Semekurtan erotusaidalla on tilaa parkkeerata auto, mutta eri asia on se kannattaako sinne tai ylipäätään mihikkään syrjempään jätää autoaan vahtimatta.
Alkuun pieni varoitus, joka on hyvä ottaa huomioon jättäessään autonsa minne tahansa parkkiin valvomatta, tarkista lähtiessäsi auton ympäristö, renkaiden alukset ja pultit! Meidän autoon on todennäköisesti tehty ilkivaltaa sinä aikana kun auto seisoi erotusaidan lähistöllä tien viereisellä levikkeellä.
Noin parikymmentä kilometriä Sevettijärveltä pois ajettuamme autosta alkoi kuulua kolinaa joka vahvistui mitä pidemmälle ajoin. Ulkoa en erottanut auton alta tai renkaista mitään, eikä yksikään varoitusvalo syttynyt nuorehkossa autossamme palamaan.
Kotona puolisoni huomasi molempien eturenkaiden pulttien olevan löystytetty ja kuskin puoleisen renkaan olevan lähes irti. Myös takarengas alkoi tyhjetä seuraavana päivänä, sieltä löytyi naula.
Jatkossa otan aina kuvat auton ympäristöstä ennen kuin lähden vaeltamaan ja tarkistan auton kunnon ennen ajamaan lähtöä. Tehkää tekin samoin!
(Tein rikosilmoituksen.)
Semekurtan erotusaidalta matkaa Sollomusjärvelle on kuutisen kilometriä matkaa. Ensin emme tohtineet mennä suoraan erotusaidan läpi mönkijäuralle vaan etsimme toista polkua jota lähtä kulkemaan. Polku oli hyvin märkä sateiden jäljiltä ja poitsu menikin pahasti nurin suolla, palasimme aidalle ja rohkenimme kulkemaan sen läpi.
Ja aidalta löytyikin sen läpi kulkeva merkitty reitti.
Sollomusjärvelle vievä polku on aluksi helppokulkuinen ja puista erottaa hyvin oranssit merkinnät. Pidemmälle kulkiessa maasto muuttuu Vätsärimäiseksi, kivikkoiseksi paikoittain hyvinkin hankalakulkuiseksi poluksi.
Meillä oli kalastusvehkeet mukanamme. Tarkoitus oli yöpyä Sollomusjärven autiotuvan pihapiirissä ja vierailla lähijärvillä kalassa. Hauska oli, kun eräluvilta puolisolleni vakuutettiin etten tarvitsisi ollenkaan lupaa vavalla kalastamiseen vuorokauden takia. En kalastele muuten, joten en ole maksanut kalastonhoitomaksua tälle vuodelle. Pilkkimiseen yksityishenkilönä poislukien erikoisalueet lupaa ei tarvitse. (muoks. Innostuin nyt sitten kalastamaan joten hankin luvat itselleni)
Emme uskaltaneet luottaa tähän vaan hankimme luvan vuorokaudeksi.
Sollomusjärvellä kävimme taloksi autiotupaan. Emme vielä levittäneet varusteitamme muita vaeltajia ajatellen, siirtyisimme ulos yöpymään koiran takia muiden saapuessa paikalle.
Poika kävi kokeilemassa kalastamista Kurttejärvellä valmistaessani päivällistä nuotiopaikalla. Hän oli hieman flunssainen joten ilta nautiskeltiin tuvalla.
Ketään muuta ei ilmestynyt autiotuvalle koko juhannuksen aikana, joten saimme nauttia autiotuvasta koko viipymämme ajan.
Aamulla nukuimme huonosti sujuneen yön jälkeen myöhään. Valmistelimme aamiaista, siivosimme varusteemme nättiin kasaan tuvan laverille, jätin vieraskirjaan merkinnän olevamme lähistöllä kalassa ja lähdimme Kiiskin kanssa patikoimaan lähijärvelle.
Oli mukava päästä kalaan! Tuijotin tyhjyyteen vispoessani viehettä tyhjältä vaikuttavaan järveen. Kiiski puuhasi rannalla, hieman protestoi haukkumalla ollessaan kytkettynä mäntyyn.
Kalastelimme aikamme, kunnes päätimme lopetella ja siirtyä lounaan tekoon autiotuvalle. Texmex tortillat paprika chili – koskenlaskijalla toimivat aina.
Vesitaso lensi edestakaisin tuvan yli kolmesti. Muuta juhannusliikennettä emme havainneet.
Nukuin päiväunet, joka on itselleni harvinaista. Oliko flunssa tavoittamassa minutkin?
Iltapäivästä jatkoimme kalastelua. Jo korkeammalta näimme harjusten uiskentelevat rantavedessä. Innostuimme kalastelemaan pitkänkin pätkän ennen kuin suunnittelimme takaisin paluuta.
Harjus kävi pinnassa lähellä ja tuumasin kokeilevani vielä kerran. Ja mitä vielä! Kala otti kiinni, emme vielä juhlineet…
Saatuani kalan rantaan koitti totuuden hetki. Mitattuamme kalan totesimme sen 32 senttiseksi, mittakalaksi! Sitten juhlittiin, kalastusretkemme oli onnistunut.
Päivälliseksi nautittiinkin harjusta ja makkaraa. Jälkiruoaksi lettua ja hattaraa, juhannustunnelma oli huipussaan nuotiolla istuskellessa.
Kesäkuu on ollut pitkästä aikaa viileä ja sateinen. Vaikka päivisin oli lämmin, ei aurinko paahtanut samalla voimalla kuin parina edeltävänä kesänä tähän aikaan vuodesta.
Kävin vielä illasta kalastelemassa tuvan lähellä tuloksetta. Käväisimme myös kävelemässä Kurttejärven niemellä, sieltä löytyi kaunis telttapaikka tulevaisuuden telttaöitä varten.
Ensimmäisenä iltana olin pitänyt pientä liekkiä kaminassa saadaksemme poitsun suolla kastuneet vaatteet kuiviksi, tupa lämpeni herkästi liian kuumaksi joten emme myöhemmin pitäneet kaminassa ollenkaan liekkiä. Tupaan laskeutui yöllä hieman kylmä, olin ottanut mukaani untuvapussin jonka suojissa oli jopa liian kuuma. Yöllä oli siis joko liian kylmä hyttysten armoilla tai liian kuuma hyttysiltä suojissa.
Aamusella yritimme olla reippaita ja saada aamutoimet hyvissä ajoin valmiiksi. Tupa kuntoon ja menoksi!
Kuljimme samaa kuuden kilometrin reittiä pitkin takaisin autolle. Tutkiskelin hetken Sollomusjärven ja Kurttetjärven välistä venetietä, joka on aikoinaan rakennettu puista. Vätsärissä vanhoja veneteitä on useampi jäljellä.
Sollomusjärven polun varrella on puihin maalattujen merkintöjen lisäksi kivikasoja. Karttaan kyseinen polku on merkitty jatkumaan lähes koko Vätsärin halki, onkohan kyseessä Ruijanpolku?
Päästessämme autolle emme hoksanneet katsoa sen ympäristöä sen enempää kuin sen että vierellä edelleen oli muita autoja parkissa. Kävimme Sevetin baarilta hakemassa jäätelöt ja ajelimme kotiin kolinan saattelemana.
Harmillinen loppu hyvälle retkelle!
Erotusaitojen läheisyyteen ei tietenkään tule parkeerata kun siellä on erotukset meneillään, sen järkikin sanoo. Jos automme ei ollut ainoa ilkivaltaa nähnyt, voisi henkilö joka koki mielihyvää tihuloinnistaan pystyttää vaikka kyltin alueelle pysäköintikiellosta, niin muutkin hoksaisivat vältellä kyseistä aluetta jos sinne ei saa autoa jätttää.
Tiedättekö sen tunteen, kun odotat jotain pitkään ja hartaudella malttamattomana ja hetki on yhtäkkiä ohitse?
Tapanani on vaelluksilla ”maadoittaa” itseni hetkeen. Syvennyn tilanteeseen ja keskityn elämään hetkessä, kohta olisin jälleen arjessa kiinni, kotisohvalla löhöilemässä. Odotus on pitkä ja viikko erämaassa livahtaa ohitse kuin hiekka sormien väleistä valuttamalla.
Vätsäri oli minulle uusi tuttavuus ja pääsin kärryille kartasta ja maastosta vasta toisen päivän aikana. Vätsäri täytyy tosissaan kokea, jotta osaa suunnitella täydellisen reitin sinne! On ”no go zonea” eli hyvin hankalakulkuisia alueita ja paikkoja joissa liikkuminen on rentoa ja hyvin armollista.
Vätsärin erämaa tosissaan sopii kokeneelle vaeltajalle. Aloittelevan ei kannata säikähtää, siellä pärjää hyvin kunhan malttaa pitää lyhyitä päiviä ja kohdata hankalat maastot huumorilla. Suunnistustaito on Vätsärissä välttämätön.
päivä Näätämö – Uutuanjoki
Pitkään odottamani vaellus oli viimein alkamaisillaan. Jätin autoni Kirakkajärventien levikkeelle ja matkasin taksilla Näätämöön mönkijöuran varrelle. Jännitti millaiseksi maasto muovautuisi päivien aikana.
Helppokulkuinen maastoura kulki aluksi mäntykankaalla muuttuen soiden ja kosteikkojen ympäröiväksi hankalakulkuiseksi poluksi. Sieniä oli kaikkialla maassa mihin katseensa loi, marjoistakaan ei ollut puutetta. Syksy oli ollut kostea ja kadutti jo ensimmäisten kilometrien aikana etten ollut valinnut jalkineiksi kumisaappaita.
Seitsemän päivän vaellus kutkutteli mielessä, mahtavaa kun aikataulu oli löysä, ei ollut pakko päästä oikein mihinkään tiettyyn leiripaikkaan ja ihmettelylle oli aikaa.
Anna Greetan järvet ja Joulutunturi olivat sateisessa luonnossa jo itsessään vaikuttava näky. Kumpuileva luonto vaihtui jälleen mäntykankaaksi ja illan hämärtyessä alkoi jopa hieman jännittämään kulkea Norjan raja-aitaa myöten ja miettiä karhuja…
Uutuanjoen ranta tuli vastaan kuin yllättäen. Tunnelmallisella yöpaikalla oli mukava kuivatella koko päivän sateen armoilla olleet vaatteet.
Kylmemmän sään vuoksi otin mukaani solumuovipatjan ja se osoittautui oikein fiksuksi päätökseksi. Avatessani ilmapatjani säilytyspussin kitkerä lemu tulvahti telttaan. Avatessani patjan huomasin sen pinnalla homepölyä ja paniikissa patjaa luudulla puhdistaessani ilmeni sen olevan kauttaaltaan pinttyneessä homeessa. Minun ja pojan kesäisen pyöräretken jäljiltä patja oli unohtunut laittaa kuivumaan ja tuulettumaan.
2. päivä Routasenkuru
Yön satoi.
Olin jännittänyt etukäteen pelkäisinkö pimeää ja vaikuttaisiko se leiripaikkani valintaan. Hieman ristiriitaista tässä on se, että lukemisikseni olin raahannut mukana kaksi Tilda Laaksosen kirjoittamaa rikosaiheista kirjaa.
Aamiaiseni koostuivat vanhoista tutuista aineksista, puuroa voilla, sokerilla ja kuivatuilla karpaloilla ja aamusta riippuen joko ruisleipää tai näkkäriä porometukalla. Aamukahviksi raaskin kantaa mukanani pannujauhatusta ja pikakahvia.
Uutuanjoen ylitys oli pitkä, mutta helpohko. Juttelin hetken vastarannalle leiriytyneen vaeltajan kanssa ennen kuin jatkoin matkaani mönkijäuraa myöten.
Calazon karttaan on merkitty näköalapaikkoja ja koskia. Vaihtelin maaston mukaan kulkemaani reittiä, kävin katsomassa näköalapaikalta kurua ja suunnistin takaisin mönkijäuralle. Metsässä meni polkuja mutta paikoitellen maasto oli haastavaa nyppylöiden ja kallioiden takia eikä kaikkia korkeuderoja oltu merkitty karttaan.
Vierailin kurun pohjallakin syömässä lounasta ruokatermaristani. Parasta lyhyiden etäisyyksien päivissä oli ehdottomasti vapaus valita kohteet missä vierailla.
Kurun pohjalta täytyi päästä takaisin ylös jotta pääsisin parhaimmalle näköalapaikalle. Kiipeilin kallioiden ja kivien koloissa, laskeuduin hieman alemmas ja jälleen nousin ylös. Onneksi en ollut ottanut koiraa mukaan…
Näköalapaikalla maisemat vetivät vertoja jopa Kevon kanjonille! Miten maasto yhtäkkiä pystyi muuttumaan niin jylhäksi? Oli ollut hyvä päätös suunnistaa metsän kautta paikalle, mönkijäuran ja näköalapaikan välissä näytti olevan hyvin jyrkkä rinne. Vätsärissä tosiaan saa tihrustaa karttaa suurennuslasilla.
Olin tyytyväinen suunnistamiseeni. Ensimmäisen kerran vilkaisin gepsiä tarkistaakseni sijaintini nimettömällä järvellä. Putoukselle johti lopulta polku ja löytyipä hieman korkeammalta hyvä telttapaikkakin.
Illalla vieraillessani putouksella ihmettelin miten voi olla näin hyvä tuuri löytää niin hieno yöpaikka. Toinen vaeltaja vieraili myös putouksella ja auringon laskiessa bongasin hänen punaisen telttansa putouksen viereisen järven vastarannalta.
Koska putousta ei voinut ylittää aloin suunnittelemaan uutta reittiä kolmannelle päivälle. Karttaa avatessani huvitti kun huomasin olevani väärällä putouksella! Minun oli alunperin tarkoitus kulkea eteläisemmälle saakka. Onneksi isoa onnettomuutta ei sattunut, seuraavan päivän etappini piteni kahdella kilometrillä.
3. päivä Rajapää
Lyhyen päivän kunniaksi vietin leirissä pitkän aamun. Yöllä ei satanut mutta kosteus oli päässyt valtaamaan teltan kauttaaltaan. Hiljalleen pilvien takaa pilkistelevä aurinko auttoi kuivattamaan lähes kaiken, teltan kuivaukseen jouduin käyttämään pyyhettäni, vettä oli runsaasti ulko- ja sisäteltan välissä.
Suunnistelin takaisin mönkijäuralle ja seurailin sitä Rajapään tunturin huipulle saakka. Matkalle sattui upeita maisemia, yksi syvänne tuli täysin yllätyksenä mutta karttaa tihrustamalla sekin löytyi sieltä.
Rajapäältä näkee selkeällä säällä Venäjän Nikkelin kylän tehtaan. Jäin hetkeksi koventuvaan tuuleen fiilistelemään maisemia joita tuskin koskaan pääsisin lähemmin tutkimaan, Venäjän puolella näytti olevan komea tunturi.
Rajapään tuvalle oli yllättävän hankala löytää. Se sijaitsee poroaidalta käsin katsottuna korkeiden nyppylöiden takana, en jasanut lähteä kiipeilemään niille ennen kuin olisin varma minkä takana tupa sijaitsisi. Turha ylösalas kiipeily sai riittää.
Seuravaksi päiväksi oli luvattu jopa 26m/s puuskia. Jäin mielelläni tupaan yöksi, tuulien myötä myös sade yltyisi. Söin tuvalla päivälliseksi porkkana-linssipastaa, haahuilin lähimaastossa ihmetellen Rajapään tuvan ihmeellistä maastoa. Oli järveä, kukkulaa, ruskaa ja jopa pieni vesiputous.
Jostain syystä illalla pakkasin varusteeni rinkkaani enkä jättänyt mitään levälleen. Lueskelin murhamysteereitäni ja kuuntelin jakson podcastia ennen kuin nukahdin.
Otsalampun valossa istui mies oven vierellä. Toinen seisoi oven edessä. Olivat vaeltaneet kaukaa yötä myöten seuraavan päivän säätä turvaan tuvalle. Kello oli 02:30 kysyessä.
Tupaan mahtui lisäkseni neljä, olisi viideskin mahtunut mutta hän halusi välttämättä nukkua ulkona. Tarjouduin pystyttämään oman telttani ulos, olin jo sen verran hereillä. Nukuimme sovussa pitkälle aamuun.
Aamulla ulkona oli täysi mayhemi päällä. Rajuilma pieksi tuvan vieressä olevan halkovajan ovea, huussissa käyminen vaati tsemppaamista eikä seuraavaan etappiin siirtyminen tullut kuuloonkaan. Aika kului vaeltajien kanssa jutellessa, oli hauskaa.
Neljän aikaan havahduin pakkaamaan varusteeni ja lähtemään uhmaamaan säätä.
Valitsin reittini hieman huonosti ja sain jälleen kiipeillä liukkailla kallioilla. Pusersin kovaa tuulta päin, se otti kiinni rinkan sadesuojuksesta ja ikäänkuin paiskoi edestakaisin. Kuljin ilman kompassia tai gpssää, maasto oli hyvin luettavissa.
Piiskaava sade alkoi väsyttää ja päätin suunnata lähimmälle järvelle. Kalattomanjärven suojaisesta rannasta ei kuitenkaan löytynyt teltalle paikkaa. Jatkoin sen rannan tutkimista aina seuraavalle nimettömälle rannalle saakka. Ilta alkoi hämärtyä eikä suojaisaa paikkaa tuntunut löytyvän, kasasin tuulessa riehaantuneen teltan ensimmäiselle tasaiselle kohdalle varmistaen sen lisäkiiloin, enkä enää poistunut teltan suojasta ennen aamua.
5. päivä Iso-Rovijärvi
Valvoin käytännössä koko yön telttaa vahtiessa. Tuuli paiskoi seiniä ja pelkäsin teltan irtoavan maasta, vaikka olin kiinnittänyt sen illalla huolella.
Huolehtimisesta huolimatta teltta pääsi irti kahdesta kohtaa ja kömmin heti herättyäni ulos sateeseen korjaamaan tilanteen.
Tunnissa varusteet ja teltta olivat kasassa. Lähdin nimettömältä järveltä etenemään kohti Hirvasselkää. Maasto oli Hirvasjärven pohjoispuolella helpompaa kuin muualla lähistöllä. Rajut puuskat meinasivat viedä mukanaan, liukkailla kivillä sai liikkua varoen. Puuton maasto oli kaunista ja mitä lähemmäs Iso-Rovijärveä pääsin, sen kauniimmaksi maisemat muuttuivat.
Ei ihmekään että vaeltajat suuntaavat Iso-Rovijärvelle. Se on nimensä mukaisesti ISO. Sen kallioinen ranta oli hankalakulkuinen, jouduin hakeutumaan alemmas tuulelta suojaan. Kuljin useamman pienen vesiputouksen ohi, kiipesin ylös rinteitä ja kivikoita. Porotokka oli piilossa tuulta yhdessä syvänteessä ja muistin rykimäajan. Vilkuilin minusta kiinnostuneita poroja laskeutuessani yhä alemmas kohti puurajaa.
Järven rannalta en heti löytänyt polkua vaan rämmin metsikössä aikani. Lopulta polun löydettyäni sain seurailla sitä aina Tuulipään koillisrinnettä vastapäiselle rannalle saakka. Hieman sain suunnistaa jottei koko järveä tarvitsisi kiertää. Kahden kilometrin ajan etsin sopivaa, tuulensuojaista leiripaikkaa. Hylkäsin muutamat nätit nuotiopaikat ennen kuin väsyin etsimiseen ja tunkaisin telttani ensimmäiselle tasaiselle kohdalle mäntymetsän suojiin.
Illalla kohtasin kuukkelin joka istahti metrin päähän kivelle. Minulla ei juuri silloin ollut antaa sille herkkuja joten loppuilta kului yksistään kirjaa lukiessa.
6. päivä Iso-Rovijärvi – Luolikkopuron kivikämppä – Vainosjärvi
Aamu järven rannalla vierähti kolmituntiseksi. Patikka Tuulijärven rantaan ei olisi hankala etappi, jos vain keskittyisi suunnistukseen. Menin fiiliksen mukaan, näin komeita vanhoja mäntyjä ja kauniita leiripaikkoja kunnes maasto alkoi epäilyttää. Kaivoin gpsn esille todetakseni olevani jälleen Iso-Rovijärvellä. Haahuiluni kostautui parin kilometrin lisäpatikkana.
Päivän matka ei olisi pitkä, joten otin lisämutkan masemien tutkimisen kannalta. Viihdyin metsissä ja soilla, jos kulkisin orjallisesti kompassisuunnalla moni asia jäisi näkemättä.
Tuulijärvellä pidin pienen suklaatauon. Hiekkarantaan lyövistä aalloista tulivat lapset mieleen. Heidän pitää joskus päästä kokemaan Vätsärin kauneus!
Vaelluksia suunnitellessani otan myös alueen historiasta selvää. Yksi mielenkiintoinen kohde Vätsärissä on Luolikkopuron kivikämppä (linkki patikka.net juttuun kämpästä). Sinne oli helppo suunnistaa Tuulijärveltä, ylittää Luolikkopuro (sen olisi päässyt kengät jalassa yli, jos olisi uskaltanut hypätä kaltevalle kivelle), ja suunnistamalla kallion selkää pitkin kivikkoiselle piilopaikalle.
Luolikkopuron kivikämpän seinät seisovat yhä paikallaan. On vaikea kuvitella miten sinne on mahtunut useampi aikoinaan majoittumaan. Harteikas mies tuskin mahtuisi edes ovesta sisään. Nurkassa nököttää edelleen tulisijan jämät.
Seuraavaksi oli aika suunnata No go zonelle jota olin onnistunut välttelemään vaellukseni aikana. Mutkittelin kivien välissä, kuljin ylös-alas pienillä kumppareilla.
Kiersin Kalattoman järven (niitä on useampi Vätsärissä) kautta Vainosjärvelle. Valitsin yöpaikan tarkkaan, tuuli kestäisi yöhön saakka. En enää pelleile tuulten kanssa, kiinnitin teltan liepeistäkin kiinni maahan.
Nautin viimeisen illan maisemista, leirini oli Vainosjärven harjun vierellä. Aurinko laski ja tuuli tyyntyi, yöllä ei enää tuullut lähes ollenkaan.
7. päivä Vainosjärvi – Kirakkajärvi
Kotimatka. Olin valmis lähtemään kotiin haastavan seitsemän päivän vaelluksen päätteeksi, olin myös valmis jatkamaan vaellusta. Vätsäri paljastui viikon aikana yhdeksi lempikohteekseni! Sopivasti haastetta ja armollisuutta.
Rinkka oli keventynyt reippaasti viimeiselle aamulle. Ruokaa oli jäljellä yhden ylimääräisen vuorokauden verran, kuivattuja hedelmiä oli puolen pussin verran ja herkkuja kourallinen. Korjauspussi jäi koskematta ja ensiapupakkauksesta käytin vain särkylääkettä.
Vainosjärveltä pääsee Kirakkajärventielle polkua pitkin. Polku on merkitty kivikasoin, vanhoin mäntyyn tehdyin suurin viilloin ja vihreällä spraymaalilla. Reittimerkit johdattavat kulkijan kauempaa rannan mökeistä oikeaan suuntaan.
Olin tyytyväinen reittivalintaani. Kirakkajärventielle vaelluksen päättäminen antoi mahdollisuuden nähdä Vätsärin kallioisen maiseman heti alkuun, mäntymetsää siellä riittää. Jättämällä mäntymetsät loppuun energiaa riitti ylimääräiselle tutkimiselle koko vaelluksen ajaksi.
Päästessäni Kirakkajärventielle en ollut varma parkkialueen sijainnista. Minulle oltiin sanottu sen olevan tien päässä joten suuntasin sinne. Päädyin lähelle taloa jonka pihalla näin miehen. Kysyin, saisinko kulkea hänen pihatietään pitkin ja lupa herkeni. Sain kuulla parkkipaikan olevan kilometrin päässä, kiva, olin siis aluksi kulkenut oikeaan suuntaan kunnes päätin kääntyä kohti taloa.
Kirakkajärventien parkkialue on siis noin puolivälissä tietä.
Kirakkajärventie on yksityistie ja sen käyttömaksun 5e voi maksaa parkkialueen ohjetaulun ohjeiden mukaan.
Auton starttasi hyvin onnellinen, vaelluksesta nauttinut vaeltajatar. Kaipuu luontoon telttailemaan ja nauttimaan on suuri!
Olen lähdössä Vätsärin erämaahan viikon pituiselle vaellukselle syyskuun puolivälin tienoilla. Olen kerran aikaisemmin tehnyt viikon yksinvaelluksen, joten olen aika varma jo nyt mitä tulen pakkaamaan mukaani.
Syyskuussa öisin sää voi painua pakkasen puolelle ja kylmät vesisateet voivat yllättää. Yöt ovat pimeitä, tarkoituksenani on leiriytyä ennen pimeää joten uskon pärjääväni yhdellä otsalampun paristolla.
Vielä on auki kuinka paljon lämmintä vaatetta pakkaan mukaani. Mitä vähemmän varustetta kannan, sitä kevyempi rinkka on. Makuupussini ei ole mikään lämpimin, joten hieman jännittää joudunko ottamaan Untuvatakin lisäksi myös villapaidan mukaan…
Varustelista viikon vaellukselle
Kevyemmällä rinkalla jalkakin nousee paremmin
Vaeltaminen
Vaelluskengät*
Vaellushousut*
Vaellustakki*
Takki sadetta varten*
Housut sadetta varten*
Buff-huivi, pipo*
Hanskat*
Kuorihanskat*
Aurinkolasit*
Vaellussauvat
Fjällräven Abisko shape 3
Yöpyminen
Teltta
Makuupussi
Makuualusta
Solumuovipatjan pätkä
Ilmatäytteinen tyyny
Korvatulpat ja unimaski
Taukokengät (jotka soveltuvat myös joen ylityksiin)
Rätti telttaa varten
Ruokien kanssa kannattaa olla tarkkana – pussiruoka ei välttämättä sovi vatsalle
Ruokailu
Kattila ja kahvipannu
Luha, kahvikuppi
Retkikeitin
Kaasupullo
Tulitikut
Puukko
Roskapussi
Tiskiharja
Hygienia
Wc-paperia
Savet
Käsidesi
Hampaanpesuvehkeet
Hiusharja ja ponnareita
Pieni käsirasva
Kevyt, pieneen pakkautuva pyyhe
Muu vaatetus
Kevyt untuvatakki
Untuvahousut*
Paksumpi merinopaita*
Villapaita*
Kaksi merino t-paitaa*
Merinohousut*
Kahdet ohuet merinosukat*
Villasukat*
Lapaset*
Alushousut, merinoliivit*
Buff kaulaan*
GPS-laite tuo varmuutta suunnistukseen
Muu sälä
Puhelin
Puhelimen ”makuupussi”
Akkupankit ja latausjohdot
Gopro, mikki + pussi
EA (lääkkeet, vitamiinit, sideharsot yms)
Kartta
Kompassi
Inreach
Otsavalo
Telttavalo + varapatterit
Korjaussetti teltalle ja muille varusteille (neula, lankaa, sähköteippi, kaaren korjaussetti)
Kirja
Syyskuun yöt voivat olla koleita
Päivittelen listaa sitä mukaa mitä pakkailen varusteitani. Tarkoitus on selvitä mahdollisimman vähällä, mutta viihtyä (18.9.2025 merkitty * ne vaatteet jotka lähti mukaan).
Ruokailuissa en aio säästellä – siksi kipuilen untuvavaatteiden JA villavaatteiden mukaan pakkaamisen kanssa. Villavaatteet vievät reilusti tilaa rinkasta.
Erämaan vaeltajatar 