Yksi haaveeni kävi vastikään toteen kun lähdimme lasten kanssa yöksi lähijärvelle. Omistan Helsportin finnmark laavuteltan kamiinalla ja sen hyödyntäminen talviaikaan luonnossa yöpymisessä lasten kanssa houkutteli suuresti.
Teltta itsessään painaa 8.8 kg ja kamiinan lisäksi mukana on tuotava puut. Kaldoaivin erämaa on tunnettu lahoista puistaan joita ei talvisin hangen alta niin vain kaivetakkaan esiin. Paikallisen moottorikelkkalupia hyödyntäen ajoimme kotoa moottorikelkoilla rekien kanssa pilkkijärvelle.
Maastoon pääsy ei ollut helpoin tehtävä, plussakelien vuoksi moottorikelkan jälkemme oli sohjoinen ja rekien vienti ylös tunturiin tuotti pientä haastetta.
Ajomatkaa ei ole kuin vaivaiset kymmenisen minuuttia. Jos yöllä kävisi jotain, pääsisin helposti kelkalla lasten kanssa pois tunturista.
Teltan pystyttäminen porukalla on helppoa. Tarvittaessa pohjan tamppaus hankeen, yksi menee teltan sisälle keskisalon kanssa toisten kiinnittäessä teltan alustavasti hankeen kiinni. Sen jälkeen kangas kiristetään kiiloilla ja myrskynarut kiinnitetään tiukalle niinikään hankeen.
Pystytyksen jälkeen kamiina kootaan ja savupiippu pystytetään suojapellin kanssa joka estää kankaan palamisen piipun kuumuudessa.
Heittelimme kamppeet sisään, käväisimme tekemässä rantaan vesiaukon juomavettä varten ja käväisimme hetken iltapilkillä ennen kuin puolisoni poistui kelkallaan kotiin koirien luo.
Kamiina lämmitti teltan mukavan lämpimäksi. Kostuneet vaatteet kuivuivat hyvin, mutta itse kamiinan lämpö ei riittönyt lettujen paistoon, nautimme epämääräisiä taikinaklönttejä kermavaahdon kera.
Lapsilla oli solumuovipatjat, toisella toinen paksumpi solumuovipatja ja nuoremmalla pieni porontalja. En itse tykkää käyttää porontaljoja teltoissa, ne sotkevat irtokarvallaan.
Makuupusseina heillä oli Deuterin starlight pro ja Haglöfsin musca. Varuiksi mukana oli myös fjellduke jonka tytär halusi pussinsa päälle lisälämmikkeeksi.
Haistoin palaneen käryä ja harmikseni huomasin sisäteltan lirpakkeen olleen vasten piippua ja sulaneen! Onneksi kyseessä ei ole mikään tärkeä osa telttaa ja saan sen halutessani korjattua. Suojapelti oli nostettu liian korkealle. Täytyy ostaa toinen, jolloin ei tarvitsisi ollenkaan pelätä telttakankaan osumista kuumaan piippuun.
Finnmark on 6-8 hengen teltta. Kamiinan kanssa sinne mahtuu hädintuskin neljä mukavasti nukkumaan. Kamiina kuitenkin jäähtyy nopeasti, joten sen ympärille mahtuu ainakin kaksi henkeä neljän lisäksi nukkumaan. Teltalla on nukuttu kovemilla tuulilla ja olen vakuuttunut sen kestävyydestä. Vedenkin se kestää – testattu on vuosi sitten huhtikuussa hiihtovaelluksella.
Yö oli rikkonainen toisen lapsista herätessä vähänväliä. Toinen pärjäsi hyvin, vaikka tahtoikin nukkua makuupussi peittona ja oli palellut yöllä. Onneksi fiksuna hän oli pukenut lisää ylleen – vaikka yöllä kävin sulkemassa pussin jalkopäästä että hän saisi halutessaan suljettua sen kokonaan.
Kaakattavat joutsenet lensivät järven yli säikäyttäen lapset.
Aamulla keittelimme puurot ja puoliso saapuikin sopivasti aamukahveille. Jäin pakkaamaan varusteitamme muiden lähtiessä pilkille, ehdin itsekin hetkeksi mukaan ennen kuin ryhdyimme purkamaan telttaa. Kalaa ei tullut, kuten ei lähes koko talvena kyseiseltä järveltä. Mihin lie kalat kadonneet…
Teltan purkaminen on helppoa. Ensin kamiinan poisto ja tuhkien siivous pesästä. Irrotimme sisäteltan kuivausta varten, salko alas, myrskynarujen irrotus ja solmiminen ja viimeisenä maakiiloina toimivien auraustikkujen, lumikiilojen ja paikallisen puukäsityöläisen tekemien puukiilojen irrottaminen hangesta.
Lasten kanssa luonnossa yöpyminen voi olla aikuiselle raskas rasti, kun huolehdittavaa on paljon ja yöunet voivat jäädä rikkonaisiksi. Itse olen usein aivan romuna levottomasta telttayöstä ja seuraava päivä menee palautuessa, silti en skippaisi näitä unohtumattomia retkiä lasten kanssa!
Odotan jo innolla seuraavaa laavuretkeämme eikä enää mene kauaakaan kesän vaellukseen. Salaa haaveilen että pääsisimme toukokuussa yhdessä yöksi luontoon, toivottavasti kevyemmillä varusteilla!
Tammikuun lopulla käytin vapaapäivän hyödyksi ja suuntasin kotoa suoraan tunturiin.
Utsjoella asuessa on kätevää, kun pystyy autoa käyttämättä siirtymään suoraan koskemattomille hangille. Vastoin odotuksiani rinteessä oli kantava hanki, olin varautunut tuskaiseen hikoiluun kantamattomassa hangessa.
Tammi-helmikuun aikana vesisateet jatkuivat. Hangella on kantoa, mutta sankat lumisateet ovat tehneet pehmeän peitteen jäisille alueille.
Jyrkässä rinteessä hiihtelyn jäljiltä löytyi vielä energiaa joten päätin suunnata alueen korkeimmalle kohdalle. Kivet raapivat suksien pohjia ja vaaran rinteestä pilkotti esiin kiviä joita ei normaalisti tähän aikaan vuodesta näe.
Aivan säikähdin auringon tullessa huipun takaa näkyviin! En ollut nähnyt aurinkoa hiihtovaelluksemme jälkeen enkä muistanut ollenkaan sen olemassaoloa.
Päästessäni Vetsijoelle avautuvien maisemien äärelle näin porojen kylpevän auringossa. Varovaisina ne siirtyivät hieman kauemmaksi jatkamaan ruokailuaan ihaillessani keskitalven maisemia.
Vetsijoki kiemurtelee suurten rinteiden lomassa ja kutsuu samoilemaan varrelleen. Olisi ihanaa hiihdellä sen rantoja myöten syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, mutta kerran kesäaikaan sen läpikulkeneena ajatus ahkion kanssa risukossa taistelemisesta ei houkuta.
Saatuani tarpeeksi kauniista maisemista lähdin laskettelemaan kotia kohti. Mielikuvissani olin alppihiihtäjä, kiemurtelin höttörintteitä myöten vältellen hiihtämistä. Innostuin jatkamaan tunturisuksilla laskettelua aina kotipihaan saakka, mahdollisimman paljon metsässä kierrelläkseni. Kerran osuin vahingossa jäniksen pesälle, tällä kertaa metsissä kiertelyni ei tuottanut satunnaisia löytöjä.
Utsjoella asuessa on tosiaan se etu, että luontoon pääsee heti autoa hyödyntämättä. Samat kohteet eivät kyllästytä, alueet ovat niin laajoja että joka kerralle löytää halutessaan uutta tutkittavaa ja nähtävää.
Kotini läheisyyteen on kesän aikana syntynyt uusi eläinten muodostama polku joka on hyvä esimerkki siitä kuinka maasto kuluu – käytäthän mahdollisuuksien mukaan valmiita polkuja seikkaillessasi lähiluonnossa! Jos eksyminen pelottaa, puhelin toimii nykyään lähes kaikkialla teiden läheisyydessä. Puhelimen kannattaa myös antaa siirtyä Norjan verkkoon.
Kun aloin suunnitella kaamoksen loppupuolelle ajoittuvaa vaellusta mieleeni hahmottui pimeydessä sohivat otsalamput, pureva pakkanen ja tuulessa juokseva lumi. Pitkät illat teltassa, lumien sulattaminen keittimillä ja nariseva hanki.
Vaellusviikon alussa oli hyvin selvää ettei pakkasesta tarvitse välittää. Huolta aiheutti lähestyvä myrsky ja vesisateet.
Suunnitelma muuttui erämaan läpivaelluksesta tupien läheisyydessä liikkumiseen.
Päivä 1. Vesisade kuutamoyönä
Jätettyämme auton Pulmankijärven eteläpäähän vaelluksemme starttasi Pulmankijärvi – Sevetti hiihtoreitiltä. Vaikka ensimmäiselle yöpaikalle Tsuomasvaaralle onkin vain kolmetoista kilometriä, alun kiertely metsissä ja jyrkät mäet vievät mehut hiihtäjästä. Auton voi jättää vaellusreitin alkupäähän Pulmankijärventien eteläpäähän, sitä ei tosin taideta aktiivisesti huoltaa. Ylös rinteitä menee useampi poronhoitajan ajama kelkanjälki ja etenkin paluumatkalla kannattaa olla tarkkana mitä kautta laskeutuu tielle – olen lähes joka kerta erehtynyt eri reitille eikä tuntemattomien mökkipihoissa ole suotavaa hiihdellä…
Sää oli alkuunsa oikein mukava. Hiihtelimme rauhaksiltaan kuvaustaukoja pitäen lohijoen varrelle lounaalle. Edellämme oli ajellut Metsähallituksen työntekijä moottorikelkalla joten reitti oli avattu ja hyvä hiihtää.
Oli mahtava päästä vaeltamaan pitkästä aikaa seurassa ilman että olin oppaana. Kaverin kanssa molemmilla on jaettu vastuu, tämä näkyi myös pakatessani varusteita – olin napannut mukaani väärän Kaldoaivin kartan. Onneksi kaverillani oli oma kartta mukana!
Suunnitelmamme oli avoin. Säätiedotteet vaihtelivat päivänkin sisällä, joten lähestyvää myrskyä piti pitää silmällä. Kaldoaivin lähelle on ilmestynyt muutama uusi masto joiden ansiosta puhelimen kuuluvuus on parantunut, joka mahdollistaa myös säätiedotteiden tarkemman seuraamisen.
kuva: Erja P.
Illan hämärtyessä tuuli yltyi ja lumisade saavutti meidät. Hiihtelimme viimeiset kilometrit otsalamppujen valossa, pysähdellessä vilu hiipi iholle. Päivä oli ollut lämmin ja reppu selässä hiki virtasi rinteitä noustessa.
Tuvalle päästessämme teimme tulet kamiinaan, vaihdoimme kuivaa ylle ja kävimme tamppaamassa pihalle teltan paikan. Suunnitelmissa oli hyödyntää tupia iltaisin varustehuoltoon ja hengailun merkeissä, yöt viettäisimme teltassa.
Seuralaiseni valmisti mahtavan aterian illalliseksi. Söimme poroa, röstiperunoita ja pikkuporkkanoita puolukkahillolla. Talvivaeltamisessa parasta on ehdottomasti mahdollisuus ottaa mukaan kylmässä säilyviä ruokia. Kuivaamani lounaat eivät olleet parhaimmasta päästä joten herkulliset päivälliset toivat lohtua ketoksi muuttunutta uunifetapastaa lusikoidessa.
Illalla kirjaa lueskellessa ihmettelimme tuvasta kuuluvaa kopsetta. Jokainen retkeilijä on varmasti kuullut vähintään yhden kauhutarinan joltain leiripaikalta, joten naureskelimme kyseessä olevan tupakummitus. Kummitus järjesti meille pientä ilta-aktiviteettia lukitessaan huussin sisäpuolelta lukkoon! Epäuskoisina yritimme kaikkemme eri välineitä käyttäen murtautua huussiin, tuloksetta.
Yllätykseksemme koko yöksi luvattu lumisade lakkasi ja saimme hetken aikaa nauttia kuutamosta. En millään malttanut kömpiä telttaan, nautin siitä että viimeinkin olin takaisin Kaldoaivilla ja edessä olisi upeita päiviä erämaan syleilyssä.
Rakastan talvitelttailemista ja nautin makuupussien lämmössä nukkumista. Uni on paksua ja raikkaan talvi-ilman hengittäminen puhdistaa sielua. Harmikseni en kuitenkaan saanut unta ja yöllä alkanut vesisade ropisi telttakangasta vasten parin tunnin ajan.
Päivä 2. Kevät tammikuussa
Aamulla ei tarvinnut pitää kiirettä. Harmillisesti jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja perumaan haaveet 15 kilometrin hiihtomatkasta länteen, säätiedotus lupasi plussaa ja vesisateita.
Vaelluksilla ruoka maistuu, eikä aamiainen kalpene päivällisille. Puuroa voilla, sokerilla ja pähkinäsekoituksella sekä ruisleipää sulatejuustolla, nam. En kotona jaksa nähdä näin paljon vaivaa aamiaisen eteen…
Hiihdimme Tsuomasjärven halki moottorikelkan jälkeä hyödyntäen moottorikelkkareitille. Hiihtäminen oli mukavaa, edetä pystyi ilman nousukarvoja. Oikaisimme muutamassa kohtaa järvien yli ja ihailimme taivaan tammikuisia värejä. Tunnelma oli outo, kun säätila muuten vastasi kevättä. Kevät tuoksui ja näkyi sulina pälvinä.
Pimeän laskeutuessa taivas muuttui punertavaksi. Tsaarajärvi ei tuntunut päättyvän koskaan ja viimeinkin saavuttaessamme tuvan olimme helpottuneita – vaikka päivämatka olikin ollut lyhyt, lumen hiljalleen alkava sohjoontuminen tuntui jaloissa.
Pystytimme teltan tarkkaan tuulen suuntaiseksi, yöksi oli luvassa kovempia tuulia. Säätiedotteen mukaan tuuli muuttaisi vain hieman suuntaansa seuraavan kahden päivän aikana, joten pystyimme kiinnittämään teltan paikoilleen lujasti ilman että tarvitsi huomioida tuulen suunnan mahdollista muuttumista.
Vesi tippui tuvan katolta ja piha oli luistinrata.
Tällä kertaa päivällisenä toimi valmishampurilaiset pannulla paistettuna. Lämpimässä tuvassa oli mukana köllötellä ja lueskella kirjaa, illalla saimme taas ihailla kuutamoa ennen nukkumaan kömpimistä.
Yöllä satoi jälleen. Oli jännittävää herätä aamulla katsomaan miltä pihapiiri näyttäisi yöllisen vesisateen jäljiltä.
Päivä 3. Kaamos päättyy Nuorgamissa
Aamulla meinasi viluttaa. Tsaarajärven tuvan kamiina ei oikein vetänyt ja tulien teossa sai käyttää niksiä jos toistakin. Tuvan oli selvästi vallannut myyrä, papanoita oli pitkin keittotasoa. Käytimme vain omia ruoanlaittovälineitä pitääksemme bakteerit loitolla.
Vaikka tupa kuinka houkutteli jäämään luokseen, lähdimme innolla etsimään aurinkoa. Oli tammikuun 17. päivä ja kaamos päättyisi Nuorgamissa! Hiihdimme kohti etelää ja pian näimmekin pilkahduksia auringosta – kamerat ojossa hiihdimme yhä kauemmas tuvasta, lähemmäs kohti tuota kauan kadoksissa ollutta valonlähdettä. Aurinko nousi yllättävän korkealle päivän aikana ja hoksasimmekin olevamme reilusti Inarin puolella. Kaamos oli tainnut päättyä Tsaarajärven korkeudella jo päiviä sitten…
Riemulla ei ollut rajaa kun hiihtelimme yhä korkeammalle nähdäksemme auringon. Päiväretkemme kruunasi pienen riekkoparven näkeminen ja poroaidalla käyminen. Taivaan oranssin-punaiset sävyt alkoivat muuttua hiljalleen sinertävämmiksi.
täytteet kuten tomaattipyre, hirven jauhelihaa, juustoraaste, aurajuusto, kirsikkatomaattia, rucolaa
pannu, foliota, lasta, kumihanskat
Valmista pitsapohja ja anna kohota puolisen tuntia, lämmitä kamiina. Jaa pohja niin moneen pitsapohjaan kuin tarvitset ja öljyä pannu. Paista pohja melkein kypsäksi kamiinan päällä, käännä pohja ympäri puolivälissä paistoa ettei se pala.
Lisää täytteet ja peitä pannu foliolla. Lämmitä pitsaa kamiinalla ja tarkista pohja sekä juuston sulaminen ajoittain.
Nauti!
Illan mittaan kävin muutamaan otteeseen tarkistamassa teltan kunnon. Lumien sulaessa ympärillämme naruja ja lumikiiloja sai olla kiristelemässä vähän väliä, myrskynarut ja liepeille kasaamamme lumi näytti riittävän pitämään teltan kiinni hangessa. Seurailimme säätiedotetta tarkasti, oli luvattu myrskyä muttei ottanut selvää mille illalle. Päätimme tehdä päätöksen etenemisajasta aamulla, joko päivänvalossa kovalla tuulella tai tuulen tuuntyessä pimeää vasten.
Yöksi tuuli voimistui ja kääntyi hieman, joka sai märän teltan seinän painumaan makuupussiani vasten. Aamulla havaitsin myös makaavani alleni sulaneessa kolossa, olin koko paikollani teltan seinää vasten.
Päivä 4. Lentäen takaisin Tsuomasvaaralle
Olimme tulleet siihen tulokseen että turvallisinta olisi edetä päivänvalolla takaisin Tsuomasvaaralle. Tuuli oli riehunut koko yön valvottaen ja hanki suli lähes silmissä. Hiihtäminen moottorikelkkareitin ulkopuolella oli raskasta, mutta välttämätöntä saadaksemme edes hieman suojaa tuulelta pienistä nyppylöistä.
Seurailimme moottorikelkan jälkeä ja havaitsimme päätyneemme kartasta poistuneelle hiihtoreitille. Sivulta puhaltava tuuli paiskoi meitä hiihtäessämme eteenpäin, välillä täytyi pysähtyä ja odottaa että puuska menisi ohitse. Kaverini paljakka-ahkio meinasi mennä kerran nurin tuulessa!
Matkaa oli vaivaiset yhdeksän kilometriä, mutta tuuli ja sulava lumi tekivät etenemisestä raskasta. Ahkioni eteni viimeiset kaksi kilometriä kyljellään ylittäessämme Tsuomasvaaraa, se ei millään pysynyt pystyssä sohjohangessa.
Tsuomasvaaralle saavuttuamme emme ryhtyneet kasaamaan telttaa. Ehdimme hetken levätä tuvalla kun myrsky alkoi ja ihmettelimme kuinka hyvin osasimme ajoittaa saapumisemme. Ei tullut kuuloonkaan että telttaa olisi enää pystytetty ulos. Saimme jopa nujerrettua tupakummituksen ja saimme huussin oven auki takalukosta! Nykyään siellä kuulemma on liukulukko, kiitos …
Viimeisen illan kunniaksi nautimme omena- kaurapaistosta kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera. Olin kotosalla pilkkonut useamman omenan ja tehnyt kaneli-sokeri-kaurahiutale seoksen, joka paistettiin pannulla voin kera.
Päivä 5. Helmiäispilvet – maailmanloppu?
Aamulla ei millään meinannut jaksaa nousta. Tuuli oli tyyntynyt ja ulkona odotti seesteinen näky – kuin mitään myrskyä ei olisi ollutkaan. Ahkiot köllöttivät tuvan eteisessä, emme ottaneet riskiä että ne olisivat yön aikana lentäneet tuulien mukana.
kuva: Erja P.
Pakkasten myötä hanki oli kovaa ja mukava hiihtää. Nousukarvoille keli oli liian karhea, joten lipsuttelimme kotimatkan ilman. Oli haikeaa suunnata poispäin erämaasta, lyhykäisyydestään ja huonoista säistä välittämättä vaelluksemme oli ollut loistava ja olisin mielelläni jatkanut seikkailua! Kerrankin kantapäissäni ei ollut yhtäkään rakkoa, mikä on jo eräänlainen riemuvoitto. Ei ollut siis fyysistäkään estettä jatkaa.
On jo eräänlainen naurunaihe, että viime vuosina lähes jokaisella vaelluksellani on ollut karmea sää. Talvella sataa vettä tai vähintään on yksi myrsky joka estää etenemisen. Kovat tuulet ja vesisateet enteilevät lähestyvää ilmastonmuutosta, eivätkä kauniit helmiäispilvetkään lohduttaneet hiihtäessämme viimeisiä kilometrejä. Vielä muutama vuosi sitten en ollut nähnytkään helmiäispilviä, nyt tuntuu että niitä näkee vähän väliä. Kauniista pastellinsävyistä tunnetut helmiäispilvet aiheuttavat otsonikatoa.
Ennen kuin aloitimme laskeutumaan alas kohti Pulmankijärveä näimme kauempana Kaldoaivilla hurjan näköisiä sadepilviä ja tuumasinkin kaverilleni että on hyvä, että olemme poistumassa erämaasta.
Kävelimme mäet alas ahkioita perässä vetäen. Emme enää lähteneet kiertämään Pulmankijokea vaan päädyimme kiipeämään ja työntämään ahkiot ylös ystävälläni vuokralla olevan mökin pihaan – onneksi hän oli paikalla, emme millään olisi jaksaneet kahdestaan työntää ahkioita ylös rinnettä…
Ajoituksemme autolle oli jälleen täydellinen. Lähtiessämme ajamaan kohti Nuorgamia myrsky saapui tuiskuten ja tehden ajamisesta hyvin vaikeaa, matelimme pitkin Pulmankijärventietä auraustikulta toiselle tieltä suistumista vältellen.
Vaelluksemme päättyi kaverini tarjoamaan illalliseen Nuorgamin lomakeskuksella. Vaikka kaipaankin yksin vaeltamista, seurassa vaeltaminen oli antoisa ja mukava kokemus. Suunnittelimme ensitalvelle jo uutta seikkailua.
Mikä olisikaan mukavampaa kuin pieni arjesta pakeneminen luonnon rauhaan?
Syksy ja alkutalvi on ollut ikävän kiireistä aikaa enkä ole ehtinyt retkeillä normaaliin tahtiin. Yöretkille lähteminen takkuaa enkä ole päässyt vielä kunnolla asennoitumaan talveenkaan.
Arki alkaa hiljalleen palailemaan uomiinsa ja olen alkanut suunnittelemaan talven menoja. Tammikuussa on tarkoitus tehdä kaamosvaellus Kaldoaivin erämaahan, odotan sitä hyvin innoissani!
Elokuussa tein Erätoverin kanssa pienen yöretken Kaldoaivin erämaan puolelle Gironskáiláttu- lammelle. Tälläisiä ”illasta luontoon ja aamusta kotiin” lähtöjä tulee tehtyä harmillisen vähän.
Kävelimme lammelle kiertäen Njallavárrin maston rinteen kautta. Olimme tarkistaneet tuulen suunnan ja valinneet lammen puoliskon sen mukaan. Erätoveri oli ottanut pressun muka tuulen suojaksi, aikeenamme oli väsätä siitä tarppimainen tekele.
Pressu oli hyvää ajanvietettä, vierähti tovi jos toinenkin kun yritimme saada siitä jonkinlaisen suojan tuulta vastaan. En ole itsekkään paljoa ollut tarppien tai muiden kevyiden suojien kanssa tekemisissä.
Ostin kesällä minulle ja lapsille kevyemmän kesäkelien teltan vaelluksia varten, Msr freelite 3 v 3 on 1230g painava kolmen hengen tilaihme. Keveys ja tilavuus ovat teltan paras ominaisuus, ulkoteltan ja pohjan vesipilariarvo on vain 1200 mikä on reilusti vähemmän kuin esimerkiksi Hillebergin teltoissa. Vesisateella täytyy olla myös nopea kokoaja – sisäteltta ehtii kastua ennen ulkoteltan kiinnittämistä. Tähän mietin patenttia tai kevyen puihin kiinnitettävän sadesuojan hankkimista.
Olen koonnut teltan nyt useamman kerran enkä ole vielä onnistunut saamaan ulkotelttaa ensimmäisellä kerralla oikein päin. Tämä on pieni ongelma verraten siihen kuinka helppo teltta loppujen lopuksi on koota. Ensin yksi haarautuva kaari kiinnitetään sisätelttaan ja kiilataan. Ulkoteltta puetaan kaaren päälle ja pingoitetaan kiiloilla ja myrskynaruilla. Teltassa on kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi pientä absidia joihin mahtuu yksi aikuisten rinkka tai kaksi lasten rinkkaa / puoli. Vesisateella täytyy olla tarkka ettei vettä kerry absidien alle.
Lasten kanssa vaeltaessani käytämme paljon tupia yöpymiseen, teltta on lähinnä turvavarusteena mukanamme. Oma Fjällräven abisko shape 3 ei myöskään ole painavimmasta päästä (2560g), mutta jokainen säästetty gramma on tervetullut lasten kanssa vaeltaessa.
Tuuli yltyi tunturilammella. Jouduin kääntämään telttaani kertaalleen saadakseni sen paremmin tuulen suuntaiseksi. Saimme kokattua päivällistä suojassamme, Erätoveri oli järjestänyt jälkiruuaksi kuohkean vegaanisen mutakakun. Joimme hieman vadelmaboolia ennen pientä iltakävelyä lähinyppylöille.
Avotunturissa näkee kauas ja seurasimme kuinka lammelle saapui kalastajia. Lähivuosina olemme lukeneet ikävistä tapauksista joissa leireistä on viety retkeilijöiden varusteita häikäilemättömästi ja päätimme valua hiljalleen takaisin teltoille.
Iltapalan jälkeen oli aika kömpiä telttoihin nukkumaan. Viimeiseksi ennen teltan oven sulkemista seurasin kuinka kuu nousi hiljalleen tunturin takaa esiin. Harmitus siitä, kuinka vähän yöretkiä on tullut tehtyä valtasi mieleni. Toivottavasti vielä ehtisin tehdä useamman.
Yöllä tuuli yltyi kovemmaksi ja jännitin miten teltta kestää puhurin. Aamulla pakatessamme telttoja olin jättänyt toisen absidin auki jonka johdosta teltan kaari vääntyi tuulen voimassa lähes maata vasten. Kiireellä suljin oviaukon ja Erätoverin kanssa nostimme teltan takaisin pystyyn.
Msr:n freelite 3 v3:n kanssa on siis hyvä olla tarkkana tuulten kanssa. Suojaisa leiripaikka antaa paljon armoa pystytykseen.
Leiripaikan siivottuamme kävelimme mönkijöuralle hieman eri reittiä myöten. Istuimme puron vareelle kivelle nauttimaan lasilliset vadelmaboolia ja seurasimme kuinka tuuli heilutteli maassa kököttävää rinkkaani. Luonnossa ei paljoa tarvitse seurattavaa viihtyäkseen.
Erämaan vaeltajatar 