Yleinen – Sivu 35 – Erämaan vaeltajatar

Arvostelut & mielipiteet, Hiihtäminen, Talvi, Talvivaellus, Yleinen

Mietteitä tulevasta hiihtovaelluksesta

27.2.202027.2.2020julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Hiihtovaellukseen on enää vain alle kuukausi aikaa! Olen pohtinut onko muillakin samanlaisia vaiheita retken suunnittelussa. Itselläni suunnitteleminen tuntuu menevän jokaisella vaelluksella samaa kaavaa –

1. Saa idea. Tällöin aletaan pohtimaan mikä olisi sopiva retkikohde, mikä miellyttää ja mitä tahdon kokea.

Hulluuntuminen. Tähän vaiheeseen kuuluu vaellussuunnitelmaan uppoutuminen, karttojen ja karttasovelluksen armoton selailu, netistä vaelluspostausten lukeminen kyseiseltä alueelta ja muistiinpanot vihkoon.
Täydellinen vaellussuunnitelma. Tässä vaiheessa vauhti hiljenee ja reissusuunnitelmaa aletaan syventämään pakkaus- ja ruokalistoin sekä aletaan kartoittamaan omia varusteita.
Varovaisuus. Mitähän sitä tuli suunniteltua? Olenko valmis tähän? Käyn läpi riskit ja omat pelot. Suunnittelu loppuu hetkeksi.
Uusi innostuminen. Kun päätöstä lähteä vaellukselle on sulateltu aikansa, innostus löytyy uudelleen ja vaelluksen valmistelu alkaa tosissaan.

Suunnittelen vaellukseni tarkoin. Olen kuluneiden reissujen aikana oppinut omia vahvuuksiani sekä heikkouksiani ja olen ottanut ne huomioon. Suurin haaste minulla on olla yksin.

Talvivaeltaminen on asia jota en ole ajatellut tekeväni lähivuosina. Viime syksynä palo vaeltaa enemmän syttyi ja aloin suunnitella ensimmäistä hiihtovaelllustani. Talviretkeilemisestä minulla on luonto-ohjaajan koulutuksen kautta osaamista ja olen ollut yhdellä lyhyellä talvivaelluksella mukana.

Päätin etten lähtisi hiihtovaellukselle mikäli en pystyisi kohtaamaan pimeyttä. Suurin syy miksen ole aikaisemmin innostunut aiheesta on juurikin ollut pelottava pimeys. Tämän talven aikana olen tullut sinuiksi pimeyden kanssa harjoittelemalla siellä olemista.

Ennen lähtöä otin tavoitteeksi nukkua yö teltassa lumella. Nukuin myös yön kodassa jonne lumikenkäilin kovalla tuulella lumi- vesisateessa pimeässä. Ulkona vietetyillä öillä olen tutustunut paremmin yöpymisvälineisiini talviaikaan.

’Kohteekseni valitsin tutun Hetta-Pallas reitin. Tutustuin kartoin ja blogitekstein alueen talvireitteihin. Varasin jokaiselle yölle varaustuvan varmistaakseni suojaisen yöpaikan.

Olen kesästä lähtien lueskellut retkiruuista ja olen nyt kuivannut monipuolisempaa ruokaa retkille. Valmispastat eivät ole mun juttu ja kaipaan ruokaani enemmän energiaa. Elintarvikekuivuri hurisee taustalla tätäkin blogitekstiä kirjoittaessa.

Alunperin minun piti ottaa vetoon puinen ahkioni. Testihiihdolla se osoittautui kuitenkin turhan raskaaksi. Ostin Partioaitasta Paris- ahkion ja J:n kanssa tuunasimme siitä hyvän puuahkion osillla. Aisojen kanssa on vielä ongelmia, emme ole löytäneet kaikkia osia niihin.

J on ollut suurena tukena ja on ollut mahtava huomata kuinka hän on osallistunut ahkion tuunaamiseen ja ruokien kuivaamiseen. Suurinta luottoa reissuuni toi hänen kommenttinsa jossa kertoi luottavansa erätaitoihini, muttei tekemäänsä ahkioon. Oli mieltä ylentävää kuulla toisen mielipide omasta pärjäämisestä. Itse luotan siihen että J:n tuunaama ahkio on kestävä.

Kuivaan aikaan vaeltaminen on paljon helpompi suunnitella. Talvivaeltamisessa pitää ottaa niin monet asiat huomioon! Oletko ajatellut, että talvella sulatat juomavedet lumesta, jos ei ole mahdollista saada vettä muualta? Suositus juoda vettä vuorokauden aikana on 1-1,5l vettä. Siinä on jonkin verran sulattelemista. Jos nukut yösi teltassa, suositellaan juomaan lämmintä ennen nukkumaanmenoa. Yöllä onkin kiva nousta pakkaseen pissalle, koska täysi rakko haittaa kehon lämpenemistä. (lähde)

Talvivaellukselle ei kannata lähteä ensimmäistä kertaa ilman tarkkaa suunnittelua ja asiaan perehtymistä. Mielestäni valintani lähteä ensimmäiselle reissulleni suositulle alueelle (Pallas-Yllästunturin kansallispuisto) suosittuun aikaan (maaliskuu) varaustupia hyödyntäen on fiksuin päätös. Jääköön telttamajoitteiset erämaat myöhemmälle, kun olen oppinut talviaikaan vaeltamisesta enemmän.

kaldoaivin erämaa, kodat, tuvat, kammit, koira, lumikenkäily, Nuorgam, Talvi, Utsjoki, yöpyminen, Yleinen

Yö Skaidejávrilla Nuorgamissa

12.2.202012.2.2020julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Kerroin ”Tammikuinen telttayö kotipihassa” – postauksessani haasteesta johon olen lähtenyt mukaan. Tavoitteenani on nukkua jokainen kuukausi vähintään kerran ulkona.

Haasteen facebook-sivun ansiosta uskallauduin lähtemään yksin Nuorgamin Skaidijärvelle yöksi. Ryhmässä on monia muita yksin yöpyviä naisia, heidän innoittamana uskalsin kohdata pimeän.

Lähdin ajelemaan Utsjoelta vasta kuuden aikaan illalla, halusin käyttää suurimman osan vapaistani lasten kanssa olemiseen. Matkalla ei jännittänyt, vasta Nuorgamin Pulmankijärvelle vievän tien parkkipaikalla pakokauhu valtasi mielen. Pimeä tuntui kamalimmalta asialta ikinä ja hetken jo mietin kääntäväni auton kotia kohti.

IMG_20200210_193322 — Ahkio ja aisojen väliaikainen kiinnityssysteemi

En tahtonut antaa periksi, vaan astuin henkisen kynnyksen yli ja lähdin lumikenkäilemään kohti järveä ahkiota vetäen Kiiski kiinni ahkiovyössä. Ahkio kaatui kyljelleen parin ensimmäisen metrin jälkeen ja jouduin irroittamaan itseni aisoista. Kipattuani ahkion ympäri matka jatkui kunnes jouduin uudelleen nostamaan sen pystyyn. Alkoi hermostuttamaan kun lopulta kaaduin lumikenkien jäätyä hankeen kiinni.

Olin pakannut ahkion huonosti. Lopulta vedin sitä perässäni ahkiovyöstä kiinni pitäen, kovassa tuulessa kulkiessani en viitsinyt alkaa purkamaan sitä. Plussakelin ja vesisateen takia lumi paakkuuntui kenkiin ja Kiiskin villahousuista roikkui suuria lumikimpaleita.

Pysähdyin katsomaan B-barkin karttaa ja huomasin kulkeneeni reilusti etelään lännen sijaan. Näin kaukana jotain heijastavaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti, samalla karttaa vilkuillen. Pian näinkin kaukana punaisena loistavat Njállavárrin maston valot ja käytin niitä suuntanani.

Unohdin pelkoni kokonaan. Tunsin oloni suuremmaksikin seikkailijaksi katsellessani kauemmaksi jäävää tiellä ajelevan auton valoja.

Kodalle päästyäni petyin hieman kun vastassani oli edeltävien retkeilijöiden roskia. Puitakaan ei oltu tuotu lisää joten ensitöikseni hain kotaan halkovarastosta täyden pussillisen halkoja. Siivosin, tein tulet ja pienin tuomani puut itselleni ja seuraaville valmiiksi. Onneksi en ollut kylmissäni tai väsynyt.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului yöpyä teltassa, mutta tuulen vain yltyessä päätin jäädä kodan suojiin. Kamiina lämmitti sitä mukavasti ja samalla sain valmistettua itselleni ruokaa. Vettä minun ei tarvinnut sulattaa kuin koiralle, otin kotoa mukaani kaksi termosta joiden vesiä käytin juomavetenä.

Ilta meni Kiiskiä rapsutellessa ja ulkona käydessä. Ihmettelin kuinka hyvin pihalla näki ilman otsalamppua. Tuuli ujelsi kodan savupiippuun, muuten oli hiljaista.

Kymmenen jälkeen laitoin nukkumaan. Meni kauan ennen kuin nukahdin ja harmitti herätä Kiiskin metelöintiin! Heräilin yöllä useamman kerran ja näin paljon unia. Aamu kolmen aikaan käytin Kiiskin ulkona, kota oli viilentynyt.

Lopulta heräsin vasta kymmentä vaille kahdeksan! Puin makuupussissa lämpimässä olleen villapaidan ylleni ja hipsin laukulleni pukemaan villahousut, toppahousut ja untuvatakin päälleni. Tökerössä join yön aikana kylmentyneen veden ja laitoin tulet kamiinaan.

Kämmäsin kaasukeittimen kanssa ja onnekseni en polttanut kulmakarvojani kaasupilven palaessa edessäni. Hups, vielä on opeteltavaa jetboilin kanssa. Söin aamupalaksi laiskan evään, ”lisää vain vesi” nuudelikupin.

Jo illalla harmitti kotiin jääneet teet ja kahvinpurut, join pelkkää lämmintä vettä janooni. Hiljalleen pakkasin kamppeeni, puin hiihtovarusteet ylleni ja varmistin ettei ahkio pääse kaatumaan toispuoleisesta painosta.

Tuuli oli laantunut, mutta edelleen sateli vedensekaista lunta. Autolle lumikenkäillessäni pohdiskelin talviretkeilyä ja tulin siihen tulokseen etten vielä ole valmis lähtemään yksin telttailemaan pidemmälle talviaikaan. Siihen tarvitsen kaverin. Odotan entistä innommalla maaliskuun hiihtovaellustani Hetta-Pallakselle, varaustupien käyttö helpottaa talvivaeltamisen harjoitteluani roimasti.

Yö Skaidejávrilla rohkaisi ja kasvatti luottamusta omiin taitoihin. En vieläkään uskalla mennä metsään pimeällä, avotunturiin kyllä! Ja se jos mikä, on mahtavaa.

Fielmmajávri, Hiihtäminen, kaldoaivin erämaa, kodat, tuvat, kammit, Nuorgam, Retkeilykohteet, Talvi, Yleinen

Auringon nousu Nuorgamissa

26.1.202026.1.2020julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Sunnuntaina Nuorgamiin ajellessani satoi lunta taivaan täydeltä. Pelkäsin sään olevan niin huono etten kauaa viihtyisi avotunturissa hiihdellen.

Juuri Nuorgamiin saapuessani lumisade loppui ja Pulmankijärventien korkeimmalle kohdalle saapuessani huomasin ilokseni osuneeni paikalle auringon nousun aikaan. Kiireellä kaivoin sukset ja repun takakontista ja lähdin hiihtelemään etelään kohti oranssina kajastavaa valoa.

Hetki oli kaunis. Pysähtelin katselemaan maisemia ja hämmästelin jo unholaan joutunutta kaamosta, auringon pilkahdellessa horisontin yläpuolelle oli vaikea uskoa ettei pimeästä ajasta ole vielä montaakaan päivää.

Kiersin reilusti etelään ennen voimalinjoille hiihtämistä. Suuntanani oli Fielmmajärvi ja yritin löytää sille ulkomuistista. Hanki kantoi hyvin ja suksi luisti.

Oli niin hiljaista että pystyin kuulemaan naisen ja miehen puhetta jostain kaukaa. En nähnyt kuitenkaan ketään hiihdellessäni tunturikoivikon halki. Sähkölinja piti kamalaa värisevää ääntä hiihdellessäni sen ali.

Hiihtämään lähtiessäni sormet jäätyivät kuvatessa, pakkanen oli selvästi laskenut kuluneen tunnin aikana kun aloin viimein lähestyä Fielmmajärven kotaa.

Vierailin kodalla ensimmäistä kertaa vuoden 2018 maaliskuussa. Kuluneesta ajasta huolimatta tuntui kuin olisin vastikää vieraillut paikalla – mikään ei ollut muuttunut. Huussi ja halkovarasto olivat siistit, ainoastaan lunta oli reilusti enemmän mitä edeltävällä kerralla.

Riisuin sukseni ja aloin kasaamaan joululahjaksi saamaani Jetboilin keitintä. Meni hetki ennen kuin sain kaasupullon paikoilleen ja yhdellä naksautuksella syntyi liekki ja muki alkoi lämmetä. Vesi kiehui uskomattoman nopeasti ja sain nauttia teeni ennätysajassa.

Nautin yksinäisyydestä. Katselin maisemia ja mietiskelin jaksaisivatko lapset kävellä ensi kesänä kodalle retkeilemään. Teeni juotuani jatkoin hiihtämistä länteen tavoitteenani päästä takaisin autolle.

Avotunturiin päästessäni tuuli oli yltynyt. Puin hupun pääni suojaksi ja hiihtelin verkkaiseen tahtiin. Hoksasin menneeni liikaa pohjoiseen ja yritin tarkistaa suunnan puhelimellani, yllätyin kun B-bark ehdotti kartan vaihtamista Norjan puolelle. En hoksannutkaan hiihtäneeni lähelle rajaa.

Pian parkkipaikka alkoi näkyä korkeammalla rinteessä. Autoni oli saanut seuraa kolmesta muusta ja muutama lenkkeilijä näytti kävelevän tien varrella.

1,5 kilometrin loppusuoralla pohdiskelin kuinka vahva tyyppi luonto onkaan kun ottaa vastaan murheet ja huolet vuodesta toiseen. Silti se jaksaa palauttaa kotiin huolettomamman retkeilijän.

Haikeana katselin taakse jäävää erämaata pakatessani varusteitani takakonttiin. Nuorgamissa pitäisi käydä useimmin hiihtelemässä kauppareissun yhteydessä.

Linkki Fielmmajärven postaukseeni

Kaamos, yöpyminen, Yleinen

Tammikuinen telttayö kotipihassa

19.1.202019.1.2020julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Vuoden 2020 tavoitteenani on olla rohkeampi ja uskaltaa astua kynnyksen yli pidemmälle. Uskaltamisen kynnyksiä minulla on retkeilyä kohtaan useampi ja rohkaistuin heti vuoden alussa ylittämään niistä yhden.

Talvitelttailua olen vältellyt pimeän ja kylmän takia. Facebookin ”Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi 2020” haasteen innoittamana päätin nukkua yön kotipihassamme. Kotipihassa nukkumista en ole aikaisemmin kokeillut kun olen kokenut kämppämme sijainnin rauhattomana liikenteen takia. Eikä toissatalvinen öinen renkaanpuhkonta ole innostanut kokeilemaan ulkona nukkumista…

… Pakkasta oli viiden asteen verran. Kaivelin päivemmällä Pikku-J:n kanssa teltalle paikan hankeen ja vein porontaljan sekä eristepatjan valmiiksi telttaan odottelemaan iltaa.

Odotin keskiyöhön ulos menemistä. Väsyneenä kävin kantamassa kaksi talvimakuupussia telttaan ja puin lämmintä päälleni. Luotin merinokerrastoon, villahousuihin ja -paitaan.

Mörönsyötikseni lähtenyt Kiiski alkoi tuhota porontaljaa heti telttaan päästyään. Kiskoin sen irti ja tarkistin nopeasti taljaan tulleet tuhot. Pihavalo valaisi sen verran että sain tungettua -4 asteen pussini suuremman talvipussin sisään ja sukelsin nukkumaan.

Kiiski mökötti oviaukon vieressä ja pisti kerälle nukkumaan. Pussien sisällä oli lämmin, kylmää hohkasi kyljen kautta sisään kun olin luisunut eristepatjalta pois. Asentoa korjattuani lämpöä alkoi muodostua pussien sisään ja suljin silmäni.

Kotipihassa nukkuminen ei ollut niin jännittävää mitä kuvittelin sen olevan. Pihavalo paistoi ärsyttävästi ja laittelin J:lle viestiä viitsisikö käydä sammuttamassa sen. Lopulta tulin siihen tulokseen että valon olisi parempi olla päällä jos alkaisi enemmän jännittämään.

Nopeasti havahduin ahdistavaan kuumuuteen ja riisuin villavaatteet päältäni. Yllätyin kuinka hyvin pussini lämmittivät vaikka ulkona olikin leutoa. Laitoin uudelleen nukkumaan ja odotin Kiiskin reagoivan edes pihalla liikuskelevaan kettuun.

Yöllä heräsin kerran viiden aikaan. Olin yllättynyt ja jatkoin unia kahdeksaan mielelläni. En muista olenko aikaisemmin nukkunut yhtä hyvin teltassa. Aamulla oli ihanaa hengitellä raitista pakkasilmaa ja kuvitella olevansa jossain muualla yötä.

Haasteet on tehty suoritettaviksi ja olen ylpeä ensimmäisestä onnistumisestani. Vaikka yö olikin helppo, en uskonut pääseväni edes alkuun haasteessa. Helmikuuksi haaveilen autiotupayöstä, maaliskuussa lähden hiihtovaellukselle. Haasteen avulla uskon pääseväni eteenpäin yksinvaeltamisessa ja pimeänpelkoni voittamisen kanssa. Edelleen minulla on kynnyksiä lähtä yöksi luontoon – kuten nytkään mikään ei estäisi lähteä leudolla säällä yöksi tunturiin telttailemaan, pelkään pelkkää ajatustakin yöpymisestä yksin pimeässä keskellä ei mitään.

Suosittelen muitakin tutustumaan kyseiseen ryhmään! Olen saanut motivaatiota ja innostusta öihin muiden osallistujien kuvista ja tarinoista. Jos muutkin uskaltavat, miksen minäkin?

Telttakuva kotipihasta päiväsaikaan ennen teltan purkua ja loput kuvat ovat 12.1 hiihtämältäni retkeltä Vuolleseavttetvárriltä. Mainitsemani renkaanpuhkoja ei jäänyt kiinni, mutta meillä on aavistus ettei tekijä enää asu kylillä.