Yleinen – Sivu 4 – Erämaan vaeltajatar

Kuutamoyö tunturijärvellä & Msr freelite 3v3

31.12.202431.12.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Mikä olisikaan mukavampaa kuin pieni arjesta pakeneminen luonnon rauhaan?

Syksy ja alkutalvi on ollut ikävän kiireistä aikaa enkä ole ehtinyt retkeillä normaaliin tahtiin. Yöretkille lähteminen takkuaa enkä ole päässyt vielä kunnolla asennoitumaan talveenkaan.

Arki alkaa hiljalleen palailemaan uomiinsa ja olen alkanut suunnittelemaan talven menoja. Tammikuussa on tarkoitus tehdä kaamosvaellus Kaldoaivin erämaahan, odotan sitä hyvin innoissani!

Elokuussa tein Erätoverin kanssa pienen yöretken Kaldoaivin erämaan puolelle Gironskáiláttu- lammelle. Tälläisiä ”illasta luontoon ja aamusta kotiin” lähtöjä tulee tehtyä harmillisen vähän.

Kävelimme lammelle kiertäen Njallavárrin maston rinteen kautta. Olimme tarkistaneet tuulen suunnan ja valinneet lammen puoliskon sen mukaan. Erätoveri oli ottanut pressun muka tuulen suojaksi, aikeenamme oli väsätä siitä tarppimainen tekele.

Pressu oli hyvää ajanvietettä, vierähti tovi jos toinenkin kun yritimme saada siitä jonkinlaisen suojan tuulta vastaan. En ole itsekkään paljoa ollut tarppien tai muiden kevyiden suojien kanssa tekemisissä.

Ostin kesällä minulle ja lapsille kevyemmän kesäkelien teltan vaelluksia varten, Msr freelite 3 v 3 on 1230g painava kolmen hengen tilaihme. Keveys ja tilavuus ovat teltan paras ominaisuus, ulkoteltan ja pohjan vesipilariarvo on vain 1200 mikä on reilusti vähemmän kuin esimerkiksi Hillebergin teltoissa. Vesisateella täytyy olla myös nopea kokoaja – sisäteltta ehtii kastua ennen ulkoteltan kiinnittämistä. Tähän mietin patenttia tai kevyen puihin kiinnitettävän sadesuojan hankkimista.

Olen koonnut teltan nyt useamman kerran enkä ole vielä onnistunut saamaan ulkotelttaa ensimmäisellä kerralla oikein päin. Tämä on pieni ongelma verraten siihen kuinka helppo teltta loppujen lopuksi on koota. Ensin yksi haarautuva kaari kiinnitetään sisätelttaan ja kiilataan. Ulkoteltta puetaan kaaren päälle ja pingoitetaan kiiloilla ja myrskynaruilla. Teltassa on kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi pientä absidia joihin mahtuu yksi aikuisten rinkka tai kaksi lasten rinkkaa / puoli. Vesisateella täytyy olla tarkka ettei vettä kerry absidien alle.

Lasten kanssa vaeltaessani käytämme paljon tupia yöpymiseen, teltta on lähinnä turvavarusteena mukanamme. Oma Fjällräven abisko shape 3 ei myöskään ole painavimmasta päästä (2560g), mutta jokainen säästetty gramma on tervetullut lasten kanssa vaeltaessa.

Tuuli yltyi tunturilammella. Jouduin kääntämään telttaani kertaalleen saadakseni sen paremmin tuulen suuntaiseksi. Saimme kokattua päivällistä suojassamme, Erätoveri oli järjestänyt jälkiruuaksi kuohkean vegaanisen mutakakun. Joimme hieman vadelmaboolia ennen pientä iltakävelyä lähinyppylöille.

Avotunturissa näkee kauas ja seurasimme kuinka lammelle saapui kalastajia. Lähivuosina olemme lukeneet ikävistä tapauksista joissa leireistä on viety retkeilijöiden varusteita häikäilemättömästi ja päätimme valua hiljalleen takaisin teltoille.

Iltapalan jälkeen oli aika kömpiä telttoihin nukkumaan. Viimeiseksi ennen teltan oven sulkemista seurasin kuinka kuu nousi hiljalleen tunturin takaa esiin. Harmitus siitä, kuinka vähän yöretkiä on tullut tehtyä valtasi mieleni. Toivottavasti vielä ehtisin tehdä useamman.

Yöllä tuuli yltyi kovemmaksi ja jännitin miten teltta kestää puhurin. Aamulla pakatessamme telttoja olin jättänyt toisen absidin auki jonka johdosta teltan kaari vääntyi tuulen voimassa lähes maata vasten. Kiireellä suljin oviaukon ja Erätoverin kanssa nostimme teltan takaisin pystyyn.

Msr:n freelite 3 v3:n kanssa on siis hyvä olla tarkkana tuulten kanssa. Suojaisa leiripaikka antaa paljon armoa pystytykseen.

Leiripaikan siivottuamme kävelimme mönkijöuralle hieman eri reittiä myöten. Istuimme puron vareelle kivelle nauttimaan lasilliset vadelmaboolia ja seurasimme kuinka tuuli heilutteli maassa kököttävää rinkkaani. Luonnossa ei paljoa tarvitse seurattavaa viihtyäkseen.

Talvitelttailu, Yleinen

Havaintoja Hilleberg kaitum 2 gt:stä

9.12.20249.12.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Ostin kaksi vuotta sitten itselleni talvivaelluksia ajatellen Hillebergin kaitum 2 gt- tunneliteltan.

Uskon lukuisten yksittäisten teltassa nukuttujen öiden ja neljän talvivaelluksen tuoneen sen verran kokemusta teltasta että voin kirjoittaa siitä tekemiäni havaintoja auttamaan henkilöä joka harkitsee saman teltan ostoa.

Hilleberg on itselleni varsin tuntematon merkki. Päädyin merkkiin lueskeltuani muiden kokemuksia merkistä ja vakuutuin laadusta.

Vertailin telttojen kokoa ja painoa Fjällräven abisko shape 3 telttaani. Fjällräveniä en tahtonut havaittuani kulumista omassa teltassani neljän käyttövuoden jälkeen ja kuultuani monia tarinoita merkin laatuongelmista (hajonneita saumoja ja vetoketjuja).

Kaitum 2 gt on Partioaitan kuvailua myötäillen ultrakevyt versio Keron Gt- teltoista ja kestää kovat tuulet ja boforit (boforiasteikon mukaan olen yöpynyt teltassani asteikon kohdassa 7.). Sen voin allekirjoittaa että teltta kestää avotunturin kovat tuulet ja pysyy pystyssä neljälläkin kiilalla kotipihaolosuhteissa. Minulla on kova luotto telttaan!

Kaarien kanssa minulla on ollut ongelmia. Yksi kaarista vaurioitui kun teltan kasasi joku muu kuin minä. En siis tarkalleen tiedä miten kaari vaurioitui, ongelmana lähinnä on kaaren pätkän kasaaminen ja irtisaaminen. Kaarien pätkät irtoilevat toisistaan kasatessa, sain Instagramissa vinkin että Hillebergin kaarien kuminauhat voivat olla löysät jo ostettaessa ja että ne kannattaa vaihtaa uusiin (kiristin niitä kun olin omistanut teltan kahden vuoden ajan).

Neljästä kaaresta kahdessa on punaiset merkinnät helpottamaan kasaamista oikeisiin kaaritunneleihin. Tunnelien päässä on vahvikkeet joihin kaaret on yllättävän hankala laittaa. Yllätyin myös kuinka herkästi kaaritunneliin tuli reikä taskun juurelle kasatessa. Oma moka.

Kaaret on myös helppo laittaa kuppeihinsa, toisin kuin abisko shapessa. Välillä Fjällrävenin aisojen kanssa saa taistella että ne saa väännettyä kuppeihinsa, Hillebergin kanssa en ole vielä toistaiseksi paininut.

Pidän teltan myrskynaruista. Kaarista huolimatta teltta on helppo pystyttää, talvisin käytän kuutta lumikiilaa, aurauskeppejä, suksia ja sauvoja. Myrskynarut vaikuttavat kestäviltä ja ne pitävät teltan vankasti maassa kiinni.

Ilmanvaihto toimii teltassa hyvin. Fjällrävenin abisko shape kolmosessa teltan päätyjen ilmastointiaukkojen kaaret ovat murtuneet eikä toisesta päädystä ilma pääse enää hyvin vaihtumaan. Hillebergissä kaaret on vahvistettu rautalangalla. Nerokasta! Kun teltan pystyttää, väännät vain aukkojen läpät pystyyn. Parasta!

Teltan kaksi absidia ovat luksusta. Harvemmin käytän pienenpää, se on lähinnä varusteita varten. Isommassa absidissa mahtuu puuhailemaan, Etenkin kun talvella kaivaa seisoskelukuopan. Absidissa onnistuu kokkailu hyvän ilmanvaihdon ansiosta.

Oviaukkojen vetoketjujen kanssa on välillä ongelmia, mutta ymmärrän miksi ne ovat tarkasti suojattuja teltan kestävyyden kannalta.

Sisäteltta on tilava ja taskut hyvät. Ilmastointi pelaa molempiin suuntiin ja kondensiota on syntynyt lähinnä oman laiskuuden takia.

Sisä- ja ulkoteltta ovat riittävän irrallaan toisistaan. Ulkoteltta yltää maahan saakka.

Kahden hengen teltta on ruhtinaallisen kokoinen yhdelle, aikuiselle ja kahdelle lapselle nafti. En ole yöpynyt toisen aikuisen kanssa teltassa, mutta voisin veikata tilaa olevan mukavasti – ei tarvitse nukkua kuin sillit purkissa.

Hilleberg kaitum 2 gt painaa 3800g ja sen ulkokankaan vesipilariarvo on 5000. Se on 220 cm pitkä ja 140 cm leveä. Korkeutta teltalla on mukavat 100 cm.

Kevon Luonnonpuisto, vaeltaminen, Yleinen

Kevon ruskavaellus

24.10.202424.10.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Lue Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöistä täältä ennen sinne suuntaamista!

Sain ilahduttavan pyynnön toimia oppaana Kevon luonnonpuistoon suuntaavalle vaellukselle. Toiveena asiakkailla oli tehdä vaellus ruskan aikaan, kolmen yön taktiikalla.

Lähdimme matkaan Kenestupien parkkipaikalta. Autojen määrä hirvitti, oli hilkulla etten joutunut viemään autoa hieman kauemmas sorakuopalle jemmaan.

Lähtöaamuna sää oli lämmin, mutta aavistuksen tuulinen. Askel kulki kevyesti juurakkoista polkua pitkin Silkeájalle ensimmäiselle lyhyelle tauolle jolla säädimme rinkat ja söimme pientä välipalaa.

Kova tuuli tuiversi Bálddotjávrien läheisyydessä ja riuhtoi rinkkoja. Pohdin tulevan yöpaikan sijaintia ja miten tuuli vaikuttaisi telttojen pystyttämiseen alueella.

Ihmisiä ei tullut ruuhkaksi asti vastaan vaan väki jakautui tasaisesti polkujen varrelle. Vaikeakulkuisen Koskikarapuron ja Beahcelavojärven välisellä alueella jouduin ohjeistamaan vastaantulleita pitämään koiransa kytkettynä – vaikka olisit 100% varma ettei koirasi aiheuta haittaa luonnolle, kunnioitetaan kuitenkin luonnonpuistoa sen verran että noudatetaan sääntöjä ja näytetään muille retkeilijöille mallia.

Lounastauko pidettiin Beahcelavojärven nuotiopaikalla. Osa asiakkaistani olivat ulkomaalaisia ja eväsleivät toimivat lounaana. Itse olin tehnyt termariin oman ateriani.

Ensimmäinen joenylitys onnistui hyvin, kuivan kesän vuoksi vedenpinta oli matala, pohjakivet olivat ikävän liukkaat levästä. Vaellussauvat olivat kätevät niin jokien ylityksissä kuin haastavimmilla kivikoilla.

Kun Kevon reitin aloittaa pohjoisesta käsin, haastavin maasto osuu ensimmäiselle päivälle ja hiljalleen maasto helpottuu. Rankan maastosta tekee korkeuserot, kivikot sekä yli 300 askelman portaikko.

Portaat noustuamme pääsimme pian ylös jokilaaksosta avotunturiin. Illan tullen saimme kulkea viimeiset kilometrit Gamajotnsuohppasajan leiripaikalle. Ruska vaikutti olevan huipussaan aikaisesta ajankohdasta huolimatta, kuljimme hiljaa upeiden värien korostuessa auringonsäteiden halkoessa maisemaa.

Leiripaikalla hämärä laski nopeasti ja telttapaikkojen löytäminen oli haastavaa. Metsähallitus on poistanut käytöstä leiripaikkoja jolloin porukkaa kertyy suosituimmille leiripaikoille enemmän. Löysimme kolot teltoille ja nukuimme yöt kivien välissä.

Aamulla matkamme jatkui kohti Fiellun putousta. Pidän Kevolla erityisesti sen avotunturialueista, mutta Roajašjärven läheinen metsä on erityisesti lähellä sydäntäni sen rauhoittavan tunnelman vuoksi. Metsästä näkee kauempana virtaavan Kamajoen ja rinteestä valuvan kiviröykkiön pienen lammen rannalla.

Sanoisinko, että Kevo täytyy nähdä kanjoniltaan. Kanjoni on komea, uskomaton luonnon muokkaama ilmestys, mutta jos Kevolle vaeltaa vain kanjonin takia, missaa monta kaunista ja ainutlaatuista kohdetta polun varrelta. Monta pientä yksityiskohtaa jotka kertovat alueen suojelun tarpeesta.

Kevossa myös kiehtoo ajatus siitä, ettei koskaan tule näkemään kesäaikaan polkua pidemmälle. Minusta se on hyvä asia, ihmisen ei tarvitse päästä joka kolkkaan. Talvella olen päässyt hiihtämään tunturialueella vapaammin ja edelleen muistelen lämmöllä uskomattomia maisemia joita vaelluksellani näin.

Roajáskáidilta maisemat avautuvat jylhinä Fiellujoen laaksoon. Katsottavaa riittää silmän kantamattomiin ja päivän kivikkojen runtelemat jalkaterät saivat lepoa pidemmältä ihailutauolta.

Fiellulta löysimme hyvin tilaa teltoille. Vietin hieman aikaa asiakkaideni kanssa ja vetäydyin välillä omiin oloihini nauttimaan vaelluspöhinästä. Laskin nopsaan Fiellulla yli 25 telttakuntaa. Saapuessamme bongasin tutun oranssin jumppapallon erään teltan viereltä ja sain vielä fanikuvan siitä putouksen juurelta!

Olin varautunut reissuun kevyin kantamuksin, mikäli joutuisin kantamaan asiakkaideni varusteita. Rinkkani kuitenkin painoi normaalia enemmän ja illalla sitä kaiveltuani löysin kahdet sadehousut, päiväannoksen koiran ruokaa ja gopron akun. Vettä vaelluksen aikana satoi Fiellulla muutaman pisaran verran, koira jäi kotiin eikä kamerakaan ollut matkassa.

Toinen aamu startattiin nousemalla jyrkät portaat. Putous näkyi kauniisti kellertävien ruskalehtien välistä, jokainen noustu metri Kevolla on vaivan arvoinen!

Koillisesta saavuttaessa kanjonille katse kiinnittyy ensin jylhiin kallioisiin reunamiin. Pysyimme polun varrella poikkeamatta reunalle syntyneille pistoille joilta uteliaimmat ovat kurkotelleet lähemmäs uskomattomia maisemia.

Itse näköalapaikalla ilahduin kun kolme nuorempaa vaeltajaa pyysi minua ottamaan heistä kaverikuvan kanjonin kanssa. Sain esimerkkikuvaksi kolme vuotta aikaisemmin otetun kuvan samalta paikalta – mieltä lämmitti kaverusten revanssireissu Kevolle.

Lounastelimme Suohppasajan kodalla ja jatkoimme matkaamme hiljalleen helpottuvaa reittiä pitkin kohti Ruktajärveä. Viimeiset kilometrit rullasimme hiekkaista polkua pitkin Kevon luonnonpuiston rajalle. Oli mukava päästä maistamaan herkullisia mustikoita ja puolukoita joita olin himoinnut koko luonnonpuistossa vietetyn ajan!

Ruktajärven autiotuvan tienoo oli hiljainen, mutta autiotupa oli tupaten täynnä ja pihalla loimusi nuotiot. Tsekkasin säätiedotteen ja huomasin metsäpalovaroituksen olevan voimassa. En ole aikaisemmin Utsjoella kokenut maastopalovaaraa näin myöhään syksyllä ja kun kävin ilmoittamassa varoituksesta tulistelijoille hekin yllättyivät.

Yö oli jäätävä! Otin kaikki keinot kehiin taretakseni, edes untuvatakki tai untuvahousut eivät estäneet paleltumasta. Harmikseni olin kotoa lähtiessä kaapannut mukaan väärän alustan, säilytän yhtä syysalustaani Haltin pussissa ja mukaani sattui juurikin toinen Haltin huonoista kesäalustoistamme. Onneksi se sentään oli se reiätön kappale!

Asiakkaani olivat ilokseni pärjänneet yön yli palelematta. Viimeiset kaksitoista kilometriä kuljimme Luomusharjuja myöten, pidimme pienen evästauon ennen harjulta pois laskeutumista.

Olen ollut siinä käsityksessä että Sulaojan ympäristöstä olisi poistettu kaikki retkeilyrakenne, iloksemme saimme vielä lopuksi lukaista infotaulut pohjoisen luonnosta.

Kiitos Kevo ja asiakkaani loistavasta vaelluksesta!

Vaellusten opastaminen on vastuun ja huvin yhdistämistä. Opas on vastuussa sekä ryhmästä, itsestään ja vastuullisen luontoelämyksen tarjoamisesta. Mitä enemmän vastuullisesti toteutettuja retkiä ja vaelluksia järjestetään, sitä enemmän meillä on vastuullisia luontoharrastajia.

Opastetuilla aktiviteeteilla ja siviiliretkillä on tärkeää että ne toteutetaan alueen sääntöjä ja jokamiehen oikeuksia noudattaen.

lapsen kanssa vaeltaminen, Urho Kekkosen kansallispuiston vaellus, vaeltaminen, Yleinen

Unelma Vongoivasta – paluuamatka Hammaskurun ja Siulanruoktun kautta

2.9.20244.9.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tästä Vongoivan vaelluksen ensimmäiseen postaukseen

Vongoivan kammi oli ihanan viileä. Menimme hyvin myöhään nukkumaan ja heräilimme yhdeksän aikaan. Jalkani olivat edeltävän päivän rinteiden noususta kipeät venyttelyistä huolimatta. Koiralla näytti olevan sama tilanne, poitsu ei ollut moksiskaan raskaaksi kääntyneestä päivästä.

Lähdimme kammilta kohti Hammaskurua vasta lähempänä kahtatoista. Sankka sumu leijaili edelleen kammia ympäröivillä tuntureilla.

Kulkua helpotti mönkijäura jota pitkin saimme kulkea aina Hammaskurulle vievälle tukkitielle saakka. Olin kartasta suunnitellut täysin erilaisen reitin kulkea, huoleni koiran ja pojan jaksamisesta hälvenivät sumun liikkeiden myötä.

Sihverinlakopää ja Siulapäät olivat näkemisen arvoiset tunturit. Pilvinen sää loi upeaa kontrastia kivisiin rinteisiin, tunturikoivikossa oli mielyttävä kävellä. Pidimme muutaman tauon ennen laskeutumista alas joen varteen vanhalle tien pätkälle.

Saimme pitää hieman meteliä koivikossa hirven tullessa vastaan. Kaunis hirvi ei ollut välittää taputteluista tai huhuiluistamme, en halunnut välikohtausta sen ja Kiiskin välille.

Ylittäessämme Hammasjoen onnistuin taittamaan nilkkani ja kastelemaan kenkäni. Kumijalkana nilkkaa onneksi vihloi vain hetken ja kenkä saisi kuivua helteessä.

Poitsun kanssa vaeltaessa parhaimpia hetkiä ovat tauot. Istuimme männyn alle syömään herkkujamme, pågenia, irtokarkkia ja suolapähkinöitä. Aurinko lämmitti eikä hyttysistä ollut vaivaa. Hetkeksi saattoi laittaa jopa silmät kiinni.

Kuljimme vanhaa tukkitien pätkää. En tarkalleen tiedä sen historiaa mutta käsittääkseni se rakennettiin jotta erämaasta saataisiin hakkuiden tukkipuut pois. (Tiesitkö että Vongoivan rinteessä on Honkatehtaanoja?) Tie on nykyään enää pelkkä mönkijäura, mutta sen reunoilta voi edelleen löytää kivistä kasatun reunan ja vanhan sillan osia.

Pidimme runsaasti taukoja helteen takia. Yhdellä joen pätkällä Kiiski pisti ensimmäistä kertaa koskaan makuulleen veteen. Riisuin itsekkin kengät ja kahlasin joessa.

Hammaskurulle päästyämme pystytimme teltan kuivumaan. Kahdeksan hengen autiotupa toimi lepopaikkanamme iltaan saakka, tummien pilvien vallatessa taivaan säntäsimme ulos purkamaan teltan. Tummien pilvien synkkyys ja oranssi hiljalleen katoava auringonvalo olivat mykistävä näky!

Kiiski pääsi sisälle ennen nukkumaan menoa, muita vaeltajia ei saapunut paikalle.

Hammaskuru – Siulanruoktu 9 km

Helle huoletti. Kiiskiltä ei irtoa pohjavilla ennen elokuuta ja vaellukselle lähtiessä olimme saaneet harjattua vasta osan selästä irti. Sillä on hormoniturkkia.

Suunnitelmana oli edetä hitaasti vesipaikkoja etsien. Vuomapään etelärinne oli vaikea, löysimme vain yhden suon pätkän josta koira pääsi juomaan. Pidimme pidemmän lounastauon varjoissa jolloim se pääsi lepäämään ja viilentymään ennen kuin pääsimme alas joen varteen.

Kuljimme kaksistaan tunturikoivikossa havaitsiessani liikettä pusikoissa. Kaksi reipasta polkujuoksijaa lähestyi ja ilokseni huomasin heidän olevan luokkakavereitani eräopaskoulusta! Olipa hauska satunnainen kohtaaminen.

Laskeutuessamme Hopiaojalle maasto kävi raskaammaksi. Joenvarsipusikko ei ole lempparimaastoani. Oli katkeraa palata takaisin mäntymetsän rajalle, vaelluksemme selvästi lähestyi loppuaan.

Kivikkoisella ja juurakkoisella polulla taiteilu palkittiin päästessämme Siulaojan tulipaikalle. Poitsu pulahti uimaan jääkylmään jokeen ja Kiiski otti pitkät päiväunet varjossa.

Ennen Siulanruoktua maasto muuttui helppokulkuiseksi mäntykankaaksi. Hopiaoja alkoi muuttua jyrkkäreunaiseksi ja ihailimme joen törmältä kuin tyhjästä ilmestynyttä putousta.

Autiotuvalle pääsy oli helpotus. Laskeuduimme huonokuntoiset portaat alas maitohorsman valtaamalle pihalle. Siulanruoktun tuvalla oli pitkä huonolla lautaovella suojattu eteinen jonka uumenista löytyi itse tupa. Keittiö oli kätevästi erikseen tuvan perällä omine pöytineen! Tupa oli hämärä, mutta näkisin itseni siellä talviaikaan pimeyttä ihmettelemässä!

Jäimme kolmistaan tuvalle ruokailun jälkeen. Laverilla oli muutama kyseenalainen patja, mukavuudenhaluisena käytin ilmapatjaani lakanana ja nukuin hyvät, mutta hiostavat yöunet.

Siulanruoktu – Marivaara 14 km

Pitkää kotimatkaa silmällä pitäen heräsimme puoli seitsemän aikaan. Hirveää! Kiiskikään ei jaksanut paljoa kommentoida lattialta kömpiessäni keittiöön vanhan kovaa meteliä pitävän kaasukeittimen luo.

Viimeiset lounaat termariin ja menoksi. Otimme suunnan poroaidalle ja harpoimme metsässä aamu-auringon alkaessa hiljalleen lämmittää. Fiilis oli hyvin haikea, Vongoivan vaellus oli tosisaan unelmien täyttymys ja upea kokemus.

Mietimme vaelluksen kohokohtia ja vierailu Vongoivan alueella nousi edelleen suosikiksi.

Poroaidalla vietetyn välipalatuokion jälkeen kuljimme samaa mönkijäreittiä pitkin Irtonais-Auhdille kuin tulopäivänäkin. Oli tuskastuttavan lämmin, Kiiski etsi kosteikkoja viilentääkseen itseään. Viimeinen lounastauko pidettiin samoilla pölkyillä kuin ensimmäinenkin, ympyrä sulkeutuu.

Olimme autolla kahden aikoihin. Kaivoin helteellä lämmenneet limut esiin juhlistaaksemme onnistunutta vaellusta.

Auton rymistellessä Marivaarantietä kohti Lokkaa fiilis oli apea. Niin hieno vaellus ja liian nopsaan ohi. Toivottavasti saan vaeltaa lasteni kanssa vielä tulevinakin vuosina, niin antoisaa puuhaa se on!