Kaamos – lyhyt hiihtoretki

DSC_6266
DSC_6271

Haaveilin viikonlopulle uskaliaasta, pimeää uhmaavasta hiihtoretkestä jonnekin kauemmas. Olin suunnitellut suuntaavani jopa kymmenen kilometrin päähän autiotuvalle tai lumikenkäileväni eräälle kodalle yöksi. Olin kuitenkin niin väsynyt viikosta johon sisältyi yksi uneton yö sekä yö kotipihalla teltassa, että päätin luopua suunnitelmistani.

Yö teltassa oli kuitenkin välttämätön keskelle viikkoa osuneelle vapaapäivälle, tahdoin saada joulukuulle useamman ulkona nukutun yön. Nukuinkin kymmenen tuntia muutamalla herätyksellä! Teltta oli pystytetty huolimattomasti, puutarhatuoli piti sitä pystyssä yhdestä päästä. Pääasia, että se kesti leudon ja tuulettoman yön kotipihassa.

DSC_6276

Tuskastun jos en pääse ulkoilemaan. Koiran lenkitys tien vartta pitkin pimeydessä toimii ensiapuna, talvella hiihtäminen saa oloni rentoutuneeksi. Ei mene kuin hetki kun hyvä olo valtaa mielen.

Kauppareissun yhteydessä päätin käväistä hiihtämässä Pulmankijärventien lähistöllä Skaidijärven alueella. En suunnannut kodalle vaan päätin tutkia lähimaastoa. Oli kaamospäiväksikin synkkää, pilvet olivat peittäneet taivaan lähes täydellisesti. Porot kulkivat kohti pohjoista laskeutuessani niiden kaivamaa rinnettä alas järven jäälle.

Kuu katseli kulkuani pilviverhon takaa. Lunta ei ollut paljoa, porojen kaivamassa rinteessä sai olla tarkkana ettei astu suksella harhaan. Hiihdin järven rannan lähistöllä, vaikka kovat pakkaset ovat varmasti jäädyttäneet tunturijärvet en uskaltanut hiihdellä suoraan järven yli. Jäin kuitenkin jäälle katselemaan pilvien takaa paljastuvaa suurta kuuta.

DSC_6277
DSC_6282

Hiihtelystä hurmioituneena ehdin jo katsoa teltalle paikan seuraavaa yötä varten, innostuin ajatuksesta tulla avotunturiin nukkumaan muutaman puun suojiin. Riisuin sukset tunturikoivun juurelle ja kaivoin pienen kolon jaloilleni. Istuin hangelle syömään pientä evästäni, kaupasta mukaan nappaamaani suklaapatukkaa. Kaamoksen hiljaisuus oli syvää.

Paluumatkalla huomaamattani uskallauduin hiihtämään suoraan järven jään yli. Valitsin reitikseni rinteen jyrkimmän kohdan porojen katsellessa hiihtoani kauempaa, ne olivat hiippaileet takaisin tukikohtaansa. Porojen kaivamassa rinteessä oli hankala edetä, olipahan aikaa tutkia niiden esiin kaivamia kasveja ja naureskella riekon jättämille vauhtiraidoille.

Enpä koskaan päätynyt yöksi sinne avotunturin rauhaan. Loppuvuosi on ollut raskas sairasteluiden ja töiden vuoksi, normaalistikin tulee hidastettua vauhtia kaamokseksi pimeän takia, mutta tälläinen tekemättömyys alkaa jo käydä hermoille! Alkuvuosi näyttää valoisammalta, ehkä silloin ehdin haaveilemalleni yöretkelle.

DSC_6284

Tsekkaa tästä viime joulukuun yöretki Urho Kekkosen kansallispuistoon!

Kaamos – lumikenkäretki lähimaastoon ja yö kodassa

DSC_6217

Muut kaamosaiheiset postaukseni

Utsjoella kaamos kestää 52 vuorokautta marraskuun lopulta tammikuun puoleen väliin saakka. Tällä hetkellä olen sujut kaamoksen kanssa, päiväunia nukkuvan taaperon vanhempana valoisaan aikaan ulkoileminen valitettavasti osuu juuri unien ajalle, muuten en kaamoksesta keksi mitään valitettavaa. Hämärä aika on noin kymmenestä kahteen saakka, muuten onkin pimijää.

Kovien pakkasten hellittäessä oli pakko päästä luontoon. Aluksi suunnittelin lähteväni hiihtämään mutta autoa sääliessäni päätin lähteä lähirinteeseen lumikenkäilemään. Rinteessä ei vielä mene kelkanjälkeä jota pitkin pääsisi liukulumikengilläkin, jyrkissä kohdissa lumikengät ovat muutenkin parempi vaihtoehto.

Pakkasta oli -22 astetta ja onnistuin pukeutumaan oikein, mikä oli yllättävää talven ensimmäisillä paukkupakkasilla.

DSC_6215
DSC_6214
DSC_6225

Rinteessä puuskutti. Tahdoin välttämättä nousta ylös saakka tasanteelle katselemaan Tenoa. Pidin paljon taukoja, seurailin riekkojen tuoreita jälkiä niitä näkemättä. Jossain lähistöllä oli varmasti parvi.

Sattumalta katsoin Norjan rantaa ja erotin pellon reunalta kaksi hirveä. Ne kävivät vuorotellen maaten, aivan kuin odotellakseen joen lopullista jäätymistä päästäkseen Suomen puolelle. Seurailin niiden makoilua jonkin aikaa ennen kuin jatkoin matkaani. Olin haltioissani, ei tarvinut kauas lähteä kotoa hyvän mielen perässä.

Hanki kantoi tuulen puhaltamilla kohdilla hyvin. Vaivaiskoivut eivät enää tarranneet lumikenkiin ja kaunis jääriite puissa tekivät maisemista satumaiset. Missasin kaamoksen kauneimmat värit noin puolella tunnilla, taivaalla oli rinteelle saapuessani vielä hieman vaaleanpunaista jäljellä. Lähestyvä sininen hetkikin kelpasi oikein hyvin.

DSC_6223
DSC_6237
DSC_6242

Tasanteella ei näkynyt jälkeäkään eläimistä. Lumikenkäilin jonkin matkaa kohti Kaldoaivin erämaata kylmän hiipiessä iholle. Päätin käväistä mutkan tasanteen reunalla ennen kotiin paluuta. Sukset olisivat olleet ylempänä loistava valinta, olisin jaksanut käydä pidemmälläkin. Hirveä kaipuu hiihtoretkille iski, olisipa jo kevät ja kantohanki! Pystyin kuvittelemaan itseni matkalla kohti kauempana piilottelevaa Jeagelveaijávria.

Pysyessäni liikenteessä varpaita ei paleltanut kuin niiden kärjistä. Jalkani ovat ongelmalliset, ne saattavat kohmettua tunnottomiksi sisälläkin. Oli ihme, etteivät ne olleet umpijäässä kotiin päästessäni. Oli hyvä pysyä jatkuvasti liikkeellä.

Paluumatkalla alas sukeltelin koivujen oksien lävitse riekkojen jälkiä seuraillen. En enää erottanut hirviä rannalta.

IMG_20211126_232122__01
IMG_20211126_232828__01

Illemmalla päätin yöpyä kotipihamme kodassa. Ulkona oli -25 astetta, kodassa hieman lämpimämpi lumipeitteen takia. Nukuin -19 comfortin makuupussillani ja Jervenin fjelldukella. Minun piti testata ilmapatjaani eristepatjan kanssa, mutten saanut rullattua sitä auki – se oli jäätynyt! Hain porontaljan jonka avulla pysyin lämpimänä aamu viiteen saakka, kuuden jälkeen hiippailin sisälle.

Yöllä heräsin ensin pari kertaa omaan kuorsaukseeni ja jossain vaiheessa aamuyötä kovaan pamaukseen. Ensiksi mietin pitäisikö huolestua, mutta päätin jatkaa uniani. En edes aamulla muistanut koko ääntä ennen kuin puolisoni kertoi Utsjoella olleen kunnon jyrinät yöllä. Norjan puolella oli ollut 2,5 magnitudin maanjäristys! Aika hauska, että olin näinkin kaukana kyliltä herännyt pamaukseen. Aamuyöstä kieräksi säätämäni aukko oli reunoiltaan jäätynyt, tunsin kuinka hengitysilmassa sulava riite tipahteli nenänpäähäni. Aukosta puski kylmää ilmaa sisälle pussiin, edes jalkopäähän potkimani untuvatakki ei lämmittänyt enempää nostaessani sen yläkropan suojaksi.

Onneksi rohkaistuin yöpymään ulkona vaikka alunperin olin sitä mieltä etten uskalla sairasteluiden jälkeen. Kova, kylmä pakkanenkin tuntui vastenmieliseltä. Päivän ulkoilut näyttivät ettei pakkasta tarvitse pelätä, oikeilla varusteilla pärjää.

Tahtoisitteko jonkinlaisen esittelyn tuosta Jervenin tunturiviitasta?

Eväsretki Nisulammen laavulle kiprakassa pakkaskelissä

IMG_20211121_105643__01__01

Havahduin työmatkalla pohtimaan milloin viimeksi olen retkeillyt lasten kanssa eväiden kera, enkä muista kuin syyskuun lukuisat marjastusreissut ja epäonnisen pyöräilyreissun jolloin pojan kanssa olimme matkalla Ruktajärven autiotuvalle mutta päädyimmekin Giellajohkalle yöksi pyörän hajottua. Äkkiä jotain kehiin!

Marraskuun puolessa välissä kaamoksen kynnyksellä oli oltava päiväuniaikaan liikenteessä, mikä on sinänsä riski taaperon kannalta. Haaveilin pidemmästä kävelymatkasta Ellin polulle, mutta oman väsymyksen vuoksi päätin käyttää vapaapäiväni kevyemmin ja viedä lapset Utsjoen kirkonkylällä sijaitsevan Nisulammen uimarannan laavulle.

Jätin autoni Ringille lähelle Nisulammelle vievää uraa. Talvella ura on yleensä kelkalla ajettu ja lammen lähistöllä on hyvät mahdollisuudet hiihdolle. Kesäaikaan metsästä polkujen varrelta löytyy Mantokoski ja frisbeegolfrata.

Pääsin helpolla, poika veti pikkusiskonsa pulkalla laavulle saakka. Heistä on tullut erottamaton kaksikko, ensi kesänä Lyyti on jo 3,5 vuotias ja pääsee mukaan yöretkille – en malta odottaa!

IMG_20211121_110015__01__01
IMG_20211121_111844__01__01

Pakkanen kirveli reisissä, olin valinnut liian ohuet housut jalkaani. Yleensä talvisin käytän Fjällrävenin Skare trouserseja, iso suositus näille. Ostin kevyemmiksi talvikengiksi Sorelin caribou-kenkien kaveriksi saman merkin cumberlandit joille luvattiin muistaakseni joko -25 tai jopa -32 asteella pärjäämistä. No, varpaani olivat tunnottomat jo 15 asteen pakkasella.

Lapset riehuivat lähirinteessä pulkan kimpussa todettuani järven jään kestävän. Rantaa kauemmaksi en kuitenkaan antanut heidän mennä. Ei ollut epäilystäkään heidän tarkenemisestaan, varmasti tuli lämmin mäkeä edestakaisin juostessa.

Nisulammen laavulle tarvitset omat puut. Paikalla ei ole myöskään roskakoria joten omat roskat on otettava mukaan. Harmikseni tälläkin kertaa laavulla oli limupulloa, tölkkiä ja makkaramuovia somisteena. Myös makkaratikut kannattaa ottaa omasta takaa jos ei tahdo käyttää nuotiopaikan ritilää.

Rannan tynnyrisauna on kuntalaisille vuokrattavissa uimahallin kautta.

IMG_20211121_112928__01__01
IMG_20211121_112923__01

Kotoa mukaani ottamani puut olivat kosteita. Makkaroiden paistaminen jäi haaveeksi komeasti roihunneen tulen hiipuessa uudelleen ja uudelleen. Onneksi piparit maistuivat pillimehun kera. Teen harvemmin tulia ulos, yleensä luotan retkikeittimiin ja kamiinoihin. Tuli elementtinä on lasten kanssa retkeillessä rauhoittava.

Aloin olemaan jo näkyvästi jäässä lasten nakerrellessa pipareitaan. Joka talvi kylmyys tulee yllättäen ja on opeteltava pukeutuminen uudelleen. Lasten pukeminen ulos tulee jo takaraivosta. Auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan vaikka kaamoksen alkuun oli vielä muutamia päiviä aikaa. Hämäryys toi kuitenkin mieleen yli 50 vuorokautta kestävän polaariyön, eiköhän tästäkin selvitä kunnialla.

Paluumatkalla pienen pää alkoi nuokkua. Lapsille lyhytkin retki on kiva piristys arkeen. Tänä talvena toivon retkiä olevan enemmän kuin mitä viime vuonna.

Nisulampi Karttapaikka.fi – sivustolla

Back to business, retkeilyinnon kadotus ja sen löytäminen

DSC_6193

Hei pitkästä aikaa!

Lokakuun yöretken jälkeen olen pitänyt pientä retkeilylomaa, osittain tahtomattakin. Olen kyllä retkeillyt, kulkenut luonnossa ja nauttinut ulkoilusta, mutten ole panostanut paljoa. Pelkkä ulkoilu on riittänyt liikkuessani yksin lähiluonnossa. Myös työt ja etelän reissu veivät aikaa retkeilyltä, omat ja lasten sairastelut veivät viimeisen innostuksen yöretkien toteutukselta.

Lokakuun jälkeen kärsin myös pienestä retkeilyähkystä, aktiivinen kesä teki tehtävänsä enkä kokenut samanlaista tarvetta lähteä pidemmille seikkailuille luontoon. Koin samanlaista fiilistä viime alkutalvesta ja nyt en jaksanut alkaa stressata – myöhemminkin ehdin. Olen muistellut kesän vaelluksia ja nauttinut muistojen tuomasta mielihyvästä.

DSC_6173
DSC_6191

Lumien saavuttua ja kaamoksen lähestyessä luonnon värit ovat saaneet retkeilykuumeen nousemaan. Olen päässyt hiihtämäänkin enkä malttaisi odottaa kunnon kantohankia!

Illat pimenevät mutta pidot paranevat, taivaan siis. Viikonloppuna kävin Erätoverin kanssa kävelemässä Pulmankijärventietä pitkin tarkoituksena ihailla ”etukaamoksen” värejä, jotka laskeva aurinko luo taivaalle. Kaamosaikaan värit syntyvät horisontissa laskevasta auringosta, joka ei tänne pohjoiseen saakka jaksa nousta.

Päivän piti olla kirkas, saimmekin nauttia selkeästä kelistä suurimman osan ajasta. Paluumatkalla kova tuuli ja tuisku yllättivät. Mukana oli pientä evästä ja teet, onneksi ystäväni tahtoi mennä kiven suojiin juomaan kupilliset lämpimää, oli tunnelmallista istua juoksevan lumen piiskatessa toista puolta kasvoista sekä katsella erämaan karua luontoa ja sen mahtia.

DSC_6206
DSC_6205

Ajattelin skippaavani marraskuun yöretken sairasteluiden takia, eikä tuntunut edes pahalta! Tämä olisi ensimmäinen kuu yöpymishaasteeseeni kun en yövy ulkona. Retkemme takia aloin kuitenkin haaveilla yöstä ulkona ja saattaapi olla että ensi vapailla pakkaan kimpsut kasaan ja suuntaan yöpymään luontoon.

Yhtäkkiä sitä taas kaipaakin itsensä haastamista ja pientä epämukavuutta. Tahdon oppia talvitelttailusta enemmän ja jos aion keväällä hiihtovaelluksella yöpyä pääsääntöisesti teltassa on jo nyt alettava toimimaan.

Hyvää ja retkeilyn täytteistä alkutalvea teille! Kiitoksia mielenkiinnosta blogiani ja YouTuben vaellusvideoitani kohtaan, Ukk- vaellusvideolla taitaa olla jo 10 tuhatta katselukertaa. Hurjaa 🙂

DSC_6187