Utsjoki – Sivu 11 – Erämaan vaeltajatar

Alkutalven odotusta

12.11.201813.11.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Marraskuu alkoi lupaavasti hempeillä lumisateilla. Pakkastakin oli muutamina päivinä kymmenisenkin astetta. Pulkkamäessäkin ehdittiin käydä kertaalleen ja vaikutti siltä, että talvi tulee tänä vuonna aikaisessa!

Harmi, että totuus oli aivan toinen. Lumet alkoivat sulaa, teille muodostui paksu jää jonka päälle satoi uudelleen lunta. Ja taas tämä lumi suli ja teki teistä ja pihoista vaarallisen liukkaat.

Normaalisti olisin hermona myöhäisestä lumentulosta, mutta nyt kun en jaksa/pysty/voi ulkoilla normaaliin malliin ainoastaan liukkaat tiet ja nurmikolla köllöttelevät lätäköt harmittavat. Kaamos tekee hitaasti paluutaan ja jo neljältä on pilkkopimeää, märkä keli imee vähäisetkin valonlähteeti itseensä.

Joka tapauksessa aijon keskiviikkona käydä pienellä retkellä. Pakkaan mukaani kelistä riippumatta eväsretken varusteet ja suuntaan luontoon. Vaikka olitilani ei olekaan otollinen kunnon seikkailulle, pienikin metsässä kävely antaa jaksamista uuteen työviikkoon.

Minulla on kauhea hinku lähteä yöksi tunturiin! Vaikka siellä on pimeä ja kylmä. Toivottavasti into on samanlainen ensi vuonna, olisi mahtavaa viimeinkin rohkaistua pimeään aikaan retkeilyyn. Täytyy kirjoittaa ylös kaikki haaveeni ja suunnitelmani.

Viime viikonna Adventureland Lapland – instagram tilillä pystyi esittämään kysymyksiä Utsjoesta. Vastaan kysymyksiini viikonlopuksi blogissani, joten vielä on reippaasti aikaa esittää kysymyksiä! Ne saa esittää blogini, blogini Facebook-sivujen ja Instagram- tilin kautta.

Tekstin kuvat olen napannut viime viikolla. Tässä vielä kuva nykytilanteesta;

Talvista, eikö?

Talvi, Utsjoen lähitunturit, Utsjoki, Yleinen

Talvi on saapunut

31.10.201831.10.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Meille on tullut talvi!

Kävimme sunnuntaina ihailemassa auringonlaskua Ailigas-tunturin näköalapaikalta. Matkaa radiomaston juurelta parhaimmille paikoille on vain parisen sataa metriä, mutta meikäläinen on jo sen verran tuhdissa kunnossa, että jo toullainen pieni eteenpäin vaappuminen sai sohvan nurkan tuntumaan hyvin mukavalta.

Onneksi laskettuun aikaan ei ole enää kuin kolmisen kuukautta (ja silti olo on tälläinen…). Odotan innolla reippaampaa kautta, juuri tällä hetkellä en voi ajatellakaan pidempää fyysisesti koettelevaa retkeä mihinkään suuntaan – joka harmittaa älyttömästi!

Ailikkaalta näkymät lumenpeittämään kylään olivat upeat. Pikku-J kiipeili suurille kiville ja oli selvästi innoissaan jo pitkään odotetusta talvesta. Hänellä toki on taka-ajatuksia talvesta, kohtahan pikkukelkkakin saadaan takaisin kotipihaan ajettavaksi.

Minun alkutalveni näyttää voinnista riippuen jopa hieman tylsähköltä. Tällä hetkellä päätavoitteena on pystyä olemaan töissä ainakin joulukuuhun saakka, joten paljoa en uskalla lähteä luontoon rasittamaan itseäni.

Kevät-talvi taas näyttää jo paljon valoisammalta. Odotan innolla talven ensimmäisiä hiihtokertoja! Tällä kertaa meillä on vauvalle valmiiksi hankittuna varusteita, joiden avulla hänkin pääsee maaliskuussa kanssamme tunturiin. Toki se riippuu täysin hänestä itsestään onnistuuko keväiset pilkkireissut, mutta se on sen ajan murhe ja vauvan ehdoillahan tässä mennään.

Hyvää ja runsaslumista marraskuun alkua teille!

Arvostelut & mielipiteet, ellinpolku, Lasten kanssa ulkoilu, Utsjoki, Yleinen

Mitä minä saan lasten kanssa ulkoilemisesta?

23.10.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Sehän on itsestäänselvää, mitä lapsi saa aikuisten kanssa ulkoilemisesta – yhdessäoloa, uuden oppimista, läheisyyttä, paremman mielen… Kaiken muun luonnossaliikkumisen hyötyjen lisäksi. Luonnossa lapsen motoriikka kehittyy aivan erilailla mitä sisätiloissa liikkuessa, leikit ovat liikunnallisia, raitis ulkoilma sekä piristää että väsyttää ja täten auttaa saamaan paremmat yöunet.

Jäin pohtimaan Ellin polun patikkamme jälkeen, mitä kaikkea aikuinen saakaan lasten kanssa ulkoilemisesta. Ensin mieleeni juolahti tiedon ja taidon jakaminen eteenpäin. Retkeily ja luonnossa liikkuminen ovat sellainen asia, jonka tahdon antaa perintönä lapsilleni. On tärkeää opettaa arvostamaan luontoa ja sen antimia, sekä selviytymään siellä asianmukaisesti. Tahdon, että vanhempina lapseni tietävät miten pukeutua säällä kuin säällä, kuinka nuotion saa tehtyä kosteallakin kelillä ja miten puukkoa sekä kirvestä käytetään turvallisesti.

Tiedon ja taidon eteenpäin jakaminen opettaa sekä minulle, että lapsilleni uusia asioita. Yhdessä tekeminen lähentää entisestään ja samalla opin uutta lapsista sekä heidän mieltymyksistään.

Etenkin pienten lasten kanssa saa olla hyvin joustava tilanteessa kuin tilanteessa. Ulkoillessakin lapsen tarpeet menevät edelle ja tilanteet voivat olla itselle hyvinkin haastavia, jos vaikka kylmä sadekuuro iskee yhtäkkiä ja päälle täytyy saada peittävämpää vaatetta. Olisiko fiksuinta nakata ensin itselle sadeviitta päälle ja sitten lapselle? Vai ensin lapselle, jonka pukeminen voi viedä kauankin aikaa jolloin itse kastuu pahemmin kuin mitä lapsi kastuisi siinä ajassa kun pukee itselleen? Siinäpä vasta pulma.

Kolmevuotiaan kanssa pakostakin joutuu tutustumaan ruohonjuuritasoon. Pikkuinen löytää maasta kaikkea jännää, joka totta kai pitää esitellä vanhemmalle. Kuinkahan monet hienot kävyt (tai käpylät) olisivat jääneet näkemättä, jos taapero ei olisi ollut retkillä mukana? Yhdessä on tutkittu toukkien syömää puunrunkoa ja erilaisia kakkoja. Taapero myös löytää parhaimmat marjamätttäät.

Lapset ovat myös hyvin kekseliäitä käyttämään luonnonmateriaaleja leikeissään. Irtokepit toimivat miekkoina ja mörönkarkottimina, niistä saa rakennettua talvella myös hienoja aitauksia. Kukat toimivat ruokana ja sängyn patjoina kiville, jotka usein päätyvät leikeissä vauvoiksi.

Aikuisena unohdan välillä, että olen itsekin ollut lapsi ja valehtelematta viettänyt lähes kaiken vapaa-ajan kavereiden kanssa metsissä. Lasten kanssa retkeillessä sitä ikäänkuin palaa itsekin takaisin lapsuutensa ja saa ihan luvan kanssa uppoutua tutkimaan luontoa ja sen pienimpiäkin ihmeitä.

Vaikka retkeily pienten lasten kanssa voi olla uuvuttavaa, väsyminen ja jopa pienehkö hermojen kiristyminen on kaiken sen arvoista. Yhdessäolo ulkona antaa samaan aikaan liikuntaa, hyvän mielen sekä yhteisiä, hyviä muistoja. Ja joka kerran jälkeen tahtoo vain enemmän.

Onneksi luonnossa liikkuminen on osa suomalaista kulttuuria. Mikäpä olisikaan parempaa, kuin ilmainen yhteinen ajanviettopaikka koko perheelle?

Härkävaaran nuotiopaikka, Retkeilykohteet, Utsjoen reitit, Utsjoki, Yleinen

Teehetki Härkävaarassa

8.10.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Vapaapäivä ja pakko päästä ulkoilemaan. Väsytti ja selkää särki, kovin korkealle en jaksanut lähteä kiipeämään joten valitsin teehetkeni kohteeksi mahdollisimman tasaisen reitin varrella sijaitsevan Härkävaaran nuotiopaikan.

Tekstini Härkävaaran nuotiopaikasta.

Retkipaikan juttuni Utsjoen retkeilyreitistä.

Lähdin merkatulle reitille Mantojärven pohjoispäästä lähtevän mönkijäuran kautta. Oikea lähtöpiste on Utsjoen kirkon viereisellä parkkipaikalla, mutta ajattelin viiden kilometrin pituisen matkan riittävän minulle ennen uutta alkavaa työviikkoa. Tämänhetkisen olotilani takia lyhyetkin rasitukset näkyvät seuraavana päivänä väsmyksenä sekä iskias-kipuna, joten varmuuden vuoksi otan retkeilyn hieman rennommin.

Aluksi pohkeeni tuntuivat väsyneiltä pölkyiltä, mutta hetken aikaa käveltyäni mitään kohtaa ei enää kolottanut ja kulku kävi leikiten. Väistelin lätäköitä uran varrella ja yritin kuvata kauniita kanervia. Korppi raakkui takanani luoden erämaafiilistä.

Mänkijäura ylittää Vuolleseavttet – joen. Kävellen joen yli pääsee hieman mönkijäjäljen jälkeen. Reitti oli jo itsessään niin kostea, ettei kenkien kastumista olisi joen kostealla rannalla huomannutkaan.

Ilmassa leijaili talven tuoksu. Pientä raemaista sadetta sateli hetkittäin ja pienet lammikot olivat yön aikana saaneet päälleen ohuen jääkerroksen.

Mönkijäuran yhdistyessä merkattuun reittiin jouduin kulkemaan osittain metsässä pitääkseni kenkäni edes hieman kuivempina. En pitänyt kiirettä, pysähtelin katselemaan taakse jääviä maisemia ja tutkin karuksi muuttunutta luontoa. Poron jäljet kulkivat samaa reittiä pitkin kohti nuotiopaikkaa.

Säikähdin saapuessani perille – nuotiopaikan varasto oli siirtynyt paikoiltaan ja kattokin makasi levällään maassa. Mielessäni kävi monta eri mielikuvaa ilkivallasta ja harmistuin tosissani. Onneksi sain tietää tuulen nakanneen varaston ympäri kevättalvesta – huh! Siinä taas muistutus, millainen voima tunturin tuulella on. Ja kuinka ihmiset arvostavat yhteisiä retkeilykohteita pitämällä ne kunnossa vierailuittensa aikana.

Istahdin nuotiopaikan pöytäryhmän ääreen ja korkkasin teeni. Olin kotona syönyt sen verran tuhdisti, etten tarvinnut evästä matkalle. Kesällä tuo ei olisi tullut kuuloonkaan, vähintään huonon olon takia olisin joutunut napsimaan matkalla jotain pientä purtavaa.

Kun pitkään aikaan ei ole jaksanut retkeillä kunnolla, huomaa kuinka paljon sitä kaipaa. Näinkin lyhyestä ja yksinkertaisesta retkestä into ulkoilua kohtaan koki jyrkän nousun ja sain iltalenkkeilynkin säännöllisemmäksi.

Härkävaaran nuotiopaikka on yksi ensi kesän telttailukohteista. Koska siellä on ulkokäymäläkin, paikka soveltuu hyvin lasten kanssa retkeilemiseenkin. Vieressä kulkeva joki tarjoaa raikasta juotavaa ja Vuolleseavttetvárrille jatkuva retkeilyreitti vie aina Utsjoen keskustaan saakka. Olemme miettineetkin, jos koko perheen kanssa kävelisimme kahdeksan kilometrin matkan Kalkujoen lammen kodalle ja siitä kotiin. Uskoisi, että hyvin tauottamalla myös tuolloin neljän vuoden ikäinen jaksaisi kävellä matkan.

Teeni juotuani lähdin kävelemään takaisin Mantojärveä kohti. Näin, kuinka lunta satoi vasten vastapäisen mäen rinnettä. Talvi on lähempänä kuin arvaammekaan!