Kevon ruskavaellus

Lue Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöistä täältä ennen sinne suuntaamista!

IMG_20240910_122236

Sain ilahduttavan pyynnön toimia oppaana Kevon luonnonpuistoon suuntaavalle vaellukselle. Toiveena asiakkailla oli tehdä vaellus ruskan aikaan, kolmen yön taktiikalla.

Lähdimme matkaan Kenestupien parkkipaikalta. Autojen määrä hirvitti, oli hilkulla etten joutunut viemään autoa hieman kauemmas sorakuopalle jemmaan.

IMG_20240910_142506
IMG_20240910_152614

Lähtöaamuna sää oli lämmin, mutta aavistuksen tuulinen. Askel kulki kevyesti juurakkoista polkua pitkin Silkeájalle ensimmäiselle lyhyelle tauolle jolla säädimme rinkat ja söimme pientä välipalaa.

Kova tuuli tuiversi Bálddotjávrien läheisyydessä ja riuhtoi rinkkoja. Pohdin tulevan yöpaikan sijaintia ja miten tuuli vaikuttaisi telttojen pystyttämiseen alueella.

Ihmisiä ei tullut ruuhkaksi asti vastaan vaan väki jakautui tasaisesti polkujen varrelle. Vaikeakulkuisen Koskikarapuron ja Beahcelavojärven välisellä alueella jouduin ohjeistamaan vastaantulleita pitämään koiransa kytkettynä – vaikka olisit 100% varma ettei koirasi aiheuta haittaa luonnolle, kunnioitetaan kuitenkin luonnonpuistoa sen verran että noudatetaan sääntöjä ja näytetään muille retkeilijöille mallia.

IMG_20240910_152620
IMG_20240910_170924

Lounastauko pidettiin Beahcelavojärven nuotiopaikalla. Osa asiakkaistani olivat ulkomaalaisia ja eväsleivät toimivat lounaana. Itse olin tehnyt termariin oman ateriani.

Ensimmäinen joenylitys onnistui hyvin, kuivan kesän vuoksi vedenpinta oli matala, pohjakivet olivat ikävän liukkaat levästä. Vaellussauvat olivat kätevät niin jokien ylityksissä kuin haastavimmilla kivikoilla.

Kun Kevon reitin aloittaa pohjoisesta käsin, haastavin maasto osuu ensimmäiselle päivälle ja hiljalleen maasto helpottuu. Rankan maastosta tekee korkeuserot, kivikot sekä yli 300 askelman portaikko.

IMG_20240910_172546

Portaat noustuamme pääsimme pian ylös jokilaaksosta avotunturiin. Illan tullen saimme kulkea viimeiset kilometrit Gamajotnsuohppasajan leiripaikalle. Ruska vaikutti olevan huipussaan aikaisesta ajankohdasta huolimatta, kuljimme hiljaa upeiden värien korostuessa auringonsäteiden halkoessa maisemaa.

IMG_20240910_192149

Leiripaikalla hämärä laski nopeasti ja telttapaikkojen löytäminen oli haastavaa. Metsähallitus on poistanut käytöstä leiripaikkoja jolloin porukkaa kertyy suosituimmille leiripaikoille enemmän. Löysimme kolot teltoille ja nukuimme yöt kivien välissä.

Aamulla matkamme jatkui kohti Fiellun putousta. Pidän Kevolla erityisesti sen avotunturialueista, mutta Roajašjärven läheinen metsä on erityisesti lähellä sydäntäni sen rauhoittavan tunnelman vuoksi. Metsästä näkee kauempana virtaavan Kamajoen ja rinteestä valuvan kiviröykkiön pienen lammen rannalla.

IMG_20240911_095800
IMG_20240911_131153
IMG_20240911_133506
IMG_20240911_151655

Sanoisinko, että Kevo täytyy nähdä kanjoniltaan. Kanjoni on komea, uskomaton luonnon muokkaama ilmestys, mutta jos Kevolle vaeltaa vain kanjonin takia, missaa monta kaunista ja ainutlaatuista kohdetta polun varrelta. Monta pientä yksityiskohtaa jotka kertovat alueen suojelun tarpeesta.

Kevossa myös kiehtoo ajatus siitä, ettei koskaan tule näkemään kesäaikaan polkua pidemmälle. Minusta se on hyvä asia, ihmisen ei tarvitse päästä joka kolkkaan. Talvella olen päässyt hiihtämään tunturialueella vapaammin ja edelleen muistelen lämmöllä uskomattomia maisemia joita vaelluksellani näin.

Roajáskáidilta maisemat avautuvat jylhinä Fiellujoen laaksoon. Katsottavaa riittää silmän kantamattomiin ja päivän kivikkojen runtelemat jalkaterät saivat lepoa pidemmältä ihailutauolta.

IMG_20240911_154139
IMG_20240911_160926
IMG_20240911_164329

Fiellulta löysimme hyvin tilaa teltoille. Vietin hieman aikaa asiakkaideni kanssa ja vetäydyin välillä omiin oloihini nauttimaan vaelluspöhinästä. Laskin nopsaan Fiellulla yli 25 telttakuntaa. Saapuessamme bongasin tutun oranssin jumppapallon erään teltan viereltä ja sain vielä fanikuvan siitä putouksen juurelta!

Olin varautunut reissuun kevyin kantamuksin, mikäli joutuisin kantamaan asiakkaideni varusteita. Rinkkani kuitenkin painoi normaalia enemmän ja illalla sitä kaiveltuani löysin kahdet sadehousut, päiväannoksen koiran ruokaa ja gopron akun. Vettä vaelluksen aikana satoi Fiellulla muutaman pisaran verran, koira jäi kotiin eikä kamerakaan ollut matkassa.

IMG_20240911_181217
IMG_20240911_181604
IMG_20240911_193130

Toinen aamu startattiin nousemalla jyrkät portaat. Putous näkyi kauniisti kellertävien ruskalehtien välistä, jokainen noustu metri Kevolla on vaivan arvoinen!

IMG_20240912_104444

Koillisesta saavuttaessa kanjonille katse kiinnittyy ensin jylhiin kallioisiin reunamiin. Pysyimme polun varrella poikkeamatta reunalle syntyneille pistoille joilta uteliaimmat ovat kurkotelleet lähemmäs uskomattomia maisemia.

Itse näköalapaikalla ilahduin kun kolme nuorempaa vaeltajaa pyysi minua ottamaan heistä kaverikuvan kanjonin kanssa. Sain esimerkkikuvaksi kolme vuotta aikaisemmin otetun kuvan samalta paikalta – mieltä lämmitti kaverusten revanssireissu Kevolle.

IMG_20240912_112657
IMG_20240912_130221
IMG_20240912_130707

Lounastelimme Suohppasajan kodalla ja jatkoimme matkaamme hiljalleen helpottuvaa reittiä pitkin kohti Ruktajärveä. Viimeiset kilometrit rullasimme hiekkaista polkua pitkin Kevon luonnonpuiston rajalle. Oli mukava päästä maistamaan herkullisia mustikoita ja puolukoita joita olin himoinnut koko luonnonpuistossa vietetyn ajan!

IMG_20240912_150444
IMG_20240912_173806
IMG_20240912_190450

Ruktajärven autiotuvan tienoo oli hiljainen, mutta autiotupa oli tupaten täynnä ja pihalla loimusi nuotiot. Tsekkasin säätiedotteen ja huomasin metsäpalovaroituksen olevan voimassa. En ole aikaisemmin Utsjoella  kokenut maastopalovaaraa näin myöhään syksyllä ja kun kävin ilmoittamassa varoituksesta tulistelijoille hekin yllättyivät.

Yö oli jäätävä! Otin kaikki keinot kehiin taretakseni, edes untuvatakki tai untuvahousut eivät estäneet paleltumasta. Harmikseni olin kotoa lähtiessä kaapannut mukaan väärän alustan, säilytän yhtä syysalustaani Haltin pussissa ja mukaani sattui juurikin toinen Haltin huonoista kesäalustoistamme. Onneksi se sentään oli se reiätön kappale!

IMG_20240913_110533
IMG_20240913_110537

Asiakkaani olivat ilokseni pärjänneet yön yli palelematta. Viimeiset kaksitoista kilometriä kuljimme Luomusharjuja myöten, pidimme pienen evästauon ennen harjulta pois laskeutumista.

Olen ollut siinä käsityksessä että Sulaojan ympäristöstä olisi poistettu kaikki retkeilyrakenne, iloksemme saimme vielä lopuksi lukaista infotaulut pohjoisen luonnosta.

Kiitos Kevo ja asiakkaani loistavasta vaelluksesta!

Vaellusten opastaminen on vastuun ja huvin yhdistämistä. Opas on vastuussa sekä ryhmästä, itsestään ja vastuullisen luontoelämyksen tarjoamisesta. Mitä enemmän vastuullisesti toteutettuja retkiä ja vaelluksia järjestetään, sitä enemmän meillä on vastuullisia luontoharrastajia.

Opastetuilla aktiviteeteilla ja siviiliretkillä on tärkeää että ne toteutetaan alueen sääntöjä ja jokamiehen oikeuksia noudattaen.

Ripaus Kevon luonnonpuistoa – Silkeájan nuotiopaikka

Tsekkaa Kevon luonnonpuiston säännöt ennen siellä retkeilyä

DSC_8038

Kevon luonnonpuisto on suuri suojeltu alue jonka merkityn vaellusreitin läpikulkuun tarvitsee useamman päivän. Pienen vilauksen ainutlaatuisesta tunturialueesta saa päiväretken aikana reitin Utsjoen pään ensimmäiseltä leiripaikalta Silkeájalta.

Silkeájalle pääsee aloittamalla retken Kenestupien läheiseltä Kevon reitin lähtöpisteeltä. Paikalla on runsaasti parkkitilaa.

Parkkipaikalta leiripaikalle matkaa on 2,5 kilometrin verran. Metsän jälkeen saavutaan suolle josta poroaidan jälkeen päästään luonnonsuojelualueelle jossa kulkeminen on sallittu vain merkittyä reittiä pitkin.

DSC_8029
DSC_8037

Ensimakua vaativasta vaellusreitistä saa alun jyrkkien portaiden ja kivikkoisen polun ansiosta. Polku oli meidän nelivuotiaalle hankalakulkuinen kun kokoaikaa ei malttanut katsoa eteensä.

Olimme liikkeellä hellepäivänä jolloin paarmat olivat aktiivisimmillaan, kauaa emme viihtyneet paikoillamme juomatauoilla. Polulla kohtasimme myös riekkopoikueen jonka saimme ohitettua, luonnonpuistossa koirat on pidettävä kytkettynä myös kiinnipitoajan ulkopuolella.

Silkeájalla pidimme pienen evästauon. Leiripaikka on tuttu myös aikaisemmista postauksistani jotka löydät täältä.

DSC_8046
DSC_8048

Utsjoella oli meneillään pitkä hellejakso jonka takia en uskaltanut käyttää läheisen järven vettä sen sameisuuden takia. Silkeájalta jatkamalla matkaa kohti Koskikarapuron leiripaikkaa löytyy lyhyt pätkä jokea Vuolimuš Bálddotjávrin ja Stuorra Bálddotjávrin välistä josta voi tarvittaessa käydä noukkimassa vettä virtaavalta paikalta.

Silkeájan leiripaikalla on useammalle teltalle tilaa ja nuotiokehikon lisäksi paikalta löytyy halkovaja sekä wc. Pienen järven rannalta näkee kauniit Norjan Rástigaisat.

DSC_8058
DSC_8063

Paluumatkalla osasimme jo varoakkin riekkopoikuetta joka edelleen majaili keskellä polkua. Vaelsin Kevon reitin muutamia vuosia sitten (linkki postauksiin) ja on hurjaa kuinka polut ovat leventyneet ja lisääntyneet koronavuosien aikana. Maaston kuluminen suurten ihmismassojen alla on uskomatonta, toimitaan siis vastuullisesti ja kuljetaan valmiilla poluilla – vaikka kuinka tekisi mieli kävellä pehmeällä mättäällä.

Kevon luonnonpuistossa ei myöskään saa leiriytyä joka paikkaan – ainoastaan sille merkityille alueille. Vedenylityksiä vaellusreitillä on useampi joiden korkeus vaihtelee vuosittain, jopa viikottain sateista riippuen. Oman vaellukseni aikana syvin ylitys oli reiteen, haastavin oli pohkeeseen saakka mutta virtansa vuoksi hyytävän hankala.

Kevon luontoa pääsee kokemaan hieman vapaammin talviaikaan, kun hiihtäminen tunturialueella on vapaampaa. Guivin kautta kulkee tikutettu talvireitti, sen hiihdin helmikuussa 2022.

Tänä kesänä oli tarkoitus käydä mahdollisimman moni lähireitti lasten kanssa läpi. Olen kiireisen arjen vuoksi nykyään aktiivisempi instagramissa, ota @eramaanvaeltajatar seurantaan! Pian lataan YouTuben puolelle videon Urho Kekkosen kansallispuiston vaelluksestamme tältä kesältä ja parin viikon sisään lähden kahdeksan päivän vaellukselle erämaan syövereihin.

DSC_8050

Yöretki Kevon luonnonpuiston Silkeájalle

Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöt löydät tästä Metsä.fi- sivuston julkaisusta. Niihin on hyvä tutustua ennen luonnonpuistossa retkeilemistä.

IMG_20210807_181517__01

Elokuun ensimmäinen retki tehtiin Kevon luonnonpuiston pohjoispään leiripaikalle Silkeájalle (karttapaikka.fi linkki). Silkeája on parkkipaikalta 2,5 kilometrin päässä ja on maastoltaan haastavahko kivikkoisen pätkän kohdilla ennen Bálddotjärviä.

Kenestupien parkkipaikalta nousevat reitin ensimmäiset (tai viimeiset, riippuu kummasta päästä reitin aloitat!) portaat, ja portaitahan Kevolla riittää (suosittelen lukemaan postaukseni Kevon luonnonpuiston vaelluksesta, linkki). Poitsu kauhisteli portaita ja hämmästyi entisestään kertoessani kauempana olevan yli kolmensadan askelman portaat. Niille emme onneksi yöretkemme aikana päätyneet.

Lähdimme kävelemään kuuden maissa. Oli lämmin ja pidimme pieniä juomataukoja mäntymetsän suojissa, poikkesimme hieman polulta ennen Kevon luonnonpuiston rajaa ihastelemaan kelopuita, joita reitin varrella oli muutamia. Samalla kertasimme puun elämänkiertoa, lahottajien tehtäviä ja kelopuun syntyä. Kelopuut ovat metsien selviytyjiä, ihan joka puulla ei ole mahdollisuuksia kelottua ja seistä paikoillaan satojakin vuosia.

IMG_20210807_182906__01
IMG_20210807_184552__01

Kevon luonnonpuistoon astutaan juhlallisesti kolisevan poroaidan portin läpi. Lahonneet pitkospuut ja suuret polun ympärillä uinuvat kivet toivat jännitystä patikkaan.

Leiripaikka on pienen järven rannalla koivumetsän suojissa. Leiripaikalla on nuotiorinki, halkovaja sekä käymälä. Telttapaikkoja on useampi.

Silkeájan leiripaikalla etsimme ensimmäiseksi tasaisimman paikan teltalle. Odotimme innoissamme pian saapuvaa seuraa, Erätoveri ystävineen olivat juuri saapuneet parkkipaikalle.

Ehdimme paistella iltapalat nuotiolla ja koota teltan ennen kuin he saapuivat perille. Paistelimme makkarat ja kauan himoitun suklaabanaanin joka oli suuri pettymys -raakasuklaa maistui kamalalta sen välissä! Mikä virhe! Onneksi oli kaakaota ja tuc- keksejä paikkaamaan herkun puutetta.

IMG_20210807_193828__01
IMG_20210807_205308__01
IMG_20210807_205420__01

Kaunis laskeva aurinko loi tummaa valoaan koivumetsään. Nuotio paloi viimeisiään kuullessamme iloista höpötystä polulta, seuramme oli saapunut.

Ilta kului iltatoimia tehdessä, poitsu vetäytyi makuupussiinsa alkuillasta jäädessäni lähistölle jutustelemaan naisten kanssa. Olen kaivannut iltasella leiripaikassa istuskelua ja jutustelua! Yksin kulkiessa en ole hoksannutkaan kuinka mukavaa seura ennen nukkumaanmenoa onkaan.

Kyykkäsin hetken ennen makuupussiin vetäytymistä, olin nukkunut edeltävän yön kotipihassa taaperon kanssa, joka kylläkin päätti jatkaa uniaan sisällä, yö oli ollut yllättävän kylmä enkä ollut hoksannut ottaa mukaan lämpimämpää makuupussia. Unten rajamailla säikähdin kahinaa metsästä, kauempaa kuuluvan vetoketjun ratinan perusteella päättelin naapuritelttojen asukkien kömpineen nukkumaan. Heräilin pari kertaa tarkistamaan poitsun voinnin, tämä nukkui täyttä häkää vaikka itseäni hieman palelsi samanlaisessa makuupussissa villapaita päällä…

Aamulla heräsin niskat mutkilla, teltassa nukkumisen huono puoli on herkästi jumiin mevä yläkroppa josta seuraa poikkeuksetta päivien päänsärky.

Aamupalaksi olin pakannut minigrip-pusseihin mysliä ja muroja maitojauheessa, sekaan lisäsin vain veden ja tadaa- maistuva aamiainen oli hetkessä valmis. Kaunis aurinkoinen ilta jatkui vähintäänkin yhtä kauniilla aamulla, kahvikupponen puisen pöydän äärellä oli arjen lottovoitto.

Emme pitäneet kiirettä pakkaamisen suhteen, loppukesästä viileät ja kosteat yöt saavat sumun nousemaan, josta teltta oli kerännyt kosteutta ulkokankaan sisäpintaan yön aikana.

Päivästä oli tulossa lämmin. Tarkoituksenani oli kuvata paluumatkalla maisemia polulta, akun loputtua puhelimestani sain tyytyä tallentamaan tunnelman vain mieleeni.

Muut postaukseni Kevon luonnonpuiston Silkeájasta

Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020: Fiellun putous – Ruktajärvi – Sulaoja 30 km

DSC_3593

Kevon reitin ensimmäinen osa Kenestuvilta Gamajotnsuohpášájalle & toinen osa Gamajotnsuohpášájalta Fiellun putoukselle.

Olin kuullut muilta vaeltajilta, että Fiellun telttailupaikka olisi kostea. Aamulla kaivauduin selkä jäykkänä ulos makuupussista, huomasin painaneeni sisätelttaa ulkotelttaan yön aikana ja kastelleeni makuupussin ulkopuolelta. Ulkona näytti sataneen, mikä selitti teltan sisäpuolen kosteuden.

Aamutoimien yhteydessä venyttelin ja painelin kipeitä pohkeitani. Minulla oli pettämätön suunnitelma aamun raskasta nousua varten – olin säästellyt Dexalin energiageelejä, joihin tutustuin Ukk:lla. En käytä energiageeliä kuin ”hätätapauksissa” ja portaat olivat yksi sellainen.

Joen ylitys Fiellogahjohkalla oli helpoin. Vettä ei ollut kuin hieman yli vaelluskengän, mutta virran takia en lähtenyt kokeilemaan onneani kengät jalassa. Imin ensimmäisen Dexalin ennen portaita ja lähdin tarmolla painelemaan ylös päin.

Maisemat portaista olivat viehättävän erilaiset verrattuna tasaiseen tunturiin. Pysähtelin katselemaan taakse avautuvaa kanjonia, putous näkyi hyvin portaista käsin. Etelästä päin saapuessa maisemat antavat loistavan lopputsempin putoukselle!

Otin toisen energiageelin päästyäni ylös. Kumma juttu, jalkojani ei pakottanut ja pystyin jatkaaman matkaa lähes heti hieman tasailtuani hengitystäni.

DSC_3595
DSC_3605
DSC_3608

Matka taittui mukavasti. Idän kanjoninreuna seurasi polkua pitkän matkaa. Energiageeli sai aikaan hieman huojuvan olon, kuten liika kahvinjuonti. Viisi kilometriä Gaskkamuš Suohpášájalle, alkuperäiselle yöpaikalleni, oli aluksi tasaista mutta muuttui hankalakulkuiseksi korkeuseroineen lähellä syvänteessä sijaitsevaa telttapaikkaa.

Olin tyytyväinen, etten ollut jatkanut matkaa illalla. En olisi jaksanut perille hyväntuulisena.

Mieltä kutkutti. Seuraavan 1,5 kilometrin aikana näkisin viimein Kevon kanjonin. Polku oli selvästi muuta maastoa kuluneempi ja kauhistelinkin mitä jälkeä ihminen pelkällä kävelyllä saa aikaan luonnossa.

Kanjoni avautui sivullani hiljalleen. En tohtinut poistua merkityltä polulle sen reunalle vaan tyydyin kurkkimaan paikoiltani. Seurasin kanjonin näköalapaikalla ilakoinutta pariskuntaa hymyillen, kyllä minäkin voisin lähteä treffeille yhtä komeaan paikkaan…

Kanjonin näköalapaikalla sain olla rauhassa. Tutkin katseellani kanjonin reunaa ja pohdin, onko kukaan koskaan kiipeillyt sen rosoisia kylkiä pitkin. Miten näin lähellä kotia pystyi olemaan jotain näin massiivista ja harvinaislaatuista?

DSC_3637
DSC_3626

Suohpášájalla pidin ruokatauon. Kuljettavia kilometrejä kolmannelle päivälle oli 18, joten tauot olivat tärkeitä. Tein ruuaksi toisen satsin texmex- veneitä ja onnistuin sotkemaan itseni ja syrjässä olleen taukopaikkani kuumalla kastikkeella. Suohpášájan telttailupaikka kotineen oli oikein viihtyisä ja rauhaisa. Lisäkseni taukoa piti useampi henkilö koirineen.

Suohpášájaa ennen on hyvin pieni joen ylitys, jonka yli pääsee ketterästi kiviä pitkin hyppien. Moikkasin parille ulkomaalaiselle ja lähdin kävelemään kohti etelää hieman ristiriitaisin mielin. Kevon nähtävyydet oli nähty, mitäs nyt?

Polku Geavvogeašláttulle oli helppokulkuinen verrattuna ensimmäisen päivän louhikkoon, mutta omalla tavallaan haastava lukuisten kivien takia. Katse harhaili tunturissa, mutta vähänväliä oli pakko tuijotella jalkoihin ettei kompastuisi.

DSC_3641
DSC_3642

Kiiski hyytyi ja kulki lähes koko 8,5 kilometrin matkan perässäni Geavvogeašláttulle. Kivikossa kulkeminen tuntui omissakin nilkoissa ikävältä. Uudet vaelluskenkäni ovat oudon löysät nilkoista eivätkä tue samalla tavalla kuin edeltävät samanmoiset.

Geavvogeašláttun telttailupaikka yllätti! Ensiksi saavuin kauniin biitsin rannalle pitämään kahvi- ja patukkataukoa. Juttelin yksin vaeltavan miehen kanssa kesän vaellusbuumista ja kuuntelin mielenkiinnolla hänen juttujaan Kevon talvivaelluksista. Vau.

Etelämmässä Geavvogeašláttulla oli telttapaikkoja pienen joen varrella. Kesän tulvista oli vielä jäljellä pienehkö kuoppa täynnä vettä. Sen ohi kulkiessani havaitsin siellä uivat pikkukalat ja huikkasin vieressä telttaa kasaavalle parivaljakolle havainnostani. Kiinnosti heitä tai ei.

Illan pystyi haistamaan. Keli viileni ja aurinko painui pilvien taakse. Polku muuttui ihanaksi hiekkakankaaksi, oli kuin olisi liukuhihnalla kävellyt! Loistava päätös päivän kilometreille.

Pidin hiljaisen hetken saavuttuani Kevon luonnonpuiston rajalle. Katselin merkkiä harmissani, hyvä vaellus päättyy liian aikaisin. Tuntui karulta poistua rajoitusten piiristä ”vapaalle” maalle.

DSC_3655
DSC_3670
DSC_3673
DSC_3675

Menin sekaisin ennen Ruktajärven risteystä. Näin punaisen teltan suon toisella puolella ja luulin kävelleeni risteyksen ohi. Koska olin jo luonnonpuiston ulkopuolella, lähdin ylittämään kuivalta vaikuttanutta suota kunnes kohtasin syvän lammen. Huutelin teltan edustalla majailleille vaeltajille ja he neuvoivat jatkamaan matkaa.

Ruktajärvi oli kaunis. Kävelin varvikon halki pienelle sillalle ja katselin joessa hiljalleen heiluvia leviä. Odottelin jonkin aikaa nähdäkseni kaloja, tuloksetta.

Ilta Ruktajärvellä meni kuunnellen muiden paikallaolleiden ilkaointia. Puhelimen kentät toimivat ja laittelin nopeasti viestit kotiväelle. Some ahdisti, kävin jättämässä pikaiset terveiset blogin instagramiin ja suljin mobiilidatan. En tahtonut kohdata maailmaa vielä. Oli ollut ihanaa olla muutama päivä ilman verkkoa.

Ruktajärven seisovan veden juonti epäilytti, säästelin Geavvogeašláttulta ottamaani vettä. Makoilin makuupussissani ja luin liian jännittäväksi käynyttä dekkaria. Dekkarin tapahtumat jäivät pyörimään mieleen kun yritin saada unesta kiinni.

DSC_3687
DSC_3692
DSC_3693

Ruktajärven autiotupaa en käynyt katsomassa, mutta tiedänpähän mihin houkuttelen Erätoverin mukaani seuraavalle hiihtoreissulle. Olin hieman itsekäs ja raahasin kaikki varusteeni kuivumaan avolaavulle aamutoimieni ajaksi. Muut paikalla olleet näyttivät käyttävän autiotupaa ja telttojaan aamupalan laittoon joten sain keräillä kamppeeni kasaan rauhassa.

Pitkitin lähtöäni puoli yhteentoista, Sulaojalta saisin kyydin kotiin vasta neljäksi. Maasto Ruktajärveltä Luopmošjohkalle kulki Luomusjärvien harjua myöten nousten ja laskien koivumetsikön läpi. Juttelin vastaantulleiden kanssa ja pysähtelin istuskelemaan. Oli lämmin päivä ja hiki virtasi.

Lähempänä Luopmošjohkaa vaeltajia tuli hulluna vastaan! Onneksi olin itse päättämässä vaellustani, olen pitänyt Kevoa yksinäisenä paikkana vaeltaa, mutta yhdeksännen vastaantulijan kohdalla totesin sesongin olevan täysillä päällä. Kiva, että ihmiset ovat löytäneet luonnon.

Luopmošjohkalla pidin pitkän tauon. Avasin mobiilidatan ja kulutin aikaani uutisia lukien. Juttelin paikalle ilmestyneen britin kanssa ja pelottelin vaellustaan aloittelevia pohjoispään louhikoista.

Viimeisillä metreillä ennen Sulaojaa pysähdyin kauniin lompolon rantaan. Totesin Kevon reitin olevan täynnä yllätyksiä ja vaihtelevia maastoja. Päätökseni lähteä pohjoisesta etelään oli oikea, vaikkei kanjoni avautunutkaan yhtäkkiä eteeni, koen vaelluksen olleen yllättävän rento viimeisten päivien helpon maaston ansiosta.

Kevon reitti on vaativa, sitä ei pidä aliarvioida. Hankalat maasto-osuudet, joenylitykset ja nousut voivat yllättää rankkuudellaan, joten niihin on varauduttava fyysisesti, mutta myös henkisesti. Itseään ei pidä päästää väsähtämään.

Minulle tuli yllätyksenä väenpaljous. Tiesin, että tänä vuonna Kevolla on ollut paljon vaeltajia, mutten osannut kuvitellakaan että näin paljon!

Kiitos Kevo. Nyt uskallan alkaa suunnittelemaan vaelluksia muuallekin kuin tutuille ja turvallisille alueille.