Yöretki Utsjoen retkeilyreitille Nammajärvelle

Syyskuun -toivottavasti ei- ainoaksi jäänyt yöretki tehtiin huikean erätoverin kanssa Utsjoen retkeilyreitin varrella olevalle Nammajärvelle. Vuosiin yöretkelle lähteminen ei ole tuntunut yhtä nihkeältä kuin tänä syksynä, ensin oli helppo vedota vaellukselta palautumiseen, seuraavaksi säät olivat kylmiä, sumuisia ja sateisia. Kun kuun loppu alkoi uhkaavasti lähestyä oli otettava itseään niskasta kiinni ja toimittava.

IMG_20220919_172049__01
IMG_20220919_163339__01

Ja onneksi näin tehtiin. Ruska veteli selvästi viimeisiään noustessamme hautausmaan parkkipaikalta kohti merkittyä polkua. Merkitty reitti alkaa useammasta pisteestä muodostaen Utsjoen retkeilyreitin jota pitkin kävelemällä pääsee niin Kuoppilasjärvelle, Utsjoen geologiselle polulle, arktiselle aikavaellukselle ja kylän keskustaan. Reitillä on yksi joen ylitys jonka pääsee kätevästi kiertämään tien kautta.

Olin pitkästä aikaa pukenut useamman vuoden vanhat Revolution racen housuni jalkaan ja kaduin valintaa heti. Kyseinen housumalli on reisistä kapea ja vyötäröltä löysä. Eli ahdistavat. Ilman vyötä sain olla vähän väliä irrottamassa rinkan lantiovyötä ja kiskomassa housuja ylös. Olen kuullut kyseisen merkin vaatteista paljon hyvää, eli en tuomitse merkkiä täysin yksien housujen perusteella.

IMG_20220919_180359__01
IMG_20220919_175522__01
IMG_20220919_175718__01

Sää oli tuulinen ja mitä ylemmäs polkua pitkin pääsimme sen tuulisemmaksi keli kävi. Aurinko näyttäytyi ensimmäistä kertaa päiviin, oli uskomattoman kaunista katsella ruskan värjäämiä maisemia ja taivasta jonka pilvet eivät olleet harmillisen harmaita.

Kävellessä oli mukava heittää läpyskää ja syventyä välillä vakavempiinkin aiheisiin. Pidimme lyhyitä taukoja, viiden kilometrin patikalla emme kokeneet tarpeelliseksi pitää suurempia päivällistaukoja.

Reitti kulkee hetken aikaa tasaisella nousun jälkeen, kun maisema Nammajärven alueelle avautuu alkaa pidempi laskeutuminen puurajalta metsään ja sieltä suolle. Suo on kostea ja polku on haarautunut useammaksi kulku-uraksi mättäiden läpi.

IMG_20220919_184624__01
IMG_20220919_193815__01

Kodalla etsittiin aluksi telttapaikkaa, alkoi olla hämärää. Järveä reunustavat rinteet eivät antaneet suojaa kovalta tuulelta, oli tärkeää saada teltta tuulen suuntaisesti.

Oli ihanaa nauttia kodan lämmöstä pimenevässä illassa. Viimeksi maaliskuussa olen tainnut yöpyä pimeässä, yöttömät yöt tekevät telttailemisesta helppoa valaistuksen kannalta. Valmistimme päivällistä ja nautimme teet ennen iltatoimia.

Seisoskelin ulkosalla ja kuuntelin pimeyttä. Ei mitään, ei ketään. Kuun kajo erottui pilviverhon lävitse, revontulia tuskin näkisimme yön aikana. Kivillä kimmelsi otsalampun valon osuessa niihin, pilvet punertavaksi värjännyt auringonlasku kielikin kylmästä yöstä.

Yö totta tosiaan oli viileä. Aamutoimet oli helpottavaa saada tehdä kodan lämmössä, kylmän yön jälkeen selän lihakset tuntuivat olevan normaalia enemmän jumissa.

IMG_20220920_110703__01

Saatuamme aamupalat syötyä ja pakkaamiset tehtyä oli aika siivota jälkemme ja suunnata kotimatkalle. Samaa reittiä pitkin kävely oli palelevana lohduttavaa, olisin voinut pukeutua hieman lämpimämmin mutten kesän jäljiltä hoksannut ettei liikkuessa syntyvä lämpö välttämättä enää riitä lämpimänä pysymiseen.

Aurinko sentään lämmitti ja tuulikin helpotti laskeutuessamme puiden suojiin Badjeseavttet joen varrelle. Kävimme joen rannalla tutkimassa sen suurten kivien väleissä mutkittelevaa virtaa ja leikittelimme ajatuksella luonnon spa-hetkistä.

IMG_20220920_131428__01

Viimeisillä metreillä pelastimme kohmeisen sammakon polulta. En tohtinut jättää sitä tallottavaksi vaan siirsin sen kauemmas polusta lähemmäs jokea. Ajatus väärään paikkaan talviunille laittaneesta, tallotuksi joutuneesta sammakosta kylmäsi. Elämä luonnossa voi olla pahimmillaan hyvinkin karu. Täytyy vaan osata arvioida tilanteet milloin ihmisenä pystyy vaikuttamaan tilanteeseen tuomatta lisää haittaa eläimelle.

Lyhyestä yöretkestä päälimmäiseksi ajatukseksi jäi mukava ja helpottunut fiilis. Pimeä talvi tekee tuloaan ja edessä on vähintään kuuden kuukauden ajanjakso jolloin jokaisen kuukauden ulkona yöpymiset tapahtuvat pimeässä. Aluksi yöt voivat tuntua jännittäviltä, täytyy vaan unohtaa kotisohvan mukavuus ja lähteä yöksi ulos luontoon.

Löytyykö lukijoista muitakin joka kuukausi vähintään kerran ulkona yöpyjiä? Miltä loppuvuosi vaikuttaa? Oletteko valmiita talveen?

Yöretki Kuoppilasjärvelle kuusivuotiaan kanssa

DSC_5378
Badjeseavttet- joen ylityspaikka. Isolle kivelle on turha hakeutua, paras kohta ylittää joki menee sen vierestä.

Saattoi olla hieman kunnianhimoinen suunnitelma patikoida kuusivuotiaan kanssa tunturimaastossa 12 kilometriä suuntaansa erämaajärvelle. Mutta pakkohan se oli lähteä kokeilemaan!

Lue postaus pienen lapsen kanssa vaeltamisesta täältä

Kuoppilasjärvi valikoitui kohteeksi suhteellisen lyhyen päivämatkan takia. Aloittamalla patikka Utsjoen kirkon parkkipaikalta (linkki karttapaikka.fi) ja seurailemalla retkeilyreittiä Nammajärvelle käveltävää kertyy aikuiselle kohtuulliset 12 kilometriä. Lapselle päivämatka on pitkä, mutta kokemuksella, kevyellä rinkalla ja monilla (hyvin monilla) tauoilla pääsee pitkälle.

Kävelimme parkkipaikalta polkua pitkin ylityspaikalle. Kohdan olisi voinut kiertää jatkamalla tietä pitkin sillan yli ja poikkeamalla siitä polulle, mutta tahdoin tarjota pojalle elämyksen. Ja elämys siitä tulikin, kun tukivaijerin käytöstä oli epäselvyyksiä ja lopulta olin itse takapuoli joessa työntämässä poikaa isolle kivelle turvaan vedeltä. Hyvät nauruthan siitä saatiin, kun alkumatkan sain kävellä housut märkinä.

DSC_5382
DSC_5386

Maasto on hyvin vaihtelevaa retkeilyreitin varrella. Joelta päästyämme nousimme ylös kivikkoiseen tunturikoivikkoon, jossa kävely vei voimia. Ikuisuudelta tuntuneen patikoinnin päätteeksi laskimme jyrkän mäen suolle jonka päässä komeili Nammajärven kota. Väsymystä oli ilmassa, pelkäsin patikointimme päättyvän viiden kilometrin jälkeen.

Nammajärvellä olimme jo asennoituneet jäämään yöksi. Paistelimme makkarat, söimme leipää ja herkuttelimme vaahtokarkeilla. Paikalle saapunut vaeltaja innostutti poikaa niin, että yhtäkkiä hän päätti että matka jatkuu! Olin aivan ihmeissäni. Matkaa oli jatkettava heti, vielä kun innostusta riittää.

DSC_5395
DSC_5401
DSC_5409

Nammajärviltä nousimme kuruun. Vaikeakulkuisessa kivikossa väsymys palasi, taukoja alkoi olemaan koko ajan enemmän ja enemmän. Polku kulki kauniin tunturipuron vierttä, hyttysiä oli paikoitellen häiritsevän paljon. Suuren kivirykelmän vierellä päätin ottaa pojan rinkan kantoon, kuin salaman iskemänä energiaa löytyi taas ja matkamme jatkui aivan uudella vauhdilla.

Nautin kahdenkeskeisestä ajasta. Juttua riitti ja oli upeaa nähdä toisen uudelleen löytynyt innostus patikointia kohtaan. Jännityksellä odottelimme perille pääsyä.

Seikkailu alkoi päästessämme avotunturiin. Polku kiertää hieman hassusti Ávžegeašoaivin juurella, oikaisimme omia reittejämme Kuoppilasjärven ”kanjonille”. Löysimme upeita kallioita ja poropolun, jota pitkin kävelimme lähemmäs jo koivujen takaa pilkistävää autiotupaa kohti. Uutta energiaa löytänyt poika kiipeili kallioilla ja seikkaili menemään.

DSC_5418
Itikoita riitti
DSC_5414

Tuvalle saapuessamme rinkat lensivät maahan ja ryhdyimme tutustumaan alueeseen. Poika ei aluksi tunnistanut paikkaa – olihan hän aikaisemmin vieraillut paikalla lukuisia kertoja ainoastaan talviaikaan. Tuvalla olleet vaeltajat kehuivat häntä kovasti – kiitoksia siitä!

Valitsimme telttapaikaksi tasaisen läntin nuotiopaikan viereltä. Virittelimme tulet iltapalaa varten, viimeinen makkara ja loput vaahtokarkeista käristyivät vauhdilla komean nuotion lämmössä. Poika tutustui puukon käyttöön ja saikin aikaan hienot kiehiset. Iltaherkuksi valmistin popkornit kaasukeittimellä. Omia syömisiäni jouduin hieman säännöstelemään, Nammajärvillä ruuan menekki oli yllättävän suurta. Protskupatukat saivat riittää iltapalaksi leivän lisäksi.

IMG_20210626_222522__01

Yöllä satoi vettä. En saanut unta kauhistellessani aamutoimia sateessa, myös tuleva Pulmankijärvi – Sevettijärven vaellus stressasi. Pelkään karhuja ja näin unta leiriä vaanivasta jääkarhusta.

Aamulla heräsimme ennen kellon soittoa pirteinä. Sade oli loppunut eikä teltta lainehtinut. Poistuin teltasta ulos tekemään aamutoimia, poika sai vielä makoilla makuupussinsa lämmössä. Olin huolimaton kaasun kanssa eikä puurovesi lämmennyt tarpeeksi. Käytän harvoin pikakaurapuuroa, oli yllätys kuinka pahaa se viielänä oli eikä kumpikaan saanut sitä syötyä. Onneksi oli ruisleipää jäljellä.

Pojan vaelluskengät eivät olleet kuivuneet tuvassa yön aikana, häntä ei onneksi häirinnyt.

DSC_5427
DSC_5431
DSC_5434

Paluumatkalle lähdettiin samoja polkuja pitkin. Poika kyseli, eikö olisi mitään lyhyempää matkaa, mutta jaksoi hienosti kantaa kevennetyn rinkkansa kurun läpi Nammajärvelle. Toki nyt edeltävän päivän ylämäet olivat alamäkiä, jotka helpottivat kulkemista. Näimme suuren ruskean linnun, jonka siipien kärjet olivat valkoiset, lentelevän kurun yläpuolella. Korppi raakkui tunturipuron varrella tuoden lisää tunnelmaa synkkään päivään. Matkan varrella syötiin välipalapatukat ja pidettiin muutama lyhyt tauko.

Nammajärvellä pidimme pidemmän tauon nuudeliaterian merkeissä. Tunteroisen lepäiltyämme matka jatkui reitin korkeimaan ylämäkeen, joka ei tuntunut loppuvan koskaan.

DSC_5439
DSC_5442

Kuuntelimme musiikkia, pidimme lyhyitä taukoja ja puhuimme höpöjä. Ihmettelin koventunutta kävelytahtia, taisi luvattu pehmis ja hampurilainen Annukan Grilliltä kutsua. Sydämeni suli pojan ilmoitettua ennen patikan loppua, että oli oikein hauskaa ja Kuoppilasjärvi oli hieno paikka. Luulin jo, että karkoitin loputkin vaellushalut ehkä hieman liian pitkällä päivämatkalla.

Kuoppilasjärven patikka on raskas kuusivuotiaalle, joka on tottunut liikkumaan luonnossa. Tarpeeksi tauottamalla, kantamusta keventämällä (tai kantamalla kokonaan lapsen varusteet) ja riittävällä energiapitoisella ruualla pärjää. Tein taas sen virheen, että mitoitin väärin eväät – tästä lähtien tuplaan arvioimani määrän. On tärkeää, että kengät ovat sisään ajetut ja varmasti sopivat. Ja plan b on oltava olemassa – tarvittaessa saattaa joutua jäämään matkan varrelle yöksi. Erämaassa puhelinkaan ei toimi katvealueilla.

Kiirettä ei pidä pitää. Onhan vaellusseurana tutkiva, retkeilyä opetteleva lapsi.

Extempore- ensilumiretki tunturiin

DSC_3870

Sen piti olla vain nopea pyörähdys Härkävaaran nuotiopaikalle ja takaisin.

En mahtanut itselleni mitään – ensilumi lumosi minut täysin, ilmoitin kotiin käveleväni tunturien kautta kotia ja jättäväni auton kirkkotupien parkkipaikalle. ”Ok.”

Aurinko sai ohuen lumivaipan kimmeltelemään. Pakkanen kipristeli poskilla ja pehmeäksi jäätynyt suo tuntui hauskalta kumisaappaiden pohjissa.

DSC_3896
DSC_3903
DSC_3906

Ennen nuotiopaikkaa kohtasin hirvien jälkiä. Olivatkohan ne tulleet ennen vai jälkeen edellä kulkeneita? Kengänjäljet parveilivat koiranjälkien lomassa ja jatkuivat syvemmälle erämaahan. Oma määränpääni oli pohjoisessa, Utsjoen retkeilyreitin varrella.

Vuolleseavttet- joki solisi vapaana. Jäin Härkävaaran uusitun nuotiopaikan sillalle nojailemaan ja katselemaan veden kulkua.

Polku kulki pienen koivumetsikön halki ennen nousua tunturiin. Eläinten jälkiä näkyi paljon, vaikka kuljin yksin ja hiljaa en onnistunut näkemään yhtäkään. Kai ajoitukseni oli väärä. Joskus olisi piristävää nähdä vaikkapa hirvi.

DSC_3925
DSC_3933-2
DSC_3942

Avotunturiin noustessani vauhti kasvoi mitä korkeammalle pääsin. Maisemat avautuivat ympärilläni ja olin keskellä seikkailua. Katselin kauempana kohoavia tuntureita haikeana, olisipa aikaa lähteä vaeltamaan. Jos velvollisuudet eivät kutsuisi ja rinkka olisi pakattuna, olisin ilomielin lähtenyt talsimaan kohti loppumatonta erämaata.

Puurajan yli päästessä mieli vapautuu stressistä. Avaruus mykistää ja muistuttaa elämän rajallisuudesta, tuskin koskaan ehdin tutkia kaikkien näkemieni tunturien huippuja tai kulkemattomia polkuja, joten miksi tuhlata aikaa huolille?

Samoilin päämäärättä matalien huurteisten koivujen ohitse kiviryhmälle ja uudesta suunnasta Vuolleseavttetvarrin huipulle. Uudet reitit antavat vaihtelua tutuille maisemille, joka pitää mielenkiinnon yllä.

DSC_3946

Päämäärätön samoiluni jatkui alas kohti kylää. Otin päässäni suunnan, tarkoituksena päätyä lähelle kylän pinnassa kulkevaa pururataa. Löysin kauniin pienen lammen, joka oli ehtinyt jäätyä. Sen mielenkiintoinen rantakallio pakotti pysähtymään tutkimaan, vaikka tiesin käyttäneeni aikaa tunturiin jo enemmän mitä alunperin ajattelin.

Retkeni muuttui jännittäväksi kiipeillessäni kivillä päästäkseni metsään. Kumisaappaat ovat ainoat hyvät retkikenkäni lumiseen maastoon tällä hetkellä, tukea nilkalle niissä ei ole laisinkaan. Aikuinen pysyy järjissään kun pääsee hieman leikkimään, ajattelin hyppiessäni kiveltä toiselle.

DSC_3959
DSC_3962

Metsässä jännitti. Vaikka aluksi toivoinkin törmääväni johonkin eläimeen, hämärässä metsässä mielikuvitus meinasi päästä valloilleen. Vaikeakulkuisessa ryteikössä huomasin sahalla katkottuja puita ja huomasin päätyneeni polulle, jota pitkin talvella pääsee moottorikelkalla alas tunturista. Olipa onni!

Pian pääsin poroaidalle ja siitä alas rinteen jyrkimpään kohtaan. Kylä avautui kauniina edessäni, katselin ambulanssin ajoa tiellä ja näin tuttujen autojen poistuvan kotipihoista. Kyläkyylän unelmakohde.

Liukasteltuani alas rinteen totesin alastulon olleen helpompi kuin mitä se oli itsenäisyyspäivänä suksien kanssa. Lampsin pururataa pitkin kotia, nälkäisenä ja paljon rennompana tyyppinä kuin lähtiessä.

Vanhempi juttuni Utsjoen retkeilyreitistä Retkipaikka.fi- sivustolla

Ruskapatikka Kuoppilasjärvelle

DSC_1350
DSC_1343
Olin haaveillut kuivan kelin viimeisestä telttaretkestä syyskuiselle viikonlopulle, kunnes unohdin suunnitelmani täysin. Lauantaina kävellessäni lasten kanssa kotiin Kylätalo Giisán syysmarkkinoilta muistin haaveiluni ja yhtäkkiä minun oli pakkko päästä matkaan. Aurinko paistoi ja sää vaikutti hyvin lupaavalta.

Kotona pakkasin parin tunnin sisään rinkkani, odotin J:n kotiin ja lähdin matkaan kotipihasta Geologiselle polulle. Toivoin Kuoppilasjärvellä olevan muitakin vaeltajia, sillä pimeä yö tulisi olemaan minulle ensimmäinen laatuaan yksin koiran kanssa.

Kuljin Geologista polkua pitkin ylös poroaidan portille ja siitä suunnistin suoraan retkeilyreitille Johtalanvárrin alapuolelle. Aurinko paistoi kauniisti pilvien lomasta ja ruskan sävyt loistivat kirkkaina valoa vasten. Kauhistuin tajutessani kuluttaneeni jo lähes tunnin pelkästään kylän lähellä patikointiin, en tahtonut kiirehtiä auringonlaskun takia.

DSC_1357 DSC_1365
DSC_1368 DSC_1369
Johtalanvárrilla kohtasin kaksi muuta vaeltajaa jotka naureskelivat vain kiertävänsä Härkävaaraa matkallaan kohti länttä. Lähdin heidän edellään painamaan kohti Oađašanjávria jolla tarkoituksenani oli pitää pidempi tauko.

Huomasin itsekkin reitin lähinnä kiertävän kauempana kohoavaa Härkävaaraa. Ajan kuluessa harmittelin, etten ollut taas lähtenyt kulkemaan suoraan erämaan halki kuten aikaisemmin kesällä tein patikoidessani Kuoppilakselle. Ohitin monet porot ja sain lähes raahata Kiiskiä perässäni sen haistellessa vauhkona niiden perään. Kahden ja puolen tunnin kuluttua pääsin taukopaikalleni auringon alkaessa hiljaa laskeutumaan.

DSC_1379
DSC_1377
DSC_1380-2
Olin kotona syönyt tuhdin lounaan jonka avulla olin jaksanut hyvin Oađašanjávrille. Kesällä Oađašanjohkan ylittävä silta oli vielä hajalla, nyt paikalla oli uusi ja vankka lankkusilta. Istuskellessani kivellä eväitäni syöden näin perässä tulevien vaeltajien hiljaa lähestyvän. Uskomatonta mutta totta, ajattelin 1/4 suklaalevyn syömisen olevan helppo nakki, hain lisäboostia jaksamiseen mutta tosiasiassa sain koko reissun kestäneen suklaaällötyksen.

Roavvoaivin vierellä paistavaa aurinkoa vasten oli hankala vaeltaa. En nähnyt eteeni kunnolla, mielikuvitus alkoi laukata ja mietin, mahtoiko edessä olla jotain mitä minun kannattaisi huomata… Auringonpaisteen ansiosta maisemat näyttivät täysin erilaisilta kuin mitä ne kesällä olivat.

DSC_1397 DSC_1406
DSC_1413 DSC_1424
Roavvoaivin takaa lähdin oikomaan kohti Kuoppilaksen autiotuvalle vievää polkua. Tarkoituksenani ei ollut oikoa alun suunnistusta enempää, mutta kellon lähestyessä seitsemää oli pakko nopeuttaa tahtia mikäli tahdoin perille ennen pimeää. Punertavassa auringonlaskussa ruskan värjäämällä maalla oli upea kävellä. Lähestyvä pimeys ei pelottanut, odotin innolla pääsyä tuvalle.

Tuvalle vievälle polulle päästessäni yritin nähdä liikettä, telttoja, mitä vain toisista vaeltajista vihjaavaa. Yllätyin autiotupaan kurkistaessani, lisäkseni paikalla olisi ainakin yksi vaeltaja.

Turvallisin mielin ryhdyin kasaamaan telttaani tuvan takana kohoavalle nyppylälle. Paikka valikoitui kauniin järvimaiseman ja valmiin nuotion kiviringin perusteella. Teltan pystytyksen jälkeen sytytin nuotion ja aloin valmistaa iltapalaa. Illan pimentyessä seuraamme liittyi vielä kaksi vaeltajaa lisää.

DSC_1430 DSC_1433
DSC_1440
Heti pimeyden saavuttua tunsin lämpötilan laskeutuvan nollaan. Kylmä pakotti pukemaan lisää vaatetta päälle, järvelle ilmestyi aavemaista sumua. Istuskelin nuotioni äärellä ja nautin. Kiiski pisteli vesikuppiaan palasiksi takanani. Paistelin nuotiolla folioleipää ja join teetä, iltapalan jälkeen venyttelin odotellen nuotion sammumista.

Näin tunturin takaa nousevan jotain punaista. Mieleen tuli metsäpalo, mutta nopeasti näky paljastui suureksi kuuksi. Taisi olla täysikuu, niin komeana se nousi ylös hiljalleen. En tuntenut pelkoa pimeästä.

Täysikuun lumoamana kömmin myöhemmin nukkumaan. Kauhistelin, kuinka kylmä yöstä olisi tulossa ja ryömin makuupussiini. Ei mennyt kauaa kun huomasin kylmän puskevan makuualustan kautta pussiin. Aloin palella jo alkuyöstä. Siirsin teltan pohjaeristeenä käyttämäni avaruushuovan makuupussin alle ja jumppasin ennen pussiin paluuta. Pelkkä makuualustan eristäminen ei riittänyt, lopulta tuskastuin viileässä valvomiseen ja taittelin paksun peitteen makuupussini sisään. Viimeinkin oli lämmintä!

Mutta enää ei nukuttanutkaan. Peite oli kostea, makuupussin pienestä reijästä kurkistavat kasvoni kohtasivat kylmän ilman kontrastin pussin sisällä olevaan lämpöön vastahakoisesti. Kiiski pyöri teltassa ja hakeutui aivan kylkeeni kiinni uudelleen ja uudelleen.

Kello kahdelta luovutin. En saanut unta ja Kiiski jatkoi pyörimistään. Kannoin makuualustani ja makuupussini pilkkopimeän pihan halki tuvalle, avasin oven varovasti ja herätin vaeltajat tiputtamalla Kiiskin raskaan fleksin lattialle. Kuiskin anteeksipyynnöt ja kerroin kylmän häätäneen meidät teltastamme, kiinnitin koiran oven viereen ja laitoin makuupaikkani lattialle pöydän ja keittiönurkan väliin. Nukahdin lähes heti Kiiskin lopetettua läpsimiseni tassullaan, se koki hetken olevan juuri sopiva halien hakemiselle.

Puoli seitsemältä heräilimme ensimmäisen kanssanukkujan kanssa, pyytelin uudelleen anteeksi yön metelöintiäni ja palasimme Kiiskin kanssa teltalle. Ulkona oli kaunista, paksu sumu peitti maisemat ja kuura kimmelteli auringossa. Telttani oli vaihtanut väriä vihreästä harmaaksi jäädyttyään.

DSC_1439 DSC_1443
DSC_1451 DSC_1467
DSC_1469
Nukuin teltassa puoli yhdeksään. Sumu oli väistynyt ja aloittelin aamutoimien parissa. Annoin koiralle aamupalaa ja menin itse valmistamaan syötävää tuvalle. Pyytelin kahdelta muultakin vaeltajalta häiriköintiäni  anteeksi ja keskustelimme retkeilystä aamukahvien valmistuessa liedellä. Tuvassa oli tukahduttavan kuuma.

Vaeltajien jatkaessa matkaansa menin purkamaan läpimärkää telttaa pihalle. Vettä valui dramaattisesti telttakangasta pitkin maahan. Pakkasin kamppeeni kasaan tuvan puolella, siivosin loput jäljet ja lähdimme matkaan kohti Nammajoen kurua.

Ajatus retkeilyreitin jatkamisesta Nammajärville oli tuntunut jännittävältä alueen metsien ja suuren kurun takia. Kulkiessani avoimella tunturiylängöllä kuuntelin musiikkia ja lauleskelin mukana, rinkka ei painanut paljoa mitään ja koirakin kulki nätisti. Jännitys unohtui ja sain ihastella eteeni kohoavan kurun seinämien komeutta.

DSC_1474 DSC_1476
DSC_1478 DSC_1479
DSC_1483
Kurussa ruska erottui kauniisti kaiken vihreän keskeltä. Kuruun laskeutuminen oli kuin olisi saapunut aivan eri puolelle Suomea. Kaunis  Nammajoki virtasi polun vierttä ja varjoisiin kohtiin jäänyt kuura tuoksui talvelta.

Jäimme Kiiskin kanssa syömään juolukoita, kymmenen kilometrin matkalla meillä ei ollut mitään kiirettä.

Kurun jälkeen koivumetsikössä hieman jännitti. Kolistelin juomapulloa fleksiä vasten muka pelotellakseni karhut ja hirvet pois lähettyviltä. Nammajávrin laavun pihassa näkyi liikettä ja sain kahvitella autiotuvalla tapaamani naisen kanssa mukavien keskusteluiden lomassa.

Söin välipalapatukoita, en jaksanut alkaa valmistamaan mitään suurempaa ateriaa. Keskustelut retkeilyvälineistä ja koetuista luontohetkistä veivät tovin, alunperin tarkoituksena oli pitää vain pieni tauko mutta pidempi levähdys teki vain hyvää.

Kiiskillä pettivät hermot vessareissuni aikana ja jatkoimme matkaa vauhdilla. Pitkästä aikaa koira haukkui perääni jätettyäni sen yksin leiriin hetkeksi. Vastaan tulleet porot kiinnostivat ja koira sinkoili edestakaisin niille vinkuen.

Laskin yhdentoista variksen ja korpin kaartelevan ilmassa, lähistöllä oli varmasti raato. En tahtonut edes arvailla minkä raato sai aikaan moisen yleisötapahtuman polun läheisyydessä.

Isovarpaiden pohjia hiersi. Muuten jalat ja selkä voivat hyvin. Kuntoni on selvästi parantunut kesän ensimmäiseen patikkaan verraten. Kuljimme retkeilyreitin vedenylityspaikan ohitse suoraan nelostielle ja patikoimme sen vierttä kirkon parkkipaikalle josta J lasten kanssa nouti meidät kotiin.

Vastoin epäilyjäni en pelännyt pimeää. Hetkeksi mielikuvitus lähti laukkaamaan, mutta muiden vaeltajien läsnäolo ja kaunis kuu auttoivat unohtamaan möröt ja pimeydessä vaanivat sarjamurhaajat sekä muut potentiaaliset häiriköt. Patikan jälkeen kipinä lähteä pidemmälle yksinvaellukselle vain kasvoi sekä mielenkiinto talvivaeltamista kohtaan heräsi voimakkaampana.

Kosteassa teltassa nukkumisesta sain palkinnoksi sitkeän flunssan. Kuume ei ole sentään noussut, mutta tämä sisällä istuminen saisi jo riittää…