Kun haahuilu vei huomion – Utsjoen Áilegas-tunturin uusi merkitty reitti

IMG_20250823_144001

Utsjoelle on ilmestynyt muutaman vuoden aikana pari uutta merkittyä reittiä, joka on kaivattu asia näin retkeilijän silmin.

Merkityt päiväretkeilykohteet  houkuttelevat alueelle matkailijoita ja samalla ohjaavat suuremmat joukot tietyille alueille vähentäen maaston kulutusta.

Ellinpolun merkitty reitti on ollut yksi suosituimmista ja on hyvin harmillista että kauniin, helpohkon ja lyhyen reitin tulevaisuus on mysteeri. Tällä hetkellä reitti ei ole käytettävissä. Siksipä Ailikkaan näköalareitti on mahtava lisä kylän tarjontaan!

IMG_20250823_141348

Áilegas- reitille pääsee joko jättämällä auton Ailikkaantien juureen parkkipaikalle ja kävelemällä parin kilometrin verran huipulle hiekkatietä pitkin, tai maksamalla viiden euron tienkäyttöluvan ja ajamalla ylös parkkipaikalle. Tie on ainakin tätä kirjoittaessa hyväkuntoinen ja ohjeet tienkäyttöluvan maksamiseen löydät tien alussa olevasta kyltistä.

Parkkialueelle mahtuu 4-6 autoa. Reitti lähtee kolmeen eri suuntaan, voit valita joko suoran piston pelkälle näköalapaikalle tai kiertää jompaan kumpaan suuntaan koko reitti.

IMG_20250823_141639
IMG_20250823_141806_edit_109327502683294

Lähdin tyttäreni kanssa kulkemaan kaakkoon kohti tähtitornia. Heti oli selvää että reitti on hyvin merkitty  kiviin maalatuin oranssein maalitilkoin. Vierailimme Utsjoen Ursan tähtitornilla ja jatkoimme ajatuksissamme leveää polkua tovin, kunnes hoksasin ettemme olleet hetkeen nähneet reittimerkkejä.

Ennen tähtitornia oli ollut vierekkäin kaksi maalattua kivikasaa polkujen risteymässä – sinnehän meidän olisi pitänyt jatkaa! Kesti tovi kunnes löysimme takaisin oikealle polulle.

IMG_20250823_143105
IMG_20250823_142517_1

Polku kulkee avarassa maastossa ja eksymisen vaaraa ei ole, kunhan pidät kivet mielessä ja radiomaston näkyvillä. Polku on pääsääntöisesti helppokulkuinen, menee tosin vielä tovi että uusi polku muodostuu varvikkoihin. Toisen kerran eksyimme varvikossa polulta, oikea reitti löytyi onneksi heti.

Vaikka polun hahmottaminen oli ajoittain hankalaa, löysimme oikean polun nopeasti. Tärkeää on seurata merkittyä reittiä jottei ylimääräisiä polkuja pääsisi muodostumaan maastoon. Sateiden jälkeen polku on kostea, vaikka kuinka tekisi mieli oikoa kuivemman kautta, ajatellaan herkkää luontoa ja mielummin kastellaan kengät ja kuljetaan alkuperäsiä reittejä pitkin.

IMG_20250823_143925
IMG_20250823_143956
IMG_20250823_144020

Maisemat Ailikkaalla ovat aina kauniit säästä riippunatta. Kulkemallamme reitillä oli kaksi näköalapaikkaa, toinen polun varrella ja toinen pistolla.

Korkealla tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua nopeasti, 1,4 kilometrin patikalle kannattaa varata lämmintä ja juotavaa jos kylmä saderintama yllättää. Tähtitornin lisäksi reitillä ei ole suojapaikkaa.

Áilegas on vanha tuttu retkeilykohde. Se sopii parhaiten lumettoman ajan retkeilyyn, talvisin tiellä ei ole huoltoa.

IMG_20250823_144113

Kävellessämme takaisin autolle olimme hämmentyneitä – mikäs merkitty reitti tuolla menee? Reitti olisi jatkunut kallioilla muodostaen rengasreitin. Reitin läpi kulkeva merkitty polku voi siis harhauttaa ja kuljet vahingossa lyhyemmän pätkän kuin piti. Olisimme voineet poiketa parkkipaikalta reitille, mutta päätimme päättää lyhyen retkemme.

Reitistä löytyy lyhyt kuvaus ja pelkistetty karttakuva luontoon.fi palvelusta. Reitti kaipaa lähtöpaikalle kylttiä selventämään reitin kulkusuuntaa ja profiilia – alueen lukuisat merkitsemättömät polut ja merkityn polun poikkeamat tähtitornille ja näköalapaikalle voivat sekoittaa kulkijan. Kannattaa siis pitää mielessä kaikki merkityt kivet mitä näet – polku ei välttämättä jatku eteenpäin poikkeamalta. Näköalapaikalla kivessä on kääntöpaikkaa selventävä nuoli.

IMG_20250823_144736

Siitä ei ole huolta etteikö löytäisi seuraavaa reittimerkkiä, polku on hyvin merkitty ja sen jatkumon näkee pitkälle.

Postauksen tarkoitus ei ole luoda negatiivista kuvaa reitistä, reitti on hyvä, kauniilla alueella ja todellakin kaivattu lisä! Se kuitenkin tarvitsisi edellämainittujen seikkojen vuoksi selvennystä. Lähtiessä tarkistin maastokartat-sovelluksesta reitin, ainakaan sinne sitä ei ole vielä merkitty. Olen opiskellut retkeilyrakenteiden rakentamista ja kunnostamista, siksi nämä asiat pistävät herkemmin silmään. Kulkija voisi kävellä ristiin rastiin huipulla, se taas lisäisi edellämainittua maaston kulumista. Siksi on tärkeää seurata valmiita polkuja.

Ehkä nämä kaivatut lisät ovat vasta tulossa Áilegakselle. En kuitenkaan jättäisi polulla vierailua väliin, pitämällä kivet mielessä reitin kulkeminen onnistuu vaivatta.

Karttakuva ja reittiseloste luontoon.fi-palvelussa

IMG_20250823_144117

Luonnon aarreaitta – Gaskabeaičohka

DSC_4420
Gaskabeaičohkan tasanne karttapaikka.fi sivulla

Gaskabeaičohkan näköalapaikan ”löytäminen” kävi vahingossa. Olin katsonut gepsistä itselleni sopivan reitin viereiselle Mállečohkalle etsiessäni uusia retkikohteita. Matkalla Pajukosteelle pysähdyin kolmella eri levikkeellä löytääkseni oikean josta lähtä nousemaan ylös tunturiin. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan, onneksi- ajamiseni oli kuin minkäkin kylästalkkerin, pieni pakkanen kipristeli poskia. Parkkeerasin auton levikkeelle ennen Välimaan saamelaistilaa tarkoituksenani lähtä seuraamaan mönkijäuraa Jeagelveaijávrille.

Mönijäuran portti oli lukittu. Kiersin metsän kautta polulle ja siltä takaisin uralle, suon kohdalla lähdin seuraamaan pientä polkua kohti Mállečohkan huippua. Jäätyneellä polulla oli muutamia suuria hirven jälkiä, napsuttelin Kiiskin flexiä karkottaakseni lähistön suureläimet tiehensä. En uskaltanut katsella ympärilleni jos lähistöllä olisi ollutkin joku rohkea yksilö.

DSC_4386
DSC_4389

Saavuin joelle. Marraskuiseksi aamupäiväksi tunnelma oli kuin lokakuulta joen virratessa vapaana. Sen rannoilla roikkui jääpuikkoja ja pinnalla sinnittelevät kivet olivat liukkaita kuin hiekoittamaton pyörätie sateisen talvipäivän iltana.

Yritin ylittää jokea useammasta kohtaa. Pääsin sen keskellä olleelle saarekkeelle pitelemällä joen ylle kumartuneesta koivusta kiinni, pidemmälle en tohtinut mennä. Kiiski jännitti joen ylitystä, en minäkään olisi kastanut varpaitani sinne vapaaehtoisesi.

Luovutin joen ylittämisen suhteen seurattuani sitä jonkin aikaa. Löysin gepsistä viereisen tunturin valehuipun ja päätin lähtä tutkimaan sen maastoa. Joen rannalta ylös kiipeäminen tiheään metsikköön jännitti. Kiiski haisteli kivien koloja ja yritti tunkeutua yhteen, taisimme osua ketun reitille.

DSC_4411
DSC_4408
DSC_4406

Uusien kohteiden tutkiminen on jännittävää. Kun kuljen metsässä jota en etukäteen tunne olen varovainen, kuulostelen, pysähtelen ja katselen ympärilleni. En tiedä mitä kamalaa odotan näkeväni. Hiljalleen metsän aarteet vievät huomion ja sen vetovoima imaisee mukaansa. Huomaamattani olen keskellä luonnon omaa näyttelyä, tuntemattomia kääpiä, hauskoja rungonmuotoja, seisova juolukkapöytä Kiiskille, pieniä tassunjälkiä hangella…

Yhtäkkiä metsä ei enää pelotakaan ja saavun puurajalle. Reisiä pakottaa, oikean jalan ikävä ”mikä lie jumi” vaivaa. Hengähdystauko kestää vain hetken kun jatkan matkaani Kiiskiä perässäni kiskoen. Marjat ovat saaneet koirani hurmokseen, vain rouske käy sen madellessa marjamättäältä toiselle.

Saavun valehuipulle joka on sopivasti ennen poroaitaa. Huokaisen. Edessäni avautuvat maisemat ovat kauniin jylhät. Suomen ja Norjan rajajoki Teno virtaa jäättömänä. Joessa on suuri saari jota en ennen ole hoksanut. Norjan tunturit ovat jylhiä ja melkein lumettomia. Takanani laskee aurinko luoden kaamosmaisia värejä taivaalle.

Mikä löytö! Olen nähnyt kuvia paikasta, mutten ole koskaan hahmottanut missä kohde sijaitsee. Vahingossa suunnitelmien muututtua päädyin paikalle jossa tulen vierailemaan jokaisena vuodenaikana, varmasti.

laskeutuessani alas takaisin mönkijäuralle seurasin helikopterin lentoa Tenoa myöten. Toivottavasti kyseessä oli rajan lento eikä sairaalakuljetus Kirkkoniemeen. Hämärän myötä kevyt sumu laskeutui laaksoon tuoden lumisateen mukanaan.

Toivottavasti tämä jäi talven viimeiseksi lumettomaksi retkeksi.

Eväsretki kevätpäivänä

DSC_8045 DSC_8042
En olisi uskonut, että kevät on jo tässä vaiheessa huhtikuuta näinkin pitkällä! Näiden maanantaisten aurinkoisten kuvien jälkeen Utsjoella onkin satanut joko vettä tai räntää useamman päivän ajan.

Onneksi Pikku-J:n kanssa hoksatiin lähteä Ellinpolulle pienelle eväsretkelle sen komealla paikalla sijaitsevalle näköalapaikalle. Kelkanjälki kantoi hyvin, Peku tallusteli nätisti edellä eikä paljoa välittänyt edes polun alussa hengailevista poroista.

Näin keväisin alkaa pakostakin suunnitella kesän reissuja ja puuhia. Tänä kesänä en tiedä pääsenkö pidemmille vaelluksille, mutta sen tiedän, että lasten kanssa tullaan viettämään paljon aikaa luonnossa! Suunnitelmissa on ainakin yhden yön telttareissuja.

DSC_8049 DSC_8047
DSC_8046
Juuri tämä aika keväästä on ulkoilun kannalta hankalaa. Lumi on märkää höttöä, lasten haalarit kuluvat puhki kuivalla maalla rymytessä, välikausivaatteet taas kastuvat hangella loikoilussa. Ja eipä oikein itsellänikään houkuttele lähteä rämpimään metsiin, kun hangen alla lymyilee märkiä lätäköitä. Josko tänä kesänä hankkisin viimein ne kumisaappaat?

Märkää tai ei, kesää kohti mennään ja lujaa! Lauantaina meinattiin lähteä vielä kertaalleen tunturiin pilkille, vähän jännityksellä odotan kuinka monta kertaa jäädään höttölumeen kiinni reen kanssa. Jos ensinnäkään päästään matkaan.

Ei voi muuta, kuin vain toivottaa oikein lämmintä ja aurinkoista kevättä teille kaikille!

 

 

Kaamos on ohi!

DSC_7395 DSC_7383
DSC_7375
17.1 aurinko pilkahti horisontin yllä Utsjoella. 52 vuorokautta kestänyt kaamos päättyi lyhytkestoiseen valonpilkahdukseen.

Ihan vielä aurinkoa ei täältä kylän pinnalta näe, mutta päivien valoisa aika pitenee vauhdilla. Pimeät pakkaspäivät vaihtuvat häikäisevään hangen kimalteluun, kohta saa tosissaan alkaa etsimään aurinkolaseja eteisen kaapista!

DSC_7365 DSC_7384
DSC_7400
Kävin 14. päivä lumikengin geologisen polun huippumerkillä, josta kuvat nappasin. Huipulla tuuli yltyi mahdottomaksi ja kuvien saaminen oli aikamoista taistelua kun samalla sai pitää sekä piposta että kameranjaloista kiinni.

Mie melkeinpä voisin sanoa tykästyneeni jopa enemmän hiihtämisestä kuin lumikenkäilemisestä tänä vuonna! Olenkin jo aikaisemmin maininnut etsiväni itselle uusia suksia, lopulta päädyin lukuisten mielipiteiden ja nettikaupan ohjeistuksen perusteella Oac XCD 160 karvapohjallisiin suksiin! Aluksi olin lyhyempien kannalla, mutta koska haen enemmän välinettä hiihtämiseen kuin lumikenkäilyyn, 160 senttiset ovat itselleni mahdollisesti ne sopivimmat sukset. Ja mitä parasta, niihin tulee ea-bindingit, eli melkeinpä mikä tahansa talvikenkä sopii niihin (elikkä jos J:n kenkä mahtuu siteisiin, hänkin voi käyttää niitä riekkometsällä) eikä erillistä monoa tarvita.

Toivottavasti jo ensi viikon perjantaina pääsisin testaamaan niitä, ja muutaman kokeilukerran jälkeen kirjoittamaan tänne arviota niistä.

Hyvää alkanutta viikkoa!