Syyskuun puolivälissä teimme poitsun kanssa jokavuotisen pyöräretkemme, tällä kertaa suuntasimme Saariselälle monipuolisten pyöräilymaastojen luo Urho Kekkosen kansallispuistoon.
Suunnittelemani reitti kulki hieman tutuilla alueilla, välttelin hankaliksi luonnehdittuja reittejä ja pidin päivämatkat maltillisina.
Saariselällä on lukuisia merkittyjä pyöräilyreittejä joiden ulkopuolella pyöräily on kielletty. Etukäteen kannattaa perehtyä Urho Kekkosen kansallispuiston järjestyssääntöihin ja pyöräilyreitistöön.
Myös muiden pyöräilijöiden ja retkeilijöiden huomioiminen on tärkeää, olemme sopineet lapsen kanssa ettemme hurjastele, ilmoitamme ohituksista hyvissä ajoin samaan suuntaan kulkeville ja kiitämme sekä pysymme oikealla puolella reittiä vastaantulijan ilmestyessä eteen. Näin lapsikin ennakoi vaaratilanteita.
Viime vuosista poiketen olin nyt hankkinut pyöriimme laukkuja joihin sain jaettua varusteiden painoa pois rinkasta. Ajaminen oli ajoittain hankalaa täyteen ahdetun pyörän kanssa eikä ohjaustankoon kiinnittämäni reput meinanneet pysyä paikoillaan. Kypärä ottaa korkeaan rinkkaan kiinni, ratkaisin ongelman jättämällä rinkan ylätaskut kotiin.
Päivä 1. Saariselkä – Vellinsärpimä – Taajoslaavu 15 km
Lähdimme matkaan Saariselän lähtöportilta. Reittimme kulki kummituskämpän ja laskettelurinteiden ohitse helppokulkuista hiekkatietä pitkin Vellinsärpimän päivätuvalle jolla pidimme pienen evästauon. Tupa oli viihtyisä ja tuntui hyvältä vaihtoehdolta yhdeksi kuopuksen kanssa ensi kesänä tehtävän vaelluksen kohteeksi. Päivätuvissa ei saa yöpyä, niiden pihapiirissä saa yleensä yöpyä.
Päivä oli liiankin lämmin ja hain vielä paikkaa pyörässä oleville varusteille. Vellinsärpimältä eteenpäin reitti muuttui hankalakulkuisemmaksi poluksi jolla sain taluttaa pyörääni useamman kerran. Poitsu sai ajettua pyöräillään lähes koko pätkän aina Taajoslaavulle saakka.
Ilta oli tunnelmallinen. Seurasimme mäntymetsässä auringonlaskua ja rullailimme pyörinemme eteenpäin. Itselle pyöräily oli raskasta, olen kesän ajellut työpaikan sähköfatbikellä ja oma konkelini on siitä riemusta kaukana. Hieman kyllä kadutti että kaivoin pyöräni esiin varastosta vasta tälle reissulle! Reidet ja selkä olivat koetuksella rinkan takia.
Taajoslaavulla oli muutama vaeltaja. Saimme paistella makkarat iltapalaksi valmiilla nuotiolla ja oli mukava jutustella retkeilystä. Päivän lämpö muuttui hiljalleen viileämmäksi yön lähestyessä ja aloitimme teltan kasaamiseen. Harmiksemme huomasimme teltan kiilojen jääneen kotia! Ensimmäinen kerta että unohdan jotain oleellista kotiin. Näppärinä tekaisimme uudet kiilat muutamasta halosta ja saimme teltan suhteellisen hyvin pystyyn. Pieni repsotus kelpaisi kun luvassa olisi lähes tyyni yö.
Oli mukava päästä viimein nukkumaan raskaan päivän päätteeksi. Jossain korkeammalla tunturissa humiseva tuuli tuuditti unten maille.
Päivä 2. Taajoslaavu – Luulampi – Rautulampi 14 km
Kolea yö oli saanut kosteuden hiipimään absidiin. Kiilat eivät toimineet ihanteellisesti, repsottava teltta otti onneksi enemmän hermoon kuin oli muuten haitaksi.
Rauhallisen aamun päätteeksi pakkasimme pyörämme ja lähdimme seuraamaan pyöräilyreitin merkintöjä Luulammelle päin. Yhdessä risteyksessä näytti menevän pyörän jälkiä väärään suuntaan, vaikka reitti olisi oikaissut reilusti seurasimme vastuullisesti pyörille sallittua reittiä kiertäen Luuvaaran. Polku oli minulle tuttu marraskuulta, nyt oli kiva nähdä alue päivän valossa.
Luulammelle ajettiin hiekkatietä pitkin. Paksurenkaisella pyörällä on paljon helpompi ajaa polulla vaikka olisi kivikkoa. Poika viiletti edellä hirmuista vauhtia, hän odotteli välillä että tulin taas näkyviin perästä ja jatkoi matkaa. Vastaantulijat kyselivät oliko lapsi minun ja kehuivat kuinka kohteliaasti hän tervehti vastaan tullessaan. Olin ylpeä! Tärkeintä oli että vauhdin hurmasta huolimatta hän huomioi muut ja ajoi varoen.
Luulammella vierailimme erämaakahvilassa, ostimme hieman lisää naposteltavaa, kahvin ja kaakaota. Pihapiirissä oleskelu oli hankalaa kolean yön jäljiltä pökerryksissä olleiden ampiaisten takia jotka ahdistelivat meitä tauotta. Ne eivät olleet agressiivisia vaan hakeutuivat inhottavasti vaatteille.
Luulammella voi majoittua tulipaikkojen läheisyydessä, kahvila on samalla päivätupa jossa ei saa yöpyä. Luulammella on kulttuurihistoriallinen kohde jolla liikkumista tulee välttää eikä aidatun alueen sisäpuolella saa yöpyä.
Lounastaukomme oli vauhdikas hermoille käyvien pörriäisten takia ja jatkoimme matkaa syötyämme. Rautulammelle vievä pyöräilyreitti on osittain haastavaa maastoa, nopeasti Luulammen jälkeen tulee reitin ainoa joen ylitys joka vaati kenkien pois riisumisen.
Yllätyksekseni jaksoin polkea suurimman osan Rautulammelle viemästä polusta. Pysähdyimme ihastelemaan ruskaa joka tuntui olevan loistokkaimmillaan. Vastaan tuli useita pyöräilijöitä sähköavusteisilla, taisimme nähdä vain pari avusteetonta maastopyörää. Oli kuitenkin kiva nähdä kuinka vastaantulijoilla oli vuokrapyöriä, kenties joku oli ensimmäistä kertaa kokemassa Kekkosen puiston kauneuden? Kuka tietää.
Rautulammella oli paljon porukkaa. Pystytimme teltan tarkkaan valitulle kohdalle johon saimme DIY- kiilat maahan. Sateisella kelillä telttapaikkamme olisi ollut ikävä.
Kulutimme aikaa ruokaillen ja leväten. Autio- ja varaustuvan vieressä oli hyvin kesy riekkopoikue jota kävimme ihastelemassa. Poika löysi keittokatoksesta akkarin jota luki keskittyneenä pitkään. Illalla kävimme vielä lyhyellä pyrähdyksellä Niilanpäälle vievällä uralla.
Päivä 3. Rautulampi – Luulampi – Saariselkä 17 km
Kolmantena aamuna jatkoimme pyöräilyä samaa reittiä pitkin Luulammelle jossa kävimme pullakahveilla. Hiekkatietä pitkin oli raskas pyöräillä Rumakurun uudelle päivätuvalle jossa keittelin pojalle lounasta ja jäimme hetkeksi juttelemaan ruskamatkailijoiden kanssa.
Iisakkipäälle kääntyessä reitti muuttui kivikkoiseksi poluksi ja oli heti paljon mukavampi polkea. Ylämäessä jouduin työntämään pyörääni poitsun viipottaessa pitkällä edellä.
Iisakkipäältä laskeuduttiin jyrkkää ja kapeaa polkua pitkin alas kohti Saariselkää, ihmettelin hieman reititystä turvallisuuden kannalta.
Retkemme pisin päivä tuntui lopulta rennoimmalta. Vaikka hiekkatie oli raskas polkea, sen etuna oli tasaisuus jolloin aivotoimintaa ei tarvinnut käyttää tekniikkakikkailuun.
Lapsen kanssa maastopyöräretki on helppo toteuttaa jos lapsella riittää intoa ja hermot haastavampiinkin maastoihin. Haavereita ja kaatumisia sattui meillekkin joten kypärän käyttö ja kattava. ensiapulaukun mukana pito on tärkeää. Me emme onneksemme tarvinneet ensiapuvälineitä vaikka lapsi kaatui kerran pahemmin.
Vanhemman on hyvä osata korjata pyörään tulevia vaurioita. Meillä on lapsen pyörästä kaatumisen yhteydessä mennyt kahdesti rikki vaihteen vaihtaja (ihan rikkipoikki irti pyörästä), sitä ei maastossa välttämättä pysty korjaamaan joten maastosta poistuminen kävellen voi olla vaihtoehto.
Poitsu ajaa tällä hetkellä Trekin roscoe 24″ semi-fatbikellä, joka sopii hyvin aloittelevalle maastopyöräilijälle. Itse ajelen useamman vuoden vanhalla Silverbackin scoop delightilla.
Lue kertomus meidän viime syksyn pyöräretkestä Karigasniemen Ruktajärvelle!
Erämaan vaeltajatar 