Keskellä ”ei mitään” on kaikki – muutto pois kirkonkylältä

DSC_4184

Lokakuu oli tarkoitettua hiljaisempi järjestellessämme muuttoa puolisoni lapsuudenkotiin. Alunperin meidän oli tarkoitus jättää kylä taaksemme jo syyskuussa, mutta remontoitavan tilan määrä yllätti joten saimme vielä kuukauden aikaa pakata tavaroitamme. Muutto Utsjoen kirkonkylältä ”keskelle ei mitään” tälläiselle etelän hetelmälle oli jännittävää, miten pärjäisin alueella jossa ei ole

a) liikennettä
b) katuvaloja
c) ihmisiä

Oma rauha ja luonnon välitön läheisyys korvaavat edellämainitut. Ympärillä riittää maastoa tutkittavaksi, pimeässä lenkkeily autotien varrella ei olekaan niin kamalaa kuin ajattelin ja saan töistä tarpeeksi sosiaalista elämää. Vaikka työ- ja koulumatka pitenikin reilusti entisestä parista sadasta metristä, uskon muuton olleen pelkkää plussaa.

En ole koskaan asunut yhtä syrjässä. Villähde on syrjäisin paikka missä olen pienen elämäni aikana majaillut.

DSC_4186
DSC_4185
DSC_4193

Innokkaana odottelin tulevia vapaita, tarkoituksena oli retkeillä lasten kanssa vähintään kotipihan kodalla. Flunssakauden päästyä vauhtiin ollaan tyydytty takan kypsentämiin makkaroihin ja vaahtokarkkeihin. Lasten flunssat tuntuvat kestävän ikuisuuden. Vanhemman kanssa olen jo tutkinut otsalamppujen valossa Tenojoen rantaa ja seikkaillut kotipihan läheisyydessä, hän lähtee matkaani innolla ja vaikuttaa tyytyväiseltä muutokseen. Kunhan flunssat on selätetty kunnolla pääsemme yhdessä seikkailemaan.

Lauantaina lähdin käymään läheisellä tasanteella, jonka rinne kohoaa suoraan Nuorgamintien varrelta. En tiedä johtuiko se portaissa edestakaisin ravaamisesta vai mistä, reidet olivat jo valmiiksi rasittuneet ja meinasin luovuttaa ennen ylös pääsemistä. Tahdonvoimalla pinnistin tasanteelle saakka, kunhan nuo jyrkimmät kohdat pääsee ylös patikointi helpottuu huomattavasti.

Kivikkoinen avotunturi oli kuin mustavalkofilmistä. Jäätyneestä hangesta pilkisteli kiviä kuin kuusta konsanaan, aurinko oli laskenut tunturin taa ja loi taivaalle kaunista oranssia kajoa.

DSC_4199
DSC_4195
DSC_4197

Oli vaikeaa valita mihin suuntaan lähtisin. Auringossa hehkuva poroaita, luminen huippu vaiko tasanteella tallustelun jatkaminen?

Päädyin tutkimaan tasannetta, aikaa pidemmille retkille olisi muulloinkin. Kävin yksin seisovien järkäleiden luona ihmettelemässä niiden alkuperää ja ilokseni yllätin lihavan jäniksen piilostaan. Sen pinkoessa karkuun yritin turhaan ottaa siitä kuvia kamerallani. Missään muualla ei näkynyt jälkeäkään muista, vain minä ja säikähtänyt jänö saimme nauttia luonnon järjestämästä hyvinvointihetkestä.

DSC_4209
DSC_4206

Enää en voi lähteä tuosta vain suoraan takapihalta geologiselle polulle tai hurauttaa autolla hetkessä Ellinpolun varrelle. Poluttomat jängät ja tuntemattomat järvet odottavat seikkailijaansa, muutto syrjään avasi lukemattomia mahdollisuuksia.

Tavarat etsivät vielä paikkaansa ja eräkamppeenikin majailevat edelleen pahvilaatikossaan. Suurin osa varusteista on vielä entisessä varastossa, marraskuun yöpymishaasteen yön vietän mielelläni vasta kuun loppupuolella – ulkona on vaihdellen kylmää ja märkää. En tahtoisi yöpyä kotipihassa, tahdon haasteen viimeisiin öihin haastetta. Jäisessä tunturissa rinkan kanssa kävely ja yön viettäminen pilkkopimessä ilman lumen hehkua ei innosta ollenkaan.

Milloinkohan seuraava ensilumi sataa maahan? Sääennusteet lupaavat lämpimiä kelejä vielä marraskuun puoliväliin saakka.

Toivottavasti teillä on ollut oikein mukava isänpäivä! Linkkaan loppuun postauksen viime vuoden isänpäivästä, jolloin nautittiin kolmenkympin pakkasista.

30 asteen pakkaset ovat elämys

Postaus yöstä läheisellä Skoarrajávrilla.