Telttayö erämaassa taaperon kanssa

DSC_8909 DSC_8914
DSC_8919
Päätin jo Etelä-Suomessa ollessamme, että veisin meidän taaperon tunturiin yöksi edes kerran näiden kahden viimeisen kesälomaviikon aikana. Ajankohdaksi valikoitui 8-9. elokuuta välinen yö, joka näytti säätiedotteiden mukaan olevan vähäsateisin koko viikolla.

Mukana meillä oli Jack Wolfskinin tuulitunneli, molempien makuupussit ja -alustat, ruokaa toisellekin yölle varuilta, jos olisimme innostuneet jäämään pidemmäksikin aikaa, hillasankko ja betoniauto.

Matkaa Njállavaaralta mönkijäuran viereiselle telttapaikallemme ei ollut kuin hieman yli kilometrin verran. Pikku-J jaksoi kävellä matkan hyvin, mitä nyt muutamia kivenkaivuuhetkiä jouduttiin viettämään.

Hieman pelkäsin, kuinka saisimme ajan kulumaan tunturissa. Pystytin teltan heti ensimmäiseksi, sitten haimme irtopuuta läheiseltä koivikolta ja teimme nuotiolle kiviringin. Metsäpalovaroitus ei ollut voimassa, mutta maa vaikutti kovin kuivalta. Paistelimme iltapalaksi hieman nakkia ja söimme leipää. Samalla, kun laittelin leiriä kasaan poika leikki mukaan ottamallaan betoniautolla. Kävimme myös läheisellä hillasuolla ja saimme muutamat hillat makupaloiksi.

DSC_8925 DSC_8931
DSC_8933
Teltan absidiin laittelin ruuat ja kamppeet omiin kohtiinsa, jotta ne olisi aamulla helppo napata teltan sisälle. Nukkumajärjestyksemme muuttui vielä muutamaan otteeseen, lueskelimme kirjaa ja Pikku-J sai ajankulukseen katsoa jakson Ryhmä Hauta. Iltapisujen ja -pesujen jälkeen kömmimme makuupusseihimme.

Poika oli hieman levoton, kävipä hän mutkan minunkin makuupussissani ennen kuin asettui omaansa ja nukahti. Kello oli jo yli kymmenen, jota kauhistelin. Taaperon nukkumaanmenoaika oli mennyt jo ajat sitten.

Nukahdin itsein suhteellisen nopeasti. Jossain vaiheessa yötä heräsin ja nostin Pikku-J:tä ylemmäs patjallaan. Hän nukkui yläkroppa ulkona pussista eikä vaikuttanut olevan ollenkaan kylmissään vaikka itselläni palelsi! Aurinko laski kello 23 aikoihin.

Meni hetki, ennen kuin sain uudelleen unenpäästä kiinni. Pian heräsinkin uudelleen, samoin Pikku-J:kin. Kömmimme ulos teltasta puskareissulle ja saimme ihastella upeaa auringonnousua ja sumua Tenojoen laaksossa.

DSC_8935 DSC_8943
DSC_8948 DSC_8949
Nukuimme puoli yhdeksään saakka. Pakkasin makuupussit pusseihinsa ja tyhjensin makuualustat helpottaaksemme kotiinlähtöä. Selkäni oli yön jäljiltä todella kipeä ja venyttelin sen verran mitä teltan sisällä mahtui.

Ulkovaatteet puettuamme kömmimme ulos teltasta ja näimme kahden pyöräilijän pyöräilevän Njállavaaran mastoa kohti. Keittelimme puurot ja söimme sen kaarnikoiden sekä kiisselin kera sateen alkaessa ropista vasten telttakangasta.

Pesimme astiat läheisellä purolla ja saimme aikaisemmin näkemistämme pyöräilijöistä hetkeksi seuraa. Mukavaa, että noinkin aikaisin aamulla emme olleet ainoat erämaamaisissa maisemissa.

Vaikka alunperin hieman jännitin telttailua ilman Kiiskin läsnäoloa, yö oli henkisestikin rauhallinen. Yllätyin tosissani, etten hetkeäkään pelännyt alkaa nukkumaan ilman hereille jäävää vahtia, yön ulkonakäynti helpotti myös, kun pääsin katsomaan telttakankaan ulkopuolellekin. Eli, ilmeisesti pikkuhiljaa alan tottumaan ”yksin” kulkemiseen muuallakin kuin suosituilla retkeilyreiteillä!

Taaperon kanssa telttailu oli myös yllättävän mukavaa ja helppoa. Vaikka yöllä valvoimme ja juttelimme, saimme molemmat loppujen lopuksi nukuttua hyvin. Uhmiksia ei ollut ja poika oli innoissaan mukana päivän touhuissa.

Paluumatkamme taitettiin rankkasateessa. Automme on nyt järkyttävässä kunnossa kuraisten penkkien takia (en ole J:lle asiasta maininnut vielä… Hän kun vasta pesi penkit, heh.) ja makuupussit makaavat saunassa kuivumassa. Reissu oli upea ja ehdottomasti lähden toistekin kolmevuotiaan kanssa matkaan!

DSC_8954 DSC_8951

Yö Ellinpolulla

DSC_8887 DSC_8867
Aina ei ole aikaa lähteä pidemmälle yöreissulle, siispä Erätoveri E:n kanssa päätimme yöpyä jossain kylän lähistöllä. Vaihtoehtoja ei tullut paljoa mieleen, lopulta päätimme suunnata Ellinpolulle. Taru kummittelevistä muinaisjäännöksistä ja pahaenteisen niminen Kuolleiden Kuolpuna eivät estäneet suunnitelmiamme.

Lähdimme ilta kahdeksalta liikenteeseen. Matkaa kodalle Tenojoen rantaan tieltä ei ole kuin parin kilometrin verran ja taivallus kävi joutuisaan. Kodalla aloimme etsiä teltalle sopivaa paikkaa, hieman kauempaa mäntymetsästä. Paikka löytyikin hetken etsiskelyn jälkeen ja pystytimme teltan ennen muita iltapuuhia.

Hyttysten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti lämpimässä metsässä. Hyttysmyrkytkään eivät tuntuneet pitävän niitä loitolla – siirryimme rantaan nuotiopaikalle, joskopa savu saisi ne loittonemaan.

DSC_8868
Koska metsäpalovaroitus ei ollut enää voimassa, uskalsimme tehdä tulet sille tarkoitettuun tulipesään. Pieni tuulenvire ja savu saivat suurimmat hyttysparvet kaikkoamaan. Söimme iltapalaa ja ihastelimme tunturin taa laskevaa aurinkoa.

Alkuillan hiostava ja kostea ilma muuttui hiljalleen siedettävämmäksi ja viileäksi. Erätoveri uskaltautui jopa Tenoon uimaan! Hurja. Ilta kului jutellessa ja rantaa kierrellessä. Seurasimme aikamme jopa pienen kalan puuhia rantavedessä. Olimme myös kuulevinamme ukkosen jyrähtelyä vastarannalta.

Auringon laskeuduttua Norjan puolen tunturin taa maisemat muuttuivat hetkellisesti kellertäväksi. On siis selvää, että yötön yö päättyy jo nyt sunnuntaina – komeisiin auringonlaskuihin ei ole enää kauaa aikaa. Kahdentoista aikoihin palasimme teltalle ja aloittelimme nukkumaan.

Teltassa juttelimme ja lueskelimme kirjaa sekä lehteä hetken ennen kuin alkoi tosissaan väsyttää. Uni ei kuitenkaan meinannut millään tulla. Juuri, kun olin saanut hetken aikaa nukuttua heräsin. Kello oli puoli neljä aamuyöstä, tyynyni oli kostea. Poistuin teltasta ulkopuolelle ja sain ihastella synkkää sumua, joka oli peittänyt metsän alleen. Aamu-aurinko paistoi oranssina matalalta.

DSC_8871 DSC_8892
Heräilimme kahdeksan aikaan aamulla. Teltassa oli kuuma! Söin hieman aamupalaa ja rupesimme pakkaamaan tavaroita, teltan annoimme tuulettua aamupalan ajan. Istuskelimme tovin rannan nuotiopaikalla aamukahvia siemaillen, mihinkään ei ollut kiire.

Ellinpolulla oli hyvä yöpyä, edes lähistöllä puuhasteleva porotokka ei tullut tervehtimään meitä yön aikana. Odotin, että saisimme yöllä kuunnella enemmänkin metsän rapinoita. Sää vaihteli kostean kuumasta viileään, paluumatkalla valuttiin molemmat hikeä, aurinko porotti taivaalta täyttä häkää!

Tälläiset pikaiset telttareissut ovat mukava piristys arkeen! Toivottavasti näitä ehtii tehdä vielä muutaman ennen töihin paluuta kesälomilta.

Tänään, 27.7, aurinko laski Utsjoella ensimmäistä kertaa sitten kevään.

Kuva, jossa esiinnyn, on Emilia T:n ottama.

 

Utsjoen hellejakso – vesisateet otetaan ilolla vastaan!

DSC_8791 DSC_8794
DSC_8797
Yritän nyt kirjoittaa tästä mahdollisimman kehuvan hellepostauksen, vaikka henkilökohtaisesti tämä kulunut viikko on ollut yhtä tuskaa!

Kuten muuallakin päin Suomea, olemme myös Utsjoella saaneet nauttia jopa harvinaisen lämpimistä keleistä. Joka kesähän Utsjoella on ollut lyhyehkö hellejakso, mutta tämän kesän viikko on ollut jotain uskomatonta… Kun muutin Utsjoelle, se kesä oli hyvin lämmin eikä toista samanlasta ole näiden viiden vuoden aikana ollut.

Ollaan käyty monena iltana uimassa Mantojärven hiekkaisilla rannoilla. Rantoja on lukuisia, hiekkaa riittää pohjassa äkkisyvänteisiin saakka. Lasten kanssa Mantojärvella saakin olla tarkkana, kun pohja saattaa kadota yllättävän lähelläkin rantaa.

Me aikuisetkin ollaan nautittu näistä keleistä sen verran, mitä ollaan pystytty. Itse en ole uskaltautunut uimaan, J päätyi kastumaan kokonaan kun kokeili vesisuksilla hiihtoa kaverinsa vesijetin perässä. Päivät ovatkin menneet lähinnä sisällä ilmalämpöpumpun viilennyksestä nauttien.

DSC_8800 DSC_8811
Olemme myös kerran käyneet Nisulammella. Lampi sijaitsee Ringin asuinalueen eteläpuolella ja sen varaussaunan avaimen voi käydä uimahallilta lunastamassa maksua vastaan. Ranta on viihtyisä, siellä on lapsille kiipeilyteline ja laituri. Olemme myös suunnitelleet lähtöä Nuorgamin Pulmankijärvelle, jolla on kuulemma kovassa käytössä oleva hiekkaranta.

Tämän helleputken huomaa myös luonnosta. Kirkkotupien kukat ovat lakastuneet ja Tenojoen vesi on laskenut huomattavasti. Sieniä ei näy, mustikat ovat vielä alkutekijöissään. Hilloja kuulemma on, mutta kitukasvuisia.

Koirat ovat olleet koko hellejakson sisällä. Eilen ne pääsivät ensimmäistä kertaa kunnolla ulkoilemaan, kun eivät hellettä kestä taikka suostu uimaan.

Nämä helteet ovat olleet kiva piristys arkeen uimakeleineen, mutta kohtuus kaikella. Otan ilolla vastaan ensi viikolle luvatut ukkoskuurot, sen jälkeen helteet saavatkin tehdä paluun. Kunhan luontokin saa hetken levätä ja nauttia vesisateesta. Maastopaloista puhumattakaan… Ne huolestuttavat eniten.

Meniköhän tämä nyt liian valittamisen puoleen? Ai niin, tämä on hyvän mielen blogi. Jäätelöä ollaan syöty tosi paljon, luvan kanssa!

Yöttömän yön ilta Kirkkotuvilla

DSC_8750 DSC_8752
DSC_8769
Kuuman hellepäivän iltana tunturin taakse laskeutuva aurinko sai aikaan varjon, jonka keskellä oli jopa siedettävää ulkoilla. Kirkkotuvilla lukuisat kukat ympäröivät hiljaa paikoillaan seisovia tupia, auringonpaiste loi kesäillan tunnelmaa.

Ainoa äänen lähde oli hiljalleen tietä pitkin kulkeva vaeltaja, joka ilmeisesti oli juuri saapunut tunturista ihmisten ilmoille. Ampiaiset pörräsivät kukkien seassa harppoessani niiden ohitse kohti rantaa.

DSC_8759 DSC_8782
DSC_8779
Olin ehkä liian myöhään liikkeillä, kun aurinko alkoi laskeutua nopeammin tunturin taakse. Maisemien painuessa varjon alle mäkäräiset loittonivat ja keli kävi entistä siedettävämmäksi.

Mietin, mahtoiko kirkkotupien ympäristö olla 1800 – luvullakin näin kukkiva, vai oliko keskeisellä paikalla niin paljon käyttöä, että piha oli täynnä polkuja ja tampattuja alueita, kenties laavuille?

Tupien ikkunat olivat melkeinpä aavemaiset niistä näkyvien sisällä olevien kalusteidensa takia. Pihalle vievällä sillalla katselin hetken pienen linnun puuhia ennen kuin poistuin takaisin autolleni ja kotia kohti.

Yötön yö päättyy 29.7, mutta valoisia öitä riittää vielä elokuun puolelle luoden yö yöltä upeampia auringonlaskuja. Viime kesänä kävimmekin Erätoverin kanssa yöpymässä yöttömän yön päätyttyä, tässä linkki postaukseen yöstä.

Minulla on enää vapaiden jälkeen vain kolme päivää töitä! Sitten alkaakin kesäloma, jonka yhtä viikkoa lukuunottamatta pyhitän retkeilylle.

Sitä odotellessa!