Talvitelttailukurssi Nuorgamissa

DSC_8375

Tuuli juoksuttaa irtolunta. Sääaseman ruudulla tuulen puuskat ovat 11-14.5m/s väliltä talvitelttailukurssin osallistujien saapuessa 70Northin toimipisteelle. Tarkoituksena on opetella talvitelttailuun tarvittavia erätaitoja, kylmässä säässä toimimista ja retkeillä kauniissa tunturiluonnossa.

Pakkaamme varusteemme ahkioihin ja pukeudumme lämpimästi viiden kilometrin hiihtomatkaa varten.

Päivä on kaunis eivätkä kovat tuulenpuuskat häiritse etenemistä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneessa varvikossa. Juttu luistaisi, jos kuulisi mitä toisella on sanottavana tuulen humistessa hupulla vuorattujen korvien ohi.

Päätämme pitää lounastauon ennen ahkion vetovastuun vaihtoa. Hirvenjauhelihakeitto lämmitti mieltä ja kehoa suojautuessamme mahdollisimman tuulettomaan paikkaan. Jatkaessamme matkaa etelään saamme suojaa vaaroista ja pystymme höpöttelemään kuulumisia.

DSC_8366

Mahtavaa päästä retkelle! Kohteenamme on uniikki Hillagammi, erämaan helmi joka sijaitsee omassa rauhassansa Kaldoaivin erämaassa. Mökki on työpaikkani 70Northin ja käytämme sitä tukikohtana talvitelttailukurssin ajan.

Mökille päästessämme ryhdymme lämmityspuuhiin. Kahvittelemme, syömme ja käymme talvitelttailuun tarvittavia varusteita läpi. Pihalla käymme hakemassa vesiä jäätyneestä joesta ja kannamme saunaan pesuvedet.

Illan pimetessä lämmitetään saunaa ja kootaan yhdessä yksi teltoistani tuulen suojiin pihaan. Mökin taakse mennessä tuulen tuntee voimistuneen, avotunturissa on täysi myräkkä päällä. Meille selviää myöhemmin tuulen puuskien olleen 16m/s pahimmillaan. Sää oli loistava tuulisella säällä teltan pystyttämistä varten. Opetin millainen kohde on hyvä teltalle, mitä leiripaikan valinnassa tulee huomioida ja miten teltta pystytetään talvella.

Yöpuulle laittaessa kertaamme miten pakkasyössä toimitaan. Miten pukeudutaan, mitkä varusteet toimivat, mitä tehdään jos yöllä herää vessahätään.

Kuuntelen kuinka tuuli pauhaa yössä. Aamuun mennessä pahimmat puuskat laantuvat.

DSC_8371
DSC_8370
DSC_8384

Aamiaisen jälkeen lähdemme päiväretkelle. Edelleen tuulee ja on kylmä, päiväreput pakattuina suuntaamme läheisen Ávvačohkan huipulle. Hiihtäminen on hieman helpompaa kuin edeltävänä päivänä, kiitos tuulen puhaltamien ja kovettamien aaltojen.

Tähtäsimme huipulle ennen auringon laskua. Hiihdimme niin pitkälle minne lunta riitti ja kävelimme lopun matkaa huipulle kivikkoista rinnettä myöten.

Tuulisen huipun takaa paljastui ankara, kaunis ja vilpitön erämaa sekä mieltä hivelevä auringonlasku.

Huipulla seistessä katselin kauas Gálddoainurkia kohti. Olen miettinyt viimeajat mitä erämaassa vaeltaneet ovat saaneet kokea, aivan kuin meillä olisi oma salaisuutemme. Luonto ei ole vain viivoja kartalla tai kaukana siintävä maisema. On upeaa katsoa kauas ja tietää mitä monimuotoinen erämaa kätkee sisäänsä.

DSC_8387

Paluumatkalla pidimme vauhtia maiseman hämärtyessä. Pakkasta ei ollut paljoa, mutta kosteana se tuntui uivan luihin ja ytimiin.

Mökillä syötiin ja vietettiin mukavaa aikaa jutustellen. Lämmin glögi maistui illan pimetessä. Kävimme pystyttämässä loput teltat pihaan, kertasimme jälleen talvitelttailun perusteet ja palasimme mökkiin iltatoimille.

Nukkumaan mennessämme hämmästyimme taivaan valoshowsta! Upeat revontulet tanssivat taivaalla lumoten meidät täysin, vietimme ulkosalla pidemmän ajan kuvaten ja vain nauttien revontulien loimusta. Tunnelma oli käsinkosketeltavan upea.

Kokeilin toisena yönä nukkua solumuovipatjalla ja porontaljalla. Pusseina käytin kahta kuitupussia jotka eivät toimineet itselläni. Porontalja seikkaili solumuovipatjalla eikä meinannut pysyä paikoillaan. Kurssi oli hyvä kokemus itselleniki kokeilla uusia yöpymisvarusteita, mutta pakko myöntää että omat varusteeni ovat itselleni parhaimmat. Sain kuitenkin nukuttua yön suhteellisen hyvin ja kurssilaiset pääsivät kokeilemaan omia sekä lainavarusteita.

DSC_8431
DSC_8434-2
DSC_8430

Etenkin nyt talviaikaan olen huomannut aamuyön olevan parasta uniaikaa ulkona yöpyessä. Aamulla en millään meinannut jaksaa nousta ylös teltasta!

Aamiaisen, mökin siivoamisen ja telttojen kasaamisen jälkeen lähdimme kotia kohti. Hiihtäminen kovettunutta tulopäivän jälkeä pitkin oli mukavaa, saimme kaiken lisäksi ihailla vielä laskevan auringon tuomia värejä taivaalla.

Talvitelttailukurssin huipensivat erilaiset sääolosuhteet ja kauniit lähenevän kaamoksen aikaansaamat taivaan värit. Kaamos alkoi viime sunnuntaina Nuorgamissa ja kestää tammikuulle saakka.

En malta odottaa tulevia talviöitä! Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- haasteestani olen suorittanut 40/50 yötä. Saa nähdä saanko loput kymmenen kasaan ennen vuoden vaihdetta.

DSC_8450
DSC_8365

Kolmen yön vaellus Kaldoaivin erämaahan

DSC_7706

Kaldoaivia on tullut nuohottua urakalla kuluneen vuoden aikana. Ensin alkusyksyn vaellukseni kohdistui erämaan keskiosaan, omalla vaelluksellani hiihdin itää kohti ja puolivälissä huhtikuuta pääsin nauttimaan seurasta erämaan läpihiihdolla.

Retkikuntaamme kuului lisäkseni Anne ja Sonja sekä ihana Rohmu. Vaellus oli alunperin suunniteltu tehtävän helmikuussa, mutta hurjan sään vuoksi siirryimme merkitylle reitille Sevettijärvi-Pulmanki reitille.

Lue postaus helmikuisesta hiihtoretkestä Tsuomasvaaralle

(c)SonjaSAnneH
(c)SonjaSAnneH

Oli kutkuttavaa päästä porukalla matkaan, en ole vaeltanut seurassa vuosiin. Onneksi meillä on hyvä porukka kasassa, juttu luistaa ja tarvittaessa saa hiihdellä yksin.

Ensimmäisenä päivänä hiihdimme tismalleen samaa reittiä mitä hiihdin omalla vaelluksellani. Koko vaelluksemme ajan aurinko lämmitti mukavasti, välillä liiankin. Parin viikon takaiseen verrattuna maisema oli paljon keväisempi, ruskeita pälviä näkyi siellä täällä valkoisten tunturien lomassa.

Meillä ei ollut ahkioita matkassa, vain päiväreput varustettuna lounailla, välipaloilla ja varavaatteilla. Yöpymisvarusteet meille kuljetti työpaikkani 70Northin Hannu ja puolisoni Juhis. Oli luxusta nauttia hiihdosta ilman raskasta kuormaa!

Lämpimästä päivästä huolimatta hangella oli ohut jääkerros. Jokilaakson ylitys onnistui suksin, varusteemme olivat hieman hörpänneet joesta vettä matkalla leiripaikkaamme…

Lukuisten taukojen jälkeen aloimme viimein lähestyä ensimmäistä leiripaikkaa. Varustereki oli jätetty oikein kauniille kumpareelle jonka ympäristöön kiinnitimme telttamme. Näin yksinvaeltajana oli rentoa kun tiesi ettei ole yksin vastuussa kaikesta, vaan porukasta löytyisi apua tarpeen tullen. Vesi keitettiin järven jäälle pakkautuneesta vedestä, helppoa kun ei tarvinnut keitellä lumia. Kuljetuksen aikana osa varusteista oli kastunut joen ylityksen yhteydessä, makuupussini kuivui oksalla roikkuen pikkupakkasessa yllättävän nopeasti!

Söimme päivälliset sekä iltapalat pälvellä, paljoa ei illalla jaksanut puuhailla kun jo pistettiin nukkumaan.

Aamulla varusteemme jälleen haettiin ja lähdimme hiihtämään kelkanjälkeä pitkin kohti Gálddoainurkia. Reitti oli eri mitä hiihdin omalla vaelluksellani, järville nousseen veden takia jouduimme välttelemään vesistöjä.

(c)SonjaSAnneH
(c)SonjaSAnneH

Rohmu-neiti kulki nätisti hiihtäjien rinnalla. Sitä ei paljoa huvittanut jos joku ryhmästä erehtyi perseilemään. Oli hyvä, että joukossa oli mukana yksi järjen ääni.

Gálddoainurkilla koettiin pieni suunnistushämmennys koko porukalla. Oletimme nousevamme huipulle, mutta huipun jälkeen olikin alamäki ja toinen jyrkkä nousu! Ja meille vasta vannottiin huipun olevan lähellä tavarankuljettajan tullessa rinteessä vastaan. Paikansin meidät ja sijainti tarkistettiin vielä Iphonen gepsillä. Olipa riemukasta osua oikeaan, satuimme seisomaan paikassa joka näytti kartasta katsottuna todellisuutta pienempänä.

Ja mitä lähemmäs rinnettä pääsimme sitä loivemmaksi nousu kävi ja aurinkokin alkoi paistaa. Loppumatka leiriin hiihdettiin upeaa valkoista tunturiylänköä pitkin.

Tällä kertaa varustereen löytäminen ei ollutkaan helppo rasti. Olin saanut karttakuvan paikasta, silti kohdetta etsittiin porukalla hajaantuen.

(c)SonjaSAnneH
DSC_7715
DSC_7718-2

Illaksi oli luvattu kovempaa tuulta. Silti sinnillä istuimme korkealla nyppylällä illasta ja ruoasta nauttien. Vesi keitettiin lumesta. Olimme myös jännän äärellä, leiripaikkamme oli alueella jossa on tehty tunturipöllöhavaintoja, itsekkin syksyn vaelluksellani saatoin nähdä kyseisen linnun (havaintoni on epävarma) löysimme oksennuksia joita tutkittiin koko ilta.

Makuupussini oli ottanut uudelleen kosteutta ja hieman palelin alkuillasta. Yöllä tuuli otti ikävästi teltan seinään, olin katsonut ilmansuunnan väärin. Muut nukkuivat sentään hyvin, blokkasihan telttani pahimmat puhurit…

Aamulla kantohangella hiihtäminen teki matkanteosta jopa liiankin helppoa. Aurinkoinen keli jatkui eikä tuullutkaan. Kävimme tutkimassa kaikki löytämämme irtosulat pälviltä, sulat olivat luultavasti riekkojen ja pingviinien. Lounastauko vietettiin metsässä auringonlämmössä.

DSC_7717
DSC_7731
DSC_7738
DSC_7745

Buolzzalla innostuin nousemaan harjulle sukset jalassa. Kuinka olinkaan ikävöinyt harjuja! Harjut ovat ehdottomasti lempipaikkani Kaldoaivin erämaasta. Toivottavasti päädyn niille pian uudelleen.

Tauotimme nälän mukaan. Etsimme mukavia paljaita laikkuja jossa mielellään oli muutama kivi istuttavaksi. Söin valkosuklaata leipänä, aina ei jaksanut kaivella leipää syötäväksi.

Illan lähestyessä hanki alkoi sulaa ja upottaa. Jopa leveillä tunturisuksilla oli ajottain hankala pysyä pinnalla hangen hajoillessa varvikoiden päältä. Kun viimein saavuimme 70Northin Riekkojärven mökille meitä odotti pieni after ski! Meikä veti minttukaakaot henkeen ja Sonja kaatoi omansa pitkin pöytää, promillet olivat hyvin maltilliset vähäisen alkon puolesta mutta meno sitäkin levottomampi.

(c)SonjaSAnneH
DSC_7753
(c)SonjaSAnneH

Rennon illan kruunasi lämmin sauna ja päivällisen jälkeen nautittu omena-kaurapaistos vaniljakastikkeella. Minulle vaelluksen rankin osuus oli ehdottomasti selvitä lämpimästä saunasta kylmän pukuhuoneen läpi mökkiin. Hrr!

Nukuin kolmannen yön mökin lämmössä vaikka kuinka uhosin nukkuvani ulkona.

Aamulla laitettuamme mökin kuntoon Juhis saapui vuorostaan hakemaan varusteitamme. Edessämme oli kahdenkymmenen kilometrin hiihto Utsjoelle moottorikelkkareittiä myöten.

DSC_7754

Sää oli aurinkoinen ja hyvin tuulinen. Kaksikymmentä kilometriä ei ollut paha pätkä kun saimme hiihtää tasaista uraa myöten. Raskaan pätkästä teki sen yksinkertaisuus. Maisemissa oli hyvin vähän vaihtelua, vaikka avotunturikin oli häkellyttävän upea kaikessa valkeudessaan, valmiiksi tampattua uraa oli mälsä hiihtää. Jopa Rohmu-neitiäkin alkoi kyllästyttää vaikka se oli kävellyt hangella useamman päivän ja luulisi koiran olevan tässä vaiheessa vaellusta jo väsynyt.

Itselleni iski haikeus viimeisillä kilometreillä. Ei vielä! Talvikauteni päättyisi Ailikkaantielle, sulalle Nuorgamintien levikkeelle josta autoni löytyi.

Pizzat silmissämme raahauduimme viimeisillä voimillamme Hotel Utsjoelle vain kuullaksemme että nettisivuilla oli väärät aukioloajat ja jäimme hehkuvan punaisine kasvoinemme ilman herkkua.

Kauden lopetusvaellus oli hauska! Ja rento. Oli mukavaa hiihtää kantohangella aurinkoisessa säässä. Aurinkorasva ei pelastanut kasvoja paahteelta ja kantapäätkin selvisivät reissusta. Nyt onkin aika jättää hyvästit talvelle ja siirtyä kesäkauteen.

(c)SonjaSAnneH

Sonjan (@laamasaurusrex) & ja Annen (_annehannikainen_) löydätte myös Instagramista. Kiitos kuvista ja seurasta naiset!

Kahden yön hiihtoretki Tsuomasvaaralle

DSC_7396

Sevettijärvi – Pulmankijärvi vaellusreitin pohjoisin autiotupa sijaitsee Tsuomasjärven rannalla, korkean Tsuomasvaaran juurella. Kesäaikaan sinne rämpii soiden läpi vievää merkittyä reittiä pitkin ja huomattavasti helpommin sinne pääsee talviaikaan hiihtoreittiä pitkin joka kulkee osittain moottorikelkkauraa myöten. Vaellusreitti on Suomen pohjoisin ja kulkee suurimman erämaa- alueen halki itärajan tuntumassa vaihtelevassa maastossa, pääsääntöisesti erilaisten soiden ja järvimaisemien tahdittamana.

Tsuomasvaaralla on tullut käytyä ennenkin – lue postaukseni vaelluksesta Sevettijärvi – Pulmankijärvi reitille

Meidän oli tarkoitus hiihtää aluksi Kaldoaivin erämaan halki osana testivaellusta, mutta hyvin myrskyisän kelin vuoksi jouduimme vaihtamaan suunnitelmia helpommalle alueelle. Alunperin tarkoitus oli hiihtää päiväreppujen kanssa pitkiä etappeja ja yöpyä teltassa sekä erämökillä, varusteet olisimme saaneet paikalle moottorikelkkakyydillä.

Tapasimme Pulmankijärventien päässä, pakkasimme loput varusteista ja lähdimme matkaan kelkanjälkiä seuraillen. Kuten vaellusreitilläkin, täytyy ensimmäiseksi valitettavasti nousta jyrkkä mäki ylös. Nousukarvojen avulla pääsin osan rinteestä sukset jalassa, lopulta kiskoin ahkiota ylös monojen voimin. Reitin jyrkin mäki on ensimmäisenä edessä pohjoisesta päin aloittaessa, siinä saa mukavasti hien pintaan.

DSC_7398
DSC_7400
DSC_7405

Ensimmäisen päivän sää osottautui uskomattoman kauniiksi. Hirmutuulien sävyttämien päivien jälkeen oli rentouttavaa hiihdellä jäistä kelkanjälkeä pitkin auringon lämmittäessä kasvoja. Retkikoira Rohmulle uralla tassuttelu näytti helpolta, se kävi välillä moikkaamassa kaikki hiihtäjät läpi ja jatkoi vaelteluaan tyytyväisenä.

Ohitsemme ajoi pitkä safariletka, muuten saimme olla keskenämme liikenteessä. Jäin kameroineni hieman jälkeen ja pidin yllä hitaampaa hiihtotahtia. Jalassani oli paketista aamulla napatut Crispin Svartisen monot, jotka tuntuivat yllättävän hyviltä jaloissa. Viime talven hiihtovaelluksellani akillesjänteeni eivät tykänneet Alpinen monoista ja toinen jänteistä napsahtelee edelleen, joten odotin jännittyneenä mitä jalat sanovat korkkaamattomista monoista.

Pidimme ruokatauon Luossajohkan ylityspaikalla. Ruokatermariin tekeytymään laittamani riisipohjainen ruoka oli lähempänä keittoa kovalla riisillä kuin paellaa. Tauon ajaksi puin villapaitaa ja toppahametta ylle, pieni vilu meinasi yllättää repun päällä istuskellessa.

DSC_7409
DSC_7413

Lyhyiden ylämäkien piristämä reitti kaarteli mitä kauneimpien maisemien halki. Koetin hahmottaa kesäreittiä rinteiden takaa, en vilkaissut karttaa kertaakaan hiihdon aikana ja veikkaukseni osuivat pari kertaa mönkään. Oli mukavaa keskittyä vain haahuiluun merkityllä reitillä.

Puissa istuskelevat riekot ja ajoittain rinteiden takaa esiin tulleet porot piristivät hiljaista hiihtelyä. Illan hämärtyessä taivas alkoi värjäytyä kauniin lilan eri sävyin. Pieni väsymys alkoi painaa, enää pitäisi nousta vain viimeinen ylämäki.

Jäin toisen hiihtoseuralaisen kanssa hieman jälkeen kun kolmas meistä viipotti jo Tsuomasjärvellä kohti autiotupaa. Uskoimme hänen olleen matkalla lämmittämään tupaa valmiiksi joten emme pitäneet mitään kiirettä upottavassa rinteessä.

DSC_7416
DSC_7419
DSC_7422
DSC_7426

Ystävämme oli kuin olikin saanut tulet kaminaan hiihtäessämme tuvan pihaan. Laitoimme varusteet kasaan, pystytin teltan tuvan viereen, söimme ja menimme uudelleen ulos ihastelemaan taivalle hiljalleen ilmestyviä himmeitä revontulia. Samaan aikaan kuuntelimme kuinka rinteisen pihan katveesta kuului romahtelevan hangen ääni, emme olleet ainoita pimeässä pihassa…

Romahteleva hanki kertoi jonkin liikkuvan lähistöllä. Pohdimme äänen tulevan kenties porosta, mukana olleen koiran reagoidessa ääniin jännitys tiivistyi. Mietin, etten todellakaan uskaltaisi yksin nukkua ulkona jos tuvassa ei olisi muita. Kävimme järvelläkin kuvaamassa revontulia ja tähystelemässä pimeyteen äänen aiheuttajaa, tuloksetta. Pakkasen kiristyessä myös järven jää alkoi pitää meteliä.

Aika tuntui kuluvan siivillä revontulia tihrustaen. Nautin muiden seurasta, yksin vaellellessa jään herkästi sisätiloihin lukemaan kirjaa ja käväisen ennen hämärän laskeutumista ulkona haistelemassa ilmaa. Kanssavaeltajien seurassa myös omat rutiinini rikkoutuivat enkä oikein osannut toimia tuvassa. Hukkasin varusteitani enkä oikein pysynyt kärryillä mitä olen seuraavaksi tekemässä. Sosiaalinen merkitys seuralaisista on suuri ja nautin juttuseurasta. Olo oli myös rennompi kuin yksin ollessa – ihan kaikesta ei tarvinnut yksin huolehtia.

DSC_7428
DSC_7431

Odotin telttayötä innolla. Tein virheen istuessani iltaa kuumassa tuvassa, hikoilin aluskerrastoni kosteaksi jonka takia palelin yön. Sain jonkin verran nukuttua, mutta pieni hiipivä vilu teki olosta epämukavan. Olin ennakoinut nousevaa tuulta ja kaivanut lunta teltan ympärille, aamun sarastaessa sää oli vielä hyvin seesteinen ja kaunis. Otin hiihtoretkeämme varten suksisauvat pois telttanaruista ja oletin sään pysyvän yhtä hyvänä iltaan saakka…

DSC_7432
DSC_7433
DSC_7441-2
IMG-20230212-WA0012
Kuva: Anne H.

Päätimme jättää Tsaarajärvelle hiihdon väliin ja suuntasimme Čuomasvárrille päiväretkelle. Rinteessä lumi upotti ikävästi, mitä korkeammalle hiihdimme sen tuulisemmaksi keli yltyi ja hankikanto parani. Mutkittelimme jyrkässä rinteessä löytääksemme turvallisimman aukon nousta vaaran huipulle, mutta jo kauan ennen huiputtamista kävi selväksi ettei päiväretkestämme tulisi kovin pitkä. Hautasin kameranikin reppuun kelin kääntyessä huonoksi, alkoi sataa suuria märkiä lumihiutaleita eikä tuulessa meinannut pysyä pystyssä.

Oli pakko suunnata alemmas ennen kuin sormista ja varpaista lähtisi viimeinenkin tunto. Yritin löytää jälkemme hangesta päästäksemme alas turvallisinta reittiä, laskettelu nousukarvojen avulla oli yllättävän helppoa. Alempana keli oli jälleen aurinkoinen ja tuuli siedettävä. Huipun mayhemistä ei ollut tietoakaan.

Takaisin tuvalla tarkistin illan mittaan teltan kiinnityksiä kelin huonontuessa entisestään. Valmistimme päivälliseksi kasviksia ja hirvenlihapullia, iltapalaksi nautimme nuotiocroisantit. Oli herkullista! Talviretkeilyn etu on todellakin se, että ruoka säilyy paremmin kuin kesäaikana joka mahdollistaa tuoreiden aineksien mukaan oton.

IMG_20230211_171708

Käväisimme lyhyellä hiihtoretkellä ennen kelin taittumista myrskyksi. Tuuli paiskoi lunta tuvan seiniin ja näkyvyys huononi. Kävin useamman kerran tarkistamassa teltan ja kiinnittämässä sen naruja paremmin hankeen kiinni, mutta tuulen pyörähtäessä tuvan toiselta sivulta pyörteeksi teltta irtosi toisesta päästä. Hetken taistelin teltan kanssa ja totesin, ettei kääntyneen tuulen takia sitä enää saisi helposti kiinni hankeen purimme sen pois.

Harmitti vietävästi nukkua sisällä! Toki oli lämpimämpi ja helpompaa näin aamun kannalta, mutta toivoin saavani helmikuulle useamman telttayön. Lisäsin juuri ennen nukkumaan menoa epähuomioissani turhan paljon puuta kamiinaan ja heräsimme tuulen hellittäessä järkyttävään kuumuuteen! Autiotuvissa kamalinta on nimenomaan se, kun joku lämmittää tuvan pätsiksi. Hikoiluttaa, ahdistaa…

Seesteinen, kaunis aamu toi lisää harmitusta peruntuneesta telttayöstä. Tuuli nousisi uudelleen iltapäivän tienoilla joten saisimme rauhassa hiihdellä kotiin päin. Ahkio oli yön aikana hautautunut paksuun hankeen tuvan seinustalle, eipähän lennellyt pihalla.

IMG_20230212_084803
Ahkio
IMG_20230212_104452

Alkumatka taittui suhteellinen seesteisessä kelissä. Hiihtäminen oli raskaampaa vastasataneella hangella, vastaan tullut moottorikelkkaletka avasi reitin uudelleen, paikoitellen tuuli kuitenkin ehti peittää sen uudelleen. Lumipyryssä suunnistamista helpottivat uramerkit joita seurailimme hiihtoreitin pohjoispäätyyn saakka, kävelimme suksia kantaen pidemmän matkan jyrkkien alamäkien takia. Muutama poronhoitaja pysähtyi rupattelemaan eksyessämme heidän käyttämälleen jäljelle.

Hiihtoretkemme aikana palo päästä hiihtovaellukselle kasvoi! Olen suunnitellut lähteväni Urho Kekkosen kansallispuiston itäosaan, mutta laskettuani mahdolliset vapaapäivät ja käytyäni nyt enemmän Kaldoaivin erämaan puolella hiihtelemässä taidan kelien sallitessa pysyä kotipaikkakunnalla. Olisi upeaa päästä hiihtämään erämaan rauhaan.

Näitä hirmutuulia on nyt valitettavasti ollut vähänväliä leudon talven takia. Viime vuoden talvivaelluksesta oppineena en todellakaan suuntaa yksin erämaahan jos luvassa on samanlaista vatkausta mitä viimeaikoina olemme saaneet kokea.

Mukavaa alkavaa maaliskuuta!

Talvitelttailukurssi 8-11.12. Nuorgamissa

IMG-20221210-WA0013
Telttakuvat: Anne Hännikäinen

Järjestin Nuorgamissa toiminimelläni Northern trails joulukuun alussa talvitelttailukurssin, jonka ideana on kannustaa talviretkeilemään ja yöpymään teltassa tai muussa majoitteessa kylminä öinä. Käytimme majoituksena ja taukopaikkoina työpaikkani 70Northin mökkejä.

Talviaikaan retkeily vaatii enemmän suunnittelua, mutta hallitessa perusasiat pakkaskelit eivät ole este pidemmällekin retkelle.

Talviretkeily on itselleni hyvin tärkeä osa arjessa pärjäämistä, etenkin kaamosaikaan. Hämärän ajan ollessa rajallinen aika lähteä retkelle ilman otsalamppua on lyhyt, mutta palkitseva.

Kurssin ensimmäisenä iltana kokoonnuimme Kieppi-mökkiin tutustumaan ja käymään kurssin sisältöä läpi. Tarjolla oli lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa takkatulen valossa. Osallistujilla oli mahdollisuus saunoa.

IMG_20221209_114053__01

Ensimmäisenä aamuna aloitimme talviretkeilyyn tarvittavan vaatetuksen ja varusteiden läpikäymistä. Edeltävänä iltana Nuorgamiin iski kova lumimyräkkä joka oli peittänyt tiet alleen. Aamun valjetessa saimmekin kaivaa autoni irti hangesta. Hyvä alkulämppä siis.

Tutustuimme tunturisuksiin 70Northin toimipisteellä ja lähdimme hiihtämään puuterihankeen. Mukanamme oli myös ahkio, jota halutessaan olisi saanut vetää. Lunta oli satanut yön aikana todella paljon, pohjaa ei ollut joten välillä oltiin polvia myöten uppeluksissa tunturisuksista huolimatta.

Kaamosaikaan hämärä, eli päivän valoisin hetki kestää vain hetken. Päivämatkaa oli kymmenen kilometrin verran, päivän alkaessa pimentyä saavuimme Hillagammille ja sen pihan kodalle lämmittelemään sekä syömään retkikeittimellä lämmitettävää keittolounasta. Jälkkäriksi nautittiin sokerisia s’moresja.

IMG_20221209_121520__01

Paluumatkalla saatiin nauttia vasta ajetusta kelkanjäljestä. Oli tunnelmallista hiihtää otsalamppujen valaisemaa reittiä, sama maisema näytti erilaiselta saatuaan tumman peitteen ylleen.

Myöhemmin illalla kurssilaisten vietettyä vapaa-aikaa ja saunottua alkoi pakkasella ulkona yöpymisen läpikäynti. Kävimme läpi vaatetusta ja varusteita, miten untuva- sekä kuitupussit eroavat toisistaan ja minkälaisilla alustoilla maasta hohkaava kylmyys pidetään poissa.

Telttoja pystyttäessämme opeteltiin kasaamaan majoite hankeen tuulisella säällä ja käytiin läpi muita talviaikaan teltan pystykseen käytäviä seikkoja, kuten keinoja saada teltta kiilattua maahan, mitä huomioida ympäristöstä talviaikaan ja miten hankea voi hyödyntää leirin pystytyksessä.

Toinen teltoistani ei ollut käyttökunnossa joten päädyin itse lainaamaan teltan itselleni. Oli jännittävää saada yöpyä kahden hengen pikkuyksiössä. Oma Fjällrävenin abisko shape 3 meni kurssilaisille.

Yöllä pakkasta oli viitisen astetta ja kaikki nukkuivat yönsä lämpiminä ulkona. Itse pärjäilin hyvin yksiössäni jätettyäni sisäteltan oven auki, jottei tila kostuisi hengityksestäni. Kaikki heräsimme yöllä narskuviin askeliin, itse luulin äänien tulevan telttani sisältä ja hetken jo panikoin myyrän hiippailleen toisen makuupussini sisään. Aamulla leirimme ympäriltä ei kuitenkaan löytynyt kuin omia jälkiämme.

Yöpyessämme mökin pihapiirissä kurssilaisilla oli mahdollisuus poistua yön aikana lämpimään nukkumaan. Näin kynnys mennä ulos nukkumaan on pienempi.

IMG_20221210_123820__01
IMG_20221210_122811__01

Aamiaisen jälkeen suuntasimme lumikenkäilemään, mahdollisuutena oli myös testata liukulumisuksia. Vierailukohteena oli Suomen pohjoisimmaksi tituleerattu mänty sekä Tunturilumo- mökki. Sää oli selkeästi kylmempi kuin edeltävänä päivänä, lämpö pysyi hyvin yllä tarpoeasamme vaarojen yli lammen rannalla sijaitsevan mökin suojiin.

Hirven jauhelihakeittoa ja takan lämmössä kypsytettyjä suklaabanaaneja syötyämme matka jatkui takaisin Kiepille. Päiväretkien aikana keskusteltiin miten pidemmillä reissuilla pärjää lämpimänä ja kuivana.

Paluumatkalla pakkasen kiristymisen tunsi.

IMG_20221210_133006__01

Illan tullen olin lopulta ainoa joka kohtasi -19 asteen pakkasen. Kurssilaiset olivat tyytyväisiä hyvään edeltävään yöhön, joten iltapalan yhteydessä näytin mitä itse aion pukea telttaan ja minkälaista alusta-makuupussiyhdistelmää hyödynnän.

Oli mukava kömpiä omaan tilavaan telttaan edeltävän yön tilaihmeen jälkeen. Valitsemani pussiyhdistelmä oli todella lämmin ja sain nukuttuani yön hyvin.

Aamiaisella kokosimme kurssin yhteen, kävimme ulkona hyytävässä pakkasessa pakkaamassa teltat niin kuin olisimme siirtämässä leiripaikkaa toiseen.

Oli onni, kuinka torstain myrsky toi paksun lumipeitteen maahan ja pääsimme viimein hiihtämään. Kurssin vetäminen yksin oli aikamoinen suoritus, mutta odotan innolla seuraavia mahdollisuuksia opastaa kiinnostuneita pääsemään rakkaan harrastukseni makuun – ulkoilemaan säällä kuin säällä!

Olisitko sinä kiinnostunut yöpymään luonnossa opastetusti? Miltä kesäajan vastaavanlainen kurssi kuulostaisi?