Maastopyöräretki Ruktajärvelle lapsen kanssa

IMG_20220802_131609

Tsekkaa maastopyöräilijän etiketti luontoon.fi sivulta ennen retkelle lähtöä ja tarkista saako kohteessa pyöräillä. Maastopyöräily on jokamiehen oikeus mutta erinäisten rajoitusten myötä pyöräily voi olla kohteittain, kuten luonnonpuistoissa, kiellettyä.

Viime syksyn pieleen menneestä yrityksestä ajaa maastouria pitkin Karigasniemen Ruktajärvelle lähtien ollaan poitsun kanssa suunniteltu uutta retkeä kohteeseen. Koska en ole saanut aikaiseksi hankittua pyörääni taakkatelineitä, ajan rinkka selässä. Ajankohdaksi valikoitui elokuun alku jolloin yöt ovat vielä lämpimiä joten mukaan ei tarvitsisi ottaa paksumpia ja painavampia yöpymisvarusteita.

Pyörät huollettuina ajelimme Karigasniemen erotusaidalle josta lähdimme pyöräilemään maastouraa pitkin syvemmälle erämaahan. Viimeksi aloitimme retkemme Sulaojan läheiseltä maastopyöräuraksi merkityltä hiekkatieltä, muttemme päässeet pitkälle pojan pyörän eturenkaan irrottua ja oman pyöräni takarenkaan vuotaessa tyhjäksi.

IMG_20220802_132929

Erotusaidalta lähtevällä uralla on vähemmän nousuja kuin Luomusjärventieltä lähtiessä. Meillä oli hieman ongelmia löytää oikea ura ja kihuja karkuun poljettuamme käytimme hetken löytääksemme oikean suunnan.

Maastoura oli helppo pyöräillä fatbikeillä. Pojan pyörä on muutama vuosi sitten verkkokaupasta ostettu Baana- merkkinen ja on toiminut hintaansa nähden hyvin. Ongelmana on vaihteenvaihtaja joka on pyörän kokoon nähden liian iso ja ottaa osumaa kaatumisista ja urien kivistä. Kesän alussa pyörän vaihtaja katkesikin irti ja kesti tovi selvittää mistä löydetään uusi. Pyörän kirkas oranssi väri haalistui ensimmäisen kesän aikana.

Erotusaidalta Ruktajärvelle matkaa oli kymmenen kilometrin verran. Pidimme Luomusjärvellä lyhyen tauon ennen vedenylitystä. Vettä oli kohtuullisen verran, syvimmässä kohtaa polveeni asti. Ylityspaikan vesi virtasi järvestä jokeen, joten vein molemmat pyörät yli virran napatessa kevyemmästä kiinni.

IMG_20220802_144300

Ja vauhtia riitti. Luomusjärven jälkeen Luomusharjun alapuolella menevä ura on joko hiekkainen ja hyvin tasainen tai pyöreiden kivien päälystämä. En tiedä saako Luomusharjulla pyöräillä, varmistaessani Metsähallitukselta saako Ruktajärvelle ensinnäkään ajaa, mainittiin vain maastourat. Itse vältän harjulle menoa estääkseni sen polkujen kulumista. Ja onhan se nyt raskas polkea muutenkin!

Pyöräily vaelluskengissä ja rinkka selässä oli raskasta. Rinkka piti pakata matalaksi jottei kypärä osuisi siihen ja olin laskenut penkin ohuempi pohjaisten kenkien mukaan, joten polvet olivat kovilla liian matalalla polkiessa. Eikä mukana tietenkään ollut työkalua jolla säätää penkkiä. Tai työkaluja ensinnäkään tai varasisärengasta. Pumppu sentään löytyi!

Olimme perillä Ruktajärven autiotuvalla yllättävän aikaisin, pyöräilyyn meni vähän vaille pari tuntia. Ruktajärven hiekkapohjainen telttailualue on autiotuvan pihapiirissä, käymälän ja halkovajan lisäksi suon reunustamalla paikalla on nuotiopaikkoka sekä avolaavu. Ruktajärven autiotuvalta ei ole kuin kivenheitto Kevon luonnonpuistoon, toiseen suuntaan patikoidessa merkittyä reittiä pitkin pääsee Guivin reitille.

Päivälliseksi mukana oli valmishampparit jotka valmistin Omnifuelin retkikeittimelläni laavulla. Olen testannut keitintä nyt muutaman kerran ja kaasukäyttöisenä se on lähellä luxusta. Vesi keittyy nopeasti (valmistaja lupaa kolmeen minuuttiin) ja liekki lämmittää pannulla ruoan tasaisemmin kuin esim. Jetboilin keittimelläni.

IMG_20220802_173303

Päivä oli tuskaisen lämmin, auringon porottaessa teltasta tuli epämukavan kuuma. Olimme varautuneet sateisiin, kuitenkin vasta illemmalla ukkonen alkoi jyrähdellä tummien pilvien lipuessa leirialueen ylle. Aluksi ajattelin käyttää autiotupaa suojana, mutta jäimmekin ulos laavulle nuotion ääreen istumaan ja kuuntelemaan rankkasateen säestämää jyrähtelyä. Olin tarkastanut metsäpalovaroitukset, lähipäivien sateidenkin puolesta pystyi jo aavistamaan ettei varoitus olisi voimassa…

Polttopuita hakiessa halkovajasta silmiini osui pyöreitä hirren pätkiä. Ne näyttivät todella paljon autiotuvan seininä käytettäviltä hirsiltä ja hieman kauhistuin tajutessani niiden saattavan olla Guivin purettavalta kämpältä lähtöisin. Ajatus polttaa hyvin mieleen painunutta tupaa tuntui karulta, mutta eräänlaiselta ympyrän sulkeutumiselta viime talven hiihtovaellukseni kunniaksi. En ole saanut tietooni olivatko puut Guivilta lähtöisin, voi olla että eivät. Hyvä on kuitenkin että polttokelpoinen puu käytetään näin hyödyksi. Guiville rakennetaan parhaimmillaan uutta tupaa ja vaeltajia suositellaan välttelemään aluetta rakennustöiden takia.

Laavun suojiin saapui pian muitakin. Sade oli yllättänyt vaeltajia ja osa tuli läpimärkinä lämmittelemään ja vaihtamaan kuivaa ylleen. Kävin muutaman kerran tarkistamassa teltan, pieni lätäkkö muodostui hiljalleen absidiin rinkkojen alle.

Söimme iltapalan nuotion äärellä. Suklaabanaanit olivat makea herkku yötä vasten. Iltatoimet tehtyämme kömmimme telttaan valmistautumaan yöhön.

IMG_20220802_182729

Päivän aikana ehdin lukea sadan sivun verran mukaan ottamaani kirjaa. Iltapäivällä haaveilin päiväunista ja kävinkin ulkona makoilemassa auringossa. Nukkumaan laittaessani en kuitenkaan saanut unta, kuten monena muunakin telttayönä on käynyt.

Ainakin toinen meistä nukkui hyvin.

Olin unohtanut puurohiutaleet kotiin, toinen meistä nautti nuudelit aamiaiseksi. Oli mahtavaa saada aamiaiseksi pari kuppia kuumaa kahvia viileän kostean ilman leijailessa laavuun.
Aamutoimien jälkeen ravistelimme illan sateista kostunutta telttaa. Hiekkapohjalla yöpyminen on muuten mukavaa, mutta kostealla kelillä irtohiekkaa on kaikkialla teltassa. Yksi yöpyminen vaatii teltan pesun puutarhaletkulla ja hiekkojen harjaamisen pois.

IMG_20220803_092802

Luomusjärvillä leijaili aavemainen sumu lähtiessämme polkemaan. Paluumatkalla edeltävä päivä tuntui polvissa. Noukimme vettä purosta ylityspaikan kohdilta ja taluttelimme pyörät jyrkimmän mäen ylös avotunturiin. Erotusaidalle päästyämme olisimme molemmat jaksaneet polkea vielä pidemmällekin, oli kuitenkin mukavaa pakata pyörät kyytiin ja suunnata Giellajohkalle ravintolalounasta syömään.

Maastopyöräkärpänen puraisi lasta oikein kunnolla ja nyt pitäisi löytää aikaa lähiurille. Selvästi nämä vauhdikkaammat seikkailut ovat hänen mieleensä, mikä on hyvä – pääseepähän huolestuttavasti sohvan nurkkaan majoittuva mammakin liikenteeseen.

IMG_20220803_093558

Hiihtoretki Karigasniemen Ruktajärvelle

DSC_4721
DSC_4724

OACin 160 senttiset sukseni tulivat huollosta sopivasti edeltävänä iltana kun oli tarkoitus lähteä viettämään tammikuun yötä luontoon. Aluksi suunnittelin telttaretkeä Skaidijärvelle Nuorgamiin, tuulisen sään takia hautasin suunnitelmani ennen kuin edes ehdin pakata.

Kotona lähtöaamuna pakkasta oli kymmenisen astetta, Sulaojan parkkipaikalla Karigasniemellä kiristyneen pakkasen tunsi sormenpäissä kiristellessäni ahkion nyörejä varusteiden ympärille. Auton jättäminen parkkiin kylmää yötä vasten epäilytti, liekkö pääsen kotia seuraavana päivänä.

Talvella Ruktajärvelle kannattaa hiihdellä kelkanjälkeä pitkin. Aloitin matkani Sulaojan parkkipaikalta ja hiihtelin tien vartta kilometrin verran Luomusjärville vievän pyöräilyreitin varteen (linkki risteykseen karttapaikka.fi-sivustolle). Moottorikelkan jälkeä pitkin oli mukava hiihdellä, ensimmäisen mäen jälkeen jälki jatkuu jänkiä pitkin tehden reitistä entistä helpomman. Matkaa jänkiä pitkin hiihtämällä kertyy noin 10km suuntaansa. Vähälumisen talven takia mäen päällä oli kuitenkin risteys, josta lähdin hiihtelemään oikeanpuolimmaista jälkeä pitkin.

DSC_4739
DSC_4740

Oikeanpuolimmaisen reitin valinta oli virhe. Reitti kulki harjuilla, hiki virraten kiipeilin mäkiä ylös ja tuskastelin päivän hämärtyessä. Pitäessäni taukoa näin silmänurkassani liikettä ja järkytyin nähdessäni suuren hirven juoksevan jängällä tulosuuntaani. Pasmat menivät sekaisin ja tein mielessäni hirven näkemisestä härkäsen. Tein suunnitelmaa miten toimia mikäli kohtaan aggressiivisen hirven (jep) ja toivoin parasta. Laskeva aurinko loi kauniita värejä taivaalle,niiden kuvaaminen rauhoitti.

Ala- ja ylämäet jatkuivat Luomusjärville saakka. Jalkani olivat aivan puhki ja pidin pienen juomatauon rannalla. Kauaa en voinut pysyä paikoillani hikoilun takia, että harmitti! Hikoilua pitäisi välttää talvella vaeltaessa.

DSC_4744
DSC_4747
DSC_4749

Stuorrajávri oli nimensä veroinen (stuorra = suuri). Jännitti hiihdellä suuren järven jäällä, luotin sen kestävyyteen lukuisten moottorikelkan jälkien perusteella. Ohitseni ajoikin yksi, kuski pysähtyi kysymään olenko nähnyt muita järvellä. Vastasin kieltävästi ja hiihto jatkui. Oli mukavaa saada tietää että lähistöllä on muitakin, vaikkakin järven toisessa päässä.

Neljän kilometrin hiihtäminen järvellä oli kylmää puuhaa. Vaellusreitti menee Luomusjärvien välistä harjua myöten ja Stuorrajárven rannalla menee mönkijäura, jota myöten kävelin lokakuun yöreissun yhteydessä.

Havaitsin järven koillisnurkassa liikettä. Pienellä zoomailulla hitaasti liikkuva asia paljastui toiseksi hiihtelijäksi. Olisikohan hän se jota moottorikelkkailija etsi? Pian järvelle ilmestyi toinenkin hiihtelijä.

Nenänpää palellen aloin viimein lähestyä rantaa. Suuri helpotuksen tunne valtasi kropan selviydyttyäni talven ensimmäisestä järven ylityksestä. On näköjään paljon asioita joita pelkään luonnossa.

Jutustelin hetken toisen hiihtäjän kanssa ennen kuin nousin maihin, kävi ilmi että tuvassa olisi porukkaa pitämässä taukoa – pääsisin heti lämpimään! Maisema oli värjäytynyt vaaleanpunaiseksi enkä malttanut olla kuvaamatta tuvan ympäristöä.

DSC_4753
DSC_4758

Tuvassa tosiaan oli muitakin. Kostea lämpö sai aluksi pitämään hiihtokamppeet ylläni, olin likomärkä alun hikoilusta, paha virhe. Jotenkin en uskonut että yli -20 asteen pakkasilla villapaita olisi liikaa kuoritakin alla.

Join teetä keskustelun lomassa. Autiotupa on kymmenelle hengelle, mutta ilman koronaakin nafti niin suurelle henkilömäärälle. Tuvalla oli paljon kaasupatruunoita, kaikkea retkeilijöiden jättämää ruokatarvetta ja muutama paistinpannu, kattilat puuttuivat. Onneksi olin ottanut mukaani trangian pienen kattilani jolla vesien sulattelu lumesta onnistui nopeasti. Seinällä ollut vuoden 2013 Metsähallituksen asiakaskyselyn palautuslaatikko huvitti, harmi ettei lomakkeita enää ollut.

Illan ohjelmaan retkeilijöiden lähdettyä kuului puiden haku. Ruktajärvellä puut olivat paksuja ja suurikokoisia pökkelöitä, kirvestä sai heiluttaa väsymiseen saakka. Katselin halkopinoani tyytyväisenä, juuri oikeanlaista puuhaa tammikuiselle yöretkelle. Yksi halottu pökkelö riitti kaminalliseen.

DSC_4759
DSC_4768

Syömisen lomassa tein jotain, mitä en yleensä luonnossa tee. Katselin Netflixiä. Kyllä, Ruktajärvellä kentät toimivat loistavasti. Queens gambit oli oikein loistavaa ajanvietettä pakkasen paukkuessa tuvan seinissä.

Kamiinan palettua loppuun kylmyys hiipi tupaan nopeasti. Lueskelin kirjaa makuupussissa untuvatakki päälläni, vasta nukkumaan mennessä laitoin kamiinaan uudet tulet. Exped- ilmapatjani alle olin ottanut mukaan eristepatjan joka toimi hyvin yön yli. Nukuin myös kahdella makuupussilla.

Uni oli levotonta, kylmyys piti hereillä. Viiden aikaan hyökkäsin ulos pusseista laittamaan kamiinaan täyden lastin puuta. Herätys soi kahdeksalta, oli jälleen tullut kylmä. Tein varmaan henkilökohtaisen pukeutumisen ennätykseni kahmiessani kaiken lämpimän ylleni. Illalla olin jättänyt lähettyvilleni untuvatakin, toppahousut ja lisävillapaita toimitti tyynyn virkaa.

Jos edeltävästä kappaleesta ei käynyt ilmi että oli kylmä, mainitsen nyt vielä kerran että oli KYLMÄ. Ulkona nenänpäämittauksen perusteella pakkasta oli ainakin -25 astetta. Oli pimeää, mutta yöllä laskeutuneen usvan pystyi erottamaan. Pihalla ei nähnyt muutamaa metriä pidemmälle.

DSC_4777
DSC_4780

Aamupalaksi nautin ”lisää vain vesi”- 600 kalorin myslin ja kamiinalla lämmittämäni voileivän. Talvella suosin mahdollisimman helppoja eväitä.
Energian virratessa sisuksiin aamun kohmelo alkoi väistyä. Selkä oli kuin yhtä korppua epämukavan yön jäljiltä. Kävin ulkona tekaisemassa ahkiollisen halkoja täyttäen tuvan halkokorin kukkuralleen. Tein reilusti kiehisiä seraavalle yöpyjälle, tapanani on jättää tupa sellaiseen kuntoon missä toivon sen olevan saapuessani sinne itse.

Sumu väistyi hiljalleen kellon lähestyessä kymmentä. Aamuhämärässä hiihtely oli tunnelmallista sinisen ja pinkin värittäessä taivasta valkoisten tunturien ympäriltä. Stuorrajávrilla hiihtely oli rentoa, rannalle päästessäni koetin onneani ja valitsin toisen kelkanjäljen hiihdettäväksi. Tällä kertaa valinta oli oikea ja sain nauttia mäettömästä maastosta aina alun ensimmäiseen mäkeen saakka.

Pelko hirven kohtaamisesta pyöri mielessä. Lukuisat hirvenjäljet risteilivät metsästä jängille, tuoreita en havainnut.

Lähellä tietä metsästä hyppelehti esiin veikeän oloinen lintukoira. Se pysähtyi äkisti paikoilleen nähdessään minut ja jatkoi juoksenteluaan ympärilläni hetken ihmeteltyään. Koira kulki mukanani tielle saakka, kauhuissani seurasin sen pomppimista autotiellä. Pakkanen oli selvästi kovempi tiellä kuin metsässä, sumu peitti tien jo kahdenkymmenen metrin säteellä. Viitoin ohiajaville autoille varoittaakseni koirasta, kaivelin jo puhelintakin esille näpytelläksi Facebookiin ilmoituksen yksinäisestä kaverista. Sormien jäädyttyä tunnottomiksi vierelleni ajoi auto, jonka kuski noukki koiran kyytiinsä. Luojan kiitos!

Lämmittelin sormiani hanskan sisällä hiihdellessäni autolle viimeisen kilometrin aikana. Sumu oli vuorannut auton valkoisella kuorrutteella, käynnistäessä moottori köhi mutta jaksoi hurahtaa käyntiin hetken nytkyteltyään. Raappaa en löytänyt, ikkunat sain puhtaaksi 2019 kesällä autoon jääneellä tuttipullon korkilla, krääsää kannattaa säilyttää penkin selkämyksen pussissa…

DSC_4751

Tammikuun yöretki oli hyvää harjoittelua maaliskuun hiihtovaellusta varten. On opittava pukeutumaan niin ettei hikoiluttaisi mäissä. Tarvitsisin myös paremman pipon ja ohuet sormikkaat hanskoihin. En kovin paljoa tykkää ”lisää vain vesi”- pussipastoista, talvella ne ovat kätevä ratkaisu lounaaksi kesken hiihdon.

Teksti vuoden 2020 haasteöistä