Yksi haaveeni kävi vastikään toteen kun lähdimme lasten kanssa yöksi lähijärvelle. Omistan Helsportin finnmark laavuteltan kamiinalla ja sen hyödyntäminen talviaikaan luonnossa yöpymisessä lasten kanssa houkutteli suuresti.
Teltta itsessään painaa 8.8 kg ja kamiinan lisäksi mukana on tuotava puut. Kaldoaivin erämaa on tunnettu lahoista puistaan joita ei talvisin hangen alta niin vain kaivetakkaan esiin. Paikallisen moottorikelkkalupia hyödyntäen ajoimme kotoa moottorikelkoilla rekien kanssa pilkkijärvelle.
Maastoon pääsy ei ollut helpoin tehtävä, plussakelien vuoksi moottorikelkan jälkemme oli sohjoinen ja rekien vienti ylös tunturiin tuotti pientä haastetta.
Ajomatkaa ei ole kuin vaivaiset kymmenisen minuuttia. Jos yöllä kävisi jotain, pääsisin helposti kelkalla lasten kanssa pois tunturista.
Teltan pystyttäminen porukalla on helppoa. Tarvittaessa pohjan tamppaus hankeen, yksi menee teltan sisälle keskisalon kanssa toisten kiinnittäessä teltan alustavasti hankeen kiinni. Sen jälkeen kangas kiristetään kiiloilla ja myrskynarut kiinnitetään tiukalle niinikään hankeen.
Pystytyksen jälkeen kamiina kootaan ja savupiippu pystytetään suojapellin kanssa joka estää kankaan palamisen piipun kuumuudessa.
Heittelimme kamppeet sisään, käväisimme tekemässä rantaan vesiaukon juomavettä varten ja käväisimme hetken iltapilkillä ennen kuin puolisoni poistui kelkallaan kotiin koirien luo.
Kamiina lämmitti teltan mukavan lämpimäksi. Kostuneet vaatteet kuivuivat hyvin, mutta itse kamiinan lämpö ei riittönyt lettujen paistoon, nautimme epämääräisiä taikinaklönttejä kermavaahdon kera.
Lapsilla oli solumuovipatjat, toisella toinen paksumpi solumuovipatja ja nuoremmalla pieni porontalja. En itse tykkää käyttää porontaljoja teltoissa, ne sotkevat irtokarvallaan.
Makuupusseina heillä oli Deuterin starlight pro ja Haglöfsin musca. Varuiksi mukana oli myös fjellduke jonka tytär halusi pussinsa päälle lisälämmikkeeksi.
Haistoin palaneen käryä ja harmikseni huomasin sisäteltan lirpakkeen olleen vasten piippua ja sulaneen! Onneksi kyseessä ei ole mikään tärkeä osa telttaa ja saan sen halutessani korjattua. Suojapelti oli nostettu liian korkealle. Täytyy ostaa toinen, jolloin ei tarvitsisi ollenkaan pelätä telttakankaan osumista kuumaan piippuun.
Finnmark on 6-8 hengen teltta. Kamiinan kanssa sinne mahtuu hädintuskin neljä mukavasti nukkumaan. Kamiina kuitenkin jäähtyy nopeasti, joten sen ympärille mahtuu ainakin kaksi henkeä neljän lisäksi nukkumaan. Teltalla on nukuttu kovemilla tuulilla ja olen vakuuttunut sen kestävyydestä. Vedenkin se kestää – testattu on vuosi sitten huhtikuussa hiihtovaelluksella.
Yö oli rikkonainen toisen lapsista herätessä vähänväliä. Toinen pärjäsi hyvin, vaikka tahtoikin nukkua makuupussi peittona ja oli palellut yöllä. Onneksi fiksuna hän oli pukenut lisää ylleen – vaikka yöllä kävin sulkemassa pussin jalkopäästä että hän saisi halutessaan suljettua sen kokonaan.
Kaakattavat joutsenet lensivät järven yli säikäyttäen lapset.
Aamulla keittelimme puurot ja puoliso saapuikin sopivasti aamukahveille. Jäin pakkaamaan varusteitamme muiden lähtiessä pilkille, ehdin itsekin hetkeksi mukaan ennen kuin ryhdyimme purkamaan telttaa. Kalaa ei tullut, kuten ei lähes koko talvena kyseiseltä järveltä. Mihin lie kalat kadonneet…
Teltan purkaminen on helppoa. Ensin kamiinan poisto ja tuhkien siivous pesästä. Irrotimme sisäteltan kuivausta varten, salko alas, myrskynarujen irrotus ja solmiminen ja viimeisenä maakiiloina toimivien auraustikkujen, lumikiilojen ja paikallisen puukäsityöläisen tekemien puukiilojen irrottaminen hangesta.
Lasten kanssa luonnossa yöpyminen voi olla aikuiselle raskas rasti, kun huolehdittavaa on paljon ja yöunet voivat jäädä rikkonaisiksi. Itse olen usein aivan romuna levottomasta telttayöstä ja seuraava päivä menee palautuessa, silti en skippaisi näitä unohtumattomia retkiä lasten kanssa!
Odotan jo innolla seuraavaa laavuretkeämme eikä enää mene kauaakaan kesän vaellukseen. Salaa haaveilen että pääsisimme toukokuussa yhdessä yöksi luontoon, toivottavasti kevyemmillä varusteilla!
Kun aloin suunnitella kaamoksen loppupuolelle ajoittuvaa vaellusta mieleeni hahmottui pimeydessä sohivat otsalamput, pureva pakkanen ja tuulessa juokseva lumi. Pitkät illat teltassa, lumien sulattaminen keittimillä ja nariseva hanki.
Vaellusviikon alussa oli hyvin selvää ettei pakkasesta tarvitse välittää. Huolta aiheutti lähestyvä myrsky ja vesisateet.
Suunnitelma muuttui erämaan läpivaelluksesta tupien läheisyydessä liikkumiseen.
Päivä 1. Vesisade kuutamoyönä
Jätettyämme auton Pulmankijärven eteläpäähän vaelluksemme starttasi Pulmankijärvi – Sevetti hiihtoreitiltä. Vaikka ensimmäiselle yöpaikalle Tsuomasvaaralle onkin vain kolmetoista kilometriä, alun kiertely metsissä ja jyrkät mäet vievät mehut hiihtäjästä. Auton voi jättää vaellusreitin alkupäähän Pulmankijärventien eteläpäähän, sitä ei tosin taideta aktiivisesti huoltaa. Ylös rinteitä menee useampi poronhoitajan ajama kelkanjälki ja etenkin paluumatkalla kannattaa olla tarkkana mitä kautta laskeutuu tielle – olen lähes joka kerta erehtynyt eri reitille eikä tuntemattomien mökkipihoissa ole suotavaa hiihdellä…
Sää oli alkuunsa oikein mukava. Hiihtelimme rauhaksiltaan kuvaustaukoja pitäen lohijoen varrelle lounaalle. Edellämme oli ajellut Metsähallituksen työntekijä moottorikelkalla joten reitti oli avattu ja hyvä hiihtää.
Oli mahtava päästä vaeltamaan pitkästä aikaa seurassa ilman että olin oppaana. Kaverin kanssa molemmilla on jaettu vastuu, tämä näkyi myös pakatessani varusteita – olin napannut mukaani väärän Kaldoaivin kartan. Onneksi kaverillani oli oma kartta mukana!
Suunnitelmamme oli avoin. Säätiedotteet vaihtelivat päivänkin sisällä, joten lähestyvää myrskyä piti pitää silmällä. Kaldoaivin lähelle on ilmestynyt muutama uusi masto joiden ansiosta puhelimen kuuluvuus on parantunut, joka mahdollistaa myös säätiedotteiden tarkemman seuraamisen.
kuva: Erja P.
Illan hämärtyessä tuuli yltyi ja lumisade saavutti meidät. Hiihtelimme viimeiset kilometrit otsalamppujen valossa, pysähdellessä vilu hiipi iholle. Päivä oli ollut lämmin ja reppu selässä hiki virtasi rinteitä noustessa.
Tuvalle päästessämme teimme tulet kamiinaan, vaihdoimme kuivaa ylle ja kävimme tamppaamassa pihalle teltan paikan. Suunnitelmissa oli hyödyntää tupia iltaisin varustehuoltoon ja hengailun merkeissä, yöt viettäisimme teltassa.
Seuralaiseni valmisti mahtavan aterian illalliseksi. Söimme poroa, röstiperunoita ja pikkuporkkanoita puolukkahillolla. Talvivaeltamisessa parasta on ehdottomasti mahdollisuus ottaa mukaan kylmässä säilyviä ruokia. Kuivaamani lounaat eivät olleet parhaimmasta päästä joten herkulliset päivälliset toivat lohtua ketoksi muuttunutta uunifetapastaa lusikoidessa.
Illalla kirjaa lueskellessa ihmettelimme tuvasta kuuluvaa kopsetta. Jokainen retkeilijä on varmasti kuullut vähintään yhden kauhutarinan joltain leiripaikalta, joten naureskelimme kyseessä olevan tupakummitus. Kummitus järjesti meille pientä ilta-aktiviteettia lukitessaan huussin sisäpuolelta lukkoon! Epäuskoisina yritimme kaikkemme eri välineitä käyttäen murtautua huussiin, tuloksetta.
Yllätykseksemme koko yöksi luvattu lumisade lakkasi ja saimme hetken aikaa nauttia kuutamosta. En millään malttanut kömpiä telttaan, nautin siitä että viimeinkin olin takaisin Kaldoaivilla ja edessä olisi upeita päiviä erämaan syleilyssä.
Rakastan talvitelttailemista ja nautin makuupussien lämmössä nukkumista. Uni on paksua ja raikkaan talvi-ilman hengittäminen puhdistaa sielua. Harmikseni en kuitenkaan saanut unta ja yöllä alkanut vesisade ropisi telttakangasta vasten parin tunnin ajan.
Päivä 2. Kevät tammikuussa
Aamulla ei tarvinnut pitää kiirettä. Harmillisesti jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja perumaan haaveet 15 kilometrin hiihtomatkasta länteen, säätiedotus lupasi plussaa ja vesisateita.
Vaelluksilla ruoka maistuu, eikä aamiainen kalpene päivällisille. Puuroa voilla, sokerilla ja pähkinäsekoituksella sekä ruisleipää sulatejuustolla, nam. En kotona jaksa nähdä näin paljon vaivaa aamiaisen eteen…
Hiihdimme Tsuomasjärven halki moottorikelkan jälkeä hyödyntäen moottorikelkkareitille. Hiihtäminen oli mukavaa, edetä pystyi ilman nousukarvoja. Oikaisimme muutamassa kohtaa järvien yli ja ihailimme taivaan tammikuisia värejä. Tunnelma oli outo, kun säätila muuten vastasi kevättä. Kevät tuoksui ja näkyi sulina pälvinä.
Pimeän laskeutuessa taivas muuttui punertavaksi. Tsaarajärvi ei tuntunut päättyvän koskaan ja viimeinkin saavuttaessamme tuvan olimme helpottuneita – vaikka päivämatka olikin ollut lyhyt, lumen hiljalleen alkava sohjoontuminen tuntui jaloissa.
Pystytimme teltan tarkkaan tuulen suuntaiseksi, yöksi oli luvassa kovempia tuulia. Säätiedotteen mukaan tuuli muuttaisi vain hieman suuntaansa seuraavan kahden päivän aikana, joten pystyimme kiinnittämään teltan paikoilleen lujasti ilman että tarvitsi huomioida tuulen suunnan mahdollista muuttumista.
Vesi tippui tuvan katolta ja piha oli luistinrata.
Tällä kertaa päivällisenä toimi valmishampurilaiset pannulla paistettuna. Lämpimässä tuvassa oli mukana köllötellä ja lueskella kirjaa, illalla saimme taas ihailla kuutamoa ennen nukkumaan kömpimistä.
Yöllä satoi jälleen. Oli jännittävää herätä aamulla katsomaan miltä pihapiiri näyttäisi yöllisen vesisateen jäljiltä.
Päivä 3. Kaamos päättyy Nuorgamissa
Aamulla meinasi viluttaa. Tsaarajärven tuvan kamiina ei oikein vetänyt ja tulien teossa sai käyttää niksiä jos toistakin. Tuvan oli selvästi vallannut myyrä, papanoita oli pitkin keittotasoa. Käytimme vain omia ruoanlaittovälineitä pitääksemme bakteerit loitolla.
Vaikka tupa kuinka houkutteli jäämään luokseen, lähdimme innolla etsimään aurinkoa. Oli tammikuun 17. päivä ja kaamos päättyisi Nuorgamissa! Hiihdimme kohti etelää ja pian näimmekin pilkahduksia auringosta – kamerat ojossa hiihdimme yhä kauemmas tuvasta, lähemmäs kohti tuota kauan kadoksissa ollutta valonlähdettä. Aurinko nousi yllättävän korkealle päivän aikana ja hoksasimmekin olevamme reilusti Inarin puolella. Kaamos oli tainnut päättyä Tsaarajärven korkeudella jo päiviä sitten…
Riemulla ei ollut rajaa kun hiihtelimme yhä korkeammalle nähdäksemme auringon. Päiväretkemme kruunasi pienen riekkoparven näkeminen ja poroaidalla käyminen. Taivaan oranssin-punaiset sävyt alkoivat muuttua hiljalleen sinertävämmiksi.
täytteet kuten tomaattipyre, hirven jauhelihaa, juustoraaste, aurajuusto, kirsikkatomaattia, rucolaa
pannu, foliota, lasta, kumihanskat
Valmista pitsapohja ja anna kohota puolisen tuntia, lämmitä kamiina. Jaa pohja niin moneen pitsapohjaan kuin tarvitset ja öljyä pannu. Paista pohja melkein kypsäksi kamiinan päällä, käännä pohja ympäri puolivälissä paistoa ettei se pala.
Lisää täytteet ja peitä pannu foliolla. Lämmitä pitsaa kamiinalla ja tarkista pohja sekä juuston sulaminen ajoittain.
Nauti!
Illan mittaan kävin muutamaan otteeseen tarkistamassa teltan kunnon. Lumien sulaessa ympärillämme naruja ja lumikiiloja sai olla kiristelemässä vähän väliä, myrskynarut ja liepeille kasaamamme lumi näytti riittävän pitämään teltan kiinni hangessa. Seurailimme säätiedotetta tarkasti, oli luvattu myrskyä muttei ottanut selvää mille illalle. Päätimme tehdä päätöksen etenemisajasta aamulla, joko päivänvalossa kovalla tuulella tai tuulen tuuntyessä pimeää vasten.
Yöksi tuuli voimistui ja kääntyi hieman, joka sai märän teltan seinän painumaan makuupussiani vasten. Aamulla havaitsin myös makaavani alleni sulaneessa kolossa, olin koko paikollani teltan seinää vasten.
Päivä 4. Lentäen takaisin Tsuomasvaaralle
Olimme tulleet siihen tulokseen että turvallisinta olisi edetä päivänvalolla takaisin Tsuomasvaaralle. Tuuli oli riehunut koko yön valvottaen ja hanki suli lähes silmissä. Hiihtäminen moottorikelkkareitin ulkopuolella oli raskasta, mutta välttämätöntä saadaksemme edes hieman suojaa tuulelta pienistä nyppylöistä.
Seurailimme moottorikelkan jälkeä ja havaitsimme päätyneemme kartasta poistuneelle hiihtoreitille. Sivulta puhaltava tuuli paiskoi meitä hiihtäessämme eteenpäin, välillä täytyi pysähtyä ja odottaa että puuska menisi ohitse. Kaverini paljakka-ahkio meinasi mennä kerran nurin tuulessa!
Matkaa oli vaivaiset yhdeksän kilometriä, mutta tuuli ja sulava lumi tekivät etenemisestä raskasta. Ahkioni eteni viimeiset kaksi kilometriä kyljellään ylittäessämme Tsuomasvaaraa, se ei millään pysynyt pystyssä sohjohangessa.
Tsuomasvaaralle saavuttuamme emme ryhtyneet kasaamaan telttaa. Ehdimme hetken levätä tuvalla kun myrsky alkoi ja ihmettelimme kuinka hyvin osasimme ajoittaa saapumisemme. Ei tullut kuuloonkaan että telttaa olisi enää pystytetty ulos. Saimme jopa nujerrettua tupakummituksen ja saimme huussin oven auki takalukosta! Nykyään siellä kuulemma on liukulukko, kiitos …
Viimeisen illan kunniaksi nautimme omena- kaurapaistosta kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera. Olin kotosalla pilkkonut useamman omenan ja tehnyt kaneli-sokeri-kaurahiutale seoksen, joka paistettiin pannulla voin kera.
Päivä 5. Helmiäispilvet – maailmanloppu?
Aamulla ei millään meinannut jaksaa nousta. Tuuli oli tyyntynyt ja ulkona odotti seesteinen näky – kuin mitään myrskyä ei olisi ollutkaan. Ahkiot köllöttivät tuvan eteisessä, emme ottaneet riskiä että ne olisivat yön aikana lentäneet tuulien mukana.
kuva: Erja P.
Pakkasten myötä hanki oli kovaa ja mukava hiihtää. Nousukarvoille keli oli liian karhea, joten lipsuttelimme kotimatkan ilman. Oli haikeaa suunnata poispäin erämaasta, lyhykäisyydestään ja huonoista säistä välittämättä vaelluksemme oli ollut loistava ja olisin mielelläni jatkanut seikkailua! Kerrankin kantapäissäni ei ollut yhtäkään rakkoa, mikä on jo eräänlainen riemuvoitto. Ei ollut siis fyysistäkään estettä jatkaa.
On jo eräänlainen naurunaihe, että viime vuosina lähes jokaisella vaelluksellani on ollut karmea sää. Talvella sataa vettä tai vähintään on yksi myrsky joka estää etenemisen. Kovat tuulet ja vesisateet enteilevät lähestyvää ilmastonmuutosta, eivätkä kauniit helmiäispilvetkään lohduttaneet hiihtäessämme viimeisiä kilometrejä. Vielä muutama vuosi sitten en ollut nähnytkään helmiäispilviä, nyt tuntuu että niitä näkee vähän väliä. Kauniista pastellinsävyistä tunnetut helmiäispilvet aiheuttavat otsonikatoa.
Ennen kuin aloitimme laskeutumaan alas kohti Pulmankijärveä näimme kauempana Kaldoaivilla hurjan näköisiä sadepilviä ja tuumasinkin kaverilleni että on hyvä, että olemme poistumassa erämaasta.
Kävelimme mäet alas ahkioita perässä vetäen. Emme enää lähteneet kiertämään Pulmankijokea vaan päädyimme kiipeämään ja työntämään ahkiot ylös ystävälläni vuokralla olevan mökin pihaan – onneksi hän oli paikalla, emme millään olisi jaksaneet kahdestaan työntää ahkioita ylös rinnettä…
Ajoituksemme autolle oli jälleen täydellinen. Lähtiessämme ajamaan kohti Nuorgamia myrsky saapui tuiskuten ja tehden ajamisesta hyvin vaikeaa, matelimme pitkin Pulmankijärventietä auraustikulta toiselle tieltä suistumista vältellen.
Vaelluksemme päättyi kaverini tarjoamaan illalliseen Nuorgamin lomakeskuksella. Vaikka kaipaankin yksin vaeltamista, seurassa vaeltaminen oli antoisa ja mukava kokemus. Suunnittelimme ensitalvelle jo uutta seikkailua.
Tuuli juoksuttaa irtolunta. Sääaseman ruudulla tuulen puuskat ovat 11-14.5m/s väliltä talvitelttailukurssin osallistujien saapuessa 70Northin toimipisteelle. Tarkoituksena on opetella talvitelttailuun tarvittavia erätaitoja, kylmässä säässä toimimista ja retkeillä kauniissa tunturiluonnossa.
Pakkaamme varusteemme ahkioihin ja pukeudumme lämpimästi viiden kilometrin hiihtomatkaa varten.
Päivä on kaunis eivätkä kovat tuulenpuuskat häiritse etenemistä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneessa varvikossa. Juttu luistaisi, jos kuulisi mitä toisella on sanottavana tuulen humistessa hupulla vuorattujen korvien ohi.
Päätämme pitää lounastauon ennen ahkion vetovastuun vaihtoa. Hirvenjauhelihakeitto lämmitti mieltä ja kehoa suojautuessamme mahdollisimman tuulettomaan paikkaan. Jatkaessamme matkaa etelään saamme suojaa vaaroista ja pystymme höpöttelemään kuulumisia.
Mahtavaa päästä retkelle! Kohteenamme on uniikki Hillagammi, erämaan helmi joka sijaitsee omassa rauhassansa Kaldoaivin erämaassa. Mökki on työpaikkani 70Northin ja käytämme sitä tukikohtana talvitelttailukurssin ajan.
Mökille päästessämme ryhdymme lämmityspuuhiin. Kahvittelemme, syömme ja käymme talvitelttailuun tarvittavia varusteita läpi. Pihalla käymme hakemassa vesiä jäätyneestä joesta ja kannamme saunaan pesuvedet.
Illan pimetessä lämmitetään saunaa ja kootaan yhdessä yksi teltoistani tuulen suojiin pihaan. Mökin taakse mennessä tuulen tuntee voimistuneen, avotunturissa on täysi myräkkä päällä. Meille selviää myöhemmin tuulen puuskien olleen 16m/s pahimmillaan. Sää oli loistava tuulisella säällä teltan pystyttämistä varten. Opetin millainen kohde on hyvä teltalle, mitä leiripaikan valinnassa tulee huomioida ja miten teltta pystytetään talvella.
Yöpuulle laittaessa kertaamme miten pakkasyössä toimitaan. Miten pukeudutaan, mitkä varusteet toimivat, mitä tehdään jos yöllä herää vessahätään.
Kuuntelen kuinka tuuli pauhaa yössä. Aamuun mennessä pahimmat puuskat laantuvat.
Aamiaisen jälkeen lähdemme päiväretkelle. Edelleen tuulee ja on kylmä, päiväreput pakattuina suuntaamme läheisen Ávvačohkan huipulle. Hiihtäminen on hieman helpompaa kuin edeltävänä päivänä, kiitos tuulen puhaltamien ja kovettamien aaltojen.
Tähtäsimme huipulle ennen auringon laskua. Hiihdimme niin pitkälle minne lunta riitti ja kävelimme lopun matkaa huipulle kivikkoista rinnettä myöten.
Tuulisen huipun takaa paljastui ankara, kaunis ja vilpitön erämaa sekä mieltä hivelevä auringonlasku.
Huipulla seistessä katselin kauas Gálddoainurkia kohti. Olen miettinyt viimeajat mitä erämaassa vaeltaneet ovat saaneet kokea, aivan kuin meillä olisi oma salaisuutemme. Luonto ei ole vain viivoja kartalla tai kaukana siintävä maisema. On upeaa katsoa kauas ja tietää mitä monimuotoinen erämaa kätkee sisäänsä.
Paluumatkalla pidimme vauhtia maiseman hämärtyessä. Pakkasta ei ollut paljoa, mutta kosteana se tuntui uivan luihin ja ytimiin.
Mökillä syötiin ja vietettiin mukavaa aikaa jutustellen. Lämmin glögi maistui illan pimetessä. Kävimme pystyttämässä loput teltat pihaan, kertasimme jälleen talvitelttailun perusteet ja palasimme mökkiin iltatoimille.
Nukkumaan mennessämme hämmästyimme taivaan valoshowsta! Upeat revontulet tanssivat taivaalla lumoten meidät täysin, vietimme ulkosalla pidemmän ajan kuvaten ja vain nauttien revontulien loimusta. Tunnelma oli käsinkosketeltavan upea.
Kokeilin toisena yönä nukkua solumuovipatjalla ja porontaljalla. Pusseina käytin kahta kuitupussia jotka eivät toimineet itselläni. Porontalja seikkaili solumuovipatjalla eikä meinannut pysyä paikoillaan. Kurssi oli hyvä kokemus itselleniki kokeilla uusia yöpymisvarusteita, mutta pakko myöntää että omat varusteeni ovat itselleni parhaimmat. Sain kuitenkin nukuttua yön suhteellisen hyvin ja kurssilaiset pääsivät kokeilemaan omia sekä lainavarusteita.
Etenkin nyt talviaikaan olen huomannut aamuyön olevan parasta uniaikaa ulkona yöpyessä. Aamulla en millään meinannut jaksaa nousta ylös teltasta!
Aamiaisen, mökin siivoamisen ja telttojen kasaamisen jälkeen lähdimme kotia kohti. Hiihtäminen kovettunutta tulopäivän jälkeä pitkin oli mukavaa, saimme kaiken lisäksi ihailla vielä laskevan auringon tuomia värejä taivaalla.
Talvitelttailukurssin huipensivat erilaiset sääolosuhteet ja kauniit lähenevän kaamoksen aikaansaamat taivaan värit. Kaamos alkoi viime sunnuntaina Nuorgamissa ja kestää tammikuulle saakka.
En malta odottaa tulevia talviöitä! Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- haasteestani olen suorittanut 40/50 yötä. Saa nähdä saanko loput kymmenen kasaan ennen vuoden vaihdetta.
Järjestin Nuorgamissa toiminimelläni Northern trails joulukuun alussa talvitelttailukurssin, jonka ideana on kannustaa talviretkeilemään ja yöpymään teltassa tai muussa majoitteessa kylminä öinä. Käytimme majoituksena ja taukopaikkoina työpaikkani 70Northin mökkejä.
Talviaikaan retkeily vaatii enemmän suunnittelua, mutta hallitessa perusasiat pakkaskelit eivät ole este pidemmällekin retkelle.
Talviretkeily on itselleni hyvin tärkeä osa arjessa pärjäämistä, etenkin kaamosaikaan. Hämärän ajan ollessa rajallinen aika lähteä retkelle ilman otsalamppua on lyhyt, mutta palkitseva.
Kurssin ensimmäisenä iltana kokoonnuimme Kieppi-mökkiin tutustumaan ja käymään kurssin sisältöä läpi. Tarjolla oli lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa takkatulen valossa. Osallistujilla oli mahdollisuus saunoa.
Ensimmäisenä aamuna aloitimme talviretkeilyyn tarvittavan vaatetuksen ja varusteiden läpikäymistä. Edeltävänä iltana Nuorgamiin iski kova lumimyräkkä joka oli peittänyt tiet alleen. Aamun valjetessa saimmekin kaivaa autoni irti hangesta. Hyvä alkulämppä siis.
Tutustuimme tunturisuksiin 70Northin toimipisteellä ja lähdimme hiihtämään puuterihankeen. Mukanamme oli myös ahkio, jota halutessaan olisi saanut vetää. Lunta oli satanut yön aikana todella paljon, pohjaa ei ollut joten välillä oltiin polvia myöten uppeluksissa tunturisuksista huolimatta.
Kaamosaikaan hämärä, eli päivän valoisin hetki kestää vain hetken. Päivämatkaa oli kymmenen kilometrin verran, päivän alkaessa pimentyä saavuimme Hillagammille ja sen pihan kodalle lämmittelemään sekä syömään retkikeittimellä lämmitettävää keittolounasta. Jälkkäriksi nautittiin sokerisia s’moresja.
Paluumatkalla saatiin nauttia vasta ajetusta kelkanjäljestä. Oli tunnelmallista hiihtää otsalamppujen valaisemaa reittiä, sama maisema näytti erilaiselta saatuaan tumman peitteen ylleen.
Myöhemmin illalla kurssilaisten vietettyä vapaa-aikaa ja saunottua alkoi pakkasella ulkona yöpymisen läpikäynti. Kävimme läpi vaatetusta ja varusteita, miten untuva- sekä kuitupussit eroavat toisistaan ja minkälaisilla alustoilla maasta hohkaava kylmyys pidetään poissa.
Telttoja pystyttäessämme opeteltiin kasaamaan majoite hankeen tuulisella säällä ja käytiin läpi muita talviaikaan teltan pystykseen käytäviä seikkoja, kuten keinoja saada teltta kiilattua maahan, mitä huomioida ympäristöstä talviaikaan ja miten hankea voi hyödyntää leirin pystytyksessä.
Toinen teltoistani ei ollut käyttökunnossa joten päädyin itse lainaamaan teltan itselleni. Oli jännittävää saada yöpyä kahden hengen pikkuyksiössä. Oma Fjällrävenin abisko shape 3 meni kurssilaisille.
Yöllä pakkasta oli viitisen astetta ja kaikki nukkuivat yönsä lämpiminä ulkona. Itse pärjäilin hyvin yksiössäni jätettyäni sisäteltan oven auki, jottei tila kostuisi hengityksestäni. Kaikki heräsimme yöllä narskuviin askeliin, itse luulin äänien tulevan telttani sisältä ja hetken jo panikoin myyrän hiippailleen toisen makuupussini sisään. Aamulla leirimme ympäriltä ei kuitenkaan löytynyt kuin omia jälkiämme.
Yöpyessämme mökin pihapiirissä kurssilaisilla oli mahdollisuus poistua yön aikana lämpimään nukkumaan. Näin kynnys mennä ulos nukkumaan on pienempi.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme lumikenkäilemään, mahdollisuutena oli myös testata liukulumisuksia. Vierailukohteena oli Suomen pohjoisimmaksi tituleerattu mänty sekä Tunturilumo- mökki. Sää oli selkeästi kylmempi kuin edeltävänä päivänä, lämpö pysyi hyvin yllä tarpoeasamme vaarojen yli lammen rannalla sijaitsevan mökin suojiin.
Hirven jauhelihakeittoa ja takan lämmössä kypsytettyjä suklaabanaaneja syötyämme matka jatkui takaisin Kiepille. Päiväretkien aikana keskusteltiin miten pidemmillä reissuilla pärjää lämpimänä ja kuivana.
Paluumatkalla pakkasen kiristymisen tunsi.
Illan tullen olin lopulta ainoa joka kohtasi -19 asteen pakkasen. Kurssilaiset olivat tyytyväisiä hyvään edeltävään yöhön, joten iltapalan yhteydessä näytin mitä itse aion pukea telttaan ja minkälaista alusta-makuupussiyhdistelmää hyödynnän.
Oli mukava kömpiä omaan tilavaan telttaan edeltävän yön tilaihmeen jälkeen. Valitsemani pussiyhdistelmä oli todella lämmin ja sain nukuttuani yön hyvin.
Aamiaisella kokosimme kurssin yhteen, kävimme ulkona hyytävässä pakkasessa pakkaamassa teltat niin kuin olisimme siirtämässä leiripaikkaa toiseen.
Oli onni, kuinka torstain myrsky toi paksun lumipeitteen maahan ja pääsimme viimein hiihtämään. Kurssin vetäminen yksin oli aikamoinen suoritus, mutta odotan innolla seuraavia mahdollisuuksia opastaa kiinnostuneita pääsemään rakkaan harrastukseni makuun – ulkoilemaan säällä kuin säällä!
Olisitko sinä kiinnostunut yöpymään luonnossa opastetusti? Miltä kesäajan vastaavanlainen kurssi kuulostaisi?
Erämaan vaeltajatar 