Uskomattomat alkutalven revontulet

DSC_1661

DSC_1657-2
DSC_1660
Lauantai- illaksi kuhistiin mahtavia revontulia. Ajattelin, että mikäli taivas olisi pilvetön antaisin itselleni mahdollisuuden ja kävisin kokeilemassa revontulikuvausta tällekin talvelle.

Kotipihassa revontulia ei näkynyt laisinkaan. Autoa lämmittäessäni pohdin kannattaisiko sitä ollenkaan lähteä.
Kirkkotuville päästessäni yllätyin taivaalla näkyneestä haaleasta juovasta, jonka juuri ja juuri erotti revontuliksi. Ajattelin käynnin olevan vain hyväksi pimeän pelolleni vaikkei mitään nähtävääkään olisi, joten viritin otsalampun pipon ympärille, otin kameranjalat kainaloon ja lähdin autolta pimeyteen.

Kirkkotuvilla on nykyään valot jotka hieman auttavat pimeää pelkäävää pärjäämään. Revontulikuvausta ne eivät ainakaan aluksi häirinneet.

Seisoskelin keskellä aluetta ja kuuntelin ääniä samalla kun laittelin kameraa paikoilleen. Jossain napsahteli tasaisin  väliajoin, jäätyvä järvi piti omaa ääntään. Kirkolta kuului kovaa huminaa. Olin yllättävän  rauhallinen.

Googletin nopeasti perusasetukset kameraan ja muistelin miten tarkennuksen sai äärettömään. ISO-arvon säädin neljäänsataan, laukaisinajaksi arvelin riittävän 15 sekuntia. Tarkennuksenkin sain mielestäni hyväksi. Revontulet olivat hieman kirkastuneet ja vetivät kaunista kiharaa taivaalle.

Yhtäkkiä kirkonkellot alkoivat soimaan, samanaikaisesti revontulet villiintyivät taivaalla ja tähdenlentokin vilahti pohjoisessa. Hämilläni aloitin kuvaamisen kellojen kumistessa, mikä tuuri.

DSC_1662 DSC_1666
DSC_1663
Hypin lämmittelläkseni, osittain innosta. Revontulet levisivät koko taivaalle ja kuvatkin näyttivät onnistuvan.

Välillä vilkuilin taakseni, tuntui oudolta olla yksin paikalla näinkin hienojen revontulien loisteessa. Kirkon valot paloivat yhä, olin näkevinäni tornin ikkunasta jonkun katselevan kirkkotuville päin. Ihminen tai pylväs, jonkun läsnäolo toi turvaa.

DSC_1676 DSC_1671
DSC_1673
Hiljalleen revontulet alkoivat hiipua. Odottelin hetken ennen kuin aloin säätää asetuksia uusiksi. Tiesin alun olleen täynnä tuuria, normaalisti en saisi ensimmäisillä asetuksilla kunnon kuvia aikaan. Nyt kävi kuten pelkäsinkin, kuvista alkoi tulla harmaita ja rakeisia enkä saanut niitä paremmiksi asetuksien vaihdosta huolimatta.

Olin kuitenkin täpinöissäni alun mahtavista revontulista ja kirkon kellojen tuomasta fiiliksestä, etten jäänyt pidemmäksi aikaa palelluttamaan itseäni. Laitoin otsalampun päälle ja aloin kasata tarvikkeitani.

Ilmeisesti revontulia näkyi viikonlopun aikana ympäri Suomea. Näittekö tekin? Joka ikinen talvi lupailen itselleni että reipastuisin revontulien kuvauksen suhteen, uskon etten tänäkään talvena saa aikaiseksi säätöjen ulkoa opettelua.

Revontulia!

DSC_9399
Iltavuorosta kotiin päästyäni se iski – jo monena iltana Facebookiin oli ilmestynyt toistaan upeimpia revontulikuvia, oma innostus revontulien kuvaamista kohtaan nosti arasti päätään. Pitäisikö lähteä?

Pojalle iltapusut, miehelle ilmoitus että mä lähden ny, auto käyntiin ja menoksi. Toki nopeasti googletin kuinka kameran objektiivin tarkennuksen saa äärettömään ennen lähtöä.

Edeltävän illan kauhuleffan tapahtumat pyörivät mielessäni pysähtyessäni Mantojärven levikkeelle. Taivaalla pyörivät revontulet valaisivat tienoon sen verran hyvin, ettei otsalamppua tarvinut tarkastaakseen mörköjen läsnäoloa.

DSC_9382 DSC_9387
DSC_9388
Pelko unohtui sitä mukaan, mitä syvemmälle revontulien tanssiin pääsin. Autoliikenne oli runsasta, joten en ainakaan yksin joutunut seisoskelemaan pimeydessä. Revontulet pitivät vain pieniä taukoja loimutessaan, niitä tuntui ilmestyvät useammasta eri kohdasta Kaldoaivin erämaahan vievien tunturien takaa.

Kameran tarkennuksen kanssa minulla oli ongelmia. En ole kovin paljoa revontulia kuvannut, muut asetukset kelpasivat minulle sellaisinaankin. Käytin lcd-näyttöä apunani zoomatessani vastarannan asutuksen valoihin, lopulta parhaimman tarkennuksen sain aikaan käyttämällä apuna auton rekisterikilpeä.

Mietin, mikä ihme saa ihmiset villiintymään revontulista. Ovathan ne kauniit ja uskomattoman ihmeellinen asia yön pimeydessä, mutta eikö pelkkä katsominen riitä? Itseäni revontulikuvauksessa kiehtoo kameran asetuksiin tutustuminen syvemmin, sekä onnistuneen työn näkeminen jälkikäteen.

DSC_9393 DSC_9401
Olin jopa positiivisesti yllättynyt tuloksista! Kuvat olivat suht tarkkoja, horisontti tosin näytti joltain aivan muulta kuin promillettoman näkökulmasta kuvatulta. En ole Lightroomin mestarikäyttäjä, mutta jonkin verran sain muokattua kuvia siedettävämmiksi.

Toiveenani on, että tulevina talvina innostuisin enemmän revontulikuvauksesta. Olen tosin joka talvi luvannut saman asian itselleni enkä koskaan ole käynyt kuvaamassa revontulia kuin parin kerran verran.

Jos sitä tänä talvena sitten!