Aloitin vaellukseni Utsjoen Baddasta ja hiihtelin ensimmäiseksi yöksi Rohtojärvelle. Kerrankin säät tuntuivat olevan puolellani! Tuuli yltyi tasaiseen tahtiin päivien aikana hurjistuen myräkäksi kahden vuorokauden ajaksi. Toisen yön yövyin Erttetvárrin alapuolella josta hiihtelin Gáimmoaivin juurelle kolmanneksi yöksi. Vierailin Guivin huipun alapuolella, harmikseni sää oli sen verran haastava etten nähnyt eteeni mitään, osa päivän matkasta hiihdettiin pelkän gepsin avulla!
Vaellus oli sekä mukavan rento, että haastava. Sain laittaa kaikki talvivaellustaitoni koetukselle ja ilokseni sain huomata vuosien harjoittelun riittävän pidemmille ja raskaammille yksinvaelluksille lumiseen aikaan. Kohtasin matkallani erilaisia suunnistushaasteita, hiostavaa ja kylmää säätä, kovia tuulia ja varjokatoa. Sain huoltaa retkikeittimeni ja todeta viimeisenä aamuna jättäneeni yhden venttiilin löysälle josta osa bensasta oli päässyt yön hiljaisuudessa vuotamaan.
Hiihdin neljänneksi yöksi Akukammille turvaan myräkältä ja viivyin lopulta suojassa vuorokauden ennen kuin rohkenin lähtä kohtaamaan tuulen. Löysin hyvän tuulensuojaisan paikan Akujärven lähistöltä ja ihastuin maisemiin, kolmannen päivän pitkät tasaiset suomaisemat olivat alkaneet jo lähes kyllästyttää mutta mitä idemmäs erämaassa pääsin, sen komeammaksi maisemat kävivät.
Tällä kertaa päätin, etten kirjoita erillistä reissukertomusta vaelluksestani vaan annan kaiken kunnian kuvaamalleni videolle jolla vaellukset tunnelmat pääsevät kaikkiin oikeuksiinsa.
Siitä tietää että reissu on ollut loistava, kun vielä kuukausi vaelluksen jälkeen haikailee takaisin.
Viiden vuoden ”nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona” putkeni katkesi helmikuiseen sairasteluun.
Pisin aika viiteen vuoteen kun en yöpynyt ulkona! Yli kuukausi! Tuntui hirveältä, vaikka itseä varten tätä tehdään. Kynnys lähteä hankeen telttailemaan tuntui vain kasvavan, se epämukavuus, kylmyys, kurjuus…
… Oli ihanaa hiihtää, antaa ajatuksen kulkea ja haistaa hajuton tunturiluonto. Pimenevä ilta nuotion loimussa ja sairastelusta jäänyt kova tinnitus korvassa. Voiko olla mitään parempaa?
Kiireetön aamu, aamupuuro ja kahvi auringon helliessä kasvoja nautin tunturiluonnosta. Yöllä oli satanut uutta lunta peittäen jälkeni teltan ympäristössä. Siinä samassa tajusin hukanneeni aurinkolasini. Enkä tulisi löytämään niitä enää hangesta.
Oliko lyhyt telttaretki sairastelun jälkeen kaiken rehkimisen arvoinen? Oli. Mitä nyt nielu kipeytyi uudelleen, mutta sain uutta puhtia tulevalle vaellukselleni jonka hiihdin huhtikuun alussa.
Tsekkaa yltä löytyvä video ja näe samat kauniit maisemat jotka ilahduttivat minua seuraavana aamuna!
Yksi haaveeni kävi vastikään toteen kun lähdimme lasten kanssa yöksi lähijärvelle. Omistan Helsportin finnmark laavuteltan kamiinalla ja sen hyödyntäminen talviaikaan luonnossa yöpymisessä lasten kanssa houkutteli suuresti.
Teltta itsessään painaa 8.8 kg ja kamiinan lisäksi mukana on tuotava puut. Kaldoaivin erämaa on tunnettu lahoista puistaan joita ei talvisin hangen alta niin vain kaivetakkaan esiin. Paikallisen moottorikelkkalupia hyödyntäen ajoimme kotoa moottorikelkoilla rekien kanssa pilkkijärvelle.
Maastoon pääsy ei ollut helpoin tehtävä, plussakelien vuoksi moottorikelkan jälkemme oli sohjoinen ja rekien vienti ylös tunturiin tuotti pientä haastetta.
Ajomatkaa ei ole kuin vaivaiset kymmenisen minuuttia. Jos yöllä kävisi jotain, pääsisin helposti kelkalla lasten kanssa pois tunturista.
Teltan pystyttäminen porukalla on helppoa. Tarvittaessa pohjan tamppaus hankeen, yksi menee teltan sisälle keskisalon kanssa toisten kiinnittäessä teltan alustavasti hankeen kiinni. Sen jälkeen kangas kiristetään kiiloilla ja myrskynarut kiinnitetään tiukalle niinikään hankeen.
Pystytyksen jälkeen kamiina kootaan ja savupiippu pystytetään suojapellin kanssa joka estää kankaan palamisen piipun kuumuudessa.
Heittelimme kamppeet sisään, käväisimme tekemässä rantaan vesiaukon juomavettä varten ja käväisimme hetken iltapilkillä ennen kuin puolisoni poistui kelkallaan kotiin koirien luo.
Kamiina lämmitti teltan mukavan lämpimäksi. Kostuneet vaatteet kuivuivat hyvin, mutta itse kamiinan lämpö ei riittönyt lettujen paistoon, nautimme epämääräisiä taikinaklönttejä kermavaahdon kera.
Lapsilla oli solumuovipatjat, toisella toinen paksumpi solumuovipatja ja nuoremmalla pieni porontalja. En itse tykkää käyttää porontaljoja teltoissa, ne sotkevat irtokarvallaan.
Makuupusseina heillä oli Deuterin starlight pro ja Haglöfsin musca. Varuiksi mukana oli myös fjellduke jonka tytär halusi pussinsa päälle lisälämmikkeeksi.
Haistoin palaneen käryä ja harmikseni huomasin sisäteltan lirpakkeen olleen vasten piippua ja sulaneen! Onneksi kyseessä ei ole mikään tärkeä osa telttaa ja saan sen halutessani korjattua. Suojapelti oli nostettu liian korkealle. Täytyy ostaa toinen, jolloin ei tarvitsisi ollenkaan pelätä telttakankaan osumista kuumaan piippuun.
Finnmark on 6-8 hengen teltta. Kamiinan kanssa sinne mahtuu hädintuskin neljä mukavasti nukkumaan. Kamiina kuitenkin jäähtyy nopeasti, joten sen ympärille mahtuu ainakin kaksi henkeä neljän lisäksi nukkumaan. Teltalla on nukuttu kovemilla tuulilla ja olen vakuuttunut sen kestävyydestä. Vedenkin se kestää – testattu on vuosi sitten huhtikuussa hiihtovaelluksella.
Yö oli rikkonainen toisen lapsista herätessä vähänväliä. Toinen pärjäsi hyvin, vaikka tahtoikin nukkua makuupussi peittona ja oli palellut yöllä. Onneksi fiksuna hän oli pukenut lisää ylleen – vaikka yöllä kävin sulkemassa pussin jalkopäästä että hän saisi halutessaan suljettua sen kokonaan.
Kaakattavat joutsenet lensivät järven yli säikäyttäen lapset.
Aamulla keittelimme puurot ja puoliso saapuikin sopivasti aamukahveille. Jäin pakkaamaan varusteitamme muiden lähtiessä pilkille, ehdin itsekin hetkeksi mukaan ennen kuin ryhdyimme purkamaan telttaa. Kalaa ei tullut, kuten ei lähes koko talvena kyseiseltä järveltä. Mihin lie kalat kadonneet…
Teltan purkaminen on helppoa. Ensin kamiinan poisto ja tuhkien siivous pesästä. Irrotimme sisäteltan kuivausta varten, salko alas, myrskynarujen irrotus ja solmiminen ja viimeisenä maakiiloina toimivien auraustikkujen, lumikiilojen ja paikallisen puukäsityöläisen tekemien puukiilojen irrottaminen hangesta.
Lasten kanssa luonnossa yöpyminen voi olla aikuiselle raskas rasti, kun huolehdittavaa on paljon ja yöunet voivat jäädä rikkonaisiksi. Itse olen usein aivan romuna levottomasta telttayöstä ja seuraava päivä menee palautuessa, silti en skippaisi näitä unohtumattomia retkiä lasten kanssa!
Odotan jo innolla seuraavaa laavuretkeämme eikä enää mene kauaakaan kesän vaellukseen. Salaa haaveilen että pääsisimme toukokuussa yhdessä yöksi luontoon, toivottavasti kevyemmillä varusteilla!
Tammikuun lopulla käytin vapaapäivän hyödyksi ja suuntasin kotoa suoraan tunturiin.
Utsjoella asuessa on kätevää, kun pystyy autoa käyttämättä siirtymään suoraan koskemattomille hangille. Vastoin odotuksiani rinteessä oli kantava hanki, olin varautunut tuskaiseen hikoiluun kantamattomassa hangessa.
Tammi-helmikuun aikana vesisateet jatkuivat. Hangella on kantoa, mutta sankat lumisateet ovat tehneet pehmeän peitteen jäisille alueille.
Jyrkässä rinteessä hiihtelyn jäljiltä löytyi vielä energiaa joten päätin suunnata alueen korkeimmalle kohdalle. Kivet raapivat suksien pohjia ja vaaran rinteestä pilkotti esiin kiviä joita ei normaalisti tähän aikaan vuodesta näe.
Aivan säikähdin auringon tullessa huipun takaa näkyviin! En ollut nähnyt aurinkoa hiihtovaelluksemme jälkeen enkä muistanut ollenkaan sen olemassaoloa.
Päästessäni Vetsijoelle avautuvien maisemien äärelle näin porojen kylpevän auringossa. Varovaisina ne siirtyivät hieman kauemmaksi jatkamaan ruokailuaan ihaillessani keskitalven maisemia.
Vetsijoki kiemurtelee suurten rinteiden lomassa ja kutsuu samoilemaan varrelleen. Olisi ihanaa hiihdellä sen rantoja myöten syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, mutta kerran kesäaikaan sen läpikulkeneena ajatus ahkion kanssa risukossa taistelemisesta ei houkuta.
Saatuani tarpeeksi kauniista maisemista lähdin laskettelemaan kotia kohti. Mielikuvissani olin alppihiihtäjä, kiemurtelin höttörintteitä myöten vältellen hiihtämistä. Innostuin jatkamaan tunturisuksilla laskettelua aina kotipihaan saakka, mahdollisimman paljon metsässä kierrelläkseni. Kerran osuin vahingossa jäniksen pesälle, tällä kertaa metsissä kiertelyni ei tuottanut satunnaisia löytöjä.
Utsjoella asuessa on tosiaan se etu, että luontoon pääsee heti autoa hyödyntämättä. Samat kohteet eivät kyllästytä, alueet ovat niin laajoja että joka kerralle löytää halutessaan uutta tutkittavaa ja nähtävää.
Kotini läheisyyteen on kesän aikana syntynyt uusi eläinten muodostama polku joka on hyvä esimerkki siitä kuinka maasto kuluu – käytäthän mahdollisuuksien mukaan valmiita polkuja seikkaillessasi lähiluonnossa! Jos eksyminen pelottaa, puhelin toimii nykyään lähes kaikkialla teiden läheisyydessä. Puhelimen kannattaa myös antaa siirtyä Norjan verkkoon.
Erämaan vaeltajatar 