Hiihtoretki lähimaastoon

IMG_20250127_123126

Tammikuun lopulla käytin vapaapäivän hyödyksi ja suuntasin kotoa suoraan tunturiin.

Utsjoella asuessa on kätevää, kun pystyy autoa käyttämättä siirtymään suoraan koskemattomille hangille. Vastoin odotuksiani rinteessä oli kantava hanki, olin varautunut tuskaiseen hikoiluun kantamattomassa hangessa.

Tammi-helmikuun aikana vesisateet jatkuivat. Hangella on kantoa, mutta sankat lumisateet ovat tehneet pehmeän peitteen jäisille alueille.

IMG_20250127_130334
IMG_20250127_130849

Jyrkässä rinteessä hiihtelyn jäljiltä löytyi vielä energiaa joten päätin suunnata alueen korkeimmalle kohdalle. Kivet raapivat suksien pohjia ja vaaran rinteestä pilkotti esiin kiviä joita ei normaalisti tähän aikaan vuodesta näe.

Aivan säikähdin auringon tullessa huipun takaa näkyviin! En ollut nähnyt aurinkoa hiihtovaelluksemme jälkeen enkä muistanut ollenkaan sen olemassaoloa.

IMG_20250127_131415
IMG_20250127_130842

Päästessäni Vetsijoelle avautuvien maisemien äärelle näin porojen kylpevän auringossa. Varovaisina ne siirtyivät hieman kauemmaksi jatkamaan ruokailuaan ihaillessani keskitalven maisemia.

Vetsijoki kiemurtelee suurten rinteiden lomassa ja kutsuu samoilemaan varrelleen. Olisi ihanaa hiihdellä sen rantoja myöten syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, mutta kerran kesäaikaan sen läpikulkeneena ajatus ahkion kanssa risukossa taistelemisesta ei houkuta.

IMG_20250127_131016

Saatuani tarpeeksi kauniista maisemista lähdin laskettelemaan kotia kohti. Mielikuvissani olin alppihiihtäjä, kiemurtelin höttörintteitä myöten vältellen hiihtämistä. Innostuin jatkamaan tunturisuksilla laskettelua aina kotipihaan saakka, mahdollisimman paljon metsässä kierrelläkseni. Kerran osuin vahingossa jäniksen pesälle, tällä kertaa metsissä kiertelyni ei tuottanut satunnaisia löytöjä.

IMG_20250127_130922

Utsjoella asuessa on tosiaan se etu, että luontoon pääsee heti autoa hyödyntämättä. Samat kohteet eivät kyllästytä, alueet ovat niin laajoja että joka kerralle löytää halutessaan uutta tutkittavaa ja nähtävää.

Kotini läheisyyteen on kesän aikana syntynyt uusi eläinten muodostama polku joka on hyvä esimerkki siitä kuinka maasto kuluu – käytäthän mahdollisuuksien mukaan valmiita polkuja seikkaillessasi lähiluonnossa! Jos eksyminen pelottaa, puhelin toimii nykyään lähes kaikkialla teiden läheisyydessä. Puhelimen kannattaa myös antaa siirtyä Norjan verkkoon.

Ruskaa ja pakkasta – yöretki Vetsijoelle

DSC_8247

Ruskan ajasta on vasta kuukausi! Tuntuu, että syksy oli ikuisuus sitten kun katselee alkutalven tuomaa kevyen lumipeitteen alla uinuvaa maata.

Syksy oli aktiivista aikaa kaikkine retkineen. On ollut mukavaa levätä ja valmistautua pitkään talveen. Blogi on ollut hiljaa vaikka paljon on tapahtunut. Olen ollut etsijäkoulutuksessa, yöpynyt kotipihassa ja työpaikan laavulla sekä käynyt pitkällä kävelyllä tuntureilla Kiiskin kanssa. Kamera tarttuu harvemmin mukaan sen painon takia. Pitäisi hankkia kevyempi linssi laajiksen tilalle.

DSC_8245
DSC_8250
DSC_8252

Oli kenties viimeinen päivä kun ruskaa pystyi vielä ihastelemaan sen täydessä loistossa kun suuntasin ystävän kanssa yöretkelle Vetsijoelle yhdelle sen komeimmista maisemapaikoista. Vetsijoen vartta pystyy kulkemaan polkua pitkin lähes seitsemän kilometrin verran ennen kuin polku katoaa pajukkoon. Polku on paikoitellen vaikeakulkuinen sen hiljalleen painuessa suon ja runsaan pajukon syövereihin vähäisen kulun ansiosta.

Bongasin nuotiopaikan vaelluksellani ja palo palata komeiden maisemien luokse oli suuri. Patikoimme parin kilometrin matkan jokea reunustavaa polkua pitkin, kauniit keltaiset ruskan sävyt värjäsivät maisemat miltei maalauksen kaltaiseksi.

Vetsijoen varrella on paljon yksityistä maata. Leiripaikkamme sijaitsi valtion mailla joten teimme nuotion vanhalle kiviringille. Kostean syksyn vuoksi kaikki maastosta löytyvä irtopuu oli läpimärkää, otin kotoa kassillisen puuta mukaamme jotta saisimme hieman valoa pimenevään iltaan.

Pystytimme telttamme nuotiopaikan läheisyyteen ja kävimme ihailemassa leiripaikan viereistä koskea. Kun etsii tarkasti, koskelle löytää hyvän polun kävellä. Rannan kalliolla ei voinut kuin vain katsella voimalla virtaavan veden kiemuroita ja ihmetellä luonnon voimaa ja korvia huumaavaa kohinaa.

DSC_8258
DSC_8260
DSC_8263

Nuotion äärellä paistelimme eväsleivät halsterilla, ruisleivästä tulee herkullisen rapeaa pienellä vaivalla. Jälkiruoaksi nautimme mokkapalat. Ystäväni oli jaksanut tuoda mukanaan kaksi porontaljaa jolla oli mukava makoilla ja katsella kuinka tähdet hiljalleen tulivat esiin yötaivaalle. Tunnelma oli upea, pimeyteen valoa tuova nuotio ja taivalle hiljalleen ilmestyvät revontulet kruunasivat illan.

Pieni pakkanen kipristeli poskia ja täytyi pukea lisää ylle. Syksyn ensimmäinen pakkasyö alkoi lempeästi vatsat täynnä.

Ennen nukkumaan menoa lueskelin hetken teltassani. Kiristyvä pakkanen sai kuitenkin nopeasti vetäytymään pussin suojiin. Juuri kun olin nukahtamaisillani kuulin naisen puhetta. Mitä ihmettä ystäväni höpöttää yksinään teltassaan?

DSC_8282
DSC_8278

Aamulla herätessäni haistoin pakkasen. Ulos kömpiessäni vastassa oli auringossa kimmeltelevä vaalea maisema, kaikki ympärillämme oli jäätynyt yön aikana kuuraan.

Pieni talven lähestymisen aiheuttama ahdistus sai väistyä kun kuljin leirimme lähettyvillä ihastelemassa jäätyneitä sieniä ja marjoja. Ystävänikin ilmestyi pihalle ja aloitimme aamiaisen valmistamisen.

Kaasuni oli jäätynyt yön aikana joten aamukahvit keiteltiin bensakeittimellä. Enpä olisi uskonut että kauniin aurinkoisen päivän jälkeen lämpötila laskee näinkin alas.

DSC_8269
DSC_8284

Aamiaisen jälkeen menimme joelle katselemaan sumun etenemistä. Maaginen maisema oli kuin kauneimmista Instagram- julkaisuista, onneksi saimme kokea hetken paikan päällä.

Auringossa sulava kuura sai lehdet hiljalleen putoamaan puista. Oli haikeaa seurata yhden upean vuodenajan vaihtuvan toiseen.

Yöllinen naisen ääni jäi vaivaamaan kun ystäväni kertoi itsekkin kuuleen äänen yössä. Hetken jo olin kauhuissani – kuka oli käynyt pimeässä yössä telttojemme lähistöllä jälkiä jättämättä? Jälkikäteen asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että äänen täytyi kuulua läheiseltä mökiltä.

Leirin purettuamme patikoimme takaisin autolle samaa polkua pitkin ja lähdimme kotiin. Lyhyt reissu Vetsijoelle oli täyttänyt kaikki toiveemme täydellisestä yöretkestä!

Vetsikko Veahčatnjunin rinteestä

IMG_20210617_114343__01
DSC_5353

Näköalapaikkoja Utsjoelta hakevan on parasta kiivetä korkealle. Aina sääntö ”mitä korkeammalle kiipeät, sen komeammat maisemat ovat” ei päde, kun tunturin valehuiput saattavat peittää osan maisemista. Valokuvaaminen kannattaa aloittaa heti, kun maisemat miellyttävät.

Veahčatnjunis on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei aina tarvitse hakeutua huipulle. Kiipeäminen jyrkässä rinteessä on paikoitellen raskasta, mutta tasanteelle päästyä kulku helpottuu. Poroaidan jälkeen poikkeamalla polulta suoraan lähimmälle nyppylälle pääsee ensimmäiselle ”huipulle”. Veahčatnjunin todellinen huippu on hieman lännempänä.

Postaus Veahčatnjunilta
Karttapaikka.fi – linkki Veahčatnjunille

DSC_5362
DSC_5364

Alkukesästä retkelle pukeutuminen on hankalahkoa. Kotipihassa käynyt tuuli vakuutti minut pukemaan päälleni merinopaidan lisäksi takin. Nopeasti rinteessä huomasin paidan olevan liikaa, sinnittelin takki päälläni ylös tasanteelle. Pienellekin retkelle on hyvä ottaa reppu, juomapullo ja vähintään takki mukaan. Alempana metsän suojissa ei välttämättä tuule, ylempänä on mälsä palella.

Retkellä suuntasin katseeni alas varvikkoon. Kurjenkanervat, sieliköt ja uuvanat kukkivat pieninä satunnaisina rykelminä. Toivottavasti kukkien nimet jäisivät mieleeni tänä kesänä, on kumma kun ne joutuu kertaamaan joka kerta uudelleen.

Vaelluskengät hiersivät kantapäitä. Miten voi saman mallinen kenkä hiertää niin eri paikoista? Nämä ovat kolmannet vakuumit vuoteen ja ensimmäistä kertaa kantapäitä tosissaan sai varoa.

Päätin lähteä kulkemaan poroaidan vierttä. Avoin rinne houkutteli luokseen, yleensä nousen ylös saakka katselemaan Vetsijoen syvänteen katoamista tunturien väliin. Tällä kertaa maisema Norjan puolelle veti puoleensa.

Pian huomasin rinteen laskeutuessa avoimen kohdan koivujen välissä. Muutaman kiven asuttama paljas rinne houkutteli luokseen, mitä alemmas pääsin sitä avoimemmaksi maisema Vetsikkoon avautui. Näkymä sai jäämään paikoilleen, zoomailin katseellani Norjan puolen maatiloja, ihmettelin Tenojoen keskellä näkyvää matalikkoa ja seurasin Suomen puolella ajelevaa asuntoautoa, jonka matkustajilla ei ollut hajuakaan että heitä seurattiin korkeuksista.

DSC_5368
DSC_5375

Unohduin paikoilleni hetkeksi. Kylmä tuuli havahdutti vapaaksi luonnon lumosta ja keskityin hetkeksi valokuvaamaan. Kivelle asettelmani puhelin jalkoineen oli hyvä idea saada yksi kuva itsestänikin, seisoskellessani kauempana kuulin takaani naksahduksen. Ei, se ei ollut itselaukaisimen ääni vaan puhelimeni ruutu osuessaan kiveen…

Alas hakeuduin koivikon kautta. Ei tarvinnut rämpiä metsikössä kauaa kun saavutin mönkijän jäljen. Rinteessä huomasin liikettä, kaksi muuta retkeilijää olivat nousemassa huipulle. He pysähtyivät kohdallani, naureskelin mielessäni heidän varmaan luulleen minua eläimeksi tumanpuhuvan asustukseni vuoksi. Välissämme oli sen verran metsikköä, etten tohtinut tervehtiä. Eihän hirvet puhu.

Ajelin takaisin kotiin maasta poimimani oluttölkin kera. On törkeää miten paljon tölkkejä olemme löytäneet Vetsikon lähistöltä! Poitsu tuumasi yhden iltalenkin aikana, että hänestä tulee rikas luontoa pelastamalla. Surullista. Toivottavasti ihmiset ymmärtäisivät, ettei syrjässä välttämättä ole ketään joka poimisi roskat maasta. Tiedän yhden tölkin, jota ei ole helppo saada piilostaan ja harmittaa ajatella sen vain makaavan risukossa ojan keskellä.

Kotipihassa hakeuduin Tenojoen rantaan. Jo Veahčatnjunilta mietiskelin joen hiljaisuutta. Ei veneen venettä. Lohen kalastus on kielletty ainakin täksi kesäksi kannan elpymisen puolesta. Kesän aikana olen kuullut ohiajavan veneen kolmesti, kahdesti kyseessä taisi olla valvojan kulkupeli.

Vetsikkojoen ruska

DSC_3717

Et voi välttyä Vetsikkojoen ylitykseltä ajaessasi Nuorgamintietä pitkin. Joki alittaa sillan Vetsikossa ja on jo siinä komea nähtävyys. Utsjoelta päin ajaessa ennen siltaa on levike ja polku joen näköalapaikalle lähtee tien eteläpuolelta. Näköalapaikalle on kilometrin verran käveltävää.

Linkki näköalapaikalle karttapaikka.fi:ssä

Lähdin esikoiseni kanssa Vetsikkojoelle seikkailemaan käytyämme ensin Utsjoen kylätalo Giisán syysmarkkinoilla. Vatsat täynnä pullaa, lettua ja jäätelöä tallustelimme lehtipolkua pitkin kohti näköalapaikkaa. Polku on helppo kulkea eikä korkeuserojakaan ole kuin nimeksi.

DSC_3700
DSC_3706
DSC_3696

Oltuamme koko porukka kipeinä olin vain kiitollinen siitä, ettei myräkkä tai pakkasyöt olleet vielä vieneet ruskaa mennessään. Maassa juolukanlehdet ja ruohokanukat erottuivat punaisina muusta maastosta, vain muutamista koivuista oli tippunut lehdet. Haavat olivat kauniin oranssinkirjavia.

Polun varrella olleet suuret kivet innostivat kiipeilemään. Sain nauttia raikkaasta ilmasta rauhassa, kiirehtimättä. Yritimme bongailla hirviä metsästä, luulimmekin suurta tummaa möhkälettä yhdeksi. Järjellä ajateltuamme totesimme hirvien lähteneen livohkaan lähistöltä kuultuaan höpötyksemme.

DSC_3720
DSC_3725
DSC_3727

Näköalapaikan jälkeen polku haarautui enkä voinut vastustaa pojan pyyntöä käydä katsomassa joen rantaa. Polun seuraaminen vaati yhteistyötä päästäksemme joen kuohujen lähistölle. Seikkailu oli retkikaverini mieleen, kiipesimme rinnettä ylös varvikon kautta kunen uskaltanut viedä poikaa pidemmälle polulla.

Kävimme vielä poroaidan rautaportilla mutkan ennen kuin käännyimme takaisin. Seikkailumme aikana parkkipaikalle oli ilmestynyt kaksi autoa lisää, harvemmin tähän aikaan vuodesta Vetsikon poluilla on tullut muita vastaan muussa kuin metsästyksen aikana.

Oletko käynyt Vetsikkojoella?

Muut postaukseni Vetsikosta.