Kevättä rinkassa

DSC_4964 DSC_4967
Vietettiin tänään Pikku-J:n kanssa kahdenkeskeistä aikaa ulkoilemalla aurinkoisessa kevätsäässä. Mietin pääni puhki minne me kahdestaan päästäis helpoiten ja mieleeni juolahti oitis Ellinpolku! Kyseinen merkattu reitti on kesäaikaankin lapsiperheille sopiva sen helppokulkuisuuden ja luontonsa puolesta.

DSC_4976 DSC_4979
DSC_4981
Hieman jännitti lähtä lumikengin kulkemaan taapero rinkassa istuen, mutta yllätyin kulun helppoudesta. Meidän lapsenkantorinkka ei oikein sovi mun selälle vaikka kuinka ollaan sitä yritetty säätää (siinä on jopa Deuterin kanto-osa!) rinkan painopiste ei meinaa millään pysyä lantiolla.

Rinkan epätoivoisen asettelun lomassa aloitettiin retki Ellinpolun parkkipaikalta.

Tutkittiin lukuisia eläinten jättämiä jälkiä metsässä ja seurattiin osin lumeen peittynyttä lumikenkäuraa. Pikku-J ei paljoa kommentoinut reissun aikana, silloin tällöin vastaili ”joo” mun höpötyksiin.

DSC_4988 DSC_4990
DSC_4991
Näköalapaikalla poika alkoikin haluta jo takaisin autolle. Loin viimeiset katseet Ellinkuolpunaan ja lähdin kulkemaan kelkkauraa pitkin autolle päin. Pikku-J innostui retken loppuvaiheessa juttelemaan vähän enemmänkin ja höpötteli ummet ja lammet autoista ja kelkoista. Rinkasta hänet pois nostettuani en poikaa meinannut saada auton kyytiin ollenkaan, ulkoilu kun on vaan niin kivaa 😉

Oon kirjoitellut Ellinpolusta jo useammankin tekstin, mutta joka kerralla on todettava että tuolla pitäisi vierailla useamminkin! Ja etenkin lasten kanssa. Näköalapaikalta on 900m kodalle, jonka luona on hyvä nauttia eväät ja ihastella ohi virtaavaa Tenoa. Hyvällä tuurilla pääsee näkemään myös poroja! Hirviäkin kuolpunassa liikkuu jäljistä päätellen.

Hitsit että tekisi mieli yöpyä Ellinpolun läheisyydessä vielä tässä kevään aikana!

Eräs ilta Kaldoaivilla

DSC_4926 DSC_4874
DSC_4947 DSC_4950Ristiriitaista. Kaamoksella sitä toivoo, että talvi olisi pian ohi. Keväällä auringon paistaessa ja lumien alkaessa sulaa alkaa toivomaan että talvi kestäisi vielä ainakin pari kuukautta.

Tällä hetkellä tahdon vain takaisin Utsjoelle täältä Rovaniemeltä – lumihan kerkeää sulaa pois tämän kouluviikon aikana! Ehkei ihan. Ehkä. Hanget, kestäkää vielä hetki!

Viikonloppuna vietimme paljon aikaa ulkona molempien lasten kanssa ja ajelimme ympäri Kaldoaivia pilkkien ja pulkalla tunturin rinteitä alas laskien. Auringon laskiessa haimme viimeiset ootto-onget pois, väsyneinä ja hiljaisina katselimme maisemia. On onni saada kasvattaa lapsensa pohjoisessa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka he muistavat vielä aikuisinakin.

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!