadekuuroja ja syksyn lähestyessä yötkin ovat kylmenneet joten makuualustan lisäksi mukaan lähti eristävä patja ja makuupussi vaihtui kesäpussista syyspussiin.

Erätoveri oli suunnitellut yöretkemme kohteeksi Mivttejohkan porokämpän pihapiirin. Olin kerran aikaisemmin lukenut porokämpästä, mutta unohtanut sen täysin. Skeptisenä kämpän olemassaolosta starttasimme patikkamme Pulmankijärveltä, Sevetti – Pulmankijärvi vaellusreitin parkkialueelta. Aluksi reitti nousi ikuisuuden ylös Buollánvárrille, pysähtelimme syömään reitin varrella kasvavia juolukoita ja ihailimme taakse avautuvaa Pulmankijärveä.

Pitkän nousun jälkeen vuorossa oli soiden ylitys. Reittimerkkejä oli mahdotonta seurata upotavilla mättäillä, illan hämärtyessä oli selvää ettemme olisi aikataulussa leiripaikalla.

DSC_3419
DSC_3416
DSC_3414

Norjan raja-aidalle pääseminen oli eräänlainen juhlahetki. Hämärässä kulkeminen väsähtäneenä oli tehnyt tehtävänsä ja pieni epätoivo alkoi hiipiä mieliimme. Onneksi ystävän kanssa jutustelu ja hillamättäät kannustivat eteenpäin ja hetken aikaa kokemani karhupelkokin hävisi mielestäni. Pulmangissa kerrotaan olevan paljon karhuja, etenkin hilla-aikaan…

Raja-aitaa myöten kävellessämme maisemat olivat petolliset. Etelässä kohoava rinne näytti mahdottoman suurelta emmekä meinanneet hahmottaa kämpän paikkaa maastosta millään. Epätoivoisen kartanluvun ja B-barkin selaamisen jälkeen totesimme, ettei meidän tarvitse nousta koko rinnettä päästäksemme kämpälle.

Kuten aavistelimmekin, kämppä ilmestyi yhtäkkiä eteemme hämärästä. Aavemainen pihapiiri kuolleiden koivujen ympäröimänä ei tuntunut kymmenen aikaan illalla houkuttelevalta, yksin en olisi suostunut yöpymään paikalla.

Laskimme rinkkamme maahan ja kurkistimme kämppään varovaisesti. Porokämppä oli yllättävän siisti ja hyväkuntoinen karusta ulkonäöstä huolimatta. Tsekkasin ensimmäisenä, että kämppä on varmasti vapaassa käytössä ennen kuin ryhdyimme valmistamaan iltapaĺaa sen tuvassa.

Otsalamppujen valossa iltapalan laitto astetta jännittävämmässä paikassa pisti mielikuvituksen liikkeelle ja olin kuulevinani miesten puhetta ulkoa, kävin jopa kurkkaamassa pihalle. Tuuli oli yltynyt kovaksi ja sade piiskasi kämppää. Juomavesi täytyi hakea kauempaa raja-aidan alittavan kosken kuohuista suuren katkakannan takia, yksin kyykistellessäni pimeässä vesisateessa mietin kuinka pimeän pelko edelleen jyskyttää takaraivossa vaikka luulin päässeeni siitä jo eroon.

DSC_3420
DSC_3425
DSC_3437

Yöllä heräsin teltassa seinän piestessä kylkeäni. Olin aikaisemmin illalla naureskellut Erätoverin kertomukselle siitä kuinka hän itse oli herännyt telttakankaan lyöntiin. Tuuli puhalsi ulkona rajusti, kaivauduin ulos makuupussistani kurkistamaan absidiin, olin varma että se olisi kaatunut. Teltta vaikutti olevan pystyssä joten jatkoin uniani tokkuraisena. Teltta tuntui hytkyvän paikoillaan, tuntui kuin olisi maannut veneen pohjalla.

Aamulla heräsin kuumuuteen. Olin pukenut illalla lähes kaiken mahdollisen ylleni makuupussiin kylmyyden takia. Olo oli tukkoinen ja tahmea, kurkistin Erätoveria joka vaikutti vielä nukkuvan. Kello oli jättänyt herättämättä meidät kahdeksalta, joten kaivauduin ulos teltasta aamutoimiin.

Yllätyksekseni sade oli tällä kertaa pysynyt teltan ulkopuolella. Aamulla ripotteli vettä kuuroina, söimme kämpän suojissa aamupalaa pidemmän kaavan mukaan. Paikalla keitetty kananmuna leivällä ja puuro kuivatuilla mansikoilla tuntuivat luksukselta elämää nähneessä kämpässä.

Juuri kun olin saanut kasattua teltan sade lakkasi pidemmäksi aikaa. Kotimatkamme starttasi hyvillä mielin, vaikka olimme juuri lukeneet kämpän vieraskirjasta viime kesänä jonkun vaeltajan kohdanneen karhun raja-aidalla 10 metrin päästä!

DSC_3440
DSC_3444

Keräsimme matkalta hilloja ja pidimme lyhyitä taukoja. Vastaamme ennen suurinta suota tuli vastaan pariskunta jotka kertoivat juuri aloittaneensa patikan Nuorgamista Sauvoon Etelä-Suomeen! Ällistyneinä kuuntelimme heidän reittisuunnitelmaansa ja toivotimme hyvät patikat heidän jatkaessaan matkaansa kylmässä sateessa kohti etelää. Pariskunnan reissua voi seurata Facebookista heidän sivuiltaan.

Rämmittyämme suon yli pidimme evästauon koivun juurella, suojaisimmassa paikassa minkä avotunturista löysimme. Sadevaatteet päällä vesipisaroiden tipahdellessa kaakaohon fiilistelimme yöretkeämme ja totesimme Sevetti- Pulmankijärvi reitin olevan hyvin märkä. Ainakin pohjoispäästä. Jos joskus tuon reitin vaellan, en vaella sitä alkukesästä enkä mielellään koiran kanssa soiden takia.

16 kilometrin piipahdus erämaahan uusille poluille teki tehtävänsä ja kuten pelkäsinkin sairastuin räkikseen. Toivottavasti syksyn sairastelut olivat tässä, sateinen vuosi on vielä kesken ja lukuisat yöpymiset luonnossa odottavat.

Mivttejohka oli näkemisen arvoinen paikka koskineen. Paikalla oli vieraillut kalastajia ja aamulla vedenhakureissulla näin itsekin pinnalla kloorailevan fisun, Sevettijärvi- Pulmanki reittiä vaeltaessa kannattaa ehdottomasti piipahtaa kämpälle pitämään taukoa.

Mivttejohkan porokämpän sijainti merkittynä Karttapaikkaan.