Innostuin linnuista kunnolla viime keväänä eräopaskoulun lajitunnistuksien myötä. Opeteltavana oli lähes sata lajia ja kokeesta onnistuin saamaan yhtä vaille täydet! En ole yhdestäkään aikaisemmasta tentistä onnistunut saamaan yhtä hyvää tulosta…
Lintujen tunnistaminen on tuntunut hankalalta, miten ihmeessä tunnistaa kaikki ruskeat ja harmaat tirpat? Minulle edelleen kaikki harmaat linnut ovat harmaasieppoja.
Voi sitä iloa kun onnistun tunnistamaan jonkun uuden lajin! Tai kertaamaan muiden harrastajien kanssa mitä on tullut nähtyä.
Punakuiri paistattelee päivää
Jäin töiden jälkeen Nuorgamiin telttailemaan. Hakeuduin mahdollisimman lähelle kosteikkoa, mukavan näköiselle pälvelle. Leiripaikalle saapuessani punakuiri lallatteli kauempana kivellä.
Leiripaikalla istahdin kivelle syömään eväsleipää ennen leirin pystyttämistä. Nautin auringosta ja kuuntelin punakuiria. Varman tunnistuksen ansiosta tunnistan sen äänen jatkossakin.
Ei hitto. Ne tulitikut!
Kuten edeltävässä postauksessa mainitsin jättäneeni tulitikut matkasta, eivät ne tulleet tälläkään kertaa mukaan. Ei auttanut kuin pystyttää teltta ja patikoida takaisin autolle ja kauppaan hakemaan tikkuja. Olin varannut mukaan vain ruokaa jonka valmistamiseen tarvitsisin keitintä.
Auto seisoskeli Isonkivenvaaran parkkipaikalla ja näin sinne koko illan leiristäni. Parkkipaikalta telttani näytti koivikossa jököttävältä kiveltä.
Takaisin leiriin saavuttuani valmistin illalliseksi Sobanuudelia sokeriherneillä ja jälkkäriksi leipäjuustoa ja karpaloita kinuskikastikkeella. Överiällöö!
Kinuskikastiketta oli kieltämättä liikaa
Illan käveleskelin yöttömän yön auringosta nauttien ja lintuja bongaillen.
Opettele alueesi lintuja. Merkitse lintukirjasta tutut, vielä harjoittelua vaativat linnut ja ne joita löytyy alueeltasi
Opettele linnuista selvät tuntomerkit kuten väritys, naamio tai muut tunnistettavat merkit (kuten kivitaskun naamio ja pyrstön kuvio tai tunturikihun pitkät pyrstösulat)
Mene bongaamaan lintuja kirjan ja kiikareiden kanssa. Pidä kirjaa havainnoistasi
Luontoportti.com, instagramista suomen_linnut ja birdlifesuomi ovat hyviä opettelukanavia (ja iltalehtien tunnistatko linnut-visat)
Hakeudu kosteikoille ja rannoille tai mikäli paikkakunnaltasi löytyy, lintutorneille
Utsjoelta Pulmankijärventien varrelta bongaa toukokuussa mm. pikkukuovin, punakuirin, kapustarinnan, tunturikihun, metsähanhen, niittykirvisen ja vikloja
Tenon rannoilta löytää mm. merikotkia, vesipääskyjä, joutsenia, törmäpääskyjä, sorsia ja koskelot
Aamu valkeni yhtä aurinkoisena kuin yökin. Keittelin vedet aamiaisleipää nakerrellen, olin varannut retkelle 2,5l vettä jotka riittivät mukavasti juotavaksi, ruoanlaittoon, kahviin ja aamupuuroon.
Pakkasin leirin rauhalliseen tahtiin ja kävin ennen lähtöä hieman lähempänä kosteikkoa. Punakuiri lauleli menemään ensin yksin ja pian variksen eksyttyä paikalle korviahuumaava kaakatus täytti alueen.
Toukokuun toinen yöretki oli selvästi linturikkaampi. Voinee siis päätellä että aurinkoisella ja lämpimällä säällä sekä toukokuun myöhäisemmällä viikolla oli osuutta asiaan. Etenkin Utsjoella toukokuu on hyvää bongausaikaa.
Toivottavasti vinkkini onnistuneeseen linturetkeen innostavat muitakin aloittamaan bongauksen. Muistetaan kuitenkin antaa pesiville linnuille rauha pitämällä väliä.
Lumet tuntuvat sulavan tuskastuttavan hitaasti. Utsjoella on alueita joille pääsee mukavasti kävelemään kumisaappaat jalassa matalia lumilänttejä ylitellen, tunturialueella lumi tuntuu olevan tiukassa.
Minulla on ollut tapana keväisin mennä Nuorgamin Pulmankijärventien varrelle yöksi pälvelle, lumettomalle palstalle nauttimaan lähes koko yön paistavasta auringosta. Valitettavasti vain kahdesti olen päässyt nauttimaan illan kimalluksesta ja aamun kantohangesta, viime vappuna ja viime viikon torstaina pilvet peittivät taivaan ja saimme kahlata hangessa. Tällä kertaa sentään aurinko laski viimeistä kertaa tälle kesää ja sain juhlistaa yöttömän yön alkua tyttäreni kanssa.
Öisin lämpötila laskee vielä pakkaselle ja käytössä on paksummat makuupussit. Isompi rinkkanikin on rajoitteinen eikä sinne sen suuresta koosta huolimatta mahdu useampaa alustaa tai makuupussia. Osa varusteista kannettiin paikalle tyylikkäästi kauppakassissa. Matkaa leiripaikallemme ei ollut edes kilometriä.
Valitsin leiripaikaksemme tasaisen, tieltä suojassa olevan kohdan. Muutama poro viihtyi leiripaikkamme lähellä tyttären kerätessä viime vuoden puolukoita ja variksen marjoja maisteltavaksi. Sotkevat muuten yllättävän paljon näin talven jäljiltä.
Keventääkseni kantotaakkaa otin teltaksi MSRn kevyemmän kupoliteltan. Kiilat eivät uponneet routaiseen maahan vaan jäivät kätevästi kunttaan kiinni. Tytär nukkui Deuterin star kid pro:lla jolla oli tullut yöllä kuumakin. Iltapalaksi nautittiin eväsleivät, kaupan valmista vohvelia kermavaahdolla ja kaakaota. Itse erehdyin juomaan teetä, en siedä iltaisin ollenkaan kofeiinia.
Ennen unten maille vaeltelua kävimme kiikaroimassa lähivarvikkoa. Kapustarinta oli ainoa lintu joka enää viihtyi leirimme läheisyydessä, välillä epäilen niiden tarkkailevan. En ole ainoa joka on vaellellessaan saanut kapustarinnan seuraksi pidemmäksikin aikaa.
Oma yöni meni valvoessa. Olin odottanut telttayötä malttamattomana, pidän makuupussin uumenissa nukkumisesta ja ulkoilman raikkaudesta. Harmikseni iltateen juominen kostautui vireytenä.
Tulitikut jäi kotia. Ajatus putkahti mieleeni kuin tyhjästä. Toivottavasti vesi pysyy termarissa aamuun saakka kuumana.
Kahdeksalta oli pakko nousta laittamaan aamiaista. Onneksi vohvelit ja leipä kelpasivat, vesi oli tarpeeksi lämmintä lähinnä pikakahville.
MSRn teltan pohja ei kestä kovinkaan paljoa kosteutta ja makuualustat olivat keränneet yön aikana kosteutta. Olen hieman epäileväinen muutenkin teltan vedenkestävyydestä, muuten olen ollut tyytyväinen siihen.
Patikoimme takaisin parkkipaikalle ja suuntasimme autolla hieman etelämmäs soille. Kahlasimme matalassa hangessa lähemmäs soita ja sulamisvesistä muodostuneita jokia. Kapustarinnat viheltelivät lähistöllä ja pikkukuovin tuttu luikerrus opasti meidät oikeille kiikarointimestoille. Edellämainittujen lisäksi bongasimme punakuirin. Enemmänkin olisimme varmasti bonganneet mikäli olisimme päässeet kauemmille soille.
Toukokuu on lintubongarille upeaa aikaa Utsjoella ja Nuorgamissa. Pulmankijärventiellä ja sen läheisyydessä on tullut bongattua edellämainittujen lisäksi myös metsähanhia, kurkia, kivitasku ja muita suolintuja sekä hieman kauempana suokukko. Kumisaappaat ja kiikarit ovat ehdoton varuste, täytyy myös muistaa antaa linnuille niiden ansaitsema rauha ja malttaa kiikaroida kauempaa.
Kun aloin suunnitella kaamoksen loppupuolelle ajoittuvaa vaellusta mieleeni hahmottui pimeydessä sohivat otsalamput, pureva pakkanen ja tuulessa juokseva lumi. Pitkät illat teltassa, lumien sulattaminen keittimillä ja nariseva hanki.
Vaellusviikon alussa oli hyvin selvää ettei pakkasesta tarvitse välittää. Huolta aiheutti lähestyvä myrsky ja vesisateet.
Suunnitelma muuttui erämaan läpivaelluksesta tupien läheisyydessä liikkumiseen.
Päivä 1. Vesisade kuutamoyönä
Jätettyämme auton Pulmankijärven eteläpäähän vaelluksemme starttasi Pulmankijärvi – Sevetti hiihtoreitiltä. Vaikka ensimmäiselle yöpaikalle Tsuomasvaaralle onkin vain kolmetoista kilometriä, alun kiertely metsissä ja jyrkät mäet vievät mehut hiihtäjästä. Auton voi jättää vaellusreitin alkupäähän Pulmankijärventien eteläpäähän, sitä ei tosin taideta aktiivisesti huoltaa. Ylös rinteitä menee useampi poronhoitajan ajama kelkanjälki ja etenkin paluumatkalla kannattaa olla tarkkana mitä kautta laskeutuu tielle – olen lähes joka kerta erehtynyt eri reitille eikä tuntemattomien mökkipihoissa ole suotavaa hiihdellä…
Sää oli alkuunsa oikein mukava. Hiihtelimme rauhaksiltaan kuvaustaukoja pitäen lohijoen varrelle lounaalle. Edellämme oli ajellut Metsähallituksen työntekijä moottorikelkalla joten reitti oli avattu ja hyvä hiihtää.
Oli mahtava päästä vaeltamaan pitkästä aikaa seurassa ilman että olin oppaana. Kaverin kanssa molemmilla on jaettu vastuu, tämä näkyi myös pakatessani varusteita – olin napannut mukaani väärän Kaldoaivin kartan. Onneksi kaverillani oli oma kartta mukana!
Suunnitelmamme oli avoin. Säätiedotteet vaihtelivat päivänkin sisällä, joten lähestyvää myrskyä piti pitää silmällä. Kaldoaivin lähelle on ilmestynyt muutama uusi masto joiden ansiosta puhelimen kuuluvuus on parantunut, joka mahdollistaa myös säätiedotteiden tarkemman seuraamisen.
kuva: Erja P.
Illan hämärtyessä tuuli yltyi ja lumisade saavutti meidät. Hiihtelimme viimeiset kilometrit otsalamppujen valossa, pysähdellessä vilu hiipi iholle. Päivä oli ollut lämmin ja reppu selässä hiki virtasi rinteitä noustessa.
Tuvalle päästessämme teimme tulet kamiinaan, vaihdoimme kuivaa ylle ja kävimme tamppaamassa pihalle teltan paikan. Suunnitelmissa oli hyödyntää tupia iltaisin varustehuoltoon ja hengailun merkeissä, yöt viettäisimme teltassa.
Seuralaiseni valmisti mahtavan aterian illalliseksi. Söimme poroa, röstiperunoita ja pikkuporkkanoita puolukkahillolla. Talvivaeltamisessa parasta on ehdottomasti mahdollisuus ottaa mukaan kylmässä säilyviä ruokia. Kuivaamani lounaat eivät olleet parhaimmasta päästä joten herkulliset päivälliset toivat lohtua ketoksi muuttunutta uunifetapastaa lusikoidessa.
Illalla kirjaa lueskellessa ihmettelimme tuvasta kuuluvaa kopsetta. Jokainen retkeilijä on varmasti kuullut vähintään yhden kauhutarinan joltain leiripaikalta, joten naureskelimme kyseessä olevan tupakummitus. Kummitus järjesti meille pientä ilta-aktiviteettia lukitessaan huussin sisäpuolelta lukkoon! Epäuskoisina yritimme kaikkemme eri välineitä käyttäen murtautua huussiin, tuloksetta.
Yllätykseksemme koko yöksi luvattu lumisade lakkasi ja saimme hetken aikaa nauttia kuutamosta. En millään malttanut kömpiä telttaan, nautin siitä että viimeinkin olin takaisin Kaldoaivilla ja edessä olisi upeita päiviä erämaan syleilyssä.
Rakastan talvitelttailemista ja nautin makuupussien lämmössä nukkumista. Uni on paksua ja raikkaan talvi-ilman hengittäminen puhdistaa sielua. Harmikseni en kuitenkaan saanut unta ja yöllä alkanut vesisade ropisi telttakangasta vasten parin tunnin ajan.
Päivä 2. Kevät tammikuussa
Aamulla ei tarvinnut pitää kiirettä. Harmillisesti jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja perumaan haaveet 15 kilometrin hiihtomatkasta länteen, säätiedotus lupasi plussaa ja vesisateita.
Vaelluksilla ruoka maistuu, eikä aamiainen kalpene päivällisille. Puuroa voilla, sokerilla ja pähkinäsekoituksella sekä ruisleipää sulatejuustolla, nam. En kotona jaksa nähdä näin paljon vaivaa aamiaisen eteen…
Hiihdimme Tsuomasjärven halki moottorikelkan jälkeä hyödyntäen moottorikelkkareitille. Hiihtäminen oli mukavaa, edetä pystyi ilman nousukarvoja. Oikaisimme muutamassa kohtaa järvien yli ja ihailimme taivaan tammikuisia värejä. Tunnelma oli outo, kun säätila muuten vastasi kevättä. Kevät tuoksui ja näkyi sulina pälvinä.
Pimeän laskeutuessa taivas muuttui punertavaksi. Tsaarajärvi ei tuntunut päättyvän koskaan ja viimeinkin saavuttaessamme tuvan olimme helpottuneita – vaikka päivämatka olikin ollut lyhyt, lumen hiljalleen alkava sohjoontuminen tuntui jaloissa.
Pystytimme teltan tarkkaan tuulen suuntaiseksi, yöksi oli luvassa kovempia tuulia. Säätiedotteen mukaan tuuli muuttaisi vain hieman suuntaansa seuraavan kahden päivän aikana, joten pystyimme kiinnittämään teltan paikoilleen lujasti ilman että tarvitsi huomioida tuulen suunnan mahdollista muuttumista.
Vesi tippui tuvan katolta ja piha oli luistinrata.
Tällä kertaa päivällisenä toimi valmishampurilaiset pannulla paistettuna. Lämpimässä tuvassa oli mukana köllötellä ja lueskella kirjaa, illalla saimme taas ihailla kuutamoa ennen nukkumaan kömpimistä.
Yöllä satoi jälleen. Oli jännittävää herätä aamulla katsomaan miltä pihapiiri näyttäisi yöllisen vesisateen jäljiltä.
Päivä 3. Kaamos päättyy Nuorgamissa
Aamulla meinasi viluttaa. Tsaarajärven tuvan kamiina ei oikein vetänyt ja tulien teossa sai käyttää niksiä jos toistakin. Tuvan oli selvästi vallannut myyrä, papanoita oli pitkin keittotasoa. Käytimme vain omia ruoanlaittovälineitä pitääksemme bakteerit loitolla.
Vaikka tupa kuinka houkutteli jäämään luokseen, lähdimme innolla etsimään aurinkoa. Oli tammikuun 17. päivä ja kaamos päättyisi Nuorgamissa! Hiihdimme kohti etelää ja pian näimmekin pilkahduksia auringosta – kamerat ojossa hiihdimme yhä kauemmas tuvasta, lähemmäs kohti tuota kauan kadoksissa ollutta valonlähdettä. Aurinko nousi yllättävän korkealle päivän aikana ja hoksasimmekin olevamme reilusti Inarin puolella. Kaamos oli tainnut päättyä Tsaarajärven korkeudella jo päiviä sitten…
Riemulla ei ollut rajaa kun hiihtelimme yhä korkeammalle nähdäksemme auringon. Päiväretkemme kruunasi pienen riekkoparven näkeminen ja poroaidalla käyminen. Taivaan oranssin-punaiset sävyt alkoivat muuttua hiljalleen sinertävämmiksi.
täytteet kuten tomaattipyre, hirven jauhelihaa, juustoraaste, aurajuusto, kirsikkatomaattia, rucolaa
pannu, foliota, lasta, kumihanskat
Valmista pitsapohja ja anna kohota puolisen tuntia, lämmitä kamiina. Jaa pohja niin moneen pitsapohjaan kuin tarvitset ja öljyä pannu. Paista pohja melkein kypsäksi kamiinan päällä, käännä pohja ympäri puolivälissä paistoa ettei se pala.
Lisää täytteet ja peitä pannu foliolla. Lämmitä pitsaa kamiinalla ja tarkista pohja sekä juuston sulaminen ajoittain.
Nauti!
Illan mittaan kävin muutamaan otteeseen tarkistamassa teltan kunnon. Lumien sulaessa ympärillämme naruja ja lumikiiloja sai olla kiristelemässä vähän väliä, myrskynarut ja liepeille kasaamamme lumi näytti riittävän pitämään teltan kiinni hangessa. Seurailimme säätiedotetta tarkasti, oli luvattu myrskyä muttei ottanut selvää mille illalle. Päätimme tehdä päätöksen etenemisajasta aamulla, joko päivänvalossa kovalla tuulella tai tuulen tuuntyessä pimeää vasten.
Yöksi tuuli voimistui ja kääntyi hieman, joka sai märän teltan seinän painumaan makuupussiani vasten. Aamulla havaitsin myös makaavani alleni sulaneessa kolossa, olin koko paikollani teltan seinää vasten.
Päivä 4. Lentäen takaisin Tsuomasvaaralle
Olimme tulleet siihen tulokseen että turvallisinta olisi edetä päivänvalolla takaisin Tsuomasvaaralle. Tuuli oli riehunut koko yön valvottaen ja hanki suli lähes silmissä. Hiihtäminen moottorikelkkareitin ulkopuolella oli raskasta, mutta välttämätöntä saadaksemme edes hieman suojaa tuulelta pienistä nyppylöistä.
Seurailimme moottorikelkan jälkeä ja havaitsimme päätyneemme kartasta poistuneelle hiihtoreitille. Sivulta puhaltava tuuli paiskoi meitä hiihtäessämme eteenpäin, välillä täytyi pysähtyä ja odottaa että puuska menisi ohitse. Kaverini paljakka-ahkio meinasi mennä kerran nurin tuulessa!
Matkaa oli vaivaiset yhdeksän kilometriä, mutta tuuli ja sulava lumi tekivät etenemisestä raskasta. Ahkioni eteni viimeiset kaksi kilometriä kyljellään ylittäessämme Tsuomasvaaraa, se ei millään pysynyt pystyssä sohjohangessa.
Tsuomasvaaralle saavuttuamme emme ryhtyneet kasaamaan telttaa. Ehdimme hetken levätä tuvalla kun myrsky alkoi ja ihmettelimme kuinka hyvin osasimme ajoittaa saapumisemme. Ei tullut kuuloonkaan että telttaa olisi enää pystytetty ulos. Saimme jopa nujerrettua tupakummituksen ja saimme huussin oven auki takalukosta! Nykyään siellä kuulemma on liukulukko, kiitos …
Viimeisen illan kunniaksi nautimme omena- kaurapaistosta kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera. Olin kotosalla pilkkonut useamman omenan ja tehnyt kaneli-sokeri-kaurahiutale seoksen, joka paistettiin pannulla voin kera.
Päivä 5. Helmiäispilvet – maailmanloppu?
Aamulla ei millään meinannut jaksaa nousta. Tuuli oli tyyntynyt ja ulkona odotti seesteinen näky – kuin mitään myrskyä ei olisi ollutkaan. Ahkiot köllöttivät tuvan eteisessä, emme ottaneet riskiä että ne olisivat yön aikana lentäneet tuulien mukana.
kuva: Erja P.
Pakkasten myötä hanki oli kovaa ja mukava hiihtää. Nousukarvoille keli oli liian karhea, joten lipsuttelimme kotimatkan ilman. Oli haikeaa suunnata poispäin erämaasta, lyhykäisyydestään ja huonoista säistä välittämättä vaelluksemme oli ollut loistava ja olisin mielelläni jatkanut seikkailua! Kerrankin kantapäissäni ei ollut yhtäkään rakkoa, mikä on jo eräänlainen riemuvoitto. Ei ollut siis fyysistäkään estettä jatkaa.
On jo eräänlainen naurunaihe, että viime vuosina lähes jokaisella vaelluksellani on ollut karmea sää. Talvella sataa vettä tai vähintään on yksi myrsky joka estää etenemisen. Kovat tuulet ja vesisateet enteilevät lähestyvää ilmastonmuutosta, eivätkä kauniit helmiäispilvetkään lohduttaneet hiihtäessämme viimeisiä kilometrejä. Vielä muutama vuosi sitten en ollut nähnytkään helmiäispilviä, nyt tuntuu että niitä näkee vähän väliä. Kauniista pastellinsävyistä tunnetut helmiäispilvet aiheuttavat otsonikatoa.
Ennen kuin aloitimme laskeutumaan alas kohti Pulmankijärveä näimme kauempana Kaldoaivilla hurjan näköisiä sadepilviä ja tuumasinkin kaverilleni että on hyvä, että olemme poistumassa erämaasta.
Kävelimme mäet alas ahkioita perässä vetäen. Emme enää lähteneet kiertämään Pulmankijokea vaan päädyimme kiipeämään ja työntämään ahkiot ylös ystävälläni vuokralla olevan mökin pihaan – onneksi hän oli paikalla, emme millään olisi jaksaneet kahdestaan työntää ahkioita ylös rinnettä…
Ajoituksemme autolle oli jälleen täydellinen. Lähtiessämme ajamaan kohti Nuorgamia myrsky saapui tuiskuten ja tehden ajamisesta hyvin vaikeaa, matelimme pitkin Pulmankijärventietä auraustikulta toiselle tieltä suistumista vältellen.
Vaelluksemme päättyi kaverini tarjoamaan illalliseen Nuorgamin lomakeskuksella. Vaikka kaipaankin yksin vaeltamista, seurassa vaeltaminen oli antoisa ja mukava kokemus. Suunnittelimme ensitalvelle jo uutta seikkailua.
Ehdottomasti yksi Utsjoen parhaimmista retkeilykohteista lapsiperheille on Nuorgamin Skaidijärven reitti.
Ympyräreittinä matkaa kertyy 5,8 kilometrin verran, mutta kulkiessa edestakaisin joko Isonkivenvaaran parkkipaikalta tai pororitilän uudelta parkkialueelta matkaa kertyy 3,6 km tai 4 km.
Päätin kokeilla jaksaisiko viisivuotiaskin kävellä koko reitin joten jätimme auton alemmalle parkkialueelle Pulmankijärventien varrelle pororitilän kohdille. Reitti on rinteessä kostea, Metsähallitus on toimittanut paikalle ritilät mätien pitkospuiden tilalle, asennus on vielä kesken.
Päivä enteili sadetta. Saimme nauttia lämmöstä ennen kuin saavuimme järven rantaan.
Lapset kiipeilivät suurilla kivillä ja kirmailivat pitkin helppokulkuista polkua. Pienempi kulki reilusti pidemmällä, avotunturissa näkyvyys on hyvä joten välimatkasta huolimatta pystyin seuraamaan hänen seikkailujaan.
Skaidijärven rannalla on hyvässä kunnossa oleva laavu kamiinoineen jossa on hyvä pitää suojaa säältä. Keli oli kuitenkin sen verran lämmin etten viitsinyt tehdä tulia sisälle ja maastopalovaroitustakaan ei ollut joten päädyimme tekemään tulet ulkotulipaikalle.
Ulkotulipaikan lisäksi kodan pihapiirissä on pöytäryhmä, puuvarasto ja uusi käymälä.
Kota oli taas sottaisessa kunnossa (siivoathan myös puuroskat käyttäessäsi yleisiä retkikohteita!), pitäessämme suojaa sateelta siivoilin edeltävien jälkiä ja jätin terveiset vieraskirjaan.
Etenkin avotunturiin suunnatessa retkelle helteestä huolimatta mukaan täytyy pakata lämmintä. Sääolosuhteet vaihtuvat nopeasti ja nytkin aurinkoisesta helteestä muuttui hetkessä kylmätuulinen rankkasade.
Sade hellitti ja taukoili jatkaessamme patikointia kohti Isonkivenvaaraa. Lapset vierailivat vaaran isolla kivellä ja jatkoimme hetken tien ylittävää merkittyä reittiä. Saapuessamme moottorikelkkauralle päätimme oikaista tielle ja takaisin autolle tummien sadepilvien lähestyessä takaa.
Ajoitimme autolle paluun hyvin, olin ainoa joka kastui kiinnittäessäni pienempää turvaistuimeensa.
Skaidijärven rengasreitti sopii myös perheen pienempien ensimmäiseksi itse kävellyksi retkikohteeksi. Polulla ei ole hankalia suuria kiviä mitkä haittaisivat etenemistä ja matkan varrelta löytyy paljon tutkittavaa.
Isommalle retkeilijälle Skaidijärvi toimii hyvänä välietappina matkalla Kaldoaivin suuremmille kalavesille.
Erämaan vaeltajatar 