Kategoria: Paistunturin erämaa

Välillä kaipaa jotain simppelinpää retkikohdetta, yksi sellainen Utsjoella on Kuoppilasjärven autiotupa. Tuvalla on paljon käyttöä etenkin kevät-talvella kun järvelle suuntaavat pilkkijät pitävät taukoa tuvan lämmössä, mutta kesälläkin tuvalla riittää vierailijoita.

Autiotupa (8h) sijaitsee suojaisalla paikalla Ávžegeašoaivin ja Skálvevárrin (jolle muuten kannattaa kivuta katsomaan auringonlaskua ja maisemia!) välisessä notkossa. Sen pihapiirissä on ulkohuussi, halkovaja sekä kierrätyspiste. Kuoppilasjärven pohjoispäässä on kaksi kammia, joista toinen on lukittu. Autiotuvan pihapiirissä on teltalle paikkoja ja vaikka autiotuvalle pääsee vaeltaenkin helposti ja ajankohta sattuisikin olemaan ruuhkaton, tunturiin on hyvä ottaa aina teltta varuilta mukaan.

Eräänä sadetta enteilevänä päivänä Erätoveri E:n kanssa lähdimme patikoimaan kohti autiotupaa. Saimme kyydin Utsjoen hautausmaan parkkipaikalle ja aloitimme reissumme Utsjoen retkeilyreitin eteläpäästä. Kymmenen kilometrin matka tuvalle alkoi Badjeseavttet- joen myötä kulkien.

Ajattelimme kulkevamme neljään tuntiin Kuoppilasjärvelle, mutta lukuisat katseemme vanginneet mielenkiintoiset kohteet hidastivat kulkuamme – mutta eipä se haitannut. Ohitimme poron luurangon, tutkimme ilmeisesti talvella reestä pudonnutta jätesäkkiä ja sen sisältöä, pysähtelimme syömään hilloja… Kyllähän siinä vierähti tovi jos toinenkin.

Nammájärvien kodalla (5km maantieltä) pidimme tauon. Kota sopeutuu myös yöpymiseen tarvittaessa, mutta vetoisuutensa takia kodan kamiina ei riitä lämmittämään sitä kylmillä keleillä koko yöksi. Kodan ympäristöön kuuluu samat rakennuksetkin kuin lähes kaikkiin Metsähallituksen ylläpitämiin taukopaikkoihin- huussi, jätepiste ja halkovaja.

Kynttilän valossa nautimme evästä ja venyttelimme kohdataksemme seuraavat kilometrit. Matkamme jatkui kodan pihasta pienen vedenylityksen ohitse, joka oli reitin ainoa taktikointia vaatinut ylitys.

Nammájohkan ”kanjonissa” vauhti hyytyi jälleen kohdattuamme suurehkot hillamättäät. Reidet huusivat hoosiannaa meidän kyykkiessämme mättäältä toiselle. Ilta alkoi hiljalleen hämärtyä ja paksu sumupilvi laskeutui Nammajärvien ylle. Pienessä tihkusateessa jatkoimme matkaamme kohti avotunturia, ylitimme muutaman pienen joen ongelmitta ja jäimme jälleen pitämään taukoa vanhan poroaitauksen vierelle. Naureskelimme hieman hillasuolla käytettyä aikaa ja sitä, kuinka arvioitu vaellusaika oli mennyt jo ajat sitten umpeen. Kulkiessamme kohti Kuoppilasjärveä ohitimme muutamat porot ja haaveilimme iltapalasta ja nukkumaan pääsystä.

Kuoppilasjärvelle laskeuduttuamme huomasimme tuvan ovella muita vaeltajia. Päätimme, että olisimme sosiaalisia ja marssimme ovelle kysymään olisiko tuvassa tilaa vielä kahdelle väsyneelle kulkijalle – meidät otettiin ilolla vastaan ja pääsimme valmiiksi lämmitettyyn tupaan lepäämään.

Vanhempi pariskunta osottautui kokeneimmaksi vaeltajiksi ja mielenkiinnolla kuuntelimme heidän tarinoitaan huimista reissuista Ruotsiin asti. Saimme hyviä vinkkejä tuleviin retkiin ja laitoimme vatsat täynnä tikkupullaa nukkumaan.

Aamulla herätessämme edeltävän päivän 10 kilometriä ei tuntunut oikeastaan muualla kuin selässä. Yö tuli nukutua hyvin sopivan lämpimässä tuvassa ja edes kanssanukkujien aikaisempi herääminen ei häirinnyt myöhään nukkumistamme.

Reitti Kuoppilakselta kylille kulkee Roavvoaivin pohjoispuolelta Oađašanjávrien läpi Johtalanvárrille. Reitti jatkuu helppokulkuisena aina kylille asti, mutta ainakin elokuussa Oađašanjohkan ylittävä silta oli huonossa kunnossa ja pahoin pelkään että jossain vaiheessa se on siinä kunnossa ettei yli pääse kastumatta.

Me oikaistiin Ávžegeasoaivin ja Roavvoaivin välistä suoraan Oađašanjávrille. Tätä kautta kulkiessa maasto oli helppokulkuista, mutta hieman kosteahkoa. Roavvoaivin juurella pidettiin tauko, lepuuttelimme jalkojamme ja ihmettelimme kauempana näkyvää rakennelmaa. Oađašanjávrit ovat mun yksi ehdoton suosikkikohde Paistunturin erämaassa. Niiden rannalla vallitsee jännittävä tunnelma ja ehdottomasti tahdon joskus viettää telttayön siellä selvittääkseni mikä paikan fiiliksestä tekee niin voimakkaan.

Loppumatka menikin pienten oikomisten lomassa. Johtalanvárrilla oikaistiin suoraan Kalkujoen kodalle ja sieltä kotiin. Voi hitsit että ihminen voi olla tyytyväinen näinkin helposta ja lyhyestä reissusta! Yksikin yö tunturissa riittää saamaan seikkailufiiliksen pintaan ja vähentämään arjen stressiä.

Utsjoen retkeilyreittiä pitkin pääsee Utsjoen keskustaan entisen luontotuvan pihaan, pururaalle ja kuuluisille ”risueläimille”.  Luontotuvalle kulkiessa kilometrejä kertyy tuvalta 15.

Reitin voi kulkea molempiin suuntiin. Tunturissa sääolot voivat olla arvaamattomia ja muuttua hetkessä aivan toisenlaiseksi. Kartta on otettava aina matkaan ja oikomista suosittelen vain jos kartanlukutaito on hanskassa.