Lue Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöistä täältä ennen sinne suuntaamista!
Sain ilahduttavan pyynnön toimia oppaana Kevon luonnonpuistoon suuntaavalle vaellukselle. Toiveena asiakkailla oli tehdä vaellus ruskan aikaan, kolmen yön taktiikalla.
Lähdimme matkaan Kenestupien parkkipaikalta. Autojen määrä hirvitti, oli hilkulla etten joutunut viemään autoa hieman kauemmas sorakuopalle jemmaan.
Lähtöaamuna sää oli lämmin, mutta aavistuksen tuulinen. Askel kulki kevyesti juurakkoista polkua pitkin Silkeájalle ensimmäiselle lyhyelle tauolle jolla säädimme rinkat ja söimme pientä välipalaa.
Kova tuuli tuiversi Bálddotjávrien läheisyydessä ja riuhtoi rinkkoja. Pohdin tulevan yöpaikan sijaintia ja miten tuuli vaikuttaisi telttojen pystyttämiseen alueella.
Ihmisiä ei tullut ruuhkaksi asti vastaan vaan väki jakautui tasaisesti polkujen varrelle. Vaikeakulkuisen Koskikarapuron ja Beahcelavojärven välisellä alueella jouduin ohjeistamaan vastaantulleita pitämään koiransa kytkettynä – vaikka olisit 100% varma ettei koirasi aiheuta haittaa luonnolle, kunnioitetaan kuitenkin luonnonpuistoa sen verran että noudatetaan sääntöjä ja näytetään muille retkeilijöille mallia.
Lounastauko pidettiin Beahcelavojärven nuotiopaikalla. Osa asiakkaistani olivat ulkomaalaisia ja eväsleivät toimivat lounaana. Itse olin tehnyt termariin oman ateriani.
Ensimmäinen joenylitys onnistui hyvin, kuivan kesän vuoksi vedenpinta oli matala, pohjakivet olivat ikävän liukkaat levästä. Vaellussauvat olivat kätevät niin jokien ylityksissä kuin haastavimmilla kivikoilla.
Kun Kevon reitin aloittaa pohjoisesta käsin, haastavin maasto osuu ensimmäiselle päivälle ja hiljalleen maasto helpottuu. Rankan maastosta tekee korkeuserot, kivikot sekä yli 300 askelman portaikko.
Portaat noustuamme pääsimme pian ylös jokilaaksosta avotunturiin. Illan tullen saimme kulkea viimeiset kilometrit Gamajotnsuohppasajan leiripaikalle. Ruska vaikutti olevan huipussaan aikaisesta ajankohdasta huolimatta, kuljimme hiljaa upeiden värien korostuessa auringonsäteiden halkoessa maisemaa.
Leiripaikalla hämärä laski nopeasti ja telttapaikkojen löytäminen oli haastavaa. Metsähallitus on poistanut käytöstä leiripaikkoja jolloin porukkaa kertyy suosituimmille leiripaikoille enemmän. Löysimme kolot teltoille ja nukuimme yöt kivien välissä.
Aamulla matkamme jatkui kohti Fiellun putousta. Pidän Kevolla erityisesti sen avotunturialueista, mutta Roajašjärven läheinen metsä on erityisesti lähellä sydäntäni sen rauhoittavan tunnelman vuoksi. Metsästä näkee kauempana virtaavan Kamajoen ja rinteestä valuvan kiviröykkiön pienen lammen rannalla.
Sanoisinko, että Kevo täytyy nähdä kanjoniltaan. Kanjoni on komea, uskomaton luonnon muokkaama ilmestys, mutta jos Kevolle vaeltaa vain kanjonin takia, missaa monta kaunista ja ainutlaatuista kohdetta polun varrelta. Monta pientä yksityiskohtaa jotka kertovat alueen suojelun tarpeesta.
Kevossa myös kiehtoo ajatus siitä, ettei koskaan tule näkemään kesäaikaan polkua pidemmälle. Minusta se on hyvä asia, ihmisen ei tarvitse päästä joka kolkkaan. Talvella olen päässyt hiihtämään tunturialueella vapaammin ja edelleen muistelen lämmöllä uskomattomia maisemia joita vaelluksellani näin.
Roajáskáidilta maisemat avautuvat jylhinä Fiellujoen laaksoon. Katsottavaa riittää silmän kantamattomiin ja päivän kivikkojen runtelemat jalkaterät saivat lepoa pidemmältä ihailutauolta.
Fiellulta löysimme hyvin tilaa teltoille. Vietin hieman aikaa asiakkaideni kanssa ja vetäydyin välillä omiin oloihini nauttimaan vaelluspöhinästä. Laskin nopsaan Fiellulla yli 25 telttakuntaa. Saapuessamme bongasin tutun oranssin jumppapallon erään teltan viereltä ja sain vielä fanikuvan siitä putouksen juurelta!
Olin varautunut reissuun kevyin kantamuksin, mikäli joutuisin kantamaan asiakkaideni varusteita. Rinkkani kuitenkin painoi normaalia enemmän ja illalla sitä kaiveltuani löysin kahdet sadehousut, päiväannoksen koiran ruokaa ja gopron akun. Vettä vaelluksen aikana satoi Fiellulla muutaman pisaran verran, koira jäi kotiin eikä kamerakaan ollut matkassa.
Toinen aamu startattiin nousemalla jyrkät portaat. Putous näkyi kauniisti kellertävien ruskalehtien välistä, jokainen noustu metri Kevolla on vaivan arvoinen!
Koillisesta saavuttaessa kanjonille katse kiinnittyy ensin jylhiin kallioisiin reunamiin. Pysyimme polun varrella poikkeamatta reunalle syntyneille pistoille joilta uteliaimmat ovat kurkotelleet lähemmäs uskomattomia maisemia.
Itse näköalapaikalla ilahduin kun kolme nuorempaa vaeltajaa pyysi minua ottamaan heistä kaverikuvan kanjonin kanssa. Sain esimerkkikuvaksi kolme vuotta aikaisemmin otetun kuvan samalta paikalta – mieltä lämmitti kaverusten revanssireissu Kevolle.
Lounastelimme Suohppasajan kodalla ja jatkoimme matkaamme hiljalleen helpottuvaa reittiä pitkin kohti Ruktajärveä. Viimeiset kilometrit rullasimme hiekkaista polkua pitkin Kevon luonnonpuiston rajalle. Oli mukava päästä maistamaan herkullisia mustikoita ja puolukoita joita olin himoinnut koko luonnonpuistossa vietetyn ajan!
Ruktajärven autiotuvan tienoo oli hiljainen, mutta autiotupa oli tupaten täynnä ja pihalla loimusi nuotiot. Tsekkasin säätiedotteen ja huomasin metsäpalovaroituksen olevan voimassa. En ole aikaisemmin Utsjoella kokenut maastopalovaaraa näin myöhään syksyllä ja kun kävin ilmoittamassa varoituksesta tulistelijoille hekin yllättyivät.
Yö oli jäätävä! Otin kaikki keinot kehiin taretakseni, edes untuvatakki tai untuvahousut eivät estäneet paleltumasta. Harmikseni olin kotoa lähtiessä kaapannut mukaan väärän alustan, säilytän yhtä syysalustaani Haltin pussissa ja mukaani sattui juurikin toinen Haltin huonoista kesäalustoistamme. Onneksi se sentään oli se reiätön kappale!
Asiakkaani olivat ilokseni pärjänneet yön yli palelematta. Viimeiset kaksitoista kilometriä kuljimme Luomusharjuja myöten, pidimme pienen evästauon ennen harjulta pois laskeutumista.
Olen ollut siinä käsityksessä että Sulaojan ympäristöstä olisi poistettu kaikki retkeilyrakenne, iloksemme saimme vielä lopuksi lukaista infotaulut pohjoisen luonnosta.
Kiitos Kevo ja asiakkaani loistavasta vaelluksesta!
Vaellusten opastaminen on vastuun ja huvin yhdistämistä. Opas on vastuussa sekä ryhmästä, itsestään ja vastuullisen luontoelämyksen tarjoamisesta. Mitä enemmän vastuullisesti toteutettuja retkiä ja vaelluksia järjestetään, sitä enemmän meillä on vastuullisia luontoharrastajia.
Opastetuilla aktiviteeteilla ja siviiliretkillä on tärkeää että ne toteutetaan alueen sääntöjä ja jokamiehen oikeuksia noudattaen.
Erämaan vaeltajatar 