Talvitelttailukurssi Nuorgamissa

DSC_8375

Tuuli juoksuttaa irtolunta. Sääaseman ruudulla tuulen puuskat ovat 11-14.5m/s väliltä talvitelttailukurssin osallistujien saapuessa 70Northin toimipisteelle. Tarkoituksena on opetella talvitelttailuun tarvittavia erätaitoja, kylmässä säässä toimimista ja retkeillä kauniissa tunturiluonnossa.

Pakkaamme varusteemme ahkioihin ja pukeudumme lämpimästi viiden kilometrin hiihtomatkaa varten.

Päivä on kaunis eivätkä kovat tuulenpuuskat häiritse etenemistä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneessa varvikossa. Juttu luistaisi, jos kuulisi mitä toisella on sanottavana tuulen humistessa hupulla vuorattujen korvien ohi.

Päätämme pitää lounastauon ennen ahkion vetovastuun vaihtoa. Hirvenjauhelihakeitto lämmitti mieltä ja kehoa suojautuessamme mahdollisimman tuulettomaan paikkaan. Jatkaessamme matkaa etelään saamme suojaa vaaroista ja pystymme höpöttelemään kuulumisia.

DSC_8366

Mahtavaa päästä retkelle! Kohteenamme on uniikki Hillagammi, erämaan helmi joka sijaitsee omassa rauhassansa Kaldoaivin erämaassa. Mökki on työpaikkani 70Northin ja käytämme sitä tukikohtana talvitelttailukurssin ajan.

Mökille päästessämme ryhdymme lämmityspuuhiin. Kahvittelemme, syömme ja käymme talvitelttailuun tarvittavia varusteita läpi. Pihalla käymme hakemassa vesiä jäätyneestä joesta ja kannamme saunaan pesuvedet.

Illan pimetessä lämmitetään saunaa ja kootaan yhdessä yksi teltoistani tuulen suojiin pihaan. Mökin taakse mennessä tuulen tuntee voimistuneen, avotunturissa on täysi myräkkä päällä. Meille selviää myöhemmin tuulen puuskien olleen 16m/s pahimmillaan. Sää oli loistava tuulisella säällä teltan pystyttämistä varten. Opetin millainen kohde on hyvä teltalle, mitä leiripaikan valinnassa tulee huomioida ja miten teltta pystytetään talvella.

Yöpuulle laittaessa kertaamme miten pakkasyössä toimitaan. Miten pukeudutaan, mitkä varusteet toimivat, mitä tehdään jos yöllä herää vessahätään.

Kuuntelen kuinka tuuli pauhaa yössä. Aamuun mennessä pahimmat puuskat laantuvat.

DSC_8371
DSC_8370
DSC_8384

Aamiaisen jälkeen lähdemme päiväretkelle. Edelleen tuulee ja on kylmä, päiväreput pakattuina suuntaamme läheisen Ávvačohkan huipulle. Hiihtäminen on hieman helpompaa kuin edeltävänä päivänä, kiitos tuulen puhaltamien ja kovettamien aaltojen.

Tähtäsimme huipulle ennen auringon laskua. Hiihdimme niin pitkälle minne lunta riitti ja kävelimme lopun matkaa huipulle kivikkoista rinnettä myöten.

Tuulisen huipun takaa paljastui ankara, kaunis ja vilpitön erämaa sekä mieltä hivelevä auringonlasku.

Huipulla seistessä katselin kauas Gálddoainurkia kohti. Olen miettinyt viimeajat mitä erämaassa vaeltaneet ovat saaneet kokea, aivan kuin meillä olisi oma salaisuutemme. Luonto ei ole vain viivoja kartalla tai kaukana siintävä maisema. On upeaa katsoa kauas ja tietää mitä monimuotoinen erämaa kätkee sisäänsä.

DSC_8387

Paluumatkalla pidimme vauhtia maiseman hämärtyessä. Pakkasta ei ollut paljoa, mutta kosteana se tuntui uivan luihin ja ytimiin.

Mökillä syötiin ja vietettiin mukavaa aikaa jutustellen. Lämmin glögi maistui illan pimetessä. Kävimme pystyttämässä loput teltat pihaan, kertasimme jälleen talvitelttailun perusteet ja palasimme mökkiin iltatoimille.

Nukkumaan mennessämme hämmästyimme taivaan valoshowsta! Upeat revontulet tanssivat taivaalla lumoten meidät täysin, vietimme ulkosalla pidemmän ajan kuvaten ja vain nauttien revontulien loimusta. Tunnelma oli käsinkosketeltavan upea.

Kokeilin toisena yönä nukkua solumuovipatjalla ja porontaljalla. Pusseina käytin kahta kuitupussia jotka eivät toimineet itselläni. Porontalja seikkaili solumuovipatjalla eikä meinannut pysyä paikoillaan. Kurssi oli hyvä kokemus itselleniki kokeilla uusia yöpymisvarusteita, mutta pakko myöntää että omat varusteeni ovat itselleni parhaimmat. Sain kuitenkin nukuttua yön suhteellisen hyvin ja kurssilaiset pääsivät kokeilemaan omia sekä lainavarusteita.

DSC_8431
DSC_8434-2
DSC_8430

Etenkin nyt talviaikaan olen huomannut aamuyön olevan parasta uniaikaa ulkona yöpyessä. Aamulla en millään meinannut jaksaa nousta ylös teltasta!

Aamiaisen, mökin siivoamisen ja telttojen kasaamisen jälkeen lähdimme kotia kohti. Hiihtäminen kovettunutta tulopäivän jälkeä pitkin oli mukavaa, saimme kaiken lisäksi ihailla vielä laskevan auringon tuomia värejä taivaalla.

Talvitelttailukurssin huipensivat erilaiset sääolosuhteet ja kauniit lähenevän kaamoksen aikaansaamat taivaan värit. Kaamos alkoi viime sunnuntaina Nuorgamissa ja kestää tammikuulle saakka.

En malta odottaa tulevia talviöitä! Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- haasteestani olen suorittanut 40/50 yötä. Saa nähdä saanko loput kymmenen kasaan ennen vuoden vaihdetta.

DSC_8450
DSC_8365

Ruskaa ja pakkasta – yöretki Vetsijoelle

DSC_8247

Ruskan ajasta on vasta kuukausi! Tuntuu, että syksy oli ikuisuus sitten kun katselee alkutalven tuomaa kevyen lumipeitteen alla uinuvaa maata.

Syksy oli aktiivista aikaa kaikkine retkineen. On ollut mukavaa levätä ja valmistautua pitkään talveen. Blogi on ollut hiljaa vaikka paljon on tapahtunut. Olen ollut etsijäkoulutuksessa, yöpynyt kotipihassa ja työpaikan laavulla sekä käynyt pitkällä kävelyllä tuntureilla Kiiskin kanssa. Kamera tarttuu harvemmin mukaan sen painon takia. Pitäisi hankkia kevyempi linssi laajiksen tilalle.

DSC_8245
DSC_8250
DSC_8252

Oli kenties viimeinen päivä kun ruskaa pystyi vielä ihastelemaan sen täydessä loistossa kun suuntasin ystävän kanssa yöretkelle Vetsijoelle yhdelle sen komeimmista maisemapaikoista. Vetsijoen vartta pystyy kulkemaan polkua pitkin lähes seitsemän kilometrin verran ennen kuin polku katoaa pajukkoon. Polku on paikoitellen vaikeakulkuinen sen hiljalleen painuessa suon ja runsaan pajukon syövereihin vähäisen kulun ansiosta.

Bongasin nuotiopaikan vaelluksellani ja palo palata komeiden maisemien luokse oli suuri. Patikoimme parin kilometrin matkan jokea reunustavaa polkua pitkin, kauniit keltaiset ruskan sävyt värjäsivät maisemat miltei maalauksen kaltaiseksi.

Vetsijoen varrella on paljon yksityistä maata. Leiripaikkamme sijaitsi valtion mailla joten teimme nuotion vanhalle kiviringille. Kostean syksyn vuoksi kaikki maastosta löytyvä irtopuu oli läpimärkää, otin kotoa kassillisen puuta mukaamme jotta saisimme hieman valoa pimenevään iltaan.

Pystytimme telttamme nuotiopaikan läheisyyteen ja kävimme ihailemassa leiripaikan viereistä koskea. Kun etsii tarkasti, koskelle löytää hyvän polun kävellä. Rannan kalliolla ei voinut kuin vain katsella voimalla virtaavan veden kiemuroita ja ihmetellä luonnon voimaa ja korvia huumaavaa kohinaa.

DSC_8258
DSC_8260
DSC_8263

Nuotion äärellä paistelimme eväsleivät halsterilla, ruisleivästä tulee herkullisen rapeaa pienellä vaivalla. Jälkiruoaksi nautimme mokkapalat. Ystäväni oli jaksanut tuoda mukanaan kaksi porontaljaa jolla oli mukava makoilla ja katsella kuinka tähdet hiljalleen tulivat esiin yötaivaalle. Tunnelma oli upea, pimeyteen valoa tuova nuotio ja taivalle hiljalleen ilmestyvät revontulet kruunasivat illan.

Pieni pakkanen kipristeli poskia ja täytyi pukea lisää ylle. Syksyn ensimmäinen pakkasyö alkoi lempeästi vatsat täynnä.

Ennen nukkumaan menoa lueskelin hetken teltassani. Kiristyvä pakkanen sai kuitenkin nopeasti vetäytymään pussin suojiin. Juuri kun olin nukahtamaisillani kuulin naisen puhetta. Mitä ihmettä ystäväni höpöttää yksinään teltassaan?

DSC_8282
DSC_8278

Aamulla herätessäni haistoin pakkasen. Ulos kömpiessäni vastassa oli auringossa kimmeltelevä vaalea maisema, kaikki ympärillämme oli jäätynyt yön aikana kuuraan.

Pieni talven lähestymisen aiheuttama ahdistus sai väistyä kun kuljin leirimme lähettyvillä ihastelemassa jäätyneitä sieniä ja marjoja. Ystävänikin ilmestyi pihalle ja aloitimme aamiaisen valmistamisen.

Kaasuni oli jäätynyt yön aikana joten aamukahvit keiteltiin bensakeittimellä. Enpä olisi uskonut että kauniin aurinkoisen päivän jälkeen lämpötila laskee näinkin alas.

DSC_8269
DSC_8284

Aamiaisen jälkeen menimme joelle katselemaan sumun etenemistä. Maaginen maisema oli kuin kauneimmista Instagram- julkaisuista, onneksi saimme kokea hetken paikan päällä.

Auringossa sulava kuura sai lehdet hiljalleen putoamaan puista. Oli haikeaa seurata yhden upean vuodenajan vaihtuvan toiseen.

Yöllinen naisen ääni jäi vaivaamaan kun ystäväni kertoi itsekkin kuuleen äänen yössä. Hetken jo olin kauhuissani – kuka oli käynyt pimeässä yössä telttojemme lähistöllä jälkiä jättämättä? Jälkikäteen asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että äänen täytyi kuulua läheiseltä mökiltä.

Leirin purettuamme patikoimme takaisin autolle samaa polkua pitkin ja lähdimme kotiin. Lyhyt reissu Vetsijoelle oli täyttänyt kaikki toiveemme täydellisestä yöretkestä!

Ruskan ajan maastopyöräretki Urho Kekkosen kansallispuistoon

IMG_20231015_203843

Syyskuun puolivälissä teimme poitsun kanssa jokavuotisen pyöräretkemme, tällä kertaa suuntasimme Saariselälle monipuolisten pyöräilymaastojen luo Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Suunnittelemani reitti kulki hieman tutuilla alueilla, välttelin hankaliksi luonnehdittuja reittejä ja pidin päivämatkat maltillisina.

Saariselällä on lukuisia merkittyjä pyöräilyreittejä joiden ulkopuolella pyöräily on kielletty. Etukäteen kannattaa perehtyä Urho Kekkosen kansallispuiston järjestyssääntöihin ja pyöräilyreitistöön.

Myös muiden pyöräilijöiden ja retkeilijöiden huomioiminen on tärkeää, olemme sopineet lapsen kanssa ettemme hurjastele, ilmoitamme ohituksista hyvissä ajoin samaan suuntaan kulkeville ja kiitämme sekä pysymme oikealla puolella reittiä vastaantulijan ilmestyessä eteen. Näin lapsikin ennakoi vaaratilanteita.

Viime vuosista poiketen olin nyt hankkinut pyöriimme laukkuja joihin sain jaettua varusteiden painoa pois rinkasta. Ajaminen oli ajoittain hankalaa täyteen ahdetun pyörän kanssa eikä ohjaustankoon kiinnittämäni reput meinanneet pysyä paikoillaan. Kypärä ottaa korkeaan rinkkaan kiinni, ratkaisin ongelman jättämällä rinkan ylätaskut kotiin.

IMG_20231015_203827
IMG_20231015_203807

Päivä 1. Saariselkä – Vellinsärpimä – Taajoslaavu 15 km

Lähdimme matkaan Saariselän lähtöportilta. Reittimme kulki kummituskämpän ja laskettelurinteiden ohitse helppokulkuista hiekkatietä pitkin Vellinsärpimän päivätuvalle jolla pidimme pienen evästauon. Tupa oli viihtyisä ja tuntui hyvältä vaihtoehdolta yhdeksi kuopuksen kanssa ensi kesänä tehtävän vaelluksen kohteeksi. Päivätuvissa ei saa yöpyä, niiden pihapiirissä saa yleensä yöpyä.

Päivä oli liiankin lämmin ja hain vielä paikkaa pyörässä oleville varusteille. Vellinsärpimältä eteenpäin reitti muuttui hankalakulkuisemmaksi poluksi jolla sain taluttaa pyörääni useamman kerran. Poitsu sai ajettua pyöräillään lähes koko pätkän aina Taajoslaavulle saakka.

Ilta oli tunnelmallinen. Seurasimme mäntymetsässä auringonlaskua ja rullailimme pyörinemme eteenpäin. Itselle pyöräily oli raskasta, olen kesän ajellut työpaikan sähköfatbikellä ja oma konkelini on siitä riemusta kaukana. Hieman kyllä kadutti että kaivoin pyöräni esiin varastosta vasta tälle reissulle! Reidet ja selkä olivat koetuksella rinkan takia.

IMG_20231015_203910
IMG_20231015_203927
IMG_20231015_203953

Taajoslaavulla oli muutama vaeltaja. Saimme paistella makkarat iltapalaksi valmiilla nuotiolla ja oli mukava jutustella retkeilystä. Päivän lämpö muuttui hiljalleen viileämmäksi yön lähestyessä ja aloitimme teltan kasaamiseen. Harmiksemme huomasimme teltan kiilojen jääneen kotia! Ensimmäinen kerta että unohdan jotain oleellista kotiin. Näppärinä tekaisimme uudet kiilat muutamasta halosta ja saimme teltan suhteellisen hyvin pystyyn. Pieni repsotus kelpaisi kun luvassa olisi lähes tyyni yö.

Taajoslaavu on tuttu viime marraskuun yöretkeltäni – lue postaus kahden yön retkestä alkutalven tunnelmista!

Oli mukava päästä viimein nukkumaan raskaan päivän päätteeksi. Jossain korkeammalla tunturissa humiseva tuuli tuuditti unten maille.

Päivä 2. Taajoslaavu – Luulampi – Rautulampi 14 km

Kolea yö oli saanut kosteuden hiipimään absidiin. Kiilat eivät toimineet ihanteellisesti, repsottava teltta otti onneksi enemmän hermoon kuin oli muuten haitaksi.

Rauhallisen aamun päätteeksi pakkasimme pyörämme ja lähdimme seuraamaan pyöräilyreitin merkintöjä Luulammelle päin. Yhdessä risteyksessä näytti menevän pyörän jälkiä väärään suuntaan, vaikka reitti olisi oikaissut reilusti seurasimme vastuullisesti pyörille sallittua reittiä kiertäen Luuvaaran. Polku oli minulle tuttu marraskuulta, nyt oli kiva nähdä alue päivän valossa.

IMG_20231015_204012

Luulammelle ajettiin hiekkatietä pitkin. Paksurenkaisella pyörällä on paljon helpompi ajaa polulla vaikka olisi kivikkoa. Poika viiletti edellä hirmuista vauhtia, hän odotteli välillä että tulin taas näkyviin perästä ja jatkoi matkaa. Vastaantulijat kyselivät oliko lapsi minun ja kehuivat kuinka kohteliaasti hän tervehti vastaan tullessaan. Olin ylpeä! Tärkeintä oli että vauhdin hurmasta huolimatta hän huomioi muut ja ajoi varoen.

Luulammella vierailimme erämaakahvilassa, ostimme hieman lisää naposteltavaa, kahvin ja kaakaota. Pihapiirissä oleskelu oli hankalaa kolean yön jäljiltä pökerryksissä olleiden ampiaisten takia jotka ahdistelivat meitä tauotta. Ne eivät olleet agressiivisia vaan hakeutuivat inhottavasti vaatteille.

Luulammella voi majoittua tulipaikkojen läheisyydessä, kahvila on samalla päivätupa jossa ei saa yöpyä. Luulammella on kulttuurihistoriallinen kohde jolla liikkumista tulee välttää eikä aidatun alueen sisäpuolella saa yöpyä.

Lounastaukomme oli vauhdikas hermoille käyvien pörriäisten takia ja jatkoimme matkaa syötyämme. Rautulammelle vievä pyöräilyreitti on osittain haastavaa maastoa, nopeasti Luulammen jälkeen tulee reitin ainoa joen ylitys joka vaati kenkien pois riisumisen.

Yllätyksekseni jaksoin polkea suurimman osan Rautulammelle viemästä polusta. Pysähdyimme ihastelemaan ruskaa joka tuntui olevan loistokkaimmillaan. Vastaan tuli useita pyöräilijöitä sähköavusteisilla, taisimme nähdä vain pari avusteetonta maastopyörää. Oli kuitenkin kiva nähdä kuinka vastaantulijoilla oli vuokrapyöriä, kenties joku oli ensimmäistä kertaa kokemassa Kekkosen puiston kauneuden? Kuka tietää.

IMG_20231015_204054
IMG_20231015_204129
IMG_20231015_204112

Rautulammella oli paljon porukkaa. Pystytimme teltan tarkkaan valitulle kohdalle johon saimme DIY- kiilat maahan. Sateisella kelillä telttapaikkamme olisi ollut ikävä.

Kulutimme aikaa ruokaillen ja leväten. Autio- ja varaustuvan vieressä oli hyvin kesy riekkopoikue jota kävimme ihastelemassa. Poika löysi keittokatoksesta akkarin jota luki keskittyneenä pitkään. Illalla kävimme vielä lyhyellä pyrähdyksellä Niilanpäälle vievällä uralla.

IMG_20231015_204159
IMG_20231015_204148

Päivä 3. Rautulampi – Luulampi – Saariselkä 17 km

Kolmantena aamuna jatkoimme pyöräilyä samaa reittiä pitkin Luulammelle jossa kävimme pullakahveilla. Hiekkatietä pitkin oli raskas pyöräillä Rumakurun uudelle päivätuvalle jossa keittelin pojalle lounasta ja jäimme hetkeksi juttelemaan ruskamatkailijoiden kanssa.

Iisakkipäälle kääntyessä reitti muuttui kivikkoiseksi poluksi ja oli heti paljon mukavampi polkea. Ylämäessä jouduin työntämään pyörääni poitsun viipottaessa pitkällä edellä.

Iisakkipäältä laskeuduttiin jyrkkää ja kapeaa polkua pitkin alas kohti Saariselkää, ihmettelin hieman reititystä turvallisuuden kannalta.

IMG_20231015_204214
IMG_20231015_204039

Retkemme pisin päivä tuntui lopulta rennoimmalta. Vaikka hiekkatie oli raskas polkea, sen etuna oli tasaisuus jolloin aivotoimintaa ei tarvinnut käyttää tekniikkakikkailuun.

Lapsen kanssa maastopyöräretki on helppo toteuttaa jos lapsella riittää intoa ja hermot haastavampiinkin maastoihin. Haavereita ja kaatumisia sattui meillekkin joten kypärän käyttö ja kattava. ensiapulaukun mukana pito on tärkeää. Me emme onneksemme tarvinneet ensiapuvälineitä vaikka lapsi kaatui kerran pahemmin.

Vanhemman on hyvä osata korjata pyörään tulevia vaurioita. Meillä on lapsen pyörästä kaatumisen yhteydessä mennyt kahdesti rikki vaihteen vaihtaja (ihan rikkipoikki irti pyörästä), sitä ei maastossa välttämättä pysty korjaamaan joten maastosta poistuminen kävellen voi olla vaihtoehto.

Poitsu ajaa tällä hetkellä Trekin roscoe 24″ semi-fatbikellä, joka sopii hyvin aloittelevalle maastopyöräilijälle. Itse ajelen useamman vuoden vanhalla Silverbackin scoop delightilla.

IMG_20231015_204253

IMG_20231015_204236

Lue kertomus meidän viime syksyn pyöräretkestä Karigasniemen Ruktajärvelle!

Raskas retki Rástegáisálle – yöretki Norjan puolelle

IMG_20230925_200924

Tuttavallisemmin Rastigaisalle.

Moni Utsjoella matkaillut on nähnyt muista alueen tuntureista eroavan, horisontissa kyyhöttävän vuoren Tenojoen toisella puolen.

Saamelaisille pyhä Rastigaisa on alueen seitsemästä gaisasta korkein noustessaan 1066 metrin korkeuteen.

Vuorelle tahtovan on varustauduttava hyvin – alueella liikutaan suurimmilta osin avotunturissa, reitti on kivikkoinen sekä haastava, vettä ei ole saatavilla paljoakaan ja itse vuori on liikkuvaa irtokiveä. Vuorella vierailuun on hyvä varata koko päivä. Matkaa on suuntaansa noin 16 km ja menomatkalla on lähes pelkästään nousua.

Sain kutsun lähteä mukaan Rastigaisan huiputusretkelle Erätoverilta ja hänen ystävältään. Muistan edelleen 2016 vuoden huiputusyrityksen (aika loppui kesken ennen pimeää) ja lähdin matkaan sillä asenteella, että huiputan jos jaksan.

Erätoverin ystävä oli vuokrannut meille Rastigaisan takana olevan Levajok Lodgen tunturikämpän. Kämppä helpottaisi yöpymistämme, otin itse joka tapauksessa teltan mukaan.

Olin reippaana retkeilijänä tuntia ennen sovittua parkkipaikalla odottelemassa. Muiden saavuttua pakkasimme loppuun ja matka alkoi.

Rastigaisalle vievän uran ja parkkialueen löydät Leavvajohnjálmmi bartaguovlu- nimisen tien varrelta ennen Leavvajohkan ylittävää siltaa.

IMG_20230925_200945
IMG_20230925_201006
IMG_20230925_201020

Aluksi kuljetaan puurajalle. Matkalla on yksi kohtuuhelppo joen ylitys jossa ajoittain on silta. Vettä oli nyt sateisena syksynä minua hieman yli polven syvimmässä kohdassa.

Viiden kilometrin päässä parkkipaikalta on viimeinen varma vedenottopaikka lammessa. Muuten rinteessä ennen itse vuorta oli pieniä noroja lähteistä.

Suosittelen kulkemaan merkittyä reittiä pitkin. 2016 oikaisimme Erätoverin kanssa suoraan vuorelle, matkalla on syvänteitä.

Kuljetimme Erätoverin fatbikeä testimielessä mukana. Vuorottelimme työntäjää, reitti oli todella haastava pyöräiltäväksi kivikkoisuutensa takia. Hiljalleen saavuttaessamme vuorta päätimme piilottaa pyörän kivikkoon yöksi, ei ollut mitään järkeä työnnellä sitä mukanamme. Polun kivikkoisuus tuntui muuttuvan entistä haastavammaksi.

Kun saavutat vuoren rinteen, etsi kiviä joissa on punaisella spraymaalilla merkittyjä pisteitä. Tämä polku vie huipulle irtokiviröykkiötä pitkin. Me emme muistaneet tätä reittiä kuin vasta seuraavana päivänä paluumatkalla.

Lempattuamme pyörän vastaan tuli hyvin reipas retkeilijä joka oli huiputtanut vuoren. Jälkikäteen selvisi hänen olleen tuttumme! Hauska kohtaaminen vaikkemme mitään keskustelleetkaan.

IMG_20230925_201037
IMG_20230925_201051
IMG_20230925_201101

Rastigaisan vierellä uinuva Geaidnogáisá oli myös vaikuttava näky. Reitin kaartaessa Rastigaisan länsipuolelle maisemat muuttuivat jylhiksi, oli selvää ettemme enää olleet kotimantereen puolella.

Lähdimme ystävän saamien ohjeiden mukaan hakeutumaan järven rannalla sijaitsevaa mökkiä kohti. Ihmettelimme kovasti miten ihmeellä reitin neuvonut henkilö on päässyt paikalle mönkijällä, maasto oli kivikkoista, täynnä kiivettävää ja laskettavaa kumparetta, pieneen alueeseen oli mahdutettu lähes jokainen haastava maasto suota ja tiheää pajukkoa lukuunottamatta mitä voi kuvitella löytävänsä Norjasta!

Auringonlaskussa vaeltaminen, päivän kilometreistä väsyneillä jaloilla talsiminen alkoi väsyttää. Saavuimme mökille sellaisesta kulmasta ettemme havainneet mökkiä kuin vasta sen lähistöltä. Löysimme myös karhun ulostetta jota emme aluksi tahtoneet uskoa karhun jättämäksi sen pienen koon vuoksi. Maastosta löytyi myös paljon vanhoja auraustikkuja jotka arvelimme olevan jääneet alueella käytävistä rekikoirakisoista.

IMG_20230925_201214
IMG_20230925_201150

Kämppä löytyi järven rannalta suojaisalta paikalta. Sen voi tosiaan lunastaa Levajok Lodgelta, avoin puoli on hieman edullisempi kuin lukittu ”parempi” puoli. Pystytin teltan pihaan, halusin sen mahdollisimman kauas järvestä yöllä nousevan sumun takia, mutta harmikseni ainoa hyvä paikka löytyi tuvan vierestä järven rannasta.

Teimme illalliseksi tortillaa. En ole pitkään aikaan ollut niin väsynyt että sekoilin jo puheissanikin! Syksyn ensimmäinen tähtikin näyttäytyi meille taivaalla illan hämärtyessä.

Onneksi en vielä tuolloin tiennyt että alueella tosiaan liikkui karhu!

IMG_20230925_201347
IMG_20230925_201404
Paras kahvimuki!
IMG_20230925_201423

Aamusella kömmin kosteasta teltastani ulos sankkaan sumuun. Aamutoimien yhteydessä seurailimme kuinka ensin laakson sumu katosi hiljalleen paikalta paljastaen Rastigaisan, seuraavaksi Tenojoen laaksosta nousi uutta sumua peittäen vuoren uudelleen.

Lähdimme kulkemaan kohti vuorta hieman fiksumpaa reittiä pitkin. Meillä ei ollut mukana kunnon paperikarttaa vaan kuljimme sovelluksen avulla jossa oli vain hintsusti korkeuskäyriä nähtävillä. Sumussa kulkeminen hankalassa maastossa olisi ollut lähinnä ärsyttävää.

Aloitimme Rastigaisalle nousun korkeita tolppia seuraten. Yksi jäi odottelemaan kamppeiden kanssa alas, lupasimme olla puolentoista tunnin päästä takaisin. Olin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin nousta rinnettä ylös! Lähdin kiipeämään sillä mielellä, että keskeyttäminen olisi täysin ok.

Suurimmat haasteet olivat itse huipun luona joka oli eräänlainen oma kiviröykkiönsä tasanteen päällä. Turvallista kohtaa nousta oli hankala löytää emmekä olleet uskoa että porukka tosiaan pääsee huipulle! Etenimme kontaten ja lähes ryömien pelosta kankeina irtokivien luisuessa kenkien alla. Maisemat olivat huimat!

Viimein huipulla pystyimme hengähtämään ja nauttimaan maisemista peloitta. Oli uskomaton tunne nähdä vuoren takana siintävä Norjalainen maisema. Suomeen katsottuna näki kauas Paistunturin erämaahan.

IMG_20230925_201511
IMG_20230925_201459
IMG_20230925_201528
IMG_20230925_202240
IMG_20230925_202227

Jos nousu oli hankala, niin oli myös laskeutuminenkin. Onnistuin löytämään hyvän kohdan josta laskeutua, pääsimme alas vammoitta. Ihan heti ei olla takaisin menossa. Meillä meni huiputukseen lähemmäs kolme tuntia, hups…

Päivän matkaksi kertyi yhteensä kaksikymmentä kilometriä. Söimme lounasta matkan varrella ja noudimme pyörän piilostaan. Poltimme kasvomme kirkkaassa auringonpaisteessa, jalat olivat kovilla kaikesta kivikkoisessa maastossa etenemisestä.

Löysimme tosiaan toisen unohtamamme reitin huipulle vuoren juurelle saapuessamme ennen kuin reitti lähtee jyrkästi alaspäin. Seuraamalla punaisia merkkejä kivissä pääsee myös ylös eikä tarvitse kiertää vuoren toiselle puolelle.

Ennen autolle pääsyä oli vielä ylitettävä joki. Se otti minulla eniten päähän pitkän päivän päätteeksi! Kylmä vesi tosin virkisti väsyneitä jalkoja.

Kotona olin vasta yhdentoista jälkeen yöllä. Utsjoelta Levajoelle ei ole kuin 35 kilometriä, mutta siihen täytyi lisätä vielä oma kotimatka päälle.

Rastigaisan huiputus sopii henkilölle jolla on kokemusta retkeilystä ja kivikkoisessa maastossa patikoinnista. Sää kannattaa katsoa hyvin, huonolla kelillä huiputus on vaarallinen irtokivien ja jyrkän rinteen vuoksi. Aikaa on varattava vähintään 10 tuntia.

Rastigaisaa voi myös käydä ihailemassa viiden kilometrin päässä parkkipaikalta pienen lammen rannalta. Yksi mahdollisuus on myös yöpyä laaksossa ja tehdä retkestä kahden päivän kestoinen.

IMG_20230925_202258