Leikittelen ajatuksella luonnon vuodenkierron alkavan keväästä. Pitkän lepoajan, talven, jälkeen auringon alkaessa paistaa luonto heräilee hiljalleen lumipeittonsa alta synnyttäen uutta elämää ja ylläpitäen nykyistä. Kesällä luonto juhlii hiljalleen väsyen. Syksyllä luonto näyttää mahtinsa muuttamalla lehtivihreän hajoamisen komeaksi ruskaksi. Tuon jälkeen luonto vetäytyy lepotilaan kaamoksen ajaksi, pimeyden ja lumipeitteen suojissa ylläpitäen kiertokulkuaan.
Siidan sivuilla kerrotaan Saamenmaan kahdeksasta vuodenajasta
Ehkä siksi kovien puuskien pudotettua osan ruskasta yhden yön aikana oli pidettävä hiljainen hetki. Se oli ensimmäinen konkreettinen merkki talven lähestymisestä, yksi merkkipaalu vuodenkierrosta on ohitettu.
Olisi mielenkiintoista tietää millaisia merkkipaaluja muilla on. Kaamoksen alku ja loppu ovat luonnollisia merkkejä ajankulusta, keväällä jäiden lähtö Tenosta kertoo kesän olevan aivan nurkan takana. Kesällä kukkien kukinta ja pörriäisten saapuminen kuvastavat minulle keskikesää. Luonto on täynnä aarteita vuodenajasta riippumatta.
Tämän vuoden ruska oli uskomattoman upea. Parin viikon ajan sai vain huokailla väriloiston kauneutta, luonto tuntui antavan henkistä hyvinvointia, riemua ja onnellisuutta jollain aivan uudella tavalla.
Hetket Utsjoen Ailigas-tunturilla ja Vetsijoen rannoilla saivat pohtimaan miten omaa toimintaa voisi parantaa entisestään jotta jatkossakin luonnolla olisi jaksamista ylläpitää luontaista vuodenkiertoaan.
Vaikka ruskan variseminen kertoo lähestyvästä pitkästä talvesta, olen valmis ottamaan vastaan pimeät loppusyksyn illat, ensilumen, pakkaset, kovat tuulenpuuskat ja uppohangen taian.
Erämaan vaeltajatar 