Tarinoita retkiltä & vaelluksilta Saamenmaalta sekä Lapista
Heinäkuussa yövyin kaksi yötä Kaldoaivilla. Matka alkoi ukkosta peläten, hyttysiä oli riittävästi ja kolea sateinen sää jatkui viimeiseen patikkapäivään saakka.
Vierailen videolla Báritjávrilla, Vuoknolissa ja Geinnodatoaivveilla. Muita vaeltajia tuli ennätykselliset 10 kappaletta yhden päivän aikana vastaan!
Tässä postauksessa palataan viime kevään hiihtovaellukselleni Kaldoaivin erämaahan jolloin hiihdin viiden päivän ajan vaihtelevissa olosuhteissa teltassa ja autiotuvissa yöpyen. Tarinan ohella kerron rutiineistani vaelluspäivän aikana ja varusteistani.
Aamu järven rannalla
Herään levottoman yön jälkeen herätyskelloon. En ollut palellut kahden makuupussini ja tunturiviitan uumenissa, eikä pakkastakaan ollut yöllä paljoa. Edeltävän illan jälkihavainnot karmivat mielessäni, onneksi kyseinen eläin ei tullut nuuskimaan telttaani!
Lisään kerrastojen ja villavaatteiden päälle untuvaa, survon pilkkisaappaat jalkaani ja käyn ulkona vessassa. Tai no, kuopalla jonka valitsin vessaksi.
Kauhaisen kattilaan lunta ja katsahdan bensakeitintäni tuimasti – se ei toiminut illalla enkä jaksaisi alkaa selvittämään heti aamusta mikä sitä vaivasi.
Lumi suli hiljalleen trangialla kun nautin yön yli termarissa ollutta haaleaa vettä. Lämmitin kotona valmiiksi voideltua ja täytettyä ruisleipää keittimellä ja pian pääsin kahvivesien keiton jälkeen nauttimaan myös aamupuurosta.
Päivän vedet tekeytyivät taustalla pakatessani varusteita kasaan. Kiehautetun veden kaadoin ruokatermariin kuivatun lounaan sekaan ja loput termospulloon päivän juotaviksi.
Hampaanpesu on vaelluksillani yksi tärkeimmistä rutiineista! Tuntuu ettei päivä ala jos ei saa suuta puhtaaksi aamukahvin jäljiltä.
Päivä tunturimaastossa
Kasattuani teltan ja varusteet ahkioon lähdin hiihtämään kohti päivän seuraavaa etappia. Sää vaikutti alkuun hyvältä, hiljalleen pilvet peittivät taivaan eikä aamun sinertävästä maisemasta ollut tietoakaan.
Jouduin pakkaamaan ahkion uudelleen sen kaatuillessa. Ahkion päällä köllötti päiväreppu jonka uumenista löytyi gps, ensiapulaukku, tulentekovehkeet, toppahame, kevytuntsikka, välipalaa, ruokatermari sekä juotavaa. Päivärepusta on nopea napata päivän aikana tarvittavat asiat.
Söin välipalapatukkaa hiihdellessäni järvien ylitse yhä korkeammalle kohti avotunturia. Lounastauolle kaivoin kevytuntuvatakin lämmittämään, termoksessa tekeytynyt lounaskin oli vielä sopivan lämmintä.
Muutin hieman suunnitelmiani hiihtäessäni kohti Gálddoainurkia, huonolla säällä ei olisi järkeä hiihtää korkeammalle. Maasto muuttui hankalammaksi, yritin nähdä moottorikelkan jälkiä hangessa ja hahmottaa mitä kautta olisi fiksuinta laskeutua Gálddašjokilaaksoon.
Maisemista ei saanut paljoakaan selvää kaiken ollessa tasaisen harmaata. Jokilaakson seinämien kiviä erotti sieltä täältä, en erottanut edes maaston muotoja kunnolla laskeutuessani laakson pohjalle. Siinä rytäkässä kaadoin ahkion, onneksi siitä ei hajonnut mitään!
Hieman tuskastuneena matkasta saavuin hiljalleen Áldoleakšalle. Tuuli voimistui sään huonotessa entisestään. Väsyneenä päivän haastavasta maastosta kuljin gepsin avulla kohti harjua jonka taakse telttani tahdoin laittaa. Olin saanut päähän pinttymän kohteesta, oli pakko päästä perille.
Leiripaikan rauha
Kun pääsin harjulle teltta oli hetkessä pystyssä. Ympäriltäni en erottanut enää muuta kuin tasaisen sinertävän harmaan maaston ja muutaman puun kaukaisuudessa. Vaihdoin kuoritakkini untuvaan, kosteat merinokerrastot kuiviin leirikerrastoihin ja hiihtohousuina käyttämäni Fjällrävenin paksummat talvivaellushousut untuvahousuihin. Monot vaihtuivat pilkkisaappaisiin.
Ruuaksi lämmittelin trangian pannulla mikropizzaa. Roiskeläppää syön vain talvivaelluksilla, mahtavaa luxusta! Lumesta vesien keittelyssä meni aikansa, trangia toimi samalla omanlaisena lämmittimenä ja tarkenin hyvin lukea kirjaa illan mittaan. Vesiä keitin iltaa ja aamua varten kunnes saisin taas aamulla aloittaa sulattelun uudelleen.
Ulos olin kaivanut vessakuopan ja absidiin tilaa puuhastella. Yöksi varusteeni olivat nätissä kasassa patjan vieressä, puhelin latautui makuupussissa yötä varten. Tuuli otti telttaan maltillisesti kiinni myräkästä huolimatta.
Yön tunnelmia
Teltan pohjalla oleva eristepatja tuntuu mukavan lämpimältä polvien alla. Untuvatäytteinen ilmapatja ja solumuovipatja varmistavat ettei kylmä hohkaa läpi yöllä. Pelaan varman päälle ja nukun vielä kahdella pussilla joiden päällä on vielä Fjellduke-tunturiviitta jota voin pitää kylmyydestä riippuen joko auki tai kokonaan kiinni.
Pesen vielä hampaani absidissa ja kurkistan ulos tarkistaakseni ahkion tilanteen. Siellä se hiljalleen peittyi hankeen lumen lentäessä tuulessa.
Kuivien merinokerrastojen lisäksi puen päälleni villaa. Kaulurin ja pipon lisäksi nukun välillä lapasissa. Villasukat ovat must have.
Tuuli kovenee ulkona, jännittää. Kuuntelen aikani teltan kattoa pieksevää tuulta ennen kuin nukahdan korvatulpat korvissani. Yöllä herään kuuntelemaan tuulta, se on säätiedotuksen lupaamana laantunut. Hyvä niin, koska aamulla matka jatkuisi avotunturissa kohti seuraavaa yöpaikkaa.
Sain todella hyviä vinkkejä Facebookin ”Retkeily- sekä vaellustarinat sekä autiotuvat”- ryhmästä, joiden avulla sain suunniteltua itselleni hyvältä vaikuttavan reittisuunnitelman Urho Kekkosen kansallispuistoon. Toiveenani oli, että reittini kulkisi vesistöjen lähellä, mahdollisimman paljon avotunturissa ja jokaiselle yölle olisi mukava päästä autiotuvan läheisyyteen mahdollisten vesisateiden takia.
Avotuntureista en osaa sanoa, mutta muuten reittivalintani vaikuttaa lupaavalta! Aloitan reissuni Kiilopäältä. Ensimmäisenä päivänä kilometrejä kertyy vain n. 12 (etäisyydet olen mitannut vain pikaisesti kartasta ja karttapaikasta joten niissä voi olla heittoja). Kiilopäältä vaellan Suomunruoktulle ensimmäiseksi yöksi.
Seuraavana päivänä matka jatkuu Aitaojan kautta Tuiskukuruun ja Luirojärvelle, jossa olisi mukava päästä saunomaan! Luirojärveä suositeltiin Facebookissa paljon. Reitillä näyttäisi olevan kahlaamo juuri ennen Luiroa, kilometrejä tulee 16.
Kolmas päivä vie minut Padagovan kautta Lankojärvelle (17km), jolta vaellan seuraavana päivänä Kiilopäälle Rautulammen kautta, 15 km.
Päivien kilometrit ovat aikalailla samaa luokkaa kuin Hetta-Pallaksella. Ukk:lla on se hyvä puoli, että reittejä parveilee lähes joka puolella joten suunnitelmien muuttaminen kesken vaelluksen on täysin mahdollista. Täytyy vain olla tarkkana että lähden kulkemaan oikeita polkuja pitkin, mahtava päästä käyttämään (testaamaan) kartanlukutaitojakin!
Lista mukaan otettavista kamppeista on aikalailla samanlainen kuin viimeksi. Tosin mukaan lähtee luettavaa ja kannan myös Kiiskinkin ruuat, en ole saanut aikaiseksi tilattua koiralle uutta reppua, enkä usko että se enää ehtisi tulemaan Utsjoelle asti alle viikon sisään. Harmi.
Tekaisin Kiiskille myös pienen viltin kylmempien öiden varalta (alustaksi, tuo karvakasa tuskin helpolla palelee…) ja taidan ottaa kaiken varulta otsalampunkin mukaan, yöt eivät ainakaan Utsjoella ole vielä pimeitä mutta hämäräähän tuolla on öisin, etenkin jos taivas on pilvessä. Katselin jo Saariselän ja Postojoen kelikameroista kuinka hämärää öisin on ollut viime aikoina, ei vaikuta siltä että pimeänpelko pääsisi valloilleen… 😀
*Kuvat on poimittu vanhemmista postauksista*
Erämaan vaeltajatar 