Erämaan rauha, jylhyys ja kauneus hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Kaldoaivin erämaan armottomat tuulet, kova pakkanen sekä tiettömät taipaleet tuovat vaeltajille haastetta jonka takia lähdimmekin työkaverin sekä ystäväni kanssa moottorikelkoin tarkistelemaan hiihtovaelluksen reittiä etukäteen. Lue lisää maastoliikenneluvista eraluvat.fi- sivustolta
Harmiksemme jouduimme perumaan kyseiselle pätkälle kohdistuvan vaelluksen, mutta onneksemme saamme siirrettyä kohdetta muualle ja tiedossa on varmasti upea reissu! Vaativamman vaelluksen aika on joskus toiste.
Päivä valkeni kauniina, oli jännittävää lähteä matkaan auringon paisteella. Pukeuduimme lämpimästi ja pakkasimme eväät matkaan, kotona oltaisi vasta pimeällä. Toivoin lumen olevan sen verran kovaa ettei kelkalla tarvitsisi taiteilla, syvä hanki ei ole minun osaamisalaani…
Ajelimme syvemmälle erämaahan, maisemat vaihtelivat tunturikosta ylänköön, järviin ja avoimiin suo-alueihin. Välillä olin hukassa, mutta tauoilla sijaintimme ja ympärillä olevat kohteet selvisivät maisemia katsellessa. Pohjoisemmassa näkyi poroja, etelämmäs ajellessa jäljet vähenivät ja lopulta vain satunnaiset riekkojen polut risteilivät hangella.
Lähestyessämme aluetta jolla kesällä vaeltelin mieleni valtasi haikeus. Olisipa aikaa tutustua erämaahan, tahdon oppia lisää sen luonnosta, eläimistä sekä säänvaihtelusta. Monimuotoinen luonto näkyy lumen peittämän vaipan altakin, on uskomatonta miten ahmat, naalit sekä muut tunturialueiden eläimet ovat soveltuneet karuihin olosuhteisiin. Puhumattakaan hangen alla lepäävän kasvillisuuden sitkeydestä! Ei uskoisi kuinka paljon kukkia tunturialueella kasvaa kesäaikaan.
Pidimme kahvitauon ennen kuin suuntasimme länteen. En ole koskaan aikaisemmin kaatanut kelkkaa, mutta nyt tuli koettua sekin jyrkässä rinteessä. Hangella maatessani en voinut kuin nauraa – kuinka tyhmän virheen teinkään! Onneksi säilyimme kaikki ehjänä eikä kelkallekaan käynyt mitään.
Kahvi sumuisella harjulla maistui todella hyvältä. Olin pukenut päälleni kaksi kerraston paitaa, islantilaisvillapaitani, kevytuntuvatakin, kerraston housut, todella lämpimät toppahousut sekä kelkkatakin – eipähän tullut kylmä! Kostean kelin takia kypärän visiiri kostui ja jäätyi, posket olivat koetuksella pakkaskelissä ajaessa. Pitäisi ottaa oma kypärä laseineen käyttöön.
Matka jatkui erämökille jossa lounastimme ja lämmittelimme hetken. Kalakeitto savustetulla siialla oli todella maukasta! Riittipä termospullosta vielä yhdet kahvimukilliset piristämään ruokakoomasta.
Kotimatkalle lähdettiin auringon laskiessa. Emme aivan ehtineet kuvaamaan ”taikametsää” lilan sävyttämän taivaan alla, näky oli silti upea. Yritin painaa maisemat mieleeni hiihtovaellusta varten.
Ajoimme takaisin Nuorgamiin hieman eri reittiä pitkin. Palasimme alueelle jossa syksyllä vaelsin, tunturin laella olimme kuin kuun kamaralla, loppumattomalta vaikuttava tasainen hanki päättyi vasta jonnekin tummanlilan taivaan juureen. Tutkimme mielenkiintoisia jälkiä emmekä oikein päässeet selvyyteen mikä ne oli sinne jättänyt. Palo lukea ja opetella lisää erämaan asukeista sen kuin vain kasvaa! Mitä enemmän tiedän, sen vastuullisemmin pystyn luonnossa toimimaan.
Paluumatkalla näimme myös jylhän jokilaakson ja sen reunamien lumilipat. Mieleeni tuli kauhun hetket Hetta-Pallas hiihtovaellukseltani jolloin erehdyin hiihtämään lumivyöryvaara-alueelle ja pelkäsin suurten lippojen alla.
Päivä oli upea ja täynnä opettavia hetkiä. Olen jälleen varmempi moottorikelkkailija ja tiedän erämaan luonnosta enemmän, kiitos mukana olleen oppaan.
Aloin jopa pohtimaan siirränkö kevään talvivaellukseni Urho Kekkosen kansallispuiston itäosasta Kaldoaivin erämaahan. Aion tehdä vaelluksen telttamajoituksella, joten lienee vain tuulesta kiinni minne suuntaan.
Erämaan vaeltajatar 