Päivä talvivaellukselta – rutiinit ja varusteet

Tässä postauksessa palataan viime kevään hiihtovaellukselleni Kaldoaivin erämaahan jolloin hiihdin viiden päivän ajan vaihtelevissa olosuhteissa teltassa ja autiotuvissa yöpyen. Tarinan ohella kerron rutiineistani vaelluspäivän aikana ja varusteistani.

Täältä löydät alkuperäisen tekstin vaelluksestani Kaldoaivin erämaahan maalis-huhtikuun vaihteessa 2023!

IMG_20230328_185936

Aamu järven rannalla

Herään levottoman yön jälkeen herätyskelloon. En ollut palellut kahden makuupussini ja tunturiviitan uumenissa, eikä pakkastakaan ollut yöllä paljoa. Edeltävän illan jälkihavainnot karmivat mielessäni, onneksi kyseinen eläin ei tullut nuuskimaan telttaani!

Lisään kerrastojen ja villavaatteiden päälle untuvaa, survon pilkkisaappaat jalkaani ja käyn ulkona vessassa. Tai no, kuopalla jonka valitsin vessaksi.

Kauhaisen kattilaan lunta ja katsahdan bensakeitintäni tuimasti – se ei toiminut illalla enkä jaksaisi alkaa selvittämään heti aamusta mikä sitä vaivasi.

Lumi suli hiljalleen trangialla kun nautin yön yli termarissa ollutta haaleaa vettä. Lämmitin kotona valmiiksi voideltua ja täytettyä ruisleipää keittimellä ja pian pääsin kahvivesien keiton jälkeen nauttimaan myös aamupuurosta.

Päivän vedet tekeytyivät taustalla pakatessani varusteita kasaan. Kiehautetun veden kaadoin ruokatermariin kuivatun lounaan sekaan ja loput termospulloon päivän juotaviksi.

Hampaanpesu on vaelluksillani yksi tärkeimmistä rutiineista! Tuntuu ettei päivä ala jos ei saa suuta puhtaaksi aamukahvin jäljiltä.

IMG_20230328_202126
IMG_20230329_131202
IMG_20230329_152315

Päivä tunturimaastossa

Kasattuani teltan ja varusteet ahkioon lähdin hiihtämään kohti päivän seuraavaa etappia. Sää vaikutti alkuun hyvältä, hiljalleen pilvet peittivät taivaan eikä aamun sinertävästä maisemasta ollut tietoakaan.

Jouduin pakkaamaan ahkion uudelleen sen kaatuillessa. Ahkion päällä köllötti päiväreppu jonka uumenista löytyi gps, ensiapulaukku, tulentekovehkeet, toppahame, kevytuntsikka, välipalaa, ruokatermari sekä juotavaa. Päivärepusta on nopea napata päivän aikana tarvittavat asiat.

Söin välipalapatukkaa hiihdellessäni järvien ylitse yhä korkeammalle kohti avotunturia. Lounastauolle kaivoin kevytuntuvatakin lämmittämään, termoksessa tekeytynyt lounaskin oli vielä sopivan lämmintä.

Muutin hieman suunnitelmiani hiihtäessäni kohti Gálddoainurkia, huonolla säällä ei olisi järkeä hiihtää korkeammalle. Maasto muuttui hankalammaksi, yritin nähdä moottorikelkan jälkiä hangessa ja hahmottaa mitä kautta olisi fiksuinta laskeutua Gálddašjokilaaksoon.

Maisemista ei saanut paljoakaan selvää kaiken ollessa tasaisen harmaata. Jokilaakson seinämien kiviä erotti sieltä täältä, en erottanut edes maaston muotoja kunnolla laskeutuessani laakson pohjalle. Siinä rytäkässä kaadoin ahkion, onneksi siitä ei hajonnut mitään!

Hieman tuskastuneena matkasta saavuin hiljalleen Áldoleakšalle. Tuuli voimistui sään huonotessa entisestään. Väsyneenä päivän haastavasta maastosta kuljin gepsin avulla kohti harjua jonka taakse telttani tahdoin laittaa. Olin saanut päähän pinttymän kohteesta, oli pakko päästä perille.

IMG_20230329_154120
IMG_20230329_185205

Leiripaikan rauha

Kun pääsin harjulle teltta oli hetkessä pystyssä. Ympäriltäni en erottanut enää muuta kuin tasaisen sinertävän harmaan maaston ja muutaman puun kaukaisuudessa. Vaihdoin kuoritakkini untuvaan, kosteat merinokerrastot kuiviin leirikerrastoihin ja hiihtohousuina käyttämäni Fjällrävenin paksummat talvivaellushousut untuvahousuihin. Monot vaihtuivat pilkkisaappaisiin.

Ruuaksi lämmittelin trangian pannulla mikropizzaa. Roiskeläppää syön vain talvivaelluksilla, mahtavaa luxusta! Lumesta vesien keittelyssä meni aikansa, trangia toimi samalla omanlaisena lämmittimenä ja tarkenin hyvin lukea kirjaa illan mittaan. Vesiä keitin iltaa ja aamua varten kunnes saisin taas aamulla aloittaa sulattelun uudelleen.

Ulos olin kaivanut vessakuopan ja absidiin tilaa puuhastella. Yöksi varusteeni olivat nätissä kasassa patjan vieressä, puhelin latautui makuupussissa yötä varten. Tuuli otti telttaan maltillisesti kiinni myräkästä huolimatta.

IMG_20230329_191301

Yön tunnelmia

Teltan pohjalla oleva eristepatja tuntuu mukavan lämpimältä polvien alla. Untuvatäytteinen ilmapatja ja solumuovipatja varmistavat ettei kylmä hohkaa läpi yöllä. Pelaan varman päälle ja nukun vielä kahdella pussilla joiden päällä on vielä Fjellduke-tunturiviitta jota voin pitää kylmyydestä riippuen joko auki tai kokonaan kiinni.

Pesen vielä hampaani absidissa ja kurkistan ulos tarkistaakseni ahkion tilanteen. Siellä se hiljalleen peittyi hankeen lumen lentäessä tuulessa.

Kuivien merinokerrastojen lisäksi puen päälleni villaa. Kaulurin ja pipon lisäksi nukun välillä lapasissa. Villasukat ovat must have.

Tuuli kovenee ulkona, jännittää. Kuuntelen aikani teltan kattoa pieksevää tuulta ennen kuin nukahdan korvatulpat korvissani. Yöllä herään kuuntelemaan tuulta, se on säätiedotuksen lupaamana laantunut. Hyvä niin, koska aamulla matka jatkuisi avotunturissa kohti seuraavaa yöpaikkaa.

Talvitelttailukurssi Nuorgamissa

DSC_8375

Tuuli juoksuttaa irtolunta. Sääaseman ruudulla tuulen puuskat ovat 11-14.5m/s väliltä talvitelttailukurssin osallistujien saapuessa 70Northin toimipisteelle. Tarkoituksena on opetella talvitelttailuun tarvittavia erätaitoja, kylmässä säässä toimimista ja retkeillä kauniissa tunturiluonnossa.

Pakkaamme varusteemme ahkioihin ja pukeudumme lämpimästi viiden kilometrin hiihtomatkaa varten.

Päivä on kaunis eivätkä kovat tuulenpuuskat häiritse etenemistä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneessa varvikossa. Juttu luistaisi, jos kuulisi mitä toisella on sanottavana tuulen humistessa hupulla vuorattujen korvien ohi.

Päätämme pitää lounastauon ennen ahkion vetovastuun vaihtoa. Hirvenjauhelihakeitto lämmitti mieltä ja kehoa suojautuessamme mahdollisimman tuulettomaan paikkaan. Jatkaessamme matkaa etelään saamme suojaa vaaroista ja pystymme höpöttelemään kuulumisia.

DSC_8366

Mahtavaa päästä retkelle! Kohteenamme on uniikki Hillagammi, erämaan helmi joka sijaitsee omassa rauhassansa Kaldoaivin erämaassa. Mökki on työpaikkani 70Northin ja käytämme sitä tukikohtana talvitelttailukurssin ajan.

Mökille päästessämme ryhdymme lämmityspuuhiin. Kahvittelemme, syömme ja käymme talvitelttailuun tarvittavia varusteita läpi. Pihalla käymme hakemassa vesiä jäätyneestä joesta ja kannamme saunaan pesuvedet.

Illan pimetessä lämmitetään saunaa ja kootaan yhdessä yksi teltoistani tuulen suojiin pihaan. Mökin taakse mennessä tuulen tuntee voimistuneen, avotunturissa on täysi myräkkä päällä. Meille selviää myöhemmin tuulen puuskien olleen 16m/s pahimmillaan. Sää oli loistava tuulisella säällä teltan pystyttämistä varten. Opetin millainen kohde on hyvä teltalle, mitä leiripaikan valinnassa tulee huomioida ja miten teltta pystytetään talvella.

Yöpuulle laittaessa kertaamme miten pakkasyössä toimitaan. Miten pukeudutaan, mitkä varusteet toimivat, mitä tehdään jos yöllä herää vessahätään.

Kuuntelen kuinka tuuli pauhaa yössä. Aamuun mennessä pahimmat puuskat laantuvat.

DSC_8371
DSC_8370
DSC_8384

Aamiaisen jälkeen lähdemme päiväretkelle. Edelleen tuulee ja on kylmä, päiväreput pakattuina suuntaamme läheisen Ávvačohkan huipulle. Hiihtäminen on hieman helpompaa kuin edeltävänä päivänä, kiitos tuulen puhaltamien ja kovettamien aaltojen.

Tähtäsimme huipulle ennen auringon laskua. Hiihdimme niin pitkälle minne lunta riitti ja kävelimme lopun matkaa huipulle kivikkoista rinnettä myöten.

Tuulisen huipun takaa paljastui ankara, kaunis ja vilpitön erämaa sekä mieltä hivelevä auringonlasku.

Huipulla seistessä katselin kauas Gálddoainurkia kohti. Olen miettinyt viimeajat mitä erämaassa vaeltaneet ovat saaneet kokea, aivan kuin meillä olisi oma salaisuutemme. Luonto ei ole vain viivoja kartalla tai kaukana siintävä maisema. On upeaa katsoa kauas ja tietää mitä monimuotoinen erämaa kätkee sisäänsä.

DSC_8387

Paluumatkalla pidimme vauhtia maiseman hämärtyessä. Pakkasta ei ollut paljoa, mutta kosteana se tuntui uivan luihin ja ytimiin.

Mökillä syötiin ja vietettiin mukavaa aikaa jutustellen. Lämmin glögi maistui illan pimetessä. Kävimme pystyttämässä loput teltat pihaan, kertasimme jälleen talvitelttailun perusteet ja palasimme mökkiin iltatoimille.

Nukkumaan mennessämme hämmästyimme taivaan valoshowsta! Upeat revontulet tanssivat taivaalla lumoten meidät täysin, vietimme ulkosalla pidemmän ajan kuvaten ja vain nauttien revontulien loimusta. Tunnelma oli käsinkosketeltavan upea.

Kokeilin toisena yönä nukkua solumuovipatjalla ja porontaljalla. Pusseina käytin kahta kuitupussia jotka eivät toimineet itselläni. Porontalja seikkaili solumuovipatjalla eikä meinannut pysyä paikoillaan. Kurssi oli hyvä kokemus itselleniki kokeilla uusia yöpymisvarusteita, mutta pakko myöntää että omat varusteeni ovat itselleni parhaimmat. Sain kuitenkin nukuttua yön suhteellisen hyvin ja kurssilaiset pääsivät kokeilemaan omia sekä lainavarusteita.

DSC_8431
DSC_8434-2
DSC_8430

Etenkin nyt talviaikaan olen huomannut aamuyön olevan parasta uniaikaa ulkona yöpyessä. Aamulla en millään meinannut jaksaa nousta ylös teltasta!

Aamiaisen, mökin siivoamisen ja telttojen kasaamisen jälkeen lähdimme kotia kohti. Hiihtäminen kovettunutta tulopäivän jälkeä pitkin oli mukavaa, saimme kaiken lisäksi ihailla vielä laskevan auringon tuomia värejä taivaalla.

Talvitelttailukurssin huipensivat erilaiset sääolosuhteet ja kauniit lähenevän kaamoksen aikaansaamat taivaan värit. Kaamos alkoi viime sunnuntaina Nuorgamissa ja kestää tammikuulle saakka.

En malta odottaa tulevia talviöitä! Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- haasteestani olen suorittanut 40/50 yötä. Saa nähdä saanko loput kymmenen kasaan ennen vuoden vaihdetta.

DSC_8450
DSC_8365

Ruskan ajan maastopyöräretki Urho Kekkosen kansallispuistoon

IMG_20231015_203843

Syyskuun puolivälissä teimme poitsun kanssa jokavuotisen pyöräretkemme, tällä kertaa suuntasimme Saariselälle monipuolisten pyöräilymaastojen luo Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Suunnittelemani reitti kulki hieman tutuilla alueilla, välttelin hankaliksi luonnehdittuja reittejä ja pidin päivämatkat maltillisina.

Saariselällä on lukuisia merkittyjä pyöräilyreittejä joiden ulkopuolella pyöräily on kielletty. Etukäteen kannattaa perehtyä Urho Kekkosen kansallispuiston järjestyssääntöihin ja pyöräilyreitistöön.

Myös muiden pyöräilijöiden ja retkeilijöiden huomioiminen on tärkeää, olemme sopineet lapsen kanssa ettemme hurjastele, ilmoitamme ohituksista hyvissä ajoin samaan suuntaan kulkeville ja kiitämme sekä pysymme oikealla puolella reittiä vastaantulijan ilmestyessä eteen. Näin lapsikin ennakoi vaaratilanteita.

Viime vuosista poiketen olin nyt hankkinut pyöriimme laukkuja joihin sain jaettua varusteiden painoa pois rinkasta. Ajaminen oli ajoittain hankalaa täyteen ahdetun pyörän kanssa eikä ohjaustankoon kiinnittämäni reput meinanneet pysyä paikoillaan. Kypärä ottaa korkeaan rinkkaan kiinni, ratkaisin ongelman jättämällä rinkan ylätaskut kotiin.

IMG_20231015_203827
IMG_20231015_203807

Päivä 1. Saariselkä – Vellinsärpimä – Taajoslaavu 15 km

Lähdimme matkaan Saariselän lähtöportilta. Reittimme kulki kummituskämpän ja laskettelurinteiden ohitse helppokulkuista hiekkatietä pitkin Vellinsärpimän päivätuvalle jolla pidimme pienen evästauon. Tupa oli viihtyisä ja tuntui hyvältä vaihtoehdolta yhdeksi kuopuksen kanssa ensi kesänä tehtävän vaelluksen kohteeksi. Päivätuvissa ei saa yöpyä, niiden pihapiirissä saa yleensä yöpyä.

Päivä oli liiankin lämmin ja hain vielä paikkaa pyörässä oleville varusteille. Vellinsärpimältä eteenpäin reitti muuttui hankalakulkuisemmaksi poluksi jolla sain taluttaa pyörääni useamman kerran. Poitsu sai ajettua pyöräillään lähes koko pätkän aina Taajoslaavulle saakka.

Ilta oli tunnelmallinen. Seurasimme mäntymetsässä auringonlaskua ja rullailimme pyörinemme eteenpäin. Itselle pyöräily oli raskasta, olen kesän ajellut työpaikan sähköfatbikellä ja oma konkelini on siitä riemusta kaukana. Hieman kyllä kadutti että kaivoin pyöräni esiin varastosta vasta tälle reissulle! Reidet ja selkä olivat koetuksella rinkan takia.

IMG_20231015_203910
IMG_20231015_203927
IMG_20231015_203953

Taajoslaavulla oli muutama vaeltaja. Saimme paistella makkarat iltapalaksi valmiilla nuotiolla ja oli mukava jutustella retkeilystä. Päivän lämpö muuttui hiljalleen viileämmäksi yön lähestyessä ja aloitimme teltan kasaamiseen. Harmiksemme huomasimme teltan kiilojen jääneen kotia! Ensimmäinen kerta että unohdan jotain oleellista kotiin. Näppärinä tekaisimme uudet kiilat muutamasta halosta ja saimme teltan suhteellisen hyvin pystyyn. Pieni repsotus kelpaisi kun luvassa olisi lähes tyyni yö.

Taajoslaavu on tuttu viime marraskuun yöretkeltäni – lue postaus kahden yön retkestä alkutalven tunnelmista!

Oli mukava päästä viimein nukkumaan raskaan päivän päätteeksi. Jossain korkeammalla tunturissa humiseva tuuli tuuditti unten maille.

Päivä 2. Taajoslaavu – Luulampi – Rautulampi 14 km

Kolea yö oli saanut kosteuden hiipimään absidiin. Kiilat eivät toimineet ihanteellisesti, repsottava teltta otti onneksi enemmän hermoon kuin oli muuten haitaksi.

Rauhallisen aamun päätteeksi pakkasimme pyörämme ja lähdimme seuraamaan pyöräilyreitin merkintöjä Luulammelle päin. Yhdessä risteyksessä näytti menevän pyörän jälkiä väärään suuntaan, vaikka reitti olisi oikaissut reilusti seurasimme vastuullisesti pyörille sallittua reittiä kiertäen Luuvaaran. Polku oli minulle tuttu marraskuulta, nyt oli kiva nähdä alue päivän valossa.

IMG_20231015_204012

Luulammelle ajettiin hiekkatietä pitkin. Paksurenkaisella pyörällä on paljon helpompi ajaa polulla vaikka olisi kivikkoa. Poika viiletti edellä hirmuista vauhtia, hän odotteli välillä että tulin taas näkyviin perästä ja jatkoi matkaa. Vastaantulijat kyselivät oliko lapsi minun ja kehuivat kuinka kohteliaasti hän tervehti vastaan tullessaan. Olin ylpeä! Tärkeintä oli että vauhdin hurmasta huolimatta hän huomioi muut ja ajoi varoen.

Luulammella vierailimme erämaakahvilassa, ostimme hieman lisää naposteltavaa, kahvin ja kaakaota. Pihapiirissä oleskelu oli hankalaa kolean yön jäljiltä pökerryksissä olleiden ampiaisten takia jotka ahdistelivat meitä tauotta. Ne eivät olleet agressiivisia vaan hakeutuivat inhottavasti vaatteille.

Luulammella voi majoittua tulipaikkojen läheisyydessä, kahvila on samalla päivätupa jossa ei saa yöpyä. Luulammella on kulttuurihistoriallinen kohde jolla liikkumista tulee välttää eikä aidatun alueen sisäpuolella saa yöpyä.

Lounastaukomme oli vauhdikas hermoille käyvien pörriäisten takia ja jatkoimme matkaa syötyämme. Rautulammelle vievä pyöräilyreitti on osittain haastavaa maastoa, nopeasti Luulammen jälkeen tulee reitin ainoa joen ylitys joka vaati kenkien pois riisumisen.

Yllätyksekseni jaksoin polkea suurimman osan Rautulammelle viemästä polusta. Pysähdyimme ihastelemaan ruskaa joka tuntui olevan loistokkaimmillaan. Vastaan tuli useita pyöräilijöitä sähköavusteisilla, taisimme nähdä vain pari avusteetonta maastopyörää. Oli kuitenkin kiva nähdä kuinka vastaantulijoilla oli vuokrapyöriä, kenties joku oli ensimmäistä kertaa kokemassa Kekkosen puiston kauneuden? Kuka tietää.

IMG_20231015_204054
IMG_20231015_204129
IMG_20231015_204112

Rautulammella oli paljon porukkaa. Pystytimme teltan tarkkaan valitulle kohdalle johon saimme DIY- kiilat maahan. Sateisella kelillä telttapaikkamme olisi ollut ikävä.

Kulutimme aikaa ruokaillen ja leväten. Autio- ja varaustuvan vieressä oli hyvin kesy riekkopoikue jota kävimme ihastelemassa. Poika löysi keittokatoksesta akkarin jota luki keskittyneenä pitkään. Illalla kävimme vielä lyhyellä pyrähdyksellä Niilanpäälle vievällä uralla.

IMG_20231015_204159
IMG_20231015_204148

Päivä 3. Rautulampi – Luulampi – Saariselkä 17 km

Kolmantena aamuna jatkoimme pyöräilyä samaa reittiä pitkin Luulammelle jossa kävimme pullakahveilla. Hiekkatietä pitkin oli raskas pyöräillä Rumakurun uudelle päivätuvalle jossa keittelin pojalle lounasta ja jäimme hetkeksi juttelemaan ruskamatkailijoiden kanssa.

Iisakkipäälle kääntyessä reitti muuttui kivikkoiseksi poluksi ja oli heti paljon mukavampi polkea. Ylämäessä jouduin työntämään pyörääni poitsun viipottaessa pitkällä edellä.

Iisakkipäältä laskeuduttiin jyrkkää ja kapeaa polkua pitkin alas kohti Saariselkää, ihmettelin hieman reititystä turvallisuuden kannalta.

IMG_20231015_204214
IMG_20231015_204039

Retkemme pisin päivä tuntui lopulta rennoimmalta. Vaikka hiekkatie oli raskas polkea, sen etuna oli tasaisuus jolloin aivotoimintaa ei tarvinnut käyttää tekniikkakikkailuun.

Lapsen kanssa maastopyöräretki on helppo toteuttaa jos lapsella riittää intoa ja hermot haastavampiinkin maastoihin. Haavereita ja kaatumisia sattui meillekkin joten kypärän käyttö ja kattava. ensiapulaukun mukana pito on tärkeää. Me emme onneksemme tarvinneet ensiapuvälineitä vaikka lapsi kaatui kerran pahemmin.

Vanhemman on hyvä osata korjata pyörään tulevia vaurioita. Meillä on lapsen pyörästä kaatumisen yhteydessä mennyt kahdesti rikki vaihteen vaihtaja (ihan rikkipoikki irti pyörästä), sitä ei maastossa välttämättä pysty korjaamaan joten maastosta poistuminen kävellen voi olla vaihtoehto.

Poitsu ajaa tällä hetkellä Trekin roscoe 24″ semi-fatbikellä, joka sopii hyvin aloittelevalle maastopyöräilijälle. Itse ajelen useamman vuoden vanhalla Silverbackin scoop delightilla.

IMG_20231015_204253

IMG_20231015_204236

Lue kertomus meidän viime syksyn pyöräretkestä Karigasniemen Ruktajärvelle!

Kahdeksan päivää Kaldoaivin erämaassa – lopputunnelmat & video

Olo toiseksi viimeisenä aamuna oli innostunut. Kahdeksan päivää erämaassa oli antoisaa, nautin mutta myös ikävöin ja stressasin. Kotiin saapumisen lähestyminen oli samalla haikeaa mutta helpotus.

Yhdeksän kilometrin päivämatkan kunniaksi pidin pitkän aamun Tsaarajärven autiotuvalla. Siivosin tuvan edeltävien jäljiltä ja tein kunnon kiehiset ilahduttamaan seuraavia.

Kulutin aikaa merkityllä reitillä reilusti. Söin lounasta teemarista matkan puolivälissä, pysähtelin katselemaan maisemia ja rapsuttelin koiraa joka jaksoi ihmeen hyvin pitkän taipaleen jäljiltä.

DSC_8179

Tsuomasjärvellä kävin ensin kurkkaamassa autiotuvan. Tupa on luxusta, vessa on nimittäin sen sisällä eteisen käytävän päässä. Puitakaan ei tarvitse hakea ulkoa.

Pystytin telttani pihalle ennen sadetta. Tein päivällistä, luin kirjan loppuun ja aloitin sen uudelleen. Ihmettelin Tsuomasvaaralta kantautuvaa vihellystä, aikani ääntä kuunneltuani piekana liiteli paikalle. Ilmeisesti sillä oli pesä kallioisella rinteellä.

Illan tullen paikalle saapui muita vaeltajia. Seurailin heidän puuhiaan ja hiljalleen laitoin itsekkin nukkumaan.

Nopean viimeisen aamupalan jälkeen juttelin tovin yöllä paikalle saapuneiden vaeltajien kanssa. Oli virkistävää jutella muillekin kuin koiralle! Vaikka nautin yksinolosta, rankan reissun aikana oli mukava päästä jutustelemaan edes kerran. Kiiski ei paljoa juttele takaisin.

DSC_8182
DSC_8183

Polku Tsuomasvaaralta Pulmankijärventielle on kumpuileva, soinen ja erityisen kaunis järvineen. Vierailin Mivtejohkan porokämpillä täyttämässä juomapulloni. Kämppää ei enää kovinkaan paljoa huolleta, en kurkistanut sisälle kun siellä majaili joku. Vuosia sitten se oli ihan ok yövyttävässä kunnosa.

Tuskaisin osuus viimeiseltä päivältä oli poroaidan vierellä kävely korkeinta rinteitä pitkin. Helleaalto iski rajusti, koira läähätti ja tuntui kuin olisin kävellyt viimeisillä voimillani eteenpäin. Rajapyykillä pidimme taukoa, kokosin mielessäni vaelluksen ja totesin reissun olleen mahtava!

Vaelluksellani sain laittaa yksinvaeltamisen taitoni koetukselle, jokien ylitykset täytyi arvioida tarkasti, tein uuden reittisuunnitelman, pärjäsin kuutena sadepäivänä, leiripaikat olivat kauniit ja vaihtelevat. Vaikka mieliala oli ajoittain matala sain syömällä pidettyä oloni hyvänä.

Kohtaamiseni luonnon kanssa jäivät päällimmäisenä mieleen kaikista haasteista huolimatta. Mystinen haukku erämaassa, suuri kaakkuriparvi, yli lentäneet metsähanhet, ukkonen sekä sateiden nostamat vedet joissa saivat mielen nöyräksi. Edes sateiset päivät Vetsijoella ja Áldoleakšalla eivär näyttäydy muistoissani negatiivisesti.

DSC_8186
DSC_8187

Erämaahan ei tule astella nokka pystyssä, luonnon kanssa tulee olla sinut ja valmistua eteen tuleviin haasteisiin. Luonto osaa myös palkita upeilla auringonlaskuillaan, kauniilla maisemillaan, monimuotoisuudellaan ja yllätyksellisine kohtaamisineen. Mainittakoon yhdeksi tällaiseksi upeat hirvensarvet ja suuri kaarelle kasvanut katajikko avotunturissa.

Lähdin juhlimaan vaellukselleni monia asioita. Kahdeksan päivää yksin erämassa oli oikea tapa saada miettiä rauhassa.

Kahdeksan päivää otti myös omansa. Jalkani olivat öisin levottomat pari viikkoa, telttaa sai taas paikkailla koiran jäljiltä ja housuni haarat ratkesivat Vetsijoen rannoilla liukastellessa raskas rinkka selässä.

Kiitos vaelluspostausteni lukemisesta! Odotan innolla seuraavaa vaellusta joka lienee joskus kevät-talvella.

Seuraavaksi postauksissa pyöräillään ruskaisessa Urho Kekkosen kansallispuistossa, huiputetaan Norjan Rastigaisa ja ollaan yötä metsässä joen varrella.

Ensimmäinen osa Kaldoaivin vaelluksesta

Toinen osa Kaldoaivin vaelluksesta