Talvitelttailukurssi Nuorgamissa

DSC_8375

Tuuli juoksuttaa irtolunta. Sääaseman ruudulla tuulen puuskat ovat 11-14.5m/s väliltä talvitelttailukurssin osallistujien saapuessa 70Northin toimipisteelle. Tarkoituksena on opetella talvitelttailuun tarvittavia erätaitoja, kylmässä säässä toimimista ja retkeillä kauniissa tunturiluonnossa.

Pakkaamme varusteemme ahkioihin ja pukeudumme lämpimästi viiden kilometrin hiihtomatkaa varten.

Päivä on kaunis eivätkä kovat tuulenpuuskat häiritse etenemistä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneessa varvikossa. Juttu luistaisi, jos kuulisi mitä toisella on sanottavana tuulen humistessa hupulla vuorattujen korvien ohi.

Päätämme pitää lounastauon ennen ahkion vetovastuun vaihtoa. Hirvenjauhelihakeitto lämmitti mieltä ja kehoa suojautuessamme mahdollisimman tuulettomaan paikkaan. Jatkaessamme matkaa etelään saamme suojaa vaaroista ja pystymme höpöttelemään kuulumisia.

DSC_8366

Mahtavaa päästä retkelle! Kohteenamme on uniikki Hillagammi, erämaan helmi joka sijaitsee omassa rauhassansa Kaldoaivin erämaassa. Mökki on työpaikkani 70Northin ja käytämme sitä tukikohtana talvitelttailukurssin ajan.

Mökille päästessämme ryhdymme lämmityspuuhiin. Kahvittelemme, syömme ja käymme talvitelttailuun tarvittavia varusteita läpi. Pihalla käymme hakemassa vesiä jäätyneestä joesta ja kannamme saunaan pesuvedet.

Illan pimetessä lämmitetään saunaa ja kootaan yhdessä yksi teltoistani tuulen suojiin pihaan. Mökin taakse mennessä tuulen tuntee voimistuneen, avotunturissa on täysi myräkkä päällä. Meille selviää myöhemmin tuulen puuskien olleen 16m/s pahimmillaan. Sää oli loistava tuulisella säällä teltan pystyttämistä varten. Opetin millainen kohde on hyvä teltalle, mitä leiripaikan valinnassa tulee huomioida ja miten teltta pystytetään talvella.

Yöpuulle laittaessa kertaamme miten pakkasyössä toimitaan. Miten pukeudutaan, mitkä varusteet toimivat, mitä tehdään jos yöllä herää vessahätään.

Kuuntelen kuinka tuuli pauhaa yössä. Aamuun mennessä pahimmat puuskat laantuvat.

DSC_8371
DSC_8370
DSC_8384

Aamiaisen jälkeen lähdemme päiväretkelle. Edelleen tuulee ja on kylmä, päiväreput pakattuina suuntaamme läheisen Ávvačohkan huipulle. Hiihtäminen on hieman helpompaa kuin edeltävänä päivänä, kiitos tuulen puhaltamien ja kovettamien aaltojen.

Tähtäsimme huipulle ennen auringon laskua. Hiihdimme niin pitkälle minne lunta riitti ja kävelimme lopun matkaa huipulle kivikkoista rinnettä myöten.

Tuulisen huipun takaa paljastui ankara, kaunis ja vilpitön erämaa sekä mieltä hivelevä auringonlasku.

Huipulla seistessä katselin kauas Gálddoainurkia kohti. Olen miettinyt viimeajat mitä erämaassa vaeltaneet ovat saaneet kokea, aivan kuin meillä olisi oma salaisuutemme. Luonto ei ole vain viivoja kartalla tai kaukana siintävä maisema. On upeaa katsoa kauas ja tietää mitä monimuotoinen erämaa kätkee sisäänsä.

DSC_8387

Paluumatkalla pidimme vauhtia maiseman hämärtyessä. Pakkasta ei ollut paljoa, mutta kosteana se tuntui uivan luihin ja ytimiin.

Mökillä syötiin ja vietettiin mukavaa aikaa jutustellen. Lämmin glögi maistui illan pimetessä. Kävimme pystyttämässä loput teltat pihaan, kertasimme jälleen talvitelttailun perusteet ja palasimme mökkiin iltatoimille.

Nukkumaan mennessämme hämmästyimme taivaan valoshowsta! Upeat revontulet tanssivat taivaalla lumoten meidät täysin, vietimme ulkosalla pidemmän ajan kuvaten ja vain nauttien revontulien loimusta. Tunnelma oli käsinkosketeltavan upea.

Kokeilin toisena yönä nukkua solumuovipatjalla ja porontaljalla. Pusseina käytin kahta kuitupussia jotka eivät toimineet itselläni. Porontalja seikkaili solumuovipatjalla eikä meinannut pysyä paikoillaan. Kurssi oli hyvä kokemus itselleniki kokeilla uusia yöpymisvarusteita, mutta pakko myöntää että omat varusteeni ovat itselleni parhaimmat. Sain kuitenkin nukuttua yön suhteellisen hyvin ja kurssilaiset pääsivät kokeilemaan omia sekä lainavarusteita.

DSC_8431
DSC_8434-2
DSC_8430

Etenkin nyt talviaikaan olen huomannut aamuyön olevan parasta uniaikaa ulkona yöpyessä. Aamulla en millään meinannut jaksaa nousta ylös teltasta!

Aamiaisen, mökin siivoamisen ja telttojen kasaamisen jälkeen lähdimme kotia kohti. Hiihtäminen kovettunutta tulopäivän jälkeä pitkin oli mukavaa, saimme kaiken lisäksi ihailla vielä laskevan auringon tuomia värejä taivaalla.

Talvitelttailukurssin huipensivat erilaiset sääolosuhteet ja kauniit lähenevän kaamoksen aikaansaamat taivaan värit. Kaamos alkoi viime sunnuntaina Nuorgamissa ja kestää tammikuulle saakka.

En malta odottaa tulevia talviöitä! Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- haasteestani olen suorittanut 40/50 yötä. Saa nähdä saanko loput kymmenen kasaan ennen vuoden vaihdetta.

DSC_8450
DSC_8365

Yöretki neljävuotiaan kanssa sateiseen luontoon

IMG_20230726_173357

Postaus sisältää vinkkejä vastuullisempaan retkeilyyn.

Nuorgamin Skaidijärven merkitty retkeilyreitti on varmasti tuttu monelle pohjoisimmassa Saamenmaalla matkanneelle. Reitin voi kulkea joko rengasreittinä tai edestakaisin parkkipaikalta kodalle ja takaisin.

Me lasten kanssa suositaan Isonkivenvaaran levikkeeltä aloittamista, tällöin patikoitavaa matkaa kertyy yhteensä kolme kilometriä, rengasreittinä viisi.

Skaidijärvi on avoimen tunturin puolella jolloin retkeilijän on hyvä varustautua lämpimin taukovaattein. Järven rannalla on metsähallituksen ylläpitämä kota käymälöineen.

IMG_20230726_173412

Lähdin tyttären kanssa eräänä sateisena päivänä yöretkelle Skaidijärvelle. Paikka on suosittu yöpaikka etenkin Kaldoaivin erämaan puolelle suuntaaville.

Kuljimme merkittyä uraa pitkin tihkusateen luodessa kauniin sumun kauemmille tuntureille ja vaaroille. Sade ei haitannut kun tiedossa oli iltapala kodan suojissa jossa saisimme vaatteet kuivumaan.

Tiesitkö, että reitit on merkitty näkyvästi myös eksymisen ehkäisyn ja paikalle löytämisen vuoksi, mutta myös maaston kulumisen vähentämisen takia? Merkeillä ohjataan ihmiset kulkemaan tiettyä reittiä pitkin.

Merkitystä reitistä huolimatta Skaidijärvelle on jopa vuoden aikana muodostunut oikopolku hyvin kuljettavasta polusta huolimatta. Näiden kymmenen Utsjoella asutun vuoden aikana on omien havaintojeni mukaan maaston kuluminen lisääntynyt suosituimpien retkeilykohteiden luona koronavuosien aikana ja jälkeen. Retkeilyn lisääntyminen on hieno asia mutta muistetaan olla fiksuja!

IMG_20230726_173438

Telttapaikaksi valitsimme sen saman kuluneen kohdan jossa aikaisemminkin olemme telttaa pitäneet. Kohta on suhteellisen tasainen, hyvän matkan päässä kodasta ja lähellä rantaa. Voit itse vaikuttaa teltan aiheuttaman kulutuksen vähentämiseen suosimalla merkittyjä telttapaikkoja mahdollisuuksien mukaan, suosimalla jo käytettyjä kohtia sekä hankkimalla kunnon kiilat jottei maa-ainesta tarvitse käyttää teltan maahan kiinnittämiseen.

Teltan pystytyksen jälkeen oli aika siirtyä sateen suojaan. Tyttären ulkoiluhousut olivat läpimärät kun en hoksannut pukea hälle sadehousuja ylle, onneksi kerrasto oli pysynyt kuivana.

IMG_20230726_173448

Vaatteet kuivuen kamiinan lämmössä valmistimme iltapalaa joka meni aikamoiseksi herkutteluksi vaikkei letut onnistuneetkaan! Vadelmia kermavaahdolla, nam.

Jälkemme siivottuamme ja astiat tiskattuamme rannassa (huom. Ei likavesiä suoraan vesistöön vaan imeytä ne kauemmaksi maahan! Ja suosi biohajoavaa tiskiainetta tai tiskaa pelkästään kiehuvalla vedellä.)

Menimme suhteellisen myöhään nukkumaan. Pian ulkoa kuuluikin ääniä ja huikkasin pihaan tulleille vaeltajille pahoitteluni siitä että varusteemme kuivuivat kodassa. Heitä ei haitannut kunhan koira pääsisi kotaan varusteistamme huolimatta – sehän passasi oikein hyvin. Oli varmaan mukavaa päästä kodan lämpöön sateessa vaeltamisen jälkeen.

Kuuntelimme pitkälle yöhön sateen ropinaa telttakankaaseen. Olin jo täysin loppu lapsen viimeinkin nukahtaessa.

Kahden aikaan yöllä heräsin sateen hakatessa telttakangasta ja mönkijän muristessa ohi. Tunsin hieman pelkoa, epämukavaa kun yöllä ihmeelliseen aikaan joku liikkuu raskaalla koneella ohitsesi.

IMG_20230726_173501
IMG_20230726_173510

Aamulla heräilin kipeän selän kanssa, makuualustani alla oli suurehko kivi.

Teimme aamupalaa kodalla, siivosimme loputkin jälkemme ja hain lisää puita halkovajasta käytettyjen tilalle. Roskamme sulloin rinkkaani syötyjen eväiden tilalle.

Paluumatkalla saimme nauttia sateettomasta säästä. Kapustarinnat viheltelivät lähellämme ja pienen retkeilijän kehut yöretkestä lämmittivät mieltä.

On tärkeää opettaa vaatuullisen retkeilyn pelisäännöt myös lapsille jotta heilläkin olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nauttia luonnostamme. Suurimman työn teemme me aikuiset, eikä kovin suurella vaivalla!

IMG_20230726_173524

Kahden yön hiihtoretki Tsuomasvaaralle

DSC_7396

Sevettijärvi – Pulmankijärvi vaellusreitin pohjoisin autiotupa sijaitsee Tsuomasjärven rannalla, korkean Tsuomasvaaran juurella. Kesäaikaan sinne rämpii soiden läpi vievää merkittyä reittiä pitkin ja huomattavasti helpommin sinne pääsee talviaikaan hiihtoreittiä pitkin joka kulkee osittain moottorikelkkauraa myöten. Vaellusreitti on Suomen pohjoisin ja kulkee suurimman erämaa- alueen halki itärajan tuntumassa vaihtelevassa maastossa, pääsääntöisesti erilaisten soiden ja järvimaisemien tahdittamana.

Tsuomasvaaralla on tullut käytyä ennenkin – lue postaukseni vaelluksesta Sevettijärvi – Pulmankijärvi reitille

Meidän oli tarkoitus hiihtää aluksi Kaldoaivin erämaan halki osana testivaellusta, mutta hyvin myrskyisän kelin vuoksi jouduimme vaihtamaan suunnitelmia helpommalle alueelle. Alunperin tarkoitus oli hiihtää päiväreppujen kanssa pitkiä etappeja ja yöpyä teltassa sekä erämökillä, varusteet olisimme saaneet paikalle moottorikelkkakyydillä.

Tapasimme Pulmankijärventien päässä, pakkasimme loput varusteista ja lähdimme matkaan kelkanjälkiä seuraillen. Kuten vaellusreitilläkin, täytyy ensimmäiseksi valitettavasti nousta jyrkkä mäki ylös. Nousukarvojen avulla pääsin osan rinteestä sukset jalassa, lopulta kiskoin ahkiota ylös monojen voimin. Reitin jyrkin mäki on ensimmäisenä edessä pohjoisesta päin aloittaessa, siinä saa mukavasti hien pintaan.

DSC_7398
DSC_7400
DSC_7405

Ensimmäisen päivän sää osottautui uskomattoman kauniiksi. Hirmutuulien sävyttämien päivien jälkeen oli rentouttavaa hiihdellä jäistä kelkanjälkeä pitkin auringon lämmittäessä kasvoja. Retkikoira Rohmulle uralla tassuttelu näytti helpolta, se kävi välillä moikkaamassa kaikki hiihtäjät läpi ja jatkoi vaelteluaan tyytyväisenä.

Ohitsemme ajoi pitkä safariletka, muuten saimme olla keskenämme liikenteessä. Jäin kameroineni hieman jälkeen ja pidin yllä hitaampaa hiihtotahtia. Jalassani oli paketista aamulla napatut Crispin Svartisen monot, jotka tuntuivat yllättävän hyviltä jaloissa. Viime talven hiihtovaelluksellani akillesjänteeni eivät tykänneet Alpinen monoista ja toinen jänteistä napsahtelee edelleen, joten odotin jännittyneenä mitä jalat sanovat korkkaamattomista monoista.

Pidimme ruokatauon Luossajohkan ylityspaikalla. Ruokatermariin tekeytymään laittamani riisipohjainen ruoka oli lähempänä keittoa kovalla riisillä kuin paellaa. Tauon ajaksi puin villapaitaa ja toppahametta ylle, pieni vilu meinasi yllättää repun päällä istuskellessa.

DSC_7409
DSC_7413

Lyhyiden ylämäkien piristämä reitti kaarteli mitä kauneimpien maisemien halki. Koetin hahmottaa kesäreittiä rinteiden takaa, en vilkaissut karttaa kertaakaan hiihdon aikana ja veikkaukseni osuivat pari kertaa mönkään. Oli mukavaa keskittyä vain haahuiluun merkityllä reitillä.

Puissa istuskelevat riekot ja ajoittain rinteiden takaa esiin tulleet porot piristivät hiljaista hiihtelyä. Illan hämärtyessä taivas alkoi värjäytyä kauniin lilan eri sävyin. Pieni väsymys alkoi painaa, enää pitäisi nousta vain viimeinen ylämäki.

Jäin toisen hiihtoseuralaisen kanssa hieman jälkeen kun kolmas meistä viipotti jo Tsuomasjärvellä kohti autiotupaa. Uskoimme hänen olleen matkalla lämmittämään tupaa valmiiksi joten emme pitäneet mitään kiirettä upottavassa rinteessä.

DSC_7416
DSC_7419
DSC_7422
DSC_7426

Ystävämme oli kuin olikin saanut tulet kaminaan hiihtäessämme tuvan pihaan. Laitoimme varusteet kasaan, pystytin teltan tuvan viereen, söimme ja menimme uudelleen ulos ihastelemaan taivalle hiljalleen ilmestyviä himmeitä revontulia. Samaan aikaan kuuntelimme kuinka rinteisen pihan katveesta kuului romahtelevan hangen ääni, emme olleet ainoita pimeässä pihassa…

Romahteleva hanki kertoi jonkin liikkuvan lähistöllä. Pohdimme äänen tulevan kenties porosta, mukana olleen koiran reagoidessa ääniin jännitys tiivistyi. Mietin, etten todellakaan uskaltaisi yksin nukkua ulkona jos tuvassa ei olisi muita. Kävimme järvelläkin kuvaamassa revontulia ja tähystelemässä pimeyteen äänen aiheuttajaa, tuloksetta. Pakkasen kiristyessä myös järven jää alkoi pitää meteliä.

Aika tuntui kuluvan siivillä revontulia tihrustaen. Nautin muiden seurasta, yksin vaellellessa jään herkästi sisätiloihin lukemaan kirjaa ja käväisen ennen hämärän laskeutumista ulkona haistelemassa ilmaa. Kanssavaeltajien seurassa myös omat rutiinini rikkoutuivat enkä oikein osannut toimia tuvassa. Hukkasin varusteitani enkä oikein pysynyt kärryillä mitä olen seuraavaksi tekemässä. Sosiaalinen merkitys seuralaisista on suuri ja nautin juttuseurasta. Olo oli myös rennompi kuin yksin ollessa – ihan kaikesta ei tarvinnut yksin huolehtia.

DSC_7428
DSC_7431

Odotin telttayötä innolla. Tein virheen istuessani iltaa kuumassa tuvassa, hikoilin aluskerrastoni kosteaksi jonka takia palelin yön. Sain jonkin verran nukuttua, mutta pieni hiipivä vilu teki olosta epämukavan. Olin ennakoinut nousevaa tuulta ja kaivanut lunta teltan ympärille, aamun sarastaessa sää oli vielä hyvin seesteinen ja kaunis. Otin hiihtoretkeämme varten suksisauvat pois telttanaruista ja oletin sään pysyvän yhtä hyvänä iltaan saakka…

DSC_7432
DSC_7433
DSC_7441-2
IMG-20230212-WA0012
Kuva: Anne H.

Päätimme jättää Tsaarajärvelle hiihdon väliin ja suuntasimme Čuomasvárrille päiväretkelle. Rinteessä lumi upotti ikävästi, mitä korkeammalle hiihdimme sen tuulisemmaksi keli yltyi ja hankikanto parani. Mutkittelimme jyrkässä rinteessä löytääksemme turvallisimman aukon nousta vaaran huipulle, mutta jo kauan ennen huiputtamista kävi selväksi ettei päiväretkestämme tulisi kovin pitkä. Hautasin kameranikin reppuun kelin kääntyessä huonoksi, alkoi sataa suuria märkiä lumihiutaleita eikä tuulessa meinannut pysyä pystyssä.

Oli pakko suunnata alemmas ennen kuin sormista ja varpaista lähtisi viimeinenkin tunto. Yritin löytää jälkemme hangesta päästäksemme alas turvallisinta reittiä, laskettelu nousukarvojen avulla oli yllättävän helppoa. Alempana keli oli jälleen aurinkoinen ja tuuli siedettävä. Huipun mayhemistä ei ollut tietoakaan.

Takaisin tuvalla tarkistin illan mittaan teltan kiinnityksiä kelin huonontuessa entisestään. Valmistimme päivälliseksi kasviksia ja hirvenlihapullia, iltapalaksi nautimme nuotiocroisantit. Oli herkullista! Talviretkeilyn etu on todellakin se, että ruoka säilyy paremmin kuin kesäaikana joka mahdollistaa tuoreiden aineksien mukaan oton.

IMG_20230211_171708

Käväisimme lyhyellä hiihtoretkellä ennen kelin taittumista myrskyksi. Tuuli paiskoi lunta tuvan seiniin ja näkyvyys huononi. Kävin useamman kerran tarkistamassa teltan ja kiinnittämässä sen naruja paremmin hankeen kiinni, mutta tuulen pyörähtäessä tuvan toiselta sivulta pyörteeksi teltta irtosi toisesta päästä. Hetken taistelin teltan kanssa ja totesin, ettei kääntyneen tuulen takia sitä enää saisi helposti kiinni hankeen purimme sen pois.

Harmitti vietävästi nukkua sisällä! Toki oli lämpimämpi ja helpompaa näin aamun kannalta, mutta toivoin saavani helmikuulle useamman telttayön. Lisäsin juuri ennen nukkumaan menoa epähuomioissani turhan paljon puuta kamiinaan ja heräsimme tuulen hellittäessä järkyttävään kuumuuteen! Autiotuvissa kamalinta on nimenomaan se, kun joku lämmittää tuvan pätsiksi. Hikoiluttaa, ahdistaa…

Seesteinen, kaunis aamu toi lisää harmitusta peruntuneesta telttayöstä. Tuuli nousisi uudelleen iltapäivän tienoilla joten saisimme rauhassa hiihdellä kotiin päin. Ahkio oli yön aikana hautautunut paksuun hankeen tuvan seinustalle, eipähän lennellyt pihalla.

IMG_20230212_084803
Ahkio
IMG_20230212_104452

Alkumatka taittui suhteellinen seesteisessä kelissä. Hiihtäminen oli raskaampaa vastasataneella hangella, vastaan tullut moottorikelkkaletka avasi reitin uudelleen, paikoitellen tuuli kuitenkin ehti peittää sen uudelleen. Lumipyryssä suunnistamista helpottivat uramerkit joita seurailimme hiihtoreitin pohjoispäätyyn saakka, kävelimme suksia kantaen pidemmän matkan jyrkkien alamäkien takia. Muutama poronhoitaja pysähtyi rupattelemaan eksyessämme heidän käyttämälleen jäljelle.

Hiihtoretkemme aikana palo päästä hiihtovaellukselle kasvoi! Olen suunnitellut lähteväni Urho Kekkosen kansallispuiston itäosaan, mutta laskettuani mahdolliset vapaapäivät ja käytyäni nyt enemmän Kaldoaivin erämaan puolella hiihtelemässä taidan kelien sallitessa pysyä kotipaikkakunnalla. Olisi upeaa päästä hiihtämään erämaan rauhaan.

Näitä hirmutuulia on nyt valitettavasti ollut vähänväliä leudon talven takia. Viime vuoden talvivaelluksesta oppineena en todellakaan suuntaa yksin erämaahan jos luvassa on samanlaista vatkausta mitä viimeaikoina olemme saaneet kokea.

Mukavaa alkavaa maaliskuuta!

Hiihtoretki kaamosvärien maailmaan

DSC_7322
DSC_7323

Olin todella iloinen kun vapaalle sattui upeiden värien sävyttämä päivä! En ollut uskoa onneani kun ajelin Pulmankijärventietä pitkin noutamaan sukseni päästäkseni nauttimaan maisemista täydessä yksinäisyydessä.

Yksinäisyyttä olen kaivannut viimeaikoina kovastikkin. Ekstroverttinä ihmisenä nautin ihmisten kanssa olosta ja uusiin tutustumista, mutta erityisesti kaipaan yksin erämaassa oleskelua, pelkkää vaeltamiseen keskittymistä ja luonnosta nauttimista. Lähtiessäni hiihtämään Isonkivenvaaran levikkeeltä kohti pohjoista näin jo monet kohteet joille pysähtyisin kuvaamaan, päätin käyttää haaveiluun niin paljon aikaa kuin herkästi kohmettuvat varpaani sallisivat.

Vain Kiiski puuttui matkasta. Se sai jäädä kotia, innokas koira ja kamera ovat huono yhdistelmä.

Haaveilua tahditti hiljaa sinertävällä taivaalla möllöttävä kuu. Etelään katsoessa upeat kaamoksen värit värjäsivät hangenkin eri lilan sävyillä, maisemat olivat kuin överistä maalauksesta.

DSC_7327
DSC_7324

Laskiessani pehmeällä hangella alemmas laaksoon kostea kylmä ilma jäädytti hiukseni, vaatteeni ja kameran kauniiseen kuuraan. Hanskoja ei kärsinyt ottaa käsistä pois kuvaamisen ajaksi, vaikkei pakkasta ollutkaan paljoa kostea ilma jäädytti paljaan ihon hetkessä. Pohdin mitä kaikkea runsas ulkoilu vuosien aikana tekee suojattomille kasvoilleni, tulin kuitenkin siihen tulokseen että mielummin kurtistun ajoissa kuin jäisin paitsi näistä kaikista upeista hetkistä.

Sumusta näkyi hiljalleen lähenevät kelkkasafarin valot. Lyhyt letka oli hetkessä huristellut ohitse, sain jatkaa yksinoloani. Päätin jatkaa vielä hetken etelään ennen tien ylittämistä ja pohjoiseen kääntymistä, varpaat kestäisivät vielä hetken hiihtelyä.

En ole vieläkään ostanut itselleni monoja. En oikein tiedä mitkä olisivat parhaimmat – Alpinan Alaskoja en osta, viime talvena kipeytyneet akillesjänteet oireilevat nykyään ikävästi napsahtelemalla. Hiihtovaelluksesta on kuitenkin jo pian vuosi aikaa… Crispin monot vain hiersivät kantapäät, niihinkin tarvitsisin kahdet villasukat jotta varpaat eivät kylmenisi tunnottomiksi.

DSC_7331
DSC_7338

Ylittäessäni tien sumu sankkeni. Maisemat muuttuivat tuntemattomiksi, haaveilua piti vähentää ja keskittymistä lisätä jotta hiihtoretkessäni olisi jotain järkeä. Varpaita palelsi, oli aika lähestyä autoa.

Hanki ei ollut yhtä kantavaa tien toisella puolen, varvikossa suksi upotti. Hiihtäminen vaihtuneissa olosuhteissa toi kuitenkin sen verran mielenkiintoa matkaan etteivät pienet haasteet haitanneet.

Oli jännittävää seurata miten oma pää käyttäytyy sumun keskellä. Huomasin hakeutuvani koko ajan kauemmas tiestä, tuttujen maamerkkien avulla sain suunnan pidettyä oikeassa. Joskus olisi makia päästä kokemaan täydellisessä sumussa suunnistaminen kartan ja kompassin avulla.

DSC_7345
DSC_7357
DSC_7367

Noustessani takaisin Isonkivenvaaralle sumu jäi alemmas laaksoon. Korkealta näki miten Njállavaaran ja sen lähitunturien huiput tulivat esiin sankan pilvimäisen vaahdon alta.

Lumeen peittyneet kivet näyttivät sulavilta vaahtokarkeilta. Tuuli on puhaltanut erämaahan aaltoja ja peittänyt alleen lukuiset riekkojen ja kettujen jäljet.

Vielä ei erämaasta löydä täydellistä kantohankea. Uudet eläinten tekemät jäljet ja moottorikelkkojen urat katoavat lähestyvien tuulien ja lumisateiden myötä. Pian myös kaamos loppuu ja ensimmäisten auringon pilkahdusten odottelu alkaa. Kymmenes kaamos on ollut itselleni armollinen ja upeaa aikaa – kiitos siitä!